Logon suunnittelu prosessi oli tuskaisa, ja sen aloittaminen ehkä vieläkin tuskaisempi, koska luovuus oli tukossa, enkä keksinyt mitään tähän tehtävään, millä olisi ollut itselleni merkitystä. Tehtävän teosta oli kuitenkin myös hyötyä, vaikka en mieleistä logoa siitä saanutkaan irti. Tuli muunmuassa opittua InDesigning, Adobe Illustratorin, ja Rhinon käyttöä – ja opittua myös vähän enemmän mistä en ainakaan tykkää.
Aluksi paineen alla heitin ilmoille nimi idean Kanto korusta kun jotain piti keksiä. Lähdimme kehittelemään siitä jotain tunnilla Harrin kanssa. Lähdettiin liikkeelle yksinkertaisesta ja geneerisestä, koska en osannut kuvailla mielikuvaani ollenkaan.
Kruunu -> alaspäin -> on myös puun kanto
Ihan kiva idea, mutta joku siinä tökkii ihan kamalasti. Ehkä kliseisyys, tai muoto. Myös nimi ja logossa sitä kirjaimellisesti havainnollistava kuva tuntuu… tyhmältä. Mutta nyt ollaan taas askel, ei lähempänä, mutta ainakin johonkin suuntaan. Suuntia on monia.
Tämä oli vähän tönkkö. Mutta kokeiltiin nyt kumminkin.
Tein joskus tällaisen (kuva alhaalla), koska töissä koko kesän puumerkkejä tehdessä huomasin, että nimikirjaimistani syntyi perhonen taikka keijukainen – jos siis oikein katsoi. Se oli väliaikaisesti ihan kivan näköinen.
Huomasin myös, että suurin osa koruntekijöistä ja luovista tekijöistä, joita pidän, toimivat omalla nimellään. Tuntuu, että ellei jollain yrityksen nimellä ole jotain todella vahvaa merkitystä, se luo etäisyyttä itse tekijään, ainakin minun mielessäni. Minulla on melkeimpä aina mudostunut yhteys ensin tekijään, jonka seurauksena olen gravitoitunut itse heidän tuotteisiinsa. Minullaon jostain syystä aina ollut merkitys ja se tarina suuremmassa roolissa kuin se itse tavara. Harvoin pelkkä kaunis koru kiinnostaa minua ja saa minut ostamaan sen.
Eli siis, lähdettiin vaihteeksi leikkimään lisää käsinkirjoitetulla “logolla” ja omalla nimellä. Se meni miten meni, koska yhtäkkiä en enää osannut muka kirjoittaa omaa nimeäni. Mutta tässä on millä leikiteltiin.
Lyhykäisyydessään skannailtiin, vektoroitiin ja rhinoiltiin ja tuli tehtyä mm. tällaisia asioita kokeilun vuoksi:
Sitten mietittiin pelkkää koivumäkeä, ja vetäistiin netistä koivunlehti PNG, ja luotiin siitä osa logoa:
Siinä on sitten samassa koivu ja mäki. Tai tulessa oleva Lonely Mountain tai joku vastaava fantasiavuorennyppylä jossa ehkä asustaa erakoitunut lohikäärme. Miten sen nyt tulkitsee… Se tietty jollain tavalla kutkuttaa omaa nörtti-sielua.
Tehtävän anto vaati esimerkin käytöstä, joten kovalla työllä ja tuskalla taiteiltiin tämmönen hirveen hieno käyntikortti joka varmasti räjäyttää kaikkien mielen:
Kivoja juttuja. Mikään ei oikein puhuttele minua tai tunnu omalta… Ehkä kun ei tällä kertaa oma sielu ja sydän ennättänyt mukaan. Mutta tällaisilla on hauska leikkiä.
Tein MBTI-testin. Tulokseksi sain INFP-T, eli sovittelija, toisin sanoin myös “Turbulent Mediator”. Olen huomannut, että aika moni on saanut täällä saman tuloksen.
Olen aina saanut tämän saman tuloksen, ja samaistun siihen suurilta osin. Vertaispalautteeni lähteet sanovat, että tulokset kuvaavat minua, tosin toista ihmetytti introverttiyden korkea prosentti. Toista se taas ei yllättänyt.
Ammatilliset vahvuudet ja heikkoudet
INFP-T:n persoonallisuuden ammatillisia vahvuuksia ovat mm.:
Heillä on tapana olla lojaaleja ja huomaavaisia.
He kokevat toisten auttamisen ja palvelemisen tärkeäksi. Vahva empatiakyky. Hyvä asiakaspalvelija.
Heidän luovuutensa ja erilainen näkökantansa auttaa heitä haastamaan vanhoja tapoja tehdä asioita.
Ylläpitävät harmoniaa ja sujuvaa yhteistyötä työpaikalla. Kohtelevat ja näkevät kaikki samanvertaisina.
He ovat huolellisia ja tarkkoja tehdessään töitään ja pyrkivät aina tarjoamaan parhaan mahdollisen lopputuloksen
Epävarmuus omin taitoihin. Kritiikki voi vaikuttaa heihin syvästi ja saada heidät vetäytymään. Myös kovat paineet saattavat vaikuttaa heidän kykyynsä saada asioita tehtyä.
He stressaantuvat helposti ympärillä olevista ärsykkeistä ja tekemisen paljoudesta, joka kuluttaa heitä.
Resurssien tuhlaaminen: He saattavat antaa liikaa aikaa ja energiaa yksityiskohtiin, jotka eivät ole merkityksellisiä. Tosin jotkin tärkeät yksityiskohdat saattavat unohtua, mikä johtaa huolimattomuusvirheisiin.
Tämän persoonallisuustyypin ihmiset procrastinoi helposti ja eivät malta pysyä samassa tehtävässä kauaa, vaan hyppii ideasta ja tehtävästä toiseen niiden ollessa kesken.
Vaikeuksia rajojen asettamisessa tai kritiikin antamisessa, vaikka se olisi tarpeellista.
Ajatuksia:
Aikalailla olen kokenut näitä kaikkia piirteitä ainakin jollain tasolla elämässäni. Näistä on hyvä olla tietoinen ja heikkouksia on hyvä työstää, jotta voisi työskennellä kestävämmin ja ylläpitää omaa hyvinvointia – varsinkin tämän oman alan yrittäjänä se olisi erittäin tärkeää.
“Realisti tietää mitä tahtoo, idealisti tahtoo mitä tietää“. Kuuluu vanha sanonta.
Sovittelijat ovat todellisia idealisteja, mutta olenko minä realisti vai idealisti? Siihen en osannut heti vastata, joten käännyin googlen ja wikipedian apuun. Yritin lukea ja ymmärtää mitä idealisti käytännössä tarkoittaa, mutta se teksti oli sellaista yliopisto kieltä, etten ymmärtänyt sitä. Mutta sitten kun etsin muualta selitystä sanalle idealisti, löysin lyhyitä ja ytimekkäitä sanoja kuvaamaan sitä: Idealisti tarkoittaa uneksijaa tai haaveilijaa. Ja näiden sanojen perusteella uskallan väittää olevani idealisti, mutta koen silti että minussa on myös hieman realistin piirteitä. Ei niin paljon tai niin vahvoja kuin idealistin, mutta silti. Joissakin tilanteissa realismi saa niskalenkki-otteen idealismista. Koska olen haaveilija, ja haaveilen isosti, uskon että idealismista on apua myöhemmin, jos/kun aion perustaa oman yrityksen.
Sovittelijat löytävät edes jotain hyvää pahimmistakin ihmisistä ja ikävimmistäkin tilanteista. Tämä pitää omalla kohdalla paikkansa. Pahimmista ihmisistä en kyllä juurikaan löydä mitään positiivisia puolia, muun kuin sen, että heidän pahat tekonsa, aikeensa ja sanomisensa kostautuvat ennemmin tai myöhemmin. Tämä ei tietenkään löydy itse ihmisistä, mutta kuitenkin. Tilanteiden valoisat puolet löytyy helpommin. Jos joku loukkaa itsensä, niin sanon mm että “ainakaan et kuollut ja että kyllä sä tosta toivut kunhan vaan käyt ensin lääkärissä”.
Eli olen sellainen kannusta ja kehota- ihminen. Ihmisten kuolemiinkin suhtaudun valoisammalla tavalla. Minä kyllä ajattelen, että se on kamalaa kun joku kuolee, mutta löydän silti siitäkin jotain positiivista. Esimerkiksi, kun kuningatar Elisabet II kuoli, ajattelin vain, että ainakin hän pääsi takaisin rakastamansa miehen luo, sekä tietysti sisarensa, äitinsä ja isänsä luo. Ja jos mietitään tätä tilannetta kun maailmalla kiehuu, niin näen siinä sen puolen, että ihmiset ainakin yrittävät käyttää diplomatiaa ennen aseita. Ja se, kuinka moni maa ja ihminen on enemmän Ukrainan puolella ja miten paljon henkistä tukea sille annetaan. Se on minusta todella ihmeellistä. Toivon vain sormet ristissä, että tilanne raukeaa pian.
Jos minulla olisi yritys, ja sillä olisi menossa huonompi kausi, toteaisin vain, että tämä on väliaikaista, ei tämä kauan kestä kunhan et anna periksi. Jatkat vaan kunnes alkaa taas sujua. Positiivinen ajattelu päälle vaan, niin silloin se jo tuntuukin sujuvan paremmin.
Sovittelija saattaa vaikuttaa rauhalliselta, varautuneelta ja ujolta, mutta heillä palaa sisäinen liekki ja intohimo kirkkaasti. Minä olen omasta mielestäni juuri sellainen. Ulkoisesti olen hiljainen ja vetäytyvä, mutta oikeasti tunnen suurta intohimoa taiteeseen, etenkin piirtämiseen ja virkkaamiseen. Jos saan päähäni idean, mitä lähtisin piirtämään tai virkkaamaan, minä teen sen eikä mikään pysäytä minua. Paitsi jos kesken työn saan jonkun muun idean minkä haluan lähteä saman tien toteuttamaan. Meitä sovittelijoita on väestöstä vain 4 % mikä aiheuttaa sen, että me olemme helposti väärinymmärrettyjä. Muistan kun joskus nuorempana sanoin jostain vakavasta asiasta ( en muista enää, mikä se oli) jotain positiivista, niin minulle sanottiin suoraan, että olenko minä sekaisin. Totesin vain jotain sen suuntaista, että en ole ja että minulla on oikeus minun mielipiteeseeni ja että näen maailman sillä tavalla kuin näen sen. Ja tämän sanoin niin kuin 10-13 vuotias lapsi voisi sanoa.
Sovittelijat kokevat sisäistä rauhaa, kun löytävät saman mielistä seuraa. Tämä on totta. Kun peruskoulusta siirryin ammatilliseen koulutukseen Kiipulan ammattiopistoon, oli mukava huomata, kuinka paljon saman henkistä porukkaa siellä opiskeli. Ei vain sen takia, että kaikilla oli jotain erityislapselle sopivia piirteitä, vaan myös se, että varsinkin omalla kaveripiirillä oli melko samanlainen filosofinen, idealistinen ja ylipäänsä positiivinen näkemys niin negatiivisesta maailmasta.
Tekemistämme määrittää kunnia, kauneus, moraalisuus ja hyveys sekä aikomuksen puhdas olemus, eivät palkkio ja rangaistus. Se on totta. Jos minä teen jonkun käsityön, niin en välitä paskaakaan siitä, saanko siitä rahaa. Minua vain kiinnostaa se, että saan sen ihmisten katsottavaksi ja että ihmiset tykkäävät siitä. Rahaa voin tietysti vastaanottaa jos joku sitä tarjoaa työstäni, mutta se ei ole minun ykkösprioriteettini. Kunnia ja kauneus ovat virkkaamisessa minun peruspilarini, joita moraalisuus, hyveys ja aikomuksen puhdas olemus tukee. Moraaliani kuvaavat arvot: Ahkeruus, anteeksianto, hyväksyntä, henkinen hyvinvointi, itsekunnioitus, itsensä toteuttaminen, innostus, kiitollisuus, kunnioitus, kauneus, kiltteys, kohteliaisuus, luovuus, luonto, luottamus, nöyryys, perhe, rehellisyys, rohkeus, seikkailunhalu, terveys, toisten auttaminen, työssä menestyminen, uskollisuus, vastuuntunto, ystävät ja ystävällisyys.
“Ei kaikki kiiltävä kultaa lie, vaeltaja ei eksy jokainen, ei vahvalta vanhuus voimia vie, syviin juuriin ei ulotu pakkanen” – J.R.R. Tolkien.
Ominaisuuksien avulla voimme jutella syvällisesti muiden kanssa käyttäen kielikuvia ja vertauskuvia ja jakamalla ajatuksia symbolein.
Aina silloin tällöin onnistun juttelemaan syvällisiä asioita ihmisten kanssa, tai vakavampia aiheita käyttämällä vertaus- ja kielikuvia, joka saa minussa aikaan sen tunteen, että minun pitäisi ryhtyä filosofian tohtoriksi. Mitä tarkemmin luin sovittelijan juttua, sitä vakuuttuneempi olin, että minä olen yksi sovittelijoista. Minkähänlainen maailma olisi, jos edes 10 % tai enemmän väkiluvusta olisi sovittelijoita? Olisiko maailma parempi paikka? Sitä me emme varmastikaan saa koskaan tietää.
Kuvittele, että olet tekemässä täys remontin kotiisi. Haluat sinne uutta väriä ja materiaalia, ja ehkäpä uusia huonekalujakin. Sohva sopisi tuonne, tämä pöytä tähän, näin monta tuolia ruokapöydän ympärille. Juuri tätä halusitkin, uudet hianot huonekalut järjesteltynä aivan erilailla kuin edelliset. Mutta mikä tässä onkaan vikana sisustuksessa, kun se näyttääkin hyvin paljon samalta kuin edellinen?
Edellinen sohva oli musta, kahden istuttava nahkasohva ja nykyinen on musta, neljän istuttava kangas sohva. Edellinen sohvapöytä oli pyöreä ja valkoinen ja nykyinen on nelikulmainen ja valkoinen. Nojatuolit ovat samaa mustaa kangasta kuin uusi sohvasi. Matto sohvapöydän alla on musta- valkokirjava, kun edellinen oli valkoinen karvamatto. Mikä siis on vialla, kun sisustus on täysi erilainen uusien huonekalujen ja uuden seinämaalin myötä, mutta on silti samanlainen kuin edeltäjänsä? Aivan! Värimaailma, tai oikeastaan sen puuttuminen. Olet sisustanut kotisi viimeiset kymmenen vuotta samalla musta-valko-harmaa teemavärillä, etkä vieläkään ole kyllästynyt siihen. Olet päättänyt kuitenkin tehdä jotain ennenkuulumatonta, ja valinnut väripilkuksi beigen ja/tai beessin. Hmmm… Musta-valko-harmaa ja beige/beessi. Miten hieno värimaailma ja erittäin massasta poikkeav… ei kun hetkinen. Mustaa, valkoista, harmaata, beigeä ja beessiä? Ne värithän ovat olleet ihmisten kotien sisustuksesta jo vuodesta x ja y. Mikä siinä on että halutaan tehdä kodista niin väritön maailma?
Pohditaanpas hetkinen:
Kysyin muutamalta ihmiseltä, joilla tiedän olevan juurikin kyseistä “värimaailmaa”, että miksi juuri kyseinen teema, ja usein tulee ilmi, että ” se on erilainen kuin muilla, tahdon olla erilainen”, “ne on niin helppoja sisustamisessa”, ” en osaa käyttää värejä fiksusti”. Ensinnäkin: Musta ja valkoinen EIVÄT ole värejä, VAAN sävyjä. Jos esimerkiksi siniseen lisätään ripaus mustaa, sinisestä tulee tummempi ja muuttuu tummemmaksi ja tummemmaksi, kunnes se on mustaa. Sama juttu valkoisen kanssa; mitä enemmän valkoista lisätään siniseen väriin, sitä vaaleampi sävy, kunnes se on taas samaa valkoista.
Toiseksikin beesi ja beige ovat ennemminkin erittäin surkea yritys saada edes jotain väriä mustan valkoisen ja harmaan kanssa kuin upea väripilkku.
Miksi näitä teemoja sitten käytetään? No juuri siksi, että niitä on helpompi yhdistää keskenään ja se on tyylikkäämpää. Mutta se että se on muka massasta erottuva tyyli, EI MISSÄÄN NIMESSÄ. Jos kadulla kävellessäsi kysyt jokaiselta ohikulkijalta heidän sisutuksensa väriteemaa, vähintään joka toinen vastaa musta, valkoinen, beige, beesi, harmaa tai sitten näitä kaikkia. Jos todenmukaisesti pitäisi sanoa, niin olen vakaasti sitä mieltä, että ihmiset eivät uskalla käyttää värejä. Värit tuovat mukanaan persoonallisuutta niin tylsään sisustukseen. Se mitä ja miten väriä käytetään onkin oma lukunsa. Käytän itseäni esimerkkinä: Jos minulla olisi musta-valkoinen sisustus mutta haluaisin persoonallisempaa ilmettä, valitsisin jonkin värikkään seinämaalin. Koska lempivärini on vaaleanpunainen, niin maalaisin yhden seinän kyseisellä värillä. Jo se tuo persoonallisuutta sisustukseen. Seinämaalista voi edetä pikkuhiljaa kohti omaa persoonallista sisustusta. Jos nyt esimerkkinä käytetään olohuonetta, jossa on mustat kangas-sohvat ja nojatuolit ja se musta-valkokirjava matto, niin vaaleanpunaisen seinämaalin jälkeen vaihtaisin sen maton johonkin vaaleanpunaisen sävyiseen yksinkertaiseen mattoon. Jos ei tahdo luopua mustista kangas-sohvista ja nojatuoleista, voi niihin lisätä vaaleanpunaisia ja tummia kukkakuosisia koriste tyynyjä, ja ehkä jopa valkoinen tai heleän vaaleanpunainen viltti. Mitä enemmän yksityiskohtia on vaihdettu mustasta, harmaasta, valkoisesta, beesistä ja beigestä omaksi lempiväriksi, siitä tulee entistä enemmän omaan persoonaasi sopiva ja enemmän massasta poikkeava tyyli.
Luin Madison Troyerin artikkelin Iconic movie props and where they are now, jossa kerrottiin mitä 25:lle ikoniselle elokuvalavasteelle tai -propille tapahtui kuvausten jälkeen, ja missä ne tällä hetkellä ovat. Tiivistin listaa kuuteen tunnetun propin tai lavasteen lyhyeen tarinaan:
Suklaarasia
Elokuvassa Forrest Gump on suklaarasia, ja Forrest kertoo, että hänen äitinsä vertasi suklaarasiaa elämään, koska ei voi koskaan tietää mitä sieltä tulee. Tom Hanks on kirjoittanut nimikirjoituksensa alkuperäiseen suklaarasiaan, ja se huutokaupattiin erässä monien muiden tunnettujen lavasteiden kanssa lähes 6000:lla dollarilla yksityiseen kokoelmaan.
Heart of the Ocean -kaulakoru
Elokuvassa Titanic oleva Heart of the Ocean -kaulakoru oli valmistettu zirkonista ja valkokullasta, eikä se ollut todellisuudessa kovinkaan kallis. Hinta olisi ollut noin 425 miljoonaa dollaria, jos se olisi ollut tehty timantista, mutta elokuvassa esiintyvän korun arvo oli vain 11 000 dollaria. Kaulakorua säilytetään studion arkistoissa, mutta siitä on tehty kopio, jota käytettiin My Heart Will Go On -musiikkivideossa. Tämä koru myytiin 1,4:llä miljoonalla dollarilla ja on nykyään esillä museossa, joka sijaitsee Englannissa Cornwallissa.
Harry Potter -maailma
Harry Potter -elokuvasarjan lavasteita, proppeja ja pukuja säilytetään Warner Bros. Studiolla Lontoossa. Fanit voivat vierailla Harry Potter -maailmassa ja nähdä alkuperäisiä kuvauspaikkoja.
Ruoska
Indiana Jones -elokuvasarjan elokuvassa Kadonneen aarteen metsästäjät käytettiin proppina monia ruoskia (kuten myös muissakin Indiana Jones -elokuvasarjan elokuvissa), mutta vain yksi niistä säilyi ehjänä. Tämä kappale oli huutokaupassa myynnissä ja arvioitiin, että sen hinnaksi huudettaisiin ainakin 70 000 dollaria.
Sormus
Taru sormusten herrasta -trilogian kuvauksia varten oli tehty kymmenen sormusta, joista yksi lahjoitettiin Frodo Reppulin näyttelijälle Elijah Woodille. Muiden sormusten olinpaikasta ei ole varmaa tietoa, mutta oletetaan kuitenkin, että elokuvien ohjaaja Peter Jackson olisi pitänyt yhden itsellään.
Kuoleman tähti
Aluksi Star Warsin proppeja ja lavasteita säilytettiin varastossa, mutta varastotilojen vuokrien maksaminen kuitenkin lopetettiin, ja kaikki tavara otettiin ulos. Eräs varaston työntekijä otti Kuoleman tähden mallin itselleen, ja se on vuosien varrella kiertänyt monilla keräilijöillä. Vuonna 2021 se oli seattlelaisen Star Wars -fanin kotona näytillä, ja tämä on oletettavasti myös sen nykyinen olinpaikka.
Taito on kyky tehdä jokin asia ja erityisesti sen asian tekeminen hyvin. Taito eroaa luontaisista taidoista niin, että ne vaativat opettelua. Ihminen oppii joka päivä jonkin uuden taidon. Jonkin taidon oppiminen vaatii päivän, jonkin oppiminen viikon tai kuukauden tai joku todella taitoonsa omistautunut saattaa hyvinkin oppia taidon jopa tunnissa. Jos itseäni pidettäisiin nyt esimerkkinä, niin ensinnäkin minun taitoni on käsitöiden tekeminen, erityisesti virkkaaminen. Virkkaamisen perusteet opetettiin kuudennella luokalla virkkaamalla isoäidin neliöitä ja muistan varmasti vielä vanhainkodin keinutuolissakin, kuinka kovasti opettelin sen tekemistä. Muistan, miten itku kuristi kurkussa, koska en vain millään ymmärtänyt, miten se isoäidin neliö nyt virkattiinkaan. Pylvästä siihen, ketjusilmukkaa tähän, tässä kohtaa vaihtuu kierros. Se oli silloin todella monimutkaista, varsinkin minulle, sillä semanttis-pragmaattinen dysfasia- diagnoosini vaikeutti ohjeiden ymmärtämistä. Mutta sitten, kun olin vuoden verran virkannut neliöitä, vaikka 7:n – 9:n luokan käsityönopettajani halusi nähdä välillä muutakin tekelettäni kuin vain virkkaamista, minä vain halusin virkata, sillä se oli ja on edelleen intohimoni. Muistan, kuinka nuorempana sanoin useasti äidille, että en minä opi koskaan tekemään muun muotoisia virkkauksia, tai kuvioituja lappuja, vaikka minulla oli käsityökirjakin jossa oli kaikenlaisia mahdollisia ohjeita ilman, että joku taidokkaampi henkilö näyttäisi ja opettaisi miten ne käytännössä tehdään. Mutta sitten, vuosien ja taas vuosien aikana jolloin olen virkannut, nykyään osaan virkata erimuotoisia kuvioita, mosaiikkivirkkausta, lohikäärmesuomuja, pieniä koreja sekä erilaisia kuoseja. Ja opin ne kaikki, ilman että kukaan opetti minua. Nykyään, minun ei tarvitse kuin nähdä mallikuva, ja jos se on tarpeeksi yksinkertainen, tai jos siitä löytyy video-ohjeet tai piirretyt ohjeet, niin opin virkkaamaan sen noin 1-2 tunnin aikana ja viikon sisällä voin helposti saada aikaiseksi useamman kymmenen kierroksen sisältävän työn, oli se sitten peitto, tyynynpäällinen, huivi yms. Toivon ja unelmoin voivani hyödyntää näitä taitoja tulevaisuudessa, sillä haaveilen yrityksestä, jossa myyn luomuksiani ulkomaille asti. Pidän myös väreistä ja käsialani on tasaista, niin uskon vahvasti siihen, että pysytyn toteuttamaan asiakkaan toiveet tuotteen luomiseen liittyen.
Tulen myös hyvin toimeen eri ihmisten kanssa. Olen kyllä vielä ujo ja arka asiakaspalvelun suhteen, mutta se on edelleen työnalla, etten olisi niin sulkeutunut kuoreeni. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, siis se että tulisin ulos kuorestani ja uskaltaisin kohdata ihmiset asiakkaina. Rohkeutta minun siis täytyisi harjoitella. Tosin, siihen vaikuttaa myös se, millainen asiakas on. Itse olen ihmisenä ja persoonana ” silmä silmästä, hammas hampaasta” tyyppinen, eli jos joku ihminen on minulle mukava, kiltti ja ystävällinen, niin minä olen mukava, kiltti ja ystävällinen takaisin, mutta jos joku on minulle ilkeä, ankara ja epäkohtelias, niin voin vakuuttaa, että olen itsekin ilkeä, ankara ja epäkohtelias takaisin hänelle. Yritän kyllä tilanteessa kuin tilanteessa hillitä itseni, etten antaisi pahaa ja negatiivista kuvaa itsestäni, vaikkakin sellainen negatiivinen ihminen voi sen saada, koska hän kääntää minun asenteeni ja luonteeni edellä mainituiksi negatiivisiksi sanoiksi. Jos rumalla sanalla saa sanoa, ja vielä kansankielellä, niin kuvailisin asiaa näin: ” Mulle ei vittuilla!”
Tämän tekstin päätän elämän filosofiaani: ” Keep calm and never give up. Just be yourself and follow your dreams. If somebody tries to slow you down or stop you, just look at them and say: Go fuck yourself Bitch, it´s my life and my choises.
Raivo on ehkä hieman liian voimakas sana, mutta sanon nyt kuitenkin, että päällimmäisenä Antti Apusen ja Jari Parantaisen Tuotteistajan taskuraamatusta jäi mieleen sen raivostuttavuus. Kirjassa käsiteltiin lähes kaikkea erilaisten stereotypioiden kautta, ja ne saattoivat olla hyvinkin kärjistäviä. Tietysti yleistäminen saattaa olla kannattavaa pohtiessa suurta ihmismassaa ja heidän mielipiteitään, mutta minua ärsytti se, ettei kirjassa edes mainittu, etteivät tällaiset stereotypiat pidä aina paikkaansa. Yritykset voivat olla niin erilaisia, ja niiden asiakaskunnat ovat tietenkin myös todella erilaisia. Jonkin yrityksen tyypillisin asiakas voi olla kaukana tästä tavallisen asiakkaan stereotypiasta, jollaisia kaikkien oletetaan Tuotteistajan taskuraamatun mukaan olevan, eikä siksi kirjassa oteta mielestäni kaikenlaisia yrityksiä huomioon. En kokenut olevani kirjan kohderyhmää, koska arvomaailmani poikkesi siinä esitetyistä arvoista, ja minulla särähti aina korvaan, kun esimerkiksi sukupuolirooleja yleistettiin tai konservatiivisia arvoja normalisoitiin.
Suhtautumiseni kirjaan ei siis ollut mikään paras, enkä oikein pitänyt kirjan lyhyistä tietoiskumaisista luvuista, koska jälkikäteen katsottuna olen varmaan unohtanut suurimman osan kirjan sisällöstä. Käsiteltäviin aiheisiin ei syvennytty, vaan siirryttiin heti vain seuraavaan lukuun, aivan kuin kirja olisi ollut vain täynnä ranskalaisia viivoja vähän suuremmassa mittakaavassa. Tietoa oli hirveästi, mutta sitä käsiteltiin vain pintapuolisesti, tai vaihtoehtoisesti pointit olivat muutenkin jo niin pieniä vinkkejä, ettei niihin edes olisi pystynyt syventymään yhtään ihmeellisemmin.
Tuotteistajan taskuraamatussa mainittiin kuitenkin myös hyviä kikkoja. Itse pidin erityisesti listasta, jossa kerrottiin kymmenen asiaa, joissa yrittäjän kannattaisi osata sanoa ei. Mielenkiintoisin kohta listassa oli se, ettei tulisi suostua myymään asiakkaalle tuotetta, joka ei sovi hänelle. Mielenkiintoinen pointti oli myös se, että kiittäminen on tehokkaampaa kuin pieni rahapalkkio, ja että tuotteen jakaessa mielipiteitä ollaan menossa tuotteen kannalta lupaavaan suuntaan.
Minulla on ollut harhaanjohtava kuva osaamisesta ja menestyksestä. Ajattelin että ollakseni hyvä jossain, tulee minun legendan mukaan harjoittaa kykyä vähintään 10 000 tuntia ja sen jälkeen omistua täysin kapea katseisesti sille. Näin mahdollisuuteni tulla mestariksi kyseisessä taidossa olisivat paremmat. Totuus on että tällöin en mahdollisesti ruokkisi muita kykyjäni ja osaamisalueitani, jolloin ne voisivat heiketä tai kadota.
Jotta henkilö voi menestyä ja tukea kaikkia ominaisuuksiaan hänen on syytä huomioida kokonaisuutensa; osaamishistoria, vahvuudet ja mielenkiinnonkohteet, heikkouksia unohtamatta. Jason Link avaa nettiartikkelissaan metodia Skill stacking, jonka ideana on keskittyä elämän aikana kartutettuihin kykyihin ja taitoihin. Näiden mielenkiinnon kohteiden ja kykyjen keskinkertainenkin osaaminen on tärkeää ymmärtää. Yhdessä ne muodostavat toisiaan tukevan kokonaisuuden joka tekee henkilöstä ainutlaatuisen poikkeuksen, jolla on oma supervoimansa, kykyjensä pino (stack).
Aloin artikkelin pohjalta miettimään omaa kykyjeni pinoa sekä historiaani. Lapsesta asti olen ollut luova ja idearikas. Tylsistyn helposti jos minua ei ruokita visuaalisesti, mielenkiintoisilla aiheilla tai hauskoilla jutuilla. Lapsesta lukioon asti olen opiskellut taiteita ja se on ollut aina merkittävä osa minua. Aikuisuuden kynnyksellä kyllästyin ja halusin panostaa uuteen taitoon, ravintola-alaan. Se sisälsi edellisen tavoin luovuutta ja ideointia. Uusi ala johdatti minut ravintolakokista restonomiksi. Opin ravintolatyöntekijän monipuoliset roolit, asiakaspalvelun, tietoa yrittäjyydestä, kovasta työnteosta ja periksiantamattomuudesta. Toimin mm. lounasravintoloissa, fine diningissa ja poimin rypäleitä Ranskassa. Vielä tällöin kaikki osaamiseni oli suunnattu yhteen asiaan, menestymiseen ravintola-alalla. Sain Rotisseurs-stipendin uurastuksestani. Minulla oli kuitenkin tyhjä olo ja aloin hamuamaan uutta suuntaa. Tuntui että minulla oli kykyjä jotka eivät päässet loistamaan ravintola-alueella. Vei vuosia ja lukemattomia keskusteluja kun minulle kirkastui kiinnostava, uusi suunta urallani. Restonomina nappasin mukaani 17 vuoden työkokemuksen, asiakaspalvelun, sosiaalisuuden, ihmislähtöisyyden, idearikkauden ja luovuuden. Valjastin nämä kyvyt uuteen tulevaisuuteeni korualalla. Nyt olen tässä, opiskelen alaa, jossa saan estoitta käyttää luovuuttani sekä intohimoani kolmiulotteiseen muotoiluun sekä oppia samankaltaisilta henkilöiltä. Olen opiskelun lisäksi töissä koruliikkeessä jossa voin hyödyntää uutta koulutustani, asiakaspalvelutaitojani ja intohimoani korusuunnitteluun. Töissä minusta tuntuu että innostukseni heijastuu asiakkaisiin, jolloin he kiinnostuvat tuotteista helpommin.
Minun kykyjeni pino on alkanut hyvää vauhtia kasaantumaan. Välillä siitä voi lähteä muutama pala ja välillä tulla taas takaisin, mutta tiedän mitkä ovat sen oleellisimmat osat. Minun tulee kokoa ajan pitää silmät auki ja tarkkailla mitkä ovat mahdollisia uusia kykyjäni ja mihin suuntaan kannattaa seuraavaksi osaamistani laajentaa. Koen että erillaiset taitoni tekevät minusta ainutlaatuisen korualan käden taitajan. Skill Stacking- on tullut osaksi tarinaani kasvaessani ja vaihtaessani urapolkuani. Toivon että muistan vaalia pienempiäkin taitojani ja olla avoin uusille jotta pinoni jatkaa kehittymistään.
Skill stacking tarkoittaa erilaisten taitojen ja valmiuksien vuorovaikutuksessa ja yhteispelissä saavutettujen lopputulosten parantamista. Se kuvaa tilannetta, jossa yksi taito tukee toista ja toinen puolestaan tukee ensimmäistä. Tämä luo lopulta parempia mahdollisuuksia ja lopputuloksia kuin yksittäiset taidot yksinään.
Skill stacking on noussut viime aikoina entistä suositummaksi käsitteeksi, sillä se tarjoaa monia etuja sekä yksilöille että yrityksille. Yksilöiden kannalta skill stacking voi tarjota parempia uramahdollisuuksia ja enemmän palkkaa, sillä se osoittaa monipuolisuutta ja kykyä oppia uutta. Yrityksille skill stacking tarjoaa laajemman osaamisen ja monipuolisemmat osaajat, mikä lisää yrityksen kilpailukykyä.
Skill stackingin avulla yksilöt voivat myös luoda uusia urapolkuja ja löytää uusia tapoja hyödyntää osaamistaan. Se tarjoaa myös mahdollisuuden kehittää itseään ja oppia uutta aina tarpeen mukaan. Tämä on tärkeää, sillä työelämä ja teknologia kehittyvät nopeasti, ja jatkuva oppiminen ja uuden oppiminen ovat tärkeitä menestyksekkäässä uralla.
Skill stackingin avulla voidaan myös parantaa tehokkuutta ja tuottavuutta. Monipuolisempi osaaminen auttaa ymmärtämään asioita laajemmasta näkökulmasta ja ratkaisemaan ongelmia monipuolisemmin. Tämä voi lisätä yrityksen kilpailukykyä ja tuottavuutta sekä vähentää virheitä ja ongelmia työprosessissa.
Skill stackingin avulla voidaan myös luoda uusia uratarinoita ja löytää uusia tapoja tehdä työtä. Se tarjoaa mahdollisuuden kehittää itseään ja oppia uutta aina tarpeen mukaan. Tämä on tärkeää, sillä työelämä ja teknologia kehittyvät nopeasti, ja jatkuva oppiminen ja uuden oppiminen ovat tärkeitä menestyksekkäässä uralla.
Luin Jason Linkin artikkelin Skill Stacking: Be awesome with average skills (7.4.2019) nettisivulta The Shortcut Talks. Artikkeli kertoi siitä, kuinka omia taitoja yhdistelemällä niistä voi saada uniikin kokonaisuuden, jota voi hyödyntää urallaan. Mielestäni kuitenkin artikkelissa taitojen yhdistely saatiin kuulostamaan liian helpolta ja huolettomalta. Sai sellaisen kuvan, että jokainen saa varmasti tienattua rahaa, kunhan vain yhdistelee omat taidot pakettiin ja hallitsee vähintään kohtuullisesti monia osa-alueita. Pääasia olisi se, että omien taitojen setti olisi laaja sekä joukosta erottuva, ja tuli sellainen olo, että määrä korvaisi laadun. Vaikka tämä esimerkki onkin hieman kärjistetty, en usko, että tällainen erilaisten taitojen keräily ja hyödyntäminen olisi kovinkaan käytännöllistä tai helppoa.
Itse ajattelen, että minulla on käynyt hyvä tuuri, koska olen kiinnostunut teatterilavastuksesta ja musikaaliorkesterissa soittamisesta. Valintani ovat myös vieneet minut siihen, että opiskelen lavasterakentamista ja soitan fagottia nyt kymmenettä vuotta, joten ikään kuin vahingossa kaksi kiinnostuksen kohdettani saa molemmat liitettyä teatterialaan ja molempien avulla voisi tienata. En siltikään oleta, että pääsisin tulevaisuudessa hyödyntämään näitä molempia taitoja urallani. En usko kaiken toimivan niin kätevästi, esimerkiksi ajan puute ja päällekkäisyydet olisivat varmasti riesanani. Mutta entä, jos olisinkin kiinnostunut hiustenvärjäämisestä ja mäkihypystä, miten nämä taidot saisi yhdistettyä? Omaan korvaani kuulostaa ainakin hiukan hankalalta luoda uraa täysin toisistaan irrallisista taidoista ja asiaa vain pahentaisi se, jos erilaisia taitoja, joita haluaisi urallaan hyödyntää olisi läjäpäin.
Mielestäni on itsestäänselvyys, että ihmisten taidot sopivat edes vähän heidän uravalintaansa, koska ihmiset oletettavasti hakeutuvat työhön, joka heitä kiinnostaa ja ovat jo perehtyneet siihen aiheeseen elämänsä aikana. Tietysti joillekin sopii sellainen työ, jossa vaaditaan monipuolisia taitoja, mutta uskoisin, että nämä taidot eivät ole pelkkiä satunnaisia taitoja omasta takaa, vaan ne on opeteltu vasta uravalinnan jälkeen. Jason Linkin artikkelissa kerrottiin kyllä siitä, että uraa rakentaessa täytyy oletettavasti opetella uusia taitoja täydentääkseen omaa taitojen settiä, mutta olen silti sitä mieltä, että on aikalailla tuurista kiinni, jos osaa etukäteen monta uniikkia asiaa, joita voi omassa työssään hyödyntää.
