Skill Stacking

Tyytymistä keskivertouteen vai todellista älykkyyttä?

Lukiessani artikkelia vain yksi ajatus kaiveli mieltäni; ”Miksi muka ei tarvitsisi olla erityisen hyvä yhdessä asiassa, vaan olla keskiverto jokapaikanhöylä vähän kaikessa”. Koin, että teksti kehotti lukijaansa tyytymään siihen, että ei ole onnistunut elämänsä aikana nappaamaan mitään erityisosaamista mukaansa. Toki täydellinen on kuollutta, niin kuin äitini aina sanoo, mutta mielestäni yhteiskunta ei pyöri sillä, että jokainen osaa jotenkin jotakin, mutta ei kunnolla oikein mitään. Esimerkiksi olisi erityisen rentouttavaa kuulla leikkauspöydällä lääkärin toteavan, että ”kyllä mä nyt jotenkin tän homman osaan, mutta käyn varmuuden vuoks nappaamassa ton Sirpan tosta käytävältä avuks”.

Omia vahvuuksiani on tietotekniset taidot, kielet, ihmissuhteet sekä hyvä muisti. En voi suoraa sanoa, että olisin oppinut asiat kasaamalla puoliksi opittua asiaa uuden päälle, mutta koen, että kaikki hyvin hallitsemani asiat ovat kytköksissä jotenkin hallitsemieni asioiden kanssa. Tai jos nyt oikein aloitetaan filosofiointi, niin kaikkihan on aina kytköksissä johonkin ja ympyrä on loppumaton kehä ja niin edelleen. Ja toki tästäkin voidaan alkaa väittelemään, mutta jorinat sikseen.

Olen myös sellainen persoona, että jos en ole opeteltavassa asiassa heti hyvä, en tee sitä ollenkaan. Siksi minun kohdallani ajatus taitojen kasaamisesta tuntuu hupsulta, sillä kaikki asiat mitä olen opetellut ja koen niissä olevani vahvoilla, ovat taitoja, jotka olen hionut millilleen paikoilleen pakkomielteisen tarkasti. Vien myös kaiken aina loppuun asti enkä jätä mitään puolitiehen, esimerkiksi en lopeta uuden kielen opiskelua ennen, kun puhun sitä sujuvasti.

 Toisaalta en voi kokonaan kieltääkään sitä, ettenkö olisi hyötynyt asioista, joidenka opettelu on minulla vielä puolitiessä. Minulle on ollut suuri hyöty espanjan kielestä mallintamisessa, koska ilmeisesti 3D-maailman parissa työskentelee paljon ihmisiä Etelä-Amerikan maissa. Kielten opiskelussa olen voinut johtaa sanoja toisesta kielestä toiseen jumi tilanteen sattuessa tai sosiaalisissa tilanteissa olen pelastautunut hyvän muistin avulla kiusallista tilanteista.

Summa summarum lukiessani pohdintaani on se, että Skill Stacking on mielestäni hyvä ajatus ja siinä on ideaa, mutta tapa esittää se, on mennyt päin p*rsettä. Ehkä kyse voi olla persoonastani tai ajatusmaailmastani, mutta en ole ikinä hyväksynyt vapaamatkustajia tai toisten taidoilla ratsastavia henkilöitä ja jos tämä metodi ei siihen kehota, niin en tiedä sitten, että mikä. Siitä voidaan toki aina keskustella, onko tämä taitojen kasaaminen vain tyytymistä aiemmin mainittuun keskivertouteen vai oikeaa, todellista älykkyyttä ja, että olenko minä tässä se tyhmä, kun en voi vaan hyväksyä olevani jossakin asiassa ihan vain semi-ok hyvä. Koska pakko se on pessimistinkin nöyristyä ja myöntää, että on älykästä tietää osaamisensa rajat sekä sanoa suoraa, että nyt mennään syvään päätyyn ilman uimataitoa. Mutta jälleen herää kysymys, että onko työpaikka toimiva, jos kaikki ovat uimataidottomia. Voisiko tämän metodin yhdistää rautaiseen ja monivuotiseen osaamiseen? Mitä, jos osaston pisimmän insinöörin uran tehnyt yhdistää taitonsa juuri työpaikalle saapuneen insinöörin kanssa, olisiko se todellista taitojen kasaamista, keskiverto-osaamispalapelin rakentamisen sijaan?

Leave a Reply

Your email address will not be published.