1910-luvulla lavasteita alettiin maalaamisen sijaan rakentaa. Elokuvan tekijäjoukot kasvoivat, kun lavastukseen tarvittiin kuvanveistäjiä, puuseppiä ja arkkitehteja. WWI vuoksi elokuvatuotanto siirtyi Ranskasta Italiaan, Ruotsiin ja Amerikkaan. Näissä maissa myös sitten keksittiin hyödyntää rullia, eli nyt kameroita pystyttiin liikuttaa vapaammin. Kuviin saatiin enemmän syvyyttä erilaisilla lavastuskikoilla. pylväillä, avautuvilla ovilla ja porrassyvennyksillä. Elokuvien myötä rakennettuja lavasteita alettiin viedä luonnonmaisemiin ja samat lavasteet palvelivat useita elokuvia.
Yksi merkittävä lavastuksen suuntaus oli saksalainen ekspressionismi, joka kehittyi vastapainona historiallisten elokuvien kaavoille 20-luvulla. Lajin tunnetuin edustaja kauhuelokuva “Tohtori Caligarinkabinetti” Robert Wiene 1920. Elokuvan lavasteet ovat villi yhdistelmä kulmikkaasti ja epäsymmetrisesti maalattuja muotoja, joita voimakkaat valo- ja varjovaihtelut korostavat. Ekspressionismin myötä lavasteista tuli yhtä aktiivinen osa tarinaa kuin hahmot.
Varhaisimmat ekspressionistiset elokuvat saivat runsaasti vaikutteita ekspressionistisesta taiteesta, ja ne pyrkivät välittämään protagonistin, eli pääosan esittäjän mielentilan lavastuksen avulla. “Tohtori Caligarinkabinetti” jossa hullu päähenkilö kertoo oman näkemyksensä siitä, miten hän joutui mielisairaalaan. Elokuvan vääristyneet kadut ja rakennukset ovat päähenkilön oman sisäisen maailman heijastumia, ja elokuvan muut hahmot ovat maskeerauksen ja pukujen avulla visuaalisiksi symboleiksi. Elokuvan sairaalloisen kauhun ja ahdistuksen tunnelmasta tuli inspiraation lähde monille muille ekspressionistisille elokuville. Toinen versio “Golem” 1920, kauhuelokuva “Nosferatu” 1922 ja “Metropolis” 1927 kuvaavat sosiaalista romahdusta tai tutkivat ihmisluonnon synkkää kaksijakoisuutta ja sen kykyä hirvittävään pahuuteen.
Neuvostoliitossa että Yhdysvalloissa lavastajat ja kuvasuunnittelijat olivat taitavia kuvittajia. He laativat kuvakäsikirjoituksia ja kantoivat vastuuta kohtausten visuaalisesta ilmeestä kuvakulmia myöten. Pohjois-Amerikassa muiden taiteiden vaikutus elokuviin ei ollut yhtä vahva kuin Euroopassa ja Hollywoodissa keskityttiin esteettisten kokeilujen sijaan tekniseen taituruuteen. Hollywood-elokuvan kultakaudella elokuvat kuvattiin valtavissa studioissa, joihin rakennettiin kaupunkeja ja luonto ympäristöjä.
WWII aikoihin nousi uusi kuvaus tapa. Neorealistit käyttivät näyttelijöitä tavallisia ihmisiä ja kuvasivat aidoilla tapahtumapaikoilla. 1950–60-luvulla useissa maissa kehittyi lähinnä ranskalaisten elokuvakriitikkojen vaikutuksesta merkittävä uuden aallon elokuvaksi kutsuttu suuntaus. Siinä elokuvanteko pyrittiin vapauttamaan mahdollisimman. Elokuvia alettiin kuvaamaan luonnossa, oikeissa asunnoissa ja kaduilla.
Fiktio-elokuvan lisäksi vuosisadan alusta 1950, suuressa suosiossa olivat uutiskatsaukset. siihen aikaan uutislähetyksissä esitetiin ja näytetiin ajan kohtaiset uutiset. Uutisten hitaan liikkumisen vuoksi monet isot tapahtumat kuitenkin lavastettiin ja kuvattiin studiossa jälkikäteen. Esimerkiksi Venäjän ja Japanin sotaa esitellyt uutiskatsaus kuvattiin pariisilaislähiöissä armeijan tukikohdassa. Aitoutta luotiin ripottelemalla kuviin aasialaista rekvisiittaa.
1960 luvulla otettiin suuri hyppy realistisiin elokuviin. Suuri syy oli siinä, että elokuvien valmistus piti i olla halpaa näin WWII jälkeen. Hollywoodissa 60-luvulla haluttiin keskittyä kansanoikeuksiin, Vietnamin sota, feminismi ja seksuaalinen vallankumous. “Guess Who’s Coming to Dinner” 1967 käsitteli rotujen välisiä suhteita aikana, jolloin tällaiset liitot olivat vielä laittomia monissa osavaltioissa. “In the night heat” 1967 käsitteli rasismia Amerikan eteläosissa. “Dr. Strangelove” 1964 satirisoi mestarillisesti kylmää sotaa ja tarjoaa synkän koomisen kuvauksen ydinsodasta ja poliittisesta kyvyttömyydestä.
Toinen 1960-luvun mullistava tekijä oli Haysin koodin romahtaminen, tiukka moraalinen ohjeistus, joka oli ohjannut Hollywoodin tuotantoja 1930-luvulta lähtien. Haysin laki kielsi eksplisiittisen sisällön, mukaan lukien seksin kuvaukset, kirosanat, huumeiden käyttö ja uskonnollisten instituutioiden kritiikki.
1970-luku oli uraauurtava aikakausi elokuvassa, jota leimasi ainutlaatuinen tekijöiden yhtymä, joka johti monipuoliseen ja vaikutusvaltaiseen tuotantoon. Vuosikymmen toi esiin yhteiskunnallisesti merkityksellisiä ja ajatuksia herättäviä elokuvia, jotka heijastivat aikakauden kulttuurista ja poliittista ilmapiiriä.
Aasialainen elokuva tuotanto tuli nousuunsa 70-luvun alussa ja heidän suuri hittinsä olikin kamppailu lajit. Eurooppalaisessa elokuvassa “Prahan kevät” 1967, epäonnistuminen toi mukanaan nostalgisia elokuvia, jotka muistuttavat 70-lukua itseään juhlistavia elokuvia. Nämä elokuvat ilmaisivat kaipausta ja olivat ennakkovaroitus vuosikymmenestä ja sen unelmista. Italialainen ohjaaja Bernardo Bertolucci teki elokuvan “The Confirmist” 1970. Saksalaiset elokuvat sodan jälkeen pohtivat eksistentiaalisia kysymyksiä, erityisesti Rainer Fassbinderin teokset. Ruotsalaisen ohjaajan Ingmar Bergmanin elokuvat saavuttivat uuden ilmaisun tason elokuvissa, kuten “Cries and whisapers” 1973.
70-luvun alussa Hollywood oli edelleen kovasti kiintynyt sotaan ja jatkoi tuottaa aiheesta elokuvia, mutta pikkuhiljaa jo päästi siittää irti ja keskittyi nuorisoa miellyttävin elokuviin. Hollywoodissa tuli myös suuri muutoksia hahmojen ja tarinoiden kuvauksessa valkokankaalla. Antisankarit ja monimutkaiset, moraalisesti väärät päähenkilöt nousivat esiin, tarjoten poikkeaman perinteisistä arkkityypeistä. Hollywoodin talousmaisema koki myös merkittäviä muutoksia. Aikakaudella perinteinen studiojärjestelmä hiipui, kun itsenäiset tuotantoyhtiöt saivat jalansijaa ja haastivat suurten studioiden ylivoiman. Tämä synnytti monipuolisempia tarinoita Hollywoodissa, tarjoten mahdollisuuksia aliedustetuille elokuvantekijöille ja näyttelijöille.
1970-luku oli Hollywoodissa dynaaminen ja mullistava aikakausi, jota leimasivat taiteellinen vapaus, yhteiskunnallinen merkitys, teknologiset edistysaskeleet ja muuttuvat alan dynamiikat. Tämän vuosikymmenen elokuvat venyttivät tarinankerronnan rajoja ja haastivat perinteiset normit, jättäen pysyvän jäljen amerikkalaisen elokuvan kehitykseen.“Jaws” 1975, on ensimmäiseksi Blocbuster-elokuva. Se oli ensimmäisiä elokuvia, joka sai laajan levityksen ensi-illastaan lähtien ja muutti ilmestyessään käsityksen, jonka mukaan kesä oli huono elokuvien ensi-ilta-aika. Tämän takia sitä on myös kutsuttu kesähittielokuvien isäksi. “Halloween” 1978, Elokuvaa pidetään etenkin 1980-luvulla suosiossa olleiden slasher-elokuvien inspiraationa ja sai kauhuelokuviolle hurjan vimman. “Alien” 1979, uudisti lajityyppiä yhdistämällä scifi ja psykologista trilleriä. Sen on myös sanottu poikenneen “Star Traker” kaltaisesta ”kliinisestä scifistä” ja luoneen tieteiselokuvan lajityyppiin.
Tähän maailman aikaan animaatio elokuvat alkoivat nousemaan myös. Disney oli jo tehnyt elokuvia 1923 luvulta saakka, elokuvat olivat käsin piirrettyjä animaatioita. Mutta muutos animaatioon tuli 1979 Lucasfilmin, nyky aikaan tunnettu Pixar studio alkoi valmistaa tietokone animaatio elokuvia.
Jo 1990 hoksattiin tietokone animaatio, jota silloin käytettiin jopa ennen ensimmäistä “Toy Story” elokuvaa. Mutta sai nousunsa vasta 70-luvulla, kun tajuttiin että kaikkea rekvisiittaa ei tarvitse tehdä käsin vaan voidaan hyödyntää tietokone teknologiaa, eli CGI. “Futureworld” 1976, oli ensimmäinen 3D CGI elokuva, Elokuva yritti viedä juonta eri suuntaan kuin Westworld, mutta se ei saanut hyvää vastaanottoa yhdysvaltalaiskriitikoilta. Ranskalaiset kriitikot arvostivat elokuvaa enemmän. “Star Wars” 1977, ensimmäiset 3D laajakuvagrafiikat, elokuva nousi suureen nousuun ja on noussut tunnetuksi klassikkosi. “Young Sherlock Holmes” 1985, elokuvassa on ensimmäinen täysin CGI:llä tehty hahmo.
