Kun luin Antti Apusen ja Jari Parantaisen Tuotteistajan taskuraamattua, huomasin aika nopeasti kaksi asiaa: 1. suurin osa kirjasta oli täysin itsestään selvää, 2. sen tyylistä näkyi vahvasti, että kirjoittajina ovat miehet, eikä aina ihan hyvällä tavalla. Kirja on kirjoitettu napakasti, ja se on ihan kätevä pikkuopas tuotteistamisesta. Mutta se kuulostaa siltä kuin lukija olisi puhuttelussa. Sellaista “nyt kuuntele, miten maailma oikeasti toimii” -henkeä, joka on tyypillistä vanhan polven miehiselle bisneskulttuurille.
Vaikka kirjassa on hyödyllisiä pointteja, monet niistä ovat sellaisia, jotka jokainen joka on vähäänkin ollut työelämässä jo tietää. Tyyli ja sisältö muodostivat kirjan, josta jäi vähän ristiriitainen olo.
Monet kirjan opetuksista olivat asioita, joita opetellaan ihan ensimmäisissä työpaikoissa:
– asiakas haluaa selkeän lupauksen
– palvelu kannattaa selittää ymmärrettävästi
– ihmiset ostavat helpommin valmiin paketin kuin epämääräisen lupauksen
Mikään näistä ei ollut uutta. Tuntui, kuin kirja olisi ollut enemmänkin kertausta kuin oikeasti uusia oivalluksia tarjoava teos. Ehkä siksi moni kohta ei tuntunut erityisen mullistavalta. Silti kirjassa oli kuitenkin joitakin ajatuksia, jotka jäivät mieleen.
Kolme kohtaa, jotka kolahtivat
1. “Asiakas ei osta palvelua vaan ratkaisun.”
On totta, että oman työn kuvailussa mennään usein prosessi edellä, vaikka asiakas haluaa vain tietää, miten hänen ongelmansa ratkeaa.
2. Selkeä ja konkreettinen lupaus
Lupauksen pitää olla rohkea ja selkeä: mitä tehdään, milloin ja millä hinnalla. Vaikka tämäkin on ihan perusasia, se kolahti siksi, että työelämässä epämääräisyys on yleistä.
3. Asiantuntijatyön “prosessointi”
Asiantuntijapalvelu voidaan tehdä toistettavaksi prosessiks. Ei kaikkea tarvitse keksiä jokaisella asiakkaalla uudelleen.
Kohta, joka ei kolahtanut
“Hyödynnä heikko ego.”
Tämä oli koko kirjan kamalin kohta. Se tuntui alentavalta ja suoraan sanottuna vanhanaikaiselta. Siinä oli sellainen sävy, että asiakkaiden epävarmuus olisi vain työkalu, jota voi käyttää myynnin välineenä. Tästä esimerkiksi tuli se tunne että, tämä kirja on kirjoitettu miehille ja miesten äänellä. Vaikka tarkoitus olikin varmasti puhua enemmänkin psykologisista tekijöistä, se tapa, jolla asia ilmaistiin, oli tökerö ja jopa epäkunnioittava. Sen olisi voinut ilmaista fiksummalla tavalla.
Kirjan “miehisyys”
Kirjan tyylistä huokuu sellainen vanhan ajan bisnesmiehen itsevarmuus, vähän kovisteleva, vähän ylimielinen ja jopa aika vallan himoinen.
– Kirjassa ei pohdita näkökulmia.
– Se julistaa totuuksia sen sijaan, että edes vähän keskustelisi niistä.
– Ihmisistä puhutaan objekteina.
– Sävyn aggressiivisuus tuntuu turhalta ja oudolta ja ei tuo sisältöön oikeastaan mitään lisää.
Tuotteistajan taskuraamatussa nousee siis eniten esille se kuinka se nojaa maskuliiniseen “bisnes on taistelua” -mentaliteettiin, joka tuntuu vanhentuneelta. Ei siis tietenkään ole ongelma, että kirjoittajat ovat miehiä. Ongelma on se, että tekstissä näkyy sellaista miespuhetta, joka ei rakenna mitään, se vain jyrää.
Lopulta Tuotteistajan taskuraamattu oli hyvin erikoinen lukukokemus. Ehkä luettuani kirjan, tajusin millaisella tavalla itse haluan työskennellä, kommunikoida ja kohdata asiakkaat. Ja siinä kohtaa huomasin, että monia kirjan asenteita en halua omaksua.

