Vyötiäinen on lempieläimeni, joten siitä tulisi logoni. Aloitin logoni suunnittelun katsomalla kuvia vyötiäisistä ja muistuttelemalla, miltä se näyttää.
Harri mainitsi heraldiikasta, joten hain kuvan Grenadan vaakunasta, jossa vyötiäinen pällistelee.
Etsin inspiraatiota ja hain Googlesta yksinkertaistettuja kuvia vyötiäisistä.
Lähdin itse hahmottelemaan mahdollisimman yksinkertaista vyötiäistä. Yritin piirtää vyötiäistä esimerkiksi yhdellä viivalla.
Lopulta olin tyytyväinen hahmotelmaani.
Harri vektoroi lopullisen version, ja tällainen siitä tuli.
“You must determine where you are going in your life, because you cannot get there unless you move in that direction. Random wandering will not move you forward. It will instead disappoint and frustrate you and make you anxious and unhappy and hard to get along with (and then resentful, and then vengeful, and then worse).”
Olen persoonallisuustyypiltäni päällikkö, jonka tiivistäisin sanoihin voimakas, kylmä ja johtajahahmo. Päälliköiden vahvuuksiin kuuluu tehokkuus, itsevarmuus, haasteista nauttiminen ja pätevyys, kun taas heikkouksia ovat empatian puute, kylmyys ja joustamattomuus.
Fiilikseni on vähän ristiriitainen, koska osittain samaistun päällikköön, mutta en kuitenkaan näe itseäni siinä täysin. Olin pienenä paljon enemmän päällikön kuvaukseen sopiva, mutta olen oppinut suodattamaan käytöstäni ulos päällikön roolista. Osaan myöskin tunnistaa oman itsekeskeisen, päällikölle tyypillisen ajattelutapani, jota pyrin parhaani mukaan korjaamaan ottamalla muut huomioon. Sanoisin ehkä olevani hillitty päällikkö.
Äitini ja veljeni sanovat, että olen kuin päällikkö, mutta en pidä heidän sanaansa täysin luotettavana. He ovat minuun verrattuna persoonaltaan melkeinpä vastakohtia, enkä siksi usko heidän ymmärtävän. Jos testini olisi antanut minkä tahansa persoonallisuustyypin, jolla on vahva itseilmaisu ja taipumus olla johtajahahmo, he olisivat varmasti sanoneet samaa. Heille tärkeintä on vain se, että minun persoonallisuustyyppini on mahdollisimman päinvastainen heihin verrattuna ja kunhan se pätee, he uskovat, että silloin minulle valikoitunut persoonallisuustyyppi on juuri oikea.
Minua oikeastaan kuvottaa päälliköt, jos he tosiaan ovat juuri sellaisia kuin kuvauksessa väitetään. Vihaan tylyä itsekkyyttä ja tunteettomuutta vailla sääliä, enkä ymmärrä, kuinka kukaan edes kehtaisi arkisessa elämässään olla niin kylmä kuin päällikkö. Vaikka pidänkin päällikön voimakkuudesta ja päämäärätietoisuudesta, minua silti raivostuttaa päälliköt, ja minua sattuu se, että oma persoonallisuustyyppini on juuri päällikkö.
Tyytymistä keskivertouteen vai todellista älykkyyttä?
Lukiessani artikkelia vain yksi ajatus kaiveli mieltäni; ”Miksi muka ei tarvitsisi olla erityisen hyvä yhdessä asiassa, vaan olla keskiverto jokapaikanhöylä vähän kaikessa”. Koin, että teksti kehotti lukijaansa tyytymään siihen, että ei ole onnistunut elämänsä aikana nappaamaan mitään erityisosaamista mukaansa. Toki täydellinen on kuollutta, niin kuin äitini aina sanoo, mutta mielestäni yhteiskunta ei pyöri sillä, että jokainen osaa jotenkin jotakin, mutta ei kunnolla oikein mitään. Esimerkiksi olisi erityisen rentouttavaa kuulla leikkauspöydällä lääkärin toteavan, että ”kyllä mä nyt jotenkin tän homman osaan, mutta käyn varmuuden vuoks nappaamassa ton Sirpan tosta käytävältä avuks”.
Omia vahvuuksiani on tietotekniset taidot, kielet, ihmissuhteet sekä hyvä muisti. En voi suoraa sanoa, että olisin oppinut asiat kasaamalla puoliksi opittua asiaa uuden päälle, mutta koen, että kaikki hyvin hallitsemani asiat ovat kytköksissä jotenkin hallitsemieni asioiden kanssa. Tai jos nyt oikein aloitetaan filosofiointi, niin kaikkihan on aina kytköksissä johonkin ja ympyrä on loppumaton kehä ja niin edelleen. Ja toki tästäkin voidaan alkaa väittelemään, mutta jorinat sikseen.
Olen myös sellainen persoona, että jos en ole opeteltavassa asiassa heti hyvä, en tee sitä ollenkaan. Siksi minun kohdallani ajatus taitojen kasaamisesta tuntuu hupsulta, sillä kaikki asiat mitä olen opetellut ja koen niissä olevani vahvoilla, ovat taitoja, jotka olen hionut millilleen paikoilleen pakkomielteisen tarkasti. Vien myös kaiken aina loppuun asti enkä jätä mitään puolitiehen, esimerkiksi en lopeta uuden kielen opiskelua ennen, kun puhun sitä sujuvasti.
Toisaalta en voi kokonaan kieltääkään sitä, ettenkö olisi hyötynyt asioista, joidenka opettelu on minulla vielä puolitiessä. Minulle on ollut suuri hyöty espanjan kielestä mallintamisessa, koska ilmeisesti 3D-maailman parissa työskentelee paljon ihmisiä Etelä-Amerikan maissa. Kielten opiskelussa olen voinut johtaa sanoja toisesta kielestä toiseen jumi tilanteen sattuessa tai sosiaalisissa tilanteissa olen pelastautunut hyvän muistin avulla kiusallista tilanteista.
Summa summarum lukiessani pohdintaani on se, että Skill Stacking on mielestäni hyvä ajatus ja siinä on ideaa, mutta tapa esittää se, on mennyt päin p*rsettä. Ehkä kyse voi olla persoonastani tai ajatusmaailmastani, mutta en ole ikinä hyväksynyt vapaamatkustajia tai toisten taidoilla ratsastavia henkilöitä ja jos tämä metodi ei siihen kehota, niin en tiedä sitten, että mikä. Siitä voidaan toki aina keskustella, onko tämä taitojen kasaaminen vain tyytymistä aiemmin mainittuun keskivertouteen vai oikeaa, todellista älykkyyttä ja, että olenko minä tässä se tyhmä, kun en voi vaan hyväksyä olevani jossakin asiassa ihan vain semi-ok hyvä. Koska pakko se on pessimistinkin nöyristyä ja myöntää, että on älykästä tietää osaamisensa rajat sekä sanoa suoraa, että nyt mennään syvään päätyyn ilman uimataitoa. Mutta jälleen herää kysymys, että onko työpaikka toimiva, jos kaikki ovat uimataidottomia. Voisiko tämän metodin yhdistää rautaiseen ja monivuotiseen osaamiseen? Mitä, jos osaston pisimmän insinöörin uran tehnyt yhdistää taitonsa juuri työpaikalle saapuneen insinöörin kanssa, olisiko se todellista taitojen kasaamista, keskiverto-osaamispalapelin rakentamisen sijaan?
Tapetti on ohutta materiaalia, joka on usein vinyyliä, lasikuitua tai paperia. Tapettien kuoseihin sekä tyyleihin on vuosisatojen ajan vaikuttanut hyvin vahvasti eletty tyylikausi sekä muut erilaiset tyylimuutokset.
Kotimaisia paperitapetteja alkoi tulemaan tavallisen kansan saataville 1700-luvun puolivälissä. Noin 1800-luvun puolivälissä tapettien käyttö yleistyi huomattavasti, kun suomen ensimmäiset tapettitehtaat perustettiin. Tapettien käyttö sekä valmistus monikertaistuivat, kun valmistuksessa siirryttiin höyrykoneiden käyttöön ja paperia alettiin valmistamaan puumateriaaliraaka-aineista.
Varhaisimmat paperitapetit ovat säilyneet 1700-luvun loppupuolelta. Ruotsin monarkian ylellisyysasetukset kielsivät tapettien tuonnin ulkomailta, mikä käynnisti 1740-luvulla tapettien valmistamisen Suomessa. Suosituimpia aiheita tapeteissa oli köynnöstävät kasvit, jotka oli yhdistetty pystyraitoihin, joka viittaa vahvasti klassismiin, jossa ihannoitiin vastavoimien tasapainoa. Toinen haluttu kuosi tapeteissa oli kukkakimput ja niiden muodostama ruutumainen pinta, jota oli usein korostettu varjostuksella. Varjostus saatiin aikaan painamalla sama kuvio ensin tummalla ja sitten vaalealla kuviovärillä hieman edellisen kuvion viereen. Käsipainomenetelmillä pystyttiin valmistamaan äärettömän taidokkaita sekä uniikkeja pintoja. Erityisen suosittuja olivat käsipainetut, koko seinä, tai koko huoneen ympärikiertävät maisemapanoraamat.
Ensimmäisiä 1740-luvun valmistajia olivat esimerkiksi Johan N. Backmanin tapettipaja Kouvolassa. Myös muutama valittu Turun Akatemian opettaja sai luvan valmistaa tapetteja töidensä ohella. Paperitapettien valmistaminen oli täysin uusi ala, ja siihen tarvittavat taidot yhdistivät monia käsityöläisten aloja ja niin alkoikin tapettien valmistus laatalla painaen 1800-luvulla. Aluksi laatalla painamista harrastettiin vain pienissä käsityöpajoissa, toisen käsi- tai taideteollisuusammatin sivutyönä 1800-luvun puoliväliin saakka. Tapettien käsitys oli myös tuolloin hyvin laaja esimerkiksi kaupunkien maalareiden paperi- tai kangaspohjalle, sapluunalla maalatut koristemaalaukset luokiteltiin tapeteiksi ja tapetin valmistaja välttyi Tukholmassa pakolliselta, hallinto-oikeuden leimaukselta, jos hän harjoitti jotakin muutama ammattia tapetin valmistuksen ohessa. Tämän takia hyvin harvoista tapeteista löytyy valmistaja taikka valmistusvuosi. On kuitenkin onnistuttu tunnistamaan kuvioiden sekä värien perusteella tapetteja, jotka ovat ruotsalaisvalmisteisia.
1800-luvun alun ihanteena oli yksivärinen sekä sileä seinäpinta sekä peräkkäisten huoneiden maalaaminen eri väreillä. Koska paperi oli kallista, usein vanha, 1700-luvun kuviollinen tapetti käännettiin ympäri seinällä ja sen päälle maalattiin uudelleen, joskus useampaan kertaan. Säätyläiskodeissa edelleen hyvin yleisiä pintoja oli joko sapluunamaalaukset tai roiskepinnat. Vähitellen ne kuitenkin siirtyivät keittiöiden tai talonpoikaiskammarien seinäpintoihin.
Painettujen tapettien kuviot olivat vielä 1800-luvun alkuun saakka karkeita sekä jäykkiä. Paperi, jolle painettiin, oli kovaa ja karheaa arkkipaperia, jonka pinnalle voitiin painaa vain isoja kuvioita. 1700-luvun pienikuvioisiin kukkatapetteihin saatiin pehmeyttä käyttämällä osaan pohjakuvioista laattapainoa ja lopuksi viimeistelemällä kuvioita käsin maalaten siveltimellä. Tapetit olivat mahtavia taidonnäytteitä elävällä pinnallaan, monenlaisilla viimeistelyillä sekä erilaisilla kiilloilla, mikä saatiin aikaan kiiltohileellä. Myös erilaisten viimeistelyiden toimesta tapettiin saatiin kokonaan erilaisen materiaalin tuntu esimerkiksi lisäämällä lyhyeksi leikattua villanukkaa, joka teki paperiin samettia muistuttavan tunnun. Vernissaus ja vahaaminen nousi suosituksi tekniikaksi, koska sen avulla saatiin tapettiin kosteudenkestävyyttä lisää. Paljon käsityötä ja työstöä vaadittiin raidallisissa iiristapeteissa, joissa kuvion tai pohjan väri vaihtua ilman selkeää rajaa. Moni pintakäsittely koki uuden nousun 1800-luvulla, kun tekniikka kehittyi. 1860-luvulla esimerkiksi turkulainen Swelan työpaja valmisti nukkatapetteja ja Sanduddin tehdas laajensi tuotantoaan vernissattuihin saniteettitapetteihin 1800-luvun lopulla.
1830-luvulla Suomessa alettiin markkinoimaan ulkoasultaan täysin uudenlaisia ”ranskalaisia tapetteja”. Pohjat oli kiillotettu sileäksi ja uudenlaiset, teräväksi piirretyt kertaustyyliset kuviot. Entistä sileämmät pohjat ja uudet värit mahdollisti konevalmisteinen paperi. Helsinkiin, vuonna 1848 perustettu Sundmaniin tapettitehdas sai luvat valmistaa ”ranskalaisia tapetteja” ja erilaisia reunanauhoja. Näistä ja muista kotimaisista tapeteista käytettiin vielä muutaman vuosikymmenen ajan nimitystä ranskalainen. Aidot, ranskalaiset tapetit vähentyivät markkinoilta, mutta Suomessa painettujen tapettien mallit ja tyylit tulivat useimmiten suoraa Ranskasta 1800-luvun loppuun saakka. Paperi oli kotimaista ja värit tulivat Saksasta. Sundmanin tapetteja myytiin aluksi vain Suomessa, mutta jo 1850-luvulla vienti käynnistettiin Venäjälle. Tehtaan mestarina toimi Georg Rieks vuoteen 1858 saakka. Sundmanin tehdas siirtyi tämän jälkeen vuonna 1865 Jegorov Jurieffille ja se päätti toimintansa vuonna 1880. Tehtaan mallistossa oli yli 300 erilaista tapettia
Rieksin tapettitehdas vuonna 1862
Venäjän viennin nostamana Sundmanin tapettitehdas kiri nopeaan kasvuun ja kohosi 1870-luvulla tuotantomääriltään Venäjän ja Skandinavian suurimmaksi tapettitehtaaksi. Suomi oli tuolloin osa Venäjän keisarikuntaa ja autonomisena suurruhtinaskuntana, oli Suomella maan sisäiset tullivapaat kauppaedut. Tämän ansiosta Venäjän vienti oli hyvin runsasta.
Puun käyttöönotto paperin raaka-aineena sekä kuljetusyhteyksien paraneminen uusien rautateiden sekä kanavien toimesta lopetti pitkään jatkuneen paperin raaka-ainepulan. Tampereella oli alettu valmistamaan tapettipaperia lumpuista vuonna 1842. Tervakoskella toiminta alkoi vuonna 1853. Rieksin tehdas koki historiallisen käänteensä, kun Venäjä kiristi tulleja vuonna1885 niin paljon, että jatkuvasti kasvava tehdas joutui siirtämään toimintansa Pietariin. Siellä tehdas jatkoi toimintaansa aina vallankumoukseen asti.
Kun Rieksin tehdas Sundman siirsi toimintansa Pietariin, osa sen työntekijöistä jäi Suomeen ja jatkoi töitä Helsingissä Sanduddin tehtaalla. 1800-luvulla Helsigissä toimi myös Tilgmannin tehdas, Tampereella Tampereen tapettitehdas ja Viipurissa Nyholmin tehdas. Myös Ahvenanmaalla oli toimintaa Maarianhaminan Ålands tapetfabrikenissa. Konepainettujen tapettien määrä ohitti 1870-luvulla käsinpainettujen tapettien määrän. Tapettien tuonti väheni merkityksellisesti vuosisadan puolivälissä ja kotimainen tuotanto valtasi ison jalansijan tapettien valmistuksessa. Vienti Suomesta alkoi kasvamaan vauhdilla Krimin sodan jälkeen. Toijalaan perustettiin 1900-luvun alussa useita tehtaita, joista osa ovat edelleen toiminnassa. Toimivia tehtaita vielä tänä päivänä ovat Pihlgren & Ritolan tehdas ja entinen Tapetti Oy, joka toimii nykyään Sanduddin nimellä.
Pihlgren & Ritola – Vanhan ahteen Sali 67220
Suomalaisten tapettitehtaiden suunnittelijat seurasivat tarkkana muodin muutoksia Euroopassa. Uudet mallit haettiin valtaosin Ranskasta ja painotelat vietiin teetätettäviksi Saksaan.
Kansallisromantiikka näkyi voimakkaasti suomalaisissa tapettimallistoissa. 1870-luvulla arkkitehti Jac. Ahrenberg suunnitteli suomalaisten kansanpukujen koristekuvioiden pohjalta kansallisen tapettimalliston, jonka painoi helsinkiläinen Tilgmannin tapettitehdas. Mallisto esiteltiin 1876 Helsingin Taide -ja teollisuusnäyttelyssä. Tapeteilla oli tätä ennen osallistuttu useisiin erilaisiin, kansainvälisiin näyttelyihin. Näissä saatu menestys ja huomio jäi kuitenkin emämaa Venäjän varjoon. Esimerkiksi Rieksin tapettitehdas palkittiin 1880-luvulla Moskovan että Lontoon kansainvälisillä messuilla. 1900-luvulta lähtien kaikki kotimaiset tehtaat alkoivat järjestämään tapetin suunnittelukilpailuja kotimaisten mallistojen kasvattamiseksi.
Jugend- ja kasviaiheet
Erilaiset Jugend-aiheet leimasivat vahvasti 1900-luvun alun tapettimallistoja. Monissa tapeteissa kuvattiin erilaisia, kotimaisia kasveja, metsien havuja tai järvien kasvustoa. Ruusu on ollut kautta aikojen tapettien suosituin kukka, 1880-luvulla ruusut olivat tummia ja täyteläisiä, 1910-luvulla ne piirrettiin kevyiksi ja ilmaviksi. Pienikuvioiset pystyraidat oli 1900-luvun alussa sommiteltu joko jugend-tyylisistä pitsi- tai kukka-aiheista. 1920-luvulla oli lyhyt ajanjakso, jolloin suosituimpia malleja oli gobeliinien tai aiempien tyylikausien jäljitelmät.
Pihlgren & Ritola – Jugend-kausi 69302
Art deco ja muraalitapetit
1920-luvulla ilmestyi mallistoihin ensimmäiset art deco-tapetit, joissa oli tummia violetin sekä harmaan sävyjä, jotka pysyivät 1930-luvulle saakka. Kukkakuosit säilyivät mallistoissa geometristen kuvioiden rinnalla. 1920-luvun lopulla mallistoihin tuli erilaisia rapattuja pintoja muistuttavia ja imitoivia muraalitapetteja. Ne vallitsivat useiden vuosikymmenien ajan ja neutraalin vaaleina ne sopivat hyvin erimerkiksi uudelleenrakennuskauden arkkitehtuuriin. Erityisesti sodan jälkeen, köyhinä ja säännösteltyinä aikoina, oli paljon tarjolla iloisia ja hieman naiiveja kukkatapetteja.
Kruunupyyn Käräjätalo 1930
Taitelijat, muotoilijat ja arkkitehdit tapettien suunnittelijoina
Suomalaisen muotoilun laadukas sekä korkea taso näkyi myös erilaisissa tapettimallistoissa 1950- ja 1960-luvuilla. Tehtaat jatkoivat suunnittelukilpailuja 1950-luvulle saakka, usein kilpailuihin kutsuttiin taiteilijoita, muotoilijoita ja arkkitehtejä. Tunnetuimpia kotimaisen muotoilun liikkeen markkinoijia ovat Artek sekä Marimekko.
Joitakin historiallisia tapetteja on edelleen saatavilla. Niitä valmistetaan sekä teollisesti että käsipainolla uudispainanteina. Pihlgren & Ritola on säilyttänyt useita vanhoja mallejaan mallistoissaan, joista osasta on muodostunut jo klassikoita, kuten Kiurujen yö, Kirsikkapuu tai Wiener-jugend.
Tehävänä oli lukea “skill stacking”- artikkeli, analysoida sitä ja omia vahvuuksia.
Otsikkohan sen jo kertoo, että ole mahtava tavallisilla taidoilla.
Itse koen, että minulla on ns. ”tavallisia taitoja” paljon, enkä ole missään älyttömän hyvä. Mutta kun ne ”tavalliset taidot” yhdistää, tulee minusta moniosaaja.
Tässä on omia pohdintoja omista tavallisista ja erityisistä taidoista:
Tavallisia taitojani, joissa koen olevan ihan hyvä:
Piirtäminen
Askartelu
Mustemaalaus
Ruuanlaitto
Laulaminen
Tietokoneen käyttö
Jalometallien valut tekniikoissa ( hiekka- ja vahavalu)
organisoimisessa
Koen nämä ehkä hieman paremmiksi taidoiksi:
Jalometallien työstö, perustekniikoita käyttäen: Olen oppinut hurjasti tämän kahden vuoden aikana ja toivottavasti tulen myös tulevaisuudessa oppimaan lisää.
Valokuvaus: koen että olen hyvä valokuvaamaan ja muokkaamaan kuvia. Tähän on myös helppo yhdistää visuaalisuus ja koenkin että minulla on hyvä visuaalinen silmä. Osaan asetella tuotteita tai ihmisiä kuviin. Aina kaikki ei kuitenkaan mene niin kuin elokuvissa ja joskus päässä olevat ideat on vaikea muokata valmiiksi kuviksi. Eli tässä taidossa on myös paljon kehitettävää. Taito on hyödyksi, tässä tulevassa ammatissa myös, eipähän tarvitse paljoa ulkopuolista valokuvaajaa käyttää.
Visuaalisuus: Osaan sommitella asioita ja luoda visuaalisia kokonaisuuksia. Ja tämän pystyy yhdistää moneen.
Taitoja vanhasta ammatistani, jotka koen olevan tärkeitä!
Olen hemmetin hyvä haavanhoitaja ja siitä syystä myös sorminäppäryyttä ja tarkkuutta löytyy. Se jos jokin on todellakin hyödyksi kultasepänalalla.
Tulen myös toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja osaan palvella asiakkaita.
Olen työskennellyt aikaisemmin 10 vuotta kotihoidossa, jossa on sitten tavannut monen monta persoonaa ja sitä kautta oppinut vuorovaikutustaitoja eri ihmisten kanssa.
Harrastan ja koulutan myös pelastuskoiria ja niiden ohjaajia. Siinä on oppinut ohjaamisen taidon ja koen että se on hyödyksi tulevaisuudessa, kun haluan pitää kursseja asiakkaille.
Se on labradoriitti-nimisen plagioklaasimaasälvän nimitys. Nimensä Spektroliitti on saanut siitä, kun sen värit vaihtelevat kaikissa spektrin väreissä ja Spektroliitti on väriltään poikkeuksellisen voimakas. Ylämaan Spektroliittiä myös kutsutaan ”maailman kauneimmaksi labradoriitiksi.”
Spektroliitti täyttää jalokivelle asetetut vaatimukset: se on kaunista, kestävää ja harvinaista. Yleensä puhutaan silti korukivestä, sillä jalokiven ja korukiven raja määrittyy kiven kaupallisen arvon perusteella.
Spektroliitti on sekä määrältään että liikevaihdoltaan merkittävin Suomessa louhittava korukivi.
Ominaisuudet
Synty ja Esiintyminen
Spektroliitin on katsottu syntyneen n. 1650-1625 miljoonaa vuotta sitten syvällä maankuoressa kun magmakivet ovat kiteytyneet kivisulista syvällä maankuoressa aivan peruskalliomme kehityksen loppuvaiheessa.
Spektroliittiä esiintyy rapakivigraniittiin liittyvissä anortosiiteissa ja anortosiittigabroissa Etelä-karjalassa Ylämaan alueella Lappeenrannassa.
Se on myös Etelä-Karjalan maakuntakivi.
Spektroliitin on löytänyt Pekka Laitakari työskennellessään Ylämaalla rakennustyömaalla Salpalinjalla vuonna 1941.
Ensimmäiset Spektroliitin hionnat alkoivat vuonna 1945 ja sen aloitti Suomessa Mikkolan veljekset Walter ja Paavo.
Värien synty
Spektroliitin värien syntyminen on niin iso kokonaisuus, että siitä voisi kirjoittaa ihan oman mini tutkielman, mutta tässä hieman pintaraapaisua tiivistetysti.
Spektroliittikide muodostuu ohuista levymäisistä kerroksista ja jokainen näistä kidelevyjen suuntaa vasten vinottain kulkevista suotaumakerroksista. Spektroliitin värit syntyvät valon heijastuessa suotaumakerroksista. Kiven väriin vaikuttaa pääasiallisesti kerrosten paksuus. Myös valon tulosuunnalla on vaikutus ja näin ollen kivi välkehtii erilaisena eri valoissa ja asennoissa.
kuvassa näkyy, miten Spektroliitin värit vaihtuvat, jos kiven suotaumalamellien paksuus ja valon tulosuunta muuttuvat.
Koruteollisuudessa
Ylämaalla spektroliitin hionta alkoi vuonna 1973 Jorma Alatalon toimesta. Spektroliitti asema suomalaisen koruviennin tärkein jalokivi.
Kivet hiotaan yleisesti taso tai pyöröhiottuun muotoon, jotta värien loisto pääsisi parhaiten esiin.
Spektroliitti on mohsin asteikolla vain 6,0-6,5 ja se on otettava huomioon korua tehdessä. Kivi ei sovellu esimerkiksi sormukseksi sen naarmuuntumisen ja pehmeytensä takia. Kuitenkin se sopii erinomaisesti esimerkiksi kaulakoruihin, korvakoruihin ja rintakoruihin.
Spektroliitti laatu luokitellaan erilaisiin luokkiin, joista selviää tärkeimmät hiotun spektroliitin laatukriteerit eli värin voimakkuus ja tasaisuus, kiven eheys ja hionnan laatu. Koruteollisuuteen hiottu spektroliitti voidaan luokitella neljään laatuluokkaan: A+, A, B ja C.
Minun tekemä hopeakoru B luokkaisesta Ylämaan Spektroliitista. (kävin 2021 Ylämaalla jalokivimessuilla)
Mystiikka ja uskomukset
Spektroliitilla on paljon uskomuksia ja sanotaankin esimerkiksi, että kivi parantaa kehon vastustuskykyä ja voisi jopa hidastaa vanhenemista. Se selkeyttää ajatuksia, vähentää stressiä ja se on kivi, joka voi auttaa helpottamaan masennusta ja palauttaa yksilön uskon itseensä ja omiin voimavaroihin. Se on myös avuksi unihäiriöihin ja antaa levollisen unen.
”Tarina Sateenkaaren Aarteesta
Aikojen alussa, kun taivaankannet oli taottu ja maat ja taivaat luotiin, Ukko Ylijumala juhli häitään morsiamensa Akka Raunin kanssa. Mutta Rauni surkeana valitti, että tämä maa se vaan on synkkää, pelkkää mustaa kalliota. Silloin Ukko jyrisi ja taivas salamoi. Pilvet peittivät synkän taivaan ja rankkasade kasteli mustan maan. Mutta pian sade lakkasi ja Pohjantuuli puhalsi pilvet pois. Aurinko pilkahti taivaalta ja nousi sateenkaari kaunis loistamaan.
Ukko Ylijumala siitä sieppasi sateenkaaren päästä kiinni ja viskasi sen voimalla maahan. Kivet sinkoilivat ja maa tärisi. Sinne sulivat sateenkaaren kauniit kappaleet Karjalan kallioon, sinne tänne sirpaleina loistamaan. Tuolloinpa Rauni ilostui. Laittoi vielä Kratin vartioimaan aarrettansa, ettei kukaan siihen koskaan kajoaisi.
Se ken Raunin aarretta etsii ja sen löytää, niin hänen pitää loitsu lukea ja kiittää aarteesta Raunia. Silloin kivi luovuttaa Kratin taikavoiman.”
