Tyytymistä keskivertouteen vai todellista älykkyyttä?

Lukiessani artikkelia vain yksi ajatus kaiveli mieltäni; ”Miksi muka ei tarvitsisi olla erityisen hyvä yhdessä asiassa, vaan olla keskiverto jokapaikanhöylä vähän kaikessa”. Koin, että teksti kehotti lukijaansa tyytymään siihen, että ei ole onnistunut elämänsä aikana nappaamaan mitään erityisosaamista mukaansa. Toki täydellinen on kuollutta, niin kuin äitini aina sanoo, mutta mielestäni yhteiskunta ei pyöri sillä, että jokainen osaa jotenkin jotakin, mutta ei kunnolla oikein mitään. Esimerkiksi olisi erityisen rentouttavaa kuulla leikkauspöydällä lääkärin toteavan, että ”kyllä mä nyt jotenkin tän homman osaan, mutta käyn varmuuden vuoks nappaamassa ton Sirpan tosta käytävältä avuks”.

Omia vahvuuksiani on tietotekniset taidot, kielet, ihmissuhteet sekä hyvä muisti. En voi suoraa sanoa, että olisin oppinut asiat kasaamalla puoliksi opittua asiaa uuden päälle, mutta koen, että kaikki hyvin hallitsemani asiat ovat kytköksissä jotenkin hallitsemieni asioiden kanssa. Tai jos nyt oikein aloitetaan filosofiointi, niin kaikkihan on aina kytköksissä johonkin ja ympyrä on loppumaton kehä ja niin edelleen. Ja toki tästäkin voidaan alkaa väittelemään, mutta jorinat sikseen.

Olen myös sellainen persoona, että jos en ole opeteltavassa asiassa heti hyvä, en tee sitä ollenkaan. Siksi minun kohdallani ajatus taitojen kasaamisesta tuntuu hupsulta, sillä kaikki asiat mitä olen opetellut ja koen niissä olevani vahvoilla, ovat taitoja, jotka olen hionut millilleen paikoilleen pakkomielteisen tarkasti. Vien myös kaiken aina loppuun asti enkä jätä mitään puolitiehen, esimerkiksi en lopeta uuden kielen opiskelua ennen, kun puhun sitä sujuvasti.

 Toisaalta en voi kokonaan kieltääkään sitä, ettenkö olisi hyötynyt asioista, joidenka opettelu on minulla vielä puolitiessä. Minulle on ollut suuri hyöty espanjan kielestä mallintamisessa, koska ilmeisesti 3D-maailman parissa työskentelee paljon ihmisiä Etelä-Amerikan maissa. Kielten opiskelussa olen voinut johtaa sanoja toisesta kielestä toiseen jumi tilanteen sattuessa tai sosiaalisissa tilanteissa olen pelastautunut hyvän muistin avulla kiusallista tilanteista.

Summa summarum lukiessani pohdintaani on se, että Skill Stacking on mielestäni hyvä ajatus ja siinä on ideaa, mutta tapa esittää se, on mennyt päin p*rsettä. Ehkä kyse voi olla persoonastani tai ajatusmaailmastani, mutta en ole ikinä hyväksynyt vapaamatkustajia tai toisten taidoilla ratsastavia henkilöitä ja jos tämä metodi ei siihen kehota, niin en tiedä sitten, että mikä. Siitä voidaan toki aina keskustella, onko tämä taitojen kasaaminen vain tyytymistä aiemmin mainittuun keskivertouteen vai oikeaa, todellista älykkyyttä ja, että olenko minä tässä se tyhmä, kun en voi vaan hyväksyä olevani jossakin asiassa ihan vain semi-ok hyvä. Koska pakko se on pessimistinkin nöyristyä ja myöntää, että on älykästä tietää osaamisensa rajat sekä sanoa suoraa, että nyt mennään syvään päätyyn ilman uimataitoa. Mutta jälleen herää kysymys, että onko työpaikka toimiva, jos kaikki ovat uimataidottomia. Voisiko tämän metodin yhdistää rautaiseen ja monivuotiseen osaamiseen? Mitä, jos osaston pisimmän insinöörin uran tehnyt yhdistää taitonsa juuri työpaikalle saapuneen insinöörin kanssa, olisiko se todellista taitojen kasaamista, keskiverto-osaamispalapelin rakentamisen sijaan?

Tapettien historia

Tapetti on ohutta materiaalia, joka on usein vinyyliä, lasikuitua tai paperia. Tapettien kuoseihin sekä tyyleihin on vuosisatojen ajan vaikuttanut hyvin vahvasti eletty tyylikausi sekä muut erilaiset tyylimuutokset.

Kotimaisia paperitapetteja alkoi tulemaan tavallisen kansan saataville 1700-luvun puolivälissä. Noin 1800-luvun puolivälissä tapettien käyttö yleistyi huomattavasti, kun suomen ensimmäiset tapettitehtaat perustettiin. Tapettien käyttö sekä valmistus monikertaistuivat, kun valmistuksessa siirryttiin höyrykoneiden käyttöön ja paperia alettiin valmistamaan puumateriaaliraaka-aineista. 

                             Varhaisimmat paperitapetit ovat säilyneet 1700-luvun loppupuolelta. Ruotsin monarkian ylellisyysasetukset kielsivät tapettien tuonnin ulkomailta, mikä käynnisti 1740-luvulla tapettien valmistamisen Suomessa. Suosituimpia aiheita tapeteissa oli köynnöstävät kasvit, jotka oli yhdistetty pystyraitoihin, joka viittaa vahvasti klassismiin, jossa ihannoitiin vastavoimien tasapainoa. Toinen haluttu kuosi tapeteissa oli kukkakimput ja niiden muodostama ruutumainen pinta, jota oli usein korostettu varjostuksella. Varjostus saatiin aikaan painamalla sama kuvio ensin tummalla ja sitten vaalealla kuviovärillä hieman edellisen kuvion viereen. Käsipainomenetelmillä pystyttiin valmistamaan äärettömän taidokkaita sekä uniikkeja pintoja. Erityisen suosittuja olivat käsipainetut, koko seinä, tai koko huoneen ympärikiertävät maisemapanoraamat.

Ensimmäisiä 1740-luvun valmistajia olivat esimerkiksi Johan N. Backmanin tapettipaja Kouvolassa. Myös muutama valittu Turun Akatemian opettaja sai luvan valmistaa tapetteja töidensä ohella.  Paperitapettien valmistaminen oli täysin uusi ala, ja siihen tarvittavat taidot yhdistivät monia käsityöläisten aloja ja niin alkoikin tapettien valmistus laatalla painaen 1800-luvulla. Aluksi laatalla painamista harrastettiin vain pienissä käsityöpajoissa, toisen käsi- tai taideteollisuusammatin sivutyönä 1800-luvun puoliväliin saakka. Tapettien käsitys oli myös tuolloin hyvin laaja esimerkiksi kaupunkien maalareiden paperi- tai kangaspohjalle, sapluunalla maalatut koristemaalaukset luokiteltiin tapeteiksi ja tapetin valmistaja välttyi Tukholmassa pakolliselta, hallinto-oikeuden leimaukselta, jos hän harjoitti jotakin muutama ammattia tapetin valmistuksen ohessa. Tämän takia hyvin harvoista tapeteista löytyy valmistaja taikka valmistusvuosi. On kuitenkin onnistuttu tunnistamaan kuvioiden sekä värien perusteella tapetteja, jotka ovat ruotsalaisvalmisteisia.

1800-luvun alun ihanteena oli yksivärinen sekä sileä seinäpinta sekä peräkkäisten huoneiden maalaaminen eri väreillä. Koska paperi oli kallista, usein vanha, 1700-luvun kuviollinen tapetti käännettiin ympäri seinällä ja sen päälle maalattiin uudelleen, joskus useampaan kertaan. Säätyläiskodeissa edelleen hyvin yleisiä pintoja oli joko sapluunamaalaukset tai roiskepinnat. Vähitellen ne kuitenkin siirtyivät keittiöiden tai talonpoikaiskammarien seinäpintoihin.

                             Painettujen tapettien kuviot olivat vielä 1800-luvun alkuun saakka karkeita sekä jäykkiä. Paperi, jolle painettiin, oli kovaa ja karheaa arkkipaperia, jonka pinnalle voitiin painaa vain isoja kuvioita. 1700-luvun pienikuvioisiin kukkatapetteihin saatiin pehmeyttä käyttämällä osaan pohjakuvioista laattapainoa ja lopuksi viimeistelemällä kuvioita käsin maalaten siveltimellä. Tapetit olivat mahtavia taidonnäytteitä elävällä pinnallaan, monenlaisilla viimeistelyillä sekä erilaisilla kiilloilla, mikä saatiin aikaan kiiltohileellä. Myös erilaisten viimeistelyiden toimesta tapettiin saatiin kokonaan erilaisen materiaalin tuntu esimerkiksi lisäämällä lyhyeksi leikattua villanukkaa, joka teki paperiin samettia muistuttavan tunnun. Vernissaus ja vahaaminen nousi suosituksi tekniikaksi, koska sen avulla saatiin tapettiin kosteudenkestävyyttä lisää. Paljon käsityötä ja työstöä vaadittiin raidallisissa iiristapeteissa, joissa kuvion tai pohjan väri vaihtua ilman selkeää rajaa. Moni pintakäsittely koki uuden nousun 1800-luvulla, kun tekniikka kehittyi. 1860-luvulla esimerkiksi turkulainen Swelan työpaja valmisti nukkatapetteja ja Sanduddin tehdas laajensi tuotantoaan vernissattuihin saniteettitapetteihin 1800-luvun lopulla.

1830-luvulla Suomessa alettiin markkinoimaan ulkoasultaan täysin uudenlaisia ”ranskalaisia tapetteja”. Pohjat oli kiillotettu sileäksi ja uudenlaiset, teräväksi piirretyt kertaustyyliset kuviot. Entistä sileämmät pohjat ja uudet värit mahdollisti konevalmisteinen paperi. Helsinkiin, vuonna 1848 perustettu Sundmaniin tapettitehdas sai luvat valmistaa ”ranskalaisia tapetteja” ja erilaisia reunanauhoja. Näistä ja muista kotimaisista tapeteista käytettiin vielä muutaman vuosikymmenen ajan nimitystä ranskalainen. Aidot, ranskalaiset tapetit vähentyivät markkinoilta, mutta Suomessa painettujen tapettien mallit ja tyylit tulivat useimmiten suoraa Ranskasta 1800-luvun loppuun saakka. Paperi oli kotimaista ja värit tulivat Saksasta. Sundmanin tapetteja myytiin aluksi vain Suomessa, mutta jo 1850-luvulla vienti käynnistettiin Venäjälle. Tehtaan mestarina toimi Georg Rieks vuoteen 1858 saakka. Sundmanin tehdas siirtyi tämän jälkeen vuonna 1865 Jegorov Jurieffille ja se päätti toimintansa vuonna 1880. Tehtaan mallistossa oli yli 300 erilaista tapettia            

	Rieksin tapettitehdas vuonna 1862

Venäjän viennin nostamana Sundmanin tapettitehdas kiri nopeaan kasvuun ja kohosi 1870-luvulla tuotantomääriltään Venäjän ja Skandinavian suurimmaksi tapettitehtaaksi. Suomi oli tuolloin osa Venäjän keisarikuntaa ja autonomisena suurruhtinaskuntana, oli Suomella maan sisäiset tullivapaat kauppaedut. Tämän ansiosta Venäjän vienti oli hyvin runsasta.

Puun käyttöönotto paperin raaka-aineena sekä kuljetusyhteyksien paraneminen uusien rautateiden sekä kanavien toimesta lopetti pitkään jatkuneen paperin raaka-ainepulan. Tampereella oli alettu valmistamaan tapettipaperia lumpuista vuonna 1842. Tervakoskella toiminta alkoi vuonna 1853. Rieksin tehdas koki historiallisen käänteensä, kun Venäjä kiristi tulleja vuonna1885 niin paljon, että jatkuvasti kasvava tehdas joutui siirtämään toimintansa Pietariin. Siellä tehdas jatkoi toimintaansa aina vallankumoukseen asti.

Kun Rieksin tehdas Sundman siirsi toimintansa Pietariin, osa sen työntekijöistä jäi Suomeen ja jatkoi töitä Helsingissä Sanduddin tehtaalla. 1800-luvulla Helsigissä toimi myös Tilgmannin tehdas, Tampereella Tampereen tapettitehdas ja Viipurissa Nyholmin tehdas. Myös Ahvenanmaalla oli toimintaa Maarianhaminan Ålands tapetfabrikenissa.  Konepainettujen tapettien määrä ohitti 1870-luvulla käsinpainettujen tapettien määrän. Tapettien tuonti väheni merkityksellisesti vuosisadan puolivälissä ja kotimainen tuotanto valtasi ison jalansijan tapettien valmistuksessa. Vienti Suomesta alkoi kasvamaan vauhdilla Krimin sodan jälkeen. Toijalaan perustettiin 1900-luvun alussa useita tehtaita, joista osa ovat edelleen toiminnassa. Toimivia tehtaita vielä tänä päivänä ovat Pihlgren & Ritolan tehdas ja entinen Tapetti Oy, joka toimii nykyään Sanduddin nimellä.

Pihlgren & Ritola – Vanhan ahteen Sali 67220

Suomalaisten tapettitehtaiden suunnittelijat seurasivat tarkkana muodin muutoksia Euroopassa. Uudet mallit haettiin valtaosin Ranskasta ja painotelat vietiin teetätettäviksi Saksaan.

  Kansallisromantiikka näkyi voimakkaasti suomalaisissa tapettimallistoissa. 1870-luvulla arkkitehti Jac. Ahrenberg suunnitteli suomalaisten kansanpukujen koristekuvioiden pohjalta kansallisen tapettimalliston, jonka painoi helsinkiläinen Tilgmannin tapettitehdas. Mallisto esiteltiin 1876 Helsingin Taide -ja teollisuusnäyttelyssä. Tapeteilla oli tätä ennen osallistuttu useisiin erilaisiin, kansainvälisiin näyttelyihin. Näissä saatu menestys ja huomio jäi kuitenkin emämaa Venäjän varjoon. Esimerkiksi Rieksin tapettitehdas palkittiin 1880-luvulla Moskovan että Lontoon kansainvälisillä messuilla. 1900-luvulta lähtien kaikki kotimaiset tehtaat alkoivat järjestämään tapetin suunnittelukilpailuja kotimaisten mallistojen kasvattamiseksi.

Jugend- ja kasviaiheet

Erilaiset Jugend-aiheet leimasivat vahvasti 1900-luvun alun tapettimallistoja. Monissa tapeteissa kuvattiin erilaisia, kotimaisia kasveja, metsien havuja tai järvien kasvustoa. Ruusu on ollut kautta aikojen tapettien suosituin kukka, 1880-luvulla ruusut olivat tummia ja täyteläisiä, 1910-luvulla ne piirrettiin kevyiksi ja ilmaviksi. Pienikuvioiset pystyraidat oli 1900-luvun alussa sommiteltu joko jugend-tyylisistä pitsi- tai kukka-aiheista. 1920-luvulla oli lyhyt ajanjakso, jolloin suosituimpia malleja oli gobeliinien tai aiempien tyylikausien jäljitelmät.   

Pihlgren & Ritola – Jugend-kausi 69302

Art deco ja muraalitapetit

1920-luvulla ilmestyi mallistoihin ensimmäiset art deco-tapetit, joissa oli tummia violetin sekä harmaan sävyjä, jotka pysyivät 1930-luvulle saakka. Kukkakuosit säilyivät mallistoissa geometristen kuvioiden rinnalla. 1920-luvun lopulla mallistoihin tuli erilaisia rapattuja pintoja muistuttavia ja imitoivia muraalitapetteja. Ne vallitsivat useiden vuosikymmenien ajan ja neutraalin vaaleina ne sopivat hyvin erimerkiksi uudelleenrakennuskauden arkkitehtuuriin. Erityisesti sodan jälkeen, köyhinä ja säännösteltyinä aikoina, oli paljon tarjolla iloisia ja hieman naiiveja kukkatapetteja.

	Kruunupyyn Käräjätalo 1930

 

Taitelijat, muotoilijat ja arkkitehdit tapettien suunnittelijoina

Suomalaisen muotoilun laadukas sekä korkea taso näkyi myös erilaisissa tapettimallistoissa 1950- ja 1960-luvuilla. Tehtaat jatkoivat suunnittelukilpailuja 1950-luvulle saakka, usein kilpailuihin kutsuttiin taiteilijoita, muotoilijoita ja arkkitehtejä. Tunnetuimpia kotimaisen muotoilun liikkeen markkinoijia ovat Artek sekä Marimekko.

Joitakin historiallisia tapetteja on edelleen saatavilla. Niitä valmistetaan sekä teollisesti että käsipainolla uudispainanteina. Pihlgren & Ritola on säilyttänyt useita vanhoja mallejaan mallistoissaan, joista osasta on muodostunut jo klassikoita, kuten Kiurujen yö, Kirsikkapuu tai Wiener-jugend.

	Alvar Aalto M.I.T 1965

Marimekko Aino-Maija Metsola – Rosarium

Pihlgren & Ritola – Wiener-Jugend 70045

Lähteet:

1. http://tapetti.nba.fi/tietoa.php
2. https://fi.wikipedia.org/wiki/Tapetti
3. http://tapetti.nba.fi/2593
4. https://www.seinaruusu.fi/verkkokauppa/tapetit/valmistajittain/marimekko2/vol-06/rosarium/rosarium-25156
5. https://www.seinaruusu.fi/verkkokauppa/tapetit/valmistajittain/borastapeter/scandinavian-designers-iii/alvar-aalto-m.i.t/alvar-aalto-m.i.t-1965
6. https://www.aveo.fi/tuotteet/tapetit/vanhan-ahteen-sali-tapetti
7. https://www.seinaruusu.fi/verkkokauppa/perinnetapetit-paperi/pihlgren-ritola/jugend-kausi/jugend-kausi-69302
8. https://fi.wikipedia.org/wiki/Rieksin_tapettitehdas

Olen ollut aina aika huono lukemaan kirjoja ja kirjan pitää olla erityisen mielenkiintoinen sekä mukaansatempaava, että jaksan edes tekijän esisanojen ohi.

Apusen ja Parantaisen kirja oli poikkeus. Minulla oli ehkä hieman ennakkoluuloinen asenne kyseistä “taskuraamattua” kohtaan. Kun katsoin kirjaa napatessani sen kirjastosta, mietin vaan päässäni, että ” tämä ei voi olla mitään muuta, kun kapulakielistä tietokirjatekstiä, joka toimii parempana unilääkkeenä, kun isku takaraivoon”. Olin kuitenkin väärässä, kirja vei mukanaan humoristisella kirjoituksella ja mukavan pituisilla kappaleilla.

Minulla on lapsesta asti ollut kuri kotona ja vanhempani ovat olleet käytöstavoista erityisen tarkkoja. Kasvaessani tarhaikäiseksi, vanhempani halusivat minun menevän englanninkieliseen tarhaan. Käytöstapojen merkitys korostui siellä erityisen paljon, me kaikki varmaan tiedämme, kuinka muodollinen maa Iso-Britannia on. Siksi minun silmääni iski kappale 22 “Kiitoksen ihmeellinen voima”. Olen tehnyt asiakaspalvelutyötä nyt muutaman vuoden ja mikään ei rasauta rusinoita sen enempää, kuin se, jos et saa kiitosta työstäsi. Ihminen on todellakin valmis tekemään töitä sellaisen henkilön eteen, jolla on hyvät käytöstavat ja osaa kiittää. Kun luokseni tulee asiakas, joka on kohdellut minua epäasianmukaisesti sekä töykeästi, alan alitajuntaisesti kohtelemaan henkilöä eri tavalla, kun muita asiakkaita. Tämä ei tarkoita sitä, että olisin itse hänelle tökerö, mutta teen työni hyvin, mutta en yhtään enempää.

Myös se on hyvin tärkeää, että osaa kiittää kanssaeläjiä silloin, kun itse mokaa tai tekee virheen ja he ymmärtävät sinua. Olen monesti työssäni esimerkiksi kuullut asiakkaan nimen väärin ja papereihin on tullut Minna Virtasen sijaan Minttu Vartanen. Iso moka, ei varmaan Minttu Turussa ilahtuisi siitä, että hänen ovelleen ilmestyisi 900 euron tapettilaatikko laskun kera. Kun asiakas tapahtuneesta mokasta huomauttaa, on paljon helpompaa myös itselle, että myöntää tehneensä virheen ja kiittää asiakasta siitä, että hän huomautti siitä ja pelasti itse asiassa myös minun nahkani samalla.

Sitten päästän omaan lempiaiheeseen kappaleen 48 “Paljasta paskatkin puolesi” myötä. Joskus on todella hankalaa myöntää itselleen saatikka sitten muille ihmisille huonot puolensa. On kuitenkin ihan hemmetin vapauttavaa sanoa, että “kaverit hei, mä oon sitten ihan paska tässä hommassa”. Ei tule itselle kiusallista tilannetta, kun joudut homman eteen, jota et niin osaa ja sinua ei myöskään (paitsi jos työkaverit on empatian puutteesta kärsiviä ankeuttajia) laiteta tekemään sellaista työtä, johon et ole kykenevä. On myös yritykselle plussaa ajankäytön sekä resurssien suhteen, jos työtehtävät hoitaa henkilö, joka ne hallitsee eikä henkilö, jolla on muutkin sormet, kun peukku keskellä kämmentä.

Ihminen tai ainakin suurin osa on psykologisesti rakennettu niin, että se ei lyö jo lyötyä. Kun uskaltaa olla haavoittuva, herättää se luottamusta sekä arvostusta ihmisissä. Ei ole mitään rasittavampaa, kun henkilö, kenen on jatkuvasti pullisteltava “saavutuksillaan” ja oltava aina kaikessa oikeassa. Todellista rohkeutta on ottaa suojamuuri pois edestä ja seistä heikkouksiensa sekä vahvuuksiensa takana.

Kappale 16 ” Lauman paine jyrää järjenkin alleen”. Tämä kuvio lähtee toistumaan jo ala-asteelta alkaen. Kun yhdellä oli viisi toppia päällekkäin, niin kohta koko luokalla oli viisi toppia päällekkäin. Eikä kukaan viitsinyt sanoa, että

A) Tämä tuntuu aivan kamalalta

B) Tämä näyttää ihan kamalalta ja

C) En oikeasti edes tykkää tästä

Ihminen on rakennettu kulkemaan lauman mukana, se tuo turvaa sekä kuuluvuuden tunnetta johonkin. Se, että uskaltaa kulkea omia teitään vaatii aivan järkyttävän huojumatonta itsetuntoa. Suomalainen ihminen on mielestäni laumapaineen malliesimerkki. Olemme sen verran hiljaista ja vaatimatonta kansaa, että helposti alkaa ajattelemaan, että “kyllä minäkin, kun naapurin Seppokin”. Mikä muu kansa jonottaa muoviämpäriä räntäsateessa kahdeksan tuntia, kysynpähän vaan. Kun lauma painostaa tarpeeksi on helppo luopua omasta kyvystä ajatella, koska kyllä lauma hoitaa sen minun puolestani.

Kuljen bussilla melkein joka päivä ja vuoro, jolla menen on usein täynnä yläastelaisia. Heidän juttujaan kuunnellessani, olen huomannut, kuinka haastavaa ja vaikeaa on ajatella omilla aivoillaan ja kuinka kiitollinen olen siitä, että olen aina pyörinyt melko kelvoissa kaveripiireissä. Monesti porukan arimman ja kilteimmän tunnistaa siitä, että se väkisin imee tupakkaa posket punaisena ja yskii keuhkonsa pihalle, koska mieli ei tekisi, mutta ryhmä paineistaa tähän. Ryhmässä on aina “kuningatar”. Häntä ei koske säännöt ja muiden ryhmäläisten nöyryyttäminen onnistuu ilman ongelmaa. Kuningatar on kuitenkin itse ryhmän heikoin ja paineistavalla käytöksellään hän ajaa toisten huomion hänestä itsestään pois.

Olen itse toiminut muutaman kerran lauma-ajattelun paineistamana. En vaan millään kehtaa ottaa siideriä, kun kaikki muut ottavat vettä. Mutta miksi hitossa en sitä siideriä voisi ottaa? Jos haluaa luoda uuden lauma-ajattelun, pitää itse olla rohkea ja repiä itsensä siitä ensin irti. Olen sitä mieltä, että menestyneimmät firmat ovat juuri tehneet näin. Esimerkiksi Apple, he ovat onnistuneet luomaan niin vahvan brändin ympärilleen, että siitä on lähes mahdotonta kieltäytyä.

Kappaleesta 4 “Hintalappu ei valehtele” olen oikeastaan täysin eri mieltä. Vaikka edellä mainittu lauma-ajattelu voi paineistaa tukemaan tuotetta, joka on ylihinnoiteltu sekä keskinkertainen, hintalappu silti valehtelee.

Olen itse melko tarkka raha-asioista ja yritän aina etsiä halvempaa tai kannattavampaa vaihtoehtoa. Vuosien varrella esimerkiksi tietyt merkkibrändit ovat nostaneet hintojaan ja samalla huonontaneet laatuaan. Huomasin tämän kerran pyöriessäni Stockmannilla ja katsoin yhtä paitaa, jonka merkkiä en nyt kerro. Minulla itsellä on kyseisen merkin paita monen vuoden takaa. Tässä paidassa merkkilappu kertoo minulle paidan olevan 100% villaa ja valmistettu Isossa-Britanniassa. Nyt vuosien jälkeen paita on enää 50% villaa ja loput jotain muovisekoitteista materiaalia ja paita valmistetaan Kiinassa. Hintalappuun hintaa on tullut lisää yli 20%. Hintalappu siis valehtelee minulle, maksan enemmän ja maksaisin myös huonosta laadusta. Hinta ei siis aina ole verrannollinen laatuun tai hienouteen.

Tärkeää on luoda hinta, joka tuo tuottoa itselle, mutta myös hinta, jonka voi sanoa asiakkaalle ilman, että rikkoo katsekontaktin. Voiton ei kuuluisi omassa arvomaailmassani syntyä huijaamalla vaan rehellisesti. En tarkoita sitä, että tuote pitää hinnoitella niin alhaiseksi, että myynnin jälkeen omaan käteen ei jää mitään. Mieti mitä itse maksaisit tuotteesta ja paljonko siihen on mennyt resursseja ja aikaa. Jos itse sanot ” no en kyllä maksaisi mitään” älä sitten edes ajattele tuotteen myyntiin laittamista. Hio se täydellisyyteen, silloin voit asiakkaalle sanoa hymyssä suin hinnan, kun itsekin uskot siihen.

Kirjat oli hyvä ja tarpeellinen tähän kohtaan opintoja. Itsekin mietin yrityksen perustamista, joten koin saaneeni kirjasta erilaisia näkökulmia sekä ajatuksia. En toki kaikissa asioissa ole samaa mieltä ja koen, että kirjasta on haluttukin tehdä provosoiva ja keskustelua herättävä. Pääasia on, että tietää mihin uskoo ja minkä takana seisoo eikä ole lauma-ajattelija!

Minua on pitkään miellyttänyt sana “interiors” ja halusin sen olevan logossani, koska se liittyy alaan sekä on kansainvälinen. En halunnut etunimeäni logoon, koska minulla on pieni s-vika ja ajattelin, että puhelimeen vastatessani nimi puuroutuisi. Halusin kuitenkin, että logossani on jotain, joka yhdistää yrityksen nimen minuun. Sukunimeni Luoto tuntui oikealta. Koska se myös liittyy luontoon, sai logo pienen kultaisen ympyrän, joka on karttamerkeissä luodon merkki.

Toinen tärkeä asia logossani minulle oli ajattomuus. Mikään ei ole minusta niin luotaantyöntävää, kun yritys, jonka ulkoinen habitus antaa olettaa, että se on juuttunut aikaan. Siksi pysyin mustassa ja kullassa, kaksi klassista väriä, jotka ovat aina yhtä paljon muodissa, kun pois muodista. Kaunon piti olla helposti ymmärrettävissä, jotta se ei muutu epäselväksi vaikka logo olisi pienenä sopimuksen kulmassa.

Malli logon käytöstä käyntikortissa

Saimme tehtäväksi tehdä testin sivulta ”16 Personalities” ja selvittää mihin persoonallisuustyyppiin itse kuuluu. Tulokseni oli Johtaja ESTJ-A.

Tulos yllätti, mutta samalla tuntui aika selvältä. Olen ulospäinsuuntautunut persoona, vaikka samalla tarvitsen selkeästi päiviä, jolloin en näe ketään muuta, kun puolisoani tai joskus olisi kiva olla ihan vaan yksin. Yritän perustella valintani, ajatukseni sekä ongelmatilanteet aina loogisesti. Teen päätöksiä myös tunteella, mutta hyvin harvoin. Jos asiassa ei ole selkeää logiikka, koen ahdistusta. Jo lapsena olin ärtynyt ja stressaannuin, jos minulle ei selkeästi kerrottu mitä seuraavaksi tapahtuu ja miksi. En pidä yllätyksistä ja siksi yläasteella inhosin äidinkielen tunteja, koska opettajamme saattoi tunnin lopussa sanoa, että hänellä on seuraavaksi tunniksi suunniteltuna yllätys ja tiesin, että se tarkoitti näyttelemistä (En voi sietää näyttelemistä). Koko loppuviikko meni siihen, että stressasin mikä tämä ”yllätys” mahtaa olla. Yksi syy stressaantumiseen yllätyksistä on se, että haluan suunnitella asioita pitkälle, jopa viikkojen päähän kyseisestä hetkestä. Tällöin en voi suunnitella asioita, kun ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu.

               Olen lapsesta asti ollut hyvin määrätietoinen sekä motivaatio-ohjautunut. Minun kohdallani se tarkoittaa sitä, että olen valmis menemään vaikka p*erse edellä puuhun, jos koen asian olevan tärkeä. Jos taas koen, että asioista ei ole minulle mitään hyötyä, teen sen silmät kiinni vasemmalla kädellä. Minun pitää myös aina olla paras kaikissa asioissa, jotka koen itselleni tärkeiksi. Siksi ehkä olen taitava tietyillä osa-alueilla, koska kisaan jatkuvasti muiden ihmisten kanssa ja kehitän itseäni. Epäonnistuminen on pahin painajaiseni, pelkään sitä, etten olisikaan hyvä. En halua näyttää isolle yleisölle mitään, mikä on omasta mielestäni kesken tai jotenkin huono. Olen silloin haavoittuva, helppo saalis. Olen myös erittäin kriittinen itseäni kohtaan. Saatan arvostella itseäni sellaisissa asioissa mihin en edes kiinnitä huomiota muiden ihmisten kohdalla. Esimerkiksi ”maailmani kaatuu” siihen, jos huomaan vaatteissani tahran.

Tulos kertoi Johtaja – persoonien olevan tunteettomia. Olen asiasta hieman eri mieltä. Olen todella empaattinen ja viimeksi taisin itkeä, kun koira maalasi taulun TikTokissa. Minulla kuitenkin on tunteissa on/off-nappi. Kykenen sammuttamaan tunteet kokonaan pois ja olemaan ”tunteeton paska” niin, kuin sivuilla kuvaillaan, mutta yleensä se vaatii sitä, että minua on loukattu todella paljon tai ylitseni on kävelty liian monta kertaa. Olen melko kiltti ja otan yleensä toisten kiukuttelua vastaan pitkänkin aikaa ja suutun huonosti. En edes muista kunnolla, milloin olisin räjähtänyt toiselle. Näytän pahan mielen ennemmin edellä mainitulla tunteettomuudella ja kylmyydellä, se toimii niin sanottuna suojakuorena minulle.

 Testissä mainittiin myös, että en siedä valehtelua. Tämä pitää täysin paikkaansa. Äitini on aina sanonut, että valehtelijalla täytyy olla hyvä muisti. Itselläni on hyvä muisti ja kiinnitän jatkuvasti ympäristööni huomiota, pienimpiä yksityiskohtia myöten. Joskus muistiani on jopa kuvailtu pelottavaksi läheisten toimesta, koska pystyn muistamaan selkeästi asioita monien vuosien takaa.

Elämässä ehkä tärkeintä minulle on oikeus ja tasa-arvoisuus, haluan aina olla mahdollisimman oikeudenmukainen. Joskus olen valmis ottamaan itse kuraa niskaan ja puolustamaan ihmisiä, jos koen, että joku toinen henkilö kokee epäoikeudenmukaisuutta tai joutuu ottamaan toisen ihmisen syyt niskoilleen.

Vaikka koen itseni aika vahvaksi, periksiantamattomaksi ja oikeudenmukaiseksi ihmiseksi, tuntuu välillä siltä, että jyrään heikommat. Koska en pidä vetkuttelusta ja olen melko suorasanainen, saatan ja välillä sanonkin ilkeästi ihmisille. Katselen yleensä aika pitkään ja pidän suuni kiinni, koska en halua tuomita ihmisiä heti ensimmäisellä hengenvedolla, mutta jos luottamukseni pettää, ei sitä saa enää ikinä takaisin. Pidän sitä huonona luonteenpiirteenä, koska prosessi siihen, että voin luottaa ihmiseen on pitkä ja se, kuinka nopeasti menetän pienimmästäkin virheestä luottamukseni, tekee ihmissuhteiden solmimisesta hankalaa. Haluan myös, että asiat tehdään minun pillini mukaan, onneksi iän myötä tiimityöskentelytaitoni ovat parantuneet ja osaan joustaa paremmin. Mutta edelleen, minun on hankalaa nielaista se, että en voi päättää kaikesta ja joudun toteuttamaan ideoita, joista en pidä niin paljon tai jos koen, että jonkun toisen ehdotus olisi ollut paljon parempi.

Mitä mieltä puolisoni oli testituloksesta:

Hänen mielestään tulos piti hyvin paikkaansa. Hän totesi, että eiköhän se ole aika selvää kenen pillin tahtiin kotihommia tehdään. Onneksi hän kehui myös järjestelmällisyyttä, talouden suunnittelua sekä sitä, että olen valmis kääntämään maan ympäri rakkaiden ihmisten takia. Ehkä tässä ei sittenkään olla ihan täysin mitään Kersantti Karoliinoita.