Lavasteita ja rekvisiittaa on ollut hyvin pitkän aikaa jo ensimmäisten teatterien dokumentoinnin jälkeen. Etenkin Antiikin Kreikan teatteria pidetään Euroopassa teatterin perustana. Teatterit rakennettiin rinteisiin, jossa yleisö istui ylempänä kuin esitys. Parhaimmat paikat olivat kuitenkin lähempänä näyttämöä äänen selkeyden ja visuaalisesta ilmeestä johtuen. 
 Aikana ilman tekniikkaa piti varmistaa äänen kulkeutuminen ja rinteeseen rakentaminen varmisti sen, että ääni kulki jopa kauimmalle paikalle. Roomassa rakennettiin molemmin puolin olevia amfiteattereita, joista tunnetuin on Rooman Colosseum (1. Vuosisata jaa.). Täysin pyöreissä amfiteattereissa, kuuluisimmat näytökset tragedioiden ja komedioiden ohella olivat raa’at eläin- ja gladiaattoritaistelut. 
Eri teatteriesityksissä, eri hahmoilla olivat omat pukunsa, joilla pystyttiin esimerkiksi myös ilmaisemaan näytöksen hahmon sukupuolta. Antiikin aikana asusteiden lisäksi naamioilla oli tärkeä rooli. Naamioilla pystyttiin erottamaan näytelmän hahmojen tunteita, joista tunnetuin symboli on surullinen ja iloinen kasvokuva, tragedia ja komedia. Kasvokuvat ovat vielä nykypäivänäkin tunnistettavia ja käytettäviä symboleita teatterille.

Hypätessämme jälkeen ajanlaskun ajan aikaiseen hetkeen. 1800 –luvun alkupuolella Euroopassa monet teatterit tekivät esityksiänsä ja lavastuskeinot jatkoivat kehittymistään. Lavasteita kulki näyttämön lattiassa sijaitsevissa kiskoissa, jotka näkyivät yleisölle kohtisuoraisina. Myöhemmin luvulla otettiin käyttöön huonekaluja, joilla pystyttiin matkimaan erilaisten pintojen kuvioita tai yksinkertaisesti istumaan alas.
 1800 –luvulla keksittiin erilaisia valaisukeinoja, joilla voitaisiin lisätä tunnelmaa ja todellisuuden tuntumaa helpommin näytöksiin. Valaistus eteni hiilikaarilampuista kaasulamppuihin ja vähitellen sähkövaloon. David Belasco San Fransiscossa (1879) otti käyttöön sähkövalon, joka sai suosiota sen paloturvallisuuden vuoksi. Kaasut tuottivat epämieluisia hajuja ja saattoivat altistaa tulipaloille paljon herkemmin.
 1884 ja sen jälkeen rakennettiin hissinäyttämöitä, jossa aina ylemmän tason lavastekokonaisuutta rakennettiin sillä välin, kun alhaalla oleva kohtaus oli näytillä. Kohtauksen jälkeen lava siirtyi alaspäin ja tilalle tuli yläpuolelta uuden kohtauksen lavastus. Sillä välin, kun tämä kohtaus oli käynnissä, sen alapuolella asetettiin valmiiksi seuraavan kohtauksen lavasteita.

Hypätessämme nykyhetkeen ja ohittaen 1990 -luvun loppupuolen Berliinin muurin murtumisen ja sen ajan varovaiset teatteriesitelmät, jotka pyrkivät irtautumaan poliittisuudesta, monet eri verkostoitumisen keinot avautuvat. Sosiaaliset mediat, kuten MySpace, Facebook, YouTube ja Twitter saivat alkunsa 2000 -luvun alkupuolella. Vaikka sosiaalisen median ohella tuli erilaisia keinoja muokata omaa minäkuvaa netissä ja näyttäytyä erilaisena ihmisenä kuin mitä oikeasti oli, sosiaalinen media avasi markkinointikeinoja teattereille. Ihmiset julkaisivat kuvia poseeratessaan teatterin edessä tai näytöksen lipusta hehkuttaen uutta näytöstä, jota he pääsisivät katsomaan. Markkinointi siirtyi nopeasti sosiaaliseen mediaan. 
Nykyään sarja- ja elokuva tuotannossa vieläkin hyödynnetään esimerkiksi valoja, jotta saadaan aikaiseksi erilaisia sääilmiöitä. Tällaiseen tekniikkaan voidaan törmätä vieläkin teattereissa, jossa tärkeämpää on live hetkessä näkyvä ja ajoitettu kuva ja äänimaailma.
 

 Elokuvien lavastukset olivat alkuun katsojaa huijaavia kuvia tai pienoismalleja. Teatterin ohella lavasteet kehittyivät tekemään tiivistä yhteistyötä valojen, perspektiivien ja jälkituotannon kanssa. Vaikuttavinta mielestäni on StarWars sarjoihin kuvatut otokset. Suuressa galaksien välisessä kiistassa oli tärkeää napata kaiken asioiden suuruus, suhteessa siihen kuinka paljon tilaa avaruudessa on.
Muistan törmänneeni selatessani mediaa siihen, että katsojaa oli huijattu erilaisilla matte akryyli maalauksilla. Tutustuin asiaan paremmin ja lähdin etsimään hieman lisää elokuvien toteuttamisesta. Valtaosa aluksista oli pienoismalleja, joita pyöriteltiin robottisella varrella sinisellä kankaalla. Siirryttiin tyypillisestä stop motion tyylisestä animaatio tyylistä paljon siistimpään chroma key kuvaukseen. Tekijät olivat huomanneet, että stop motion kuvissa liike oli usein terävää ja katkeilevaa, mutta todellisuudessa kun objektit liikkuivat niiden liikkeessä oli sumuisuutta. Uusi tapa luoda lentäviä aluksia sai kuvan tuntumaan paljon luonnollisemmalta.

 Toinen kekseliäs keino luoda ilmassa leijailevasta aluksesta illuusio oli asettaa peili aluksen alle, jotta se heijastaisi aavikkoa maasta ja piilottaisi renkaat.

Nykyään kaikenlainen lavastaminen vaikuttaa helpolta. Suomalaisen Sisu elokuvaan oli tehty poltetun alueen raunioita, minne elokuvan päähahmo pakeni natseja. Lavaste oli todella vaikuttava ruudulla, mutta oli upeampaa nähdä lavaste kokonaisuudesta kuva, joka oli ilman kuvausryhmää. Useampiakin esimerkkejä olen nähnyt esimerkiksi Jurassic parkin alkuperäiset dinosaurukset, jotka olivat robotteja. 3D -mallintamisesta tulee jatkuvasti kehittyneempää ja ehkä jopa helpompaa toteuttaa, kuin todellisen tuntuiset ja näköiset lavasteet.

Lavasteiden valmistamiseen menee kauemmin, mutta usein lavasteita sekoitetaan chroma keyaamisen kanssa siten, että pohjalla on vihreä tai sininen tausta ja ne kohdat, joissa näyttelijä on ovat ”oikeita” lavasteita.

Joskus jopa taustanäyttelijät ovat olleet jälkieditoituja tilaan. Jälkieditoidut ihmiset ovat heidän turvallisuutensa kannalta vasta jälkeenpäin tilanteeseen lisättyjä. Kohtaukset sisältävät usein jonkin suuren räjähdyksen, yhteen ajon tai esimerkiksi suuren lentokoneen liikkumisen, jonka turvallisuutta ei osata vakuuttaa.

Joskus suuret lavasteet eivät ole yhtä tärkeitä juonen kannalta, kuin pienemmät rekvisiitat. Mieleeni tulevia rekvisiittoja ovat StarWarsin valomiekat, Taru sormusten herrasta trilogian sormus, Matrixin sininen ja punainen pilleri ja Painajainen Elm Streetillä Freddy Kruegerin hanska.

 Itse tykästyin ystävieni kanssa katsomamme elokuvaan The beyondin maalaukseen. Maalaus oli velho artistin kuvittama, ja hän suojeli yhtä seitsemästä helvetin portista, ennen kuin hänet surmataan heti elokuvan alussa. Maalaukseen viitataan vielä elokuvan lopussa, joka oli täydellinen lopetus elokuvalle, vaikka sitä oli ajoittain vaikeaa ottaa tosissaan. 

Klassisten lavasteiden ohella uskon, että elokuvamaailma tulee hyödyntämään jatkossakin aina vain enemmän chroma keyaamista ja 3d mallintamista, tosin kuin teatterissa. Voi hyvinkin olla, että monia vanhoja lavastuskeinoja tuodaan takaisin riippuen näytelmästä, mutta tuskin palaamme enään kaasuvaloihin. Teatterissa on vielä hyvinkin vaikeaa luoda kolmiulotteisia kuvia pelkälle tyhjälle pohjalle, mutta esimerkiksi La Traviatassa oli hyödynnetty kangasta, joka laskeutui näyttämön eteen. Kankaaseen heijastettiin valoa, ja se sai sen pinnalle sumuisen ja melankolisen sateen tunnelman. 
Odotan mielenkiinnolla mihin suuntaan teatteri ja media maailman lavasteet ovat ottamassa suuntaa, mutta ajoittain on myös hyvä miettii lavasteiden kestävää kehitystä.

Lähteet
– Amfiteatteri
– 6.4 Teatteritekniikka ja lavastustaide
– The Making of Star Wars — Pioneering Special Effects, VFX, and Sound Design
– Casino Royale (2006) Miniatures and visual effects reel..

 Apusen ja Parantaisen kirja Tuotteistajan taskuraamattu oli lyhyt 50 kappaleinen ”konkreettisia ehdotuksia ja esimerkkejä” sisältävä kirja, joita lukija voisi lisätä omaan työkalupakkiinsa. Siis, mikäli ei ole ennen käynyt tuotekeskustelua toisen ihmisen kanssa.

 Kirja oli täynnä tutkimuksia, joita olin katsonut 12-vuotiaana YouTubesta samaan aikaan, kun Apunen ja Parantainen kirjoittivat kirjaa. Alkuun lähdin kirjaan positiivisin mielin. Ajattelin löytäväni, jotain sellaisia ajatuksia tai tapoja, joita en ollut vielä tähän asti tajunnut. Aina, kun sain kirjaa eteenpäin minä tein sitä, josta kirja varoitti ja muutuin kyynisemmäksi. Ainoa ongelma tässä oli, ettei kirja muuttanut minua ”hyvällä” tavalla kyyniseksi, vaan jokainen kappale tuotti minulle pettymystä.

 Kirjan kappaleessa 23 on kirjoitettu, että moni ihminen luottaa tietokoneen rehellisyyteen paremmin kuin toiseen ihmiseen, joka on mielestäni hälyttävää. Kone on usein ohjelmoitu ihmisen käsin toimimaan itsenäisesti ja se, että jatkuvasti kehittyvä keinoäly saa rehellisen ja reilun arvomerkin ihmisen edessä vaikuttaa kummalliselta, sillä ”ihmiseltä odotetaan oikeudenmukaisuutta”. Keinoälyyn ei ole aina luottamista ja toki, sitä voidaan hyödyntää havainnollistamisessa. Tämä työvaihe voidaan toteuttaa helposti tuotteistajan ja asiakkaan välisellä yhteistyöllä, kun viestintä heidän välillään on selkeää.

opettele sanomaan “ei”

Opettele sanomaan “ei” on mielestäni hyvä kappale kokonaisuus. Vaikka listoja on useita, niistä on hyvä poimia sellaisia asioita, joiden kanssa on itse työstettävä. Kappaleen 45, seitsemäs ”ei, et saa neljättä mahdollisuutta” on hyvä muistutus itselleni, sillä unohdan hyväntahtoisesti syyn, miksi en halua tiettyä henkilöä asiakkaaksi tai yhteistyö kumppaniksi. Voisin tulostaa tekstin taululle taukohuoneeseeni, jossa olisi syyttävä sormi kohdistettuna suuntaani.

Kappaleessa oli myös puhetta siitä, että asiakkaalle pitäisi olla vaikeasti tavoiteltava. En esittäisi olevani vaikeasti tavoiteltavissa, sillä nykyaikana viestiminen on todella helppoa ja siksi sitä odotetaankin hirveässä ahdingossa. Vastaisin asiakkailleni työvuoroni aikana, jotta saan sen levon, jota tarvitsen viikonloppujen ja lomien aikana.

ryhdy satusedäksi

  Viimeisen kappalejaon kohdalla, minulla meni herne nenään. Vaikka yritin lukea kirjaa parhaani mukaan rivien välistä välittämättä sen tavasta kommentoida tutkimuksia oudoilla kuvauksilla, kirja sanoi minulle suoraan, ettei sitä ollut kirjoitettu minulle. Sen lisäksi, että kirja antoi vahvan vaikutuksen siitä, että se oli kirjoitettu miehelle ja se käsitteli tutkimuksia Amerikasta. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla Apusen ja Parantaisen omia, henkilökohtaisia kokemuksia ja esimerkkejä, amerikkalaisen tutkimuksen sijaan. Kirjan olisi voinut kirjoittaa helposti tuotteistajalta tuotteistajalle. Kirjaa lukiessa tuli vain mieleen omat kokemukset opintojeni ajasta, jolloin oli pakko täyttää tarvittava sivu tai merkkimäärä esseessä.

 Jälleen yksi mieleen painuva esimerkki oli asiakkaan ja tuotteistajan välillä, jossa tehtiin tutkimusta opiskelijoista ja kolmesta eri vaihtoehdoista toteuttaa opiskelemista. Tutkimuksessa opiskelijat saivat päättää heidän ihaileman luennoitsijan pitämän luennon, itsenäisen opiskelun ja opintoihin liittymättömän elokuvan välillä. Näistä vaihtoehdoista itsenäistä opiskelua pidettiin tylsänä, sillä sitä valittiin valinnanvaikeudesta. Takerrun liikaa siihen, miten kirjassa on kuvailtu asioita, sillä minulta puuttuu kontekstia, en tiedä minkä alan opiskelijoita on kyseessä. Jos tutkimusta tehdään ala-astelaisille, voisin uskoa, että he valitsevat mieluisimman vaihtoehdon, joka minun korvaani sen ikäisenä on elokuva. Tosin yliopistossa valitsisin luennon tai itsenäisen opiskelun, sillä tietäisin että se on minulle kannattavinta tehdä koulunkäynnin aikana. Toisin sanoen valintoihin vaikuttaa kypsyys.

Mielestäni olisi hyvä aika uudelle tuotteistajan taskuraamatulle, sillä teknologia ja työtavat kehittyvät nopeaa tahtia. Kirjan tiedot sekä tutkimukset vanhenevat samalla, kun sosiaaliset ja psykologiset taidot kehittyvät ihmisissä. Asiakkaan kanssa olisi hyvä aloittaa perustasolta, mutta on turhaa olettaa asiakkaan toiveita hänen ulkoisista piirteistään. Se, että asiakas vaikuttaa hermostuneelta ei ole suora merkki siitä, ettei hän tietäisi mitä hän haluaisi. Asiakas ei ole typerä, vai oletko sinäkin asiakkaana typerä?

In the post Skill Stacking: Be awesome with average skills, written and posted by Jason Link, Jason talks about a new term and a way to see how you could become a successful person in any field of work you would desire.  Jason had learned from a podcast that it did not matter if you didn’t have an expertise in a singular skill. Instead of having one skill that you had fully mastered, it would be more important to own a large set of skills that you could stack and mix depending on the upcoming work. Jason points out that if you combine a unique set of skills that you have, it could be a great new beginning for your upcoming career.

 The trick is to intentionally combine the skills that you already have into a stack of skills that can work together for what you are trying to pursue. – Jason Link

 If I think about my skills, I see myself working with people that require a lot of patience. I tend to start many projects but as soon as they come to a halt, I’ll set them aside without a solution. But as soon as it’s about someone else, I try to find a solution so we can finish the project we started working on.
I’ve thought about a career as an art teacher for quite some time. I would love to teach young people to find their own art style and different ways to express themselves through art. When it comes to art, there are almost no limitations to it, art is such a vast concept. For example, drawing, painting and sculptures are the first things that come to mind when you mention art. People often forget that music, poems, writing, speech, photography, videos and dance are forms of art too. Art is about creating, vision and feeling.

 Even though I like to spend time on my own I still catch myself talking to people who ask for my help in their creative projects. Why am I doing their work? Are they not imaginative? Or perhaps I can use a software they cannot? Are they willing to learn the set of skills that I have? Or do they simply not have time to do this part of their creative work, since they are asking for assistance? Either way I’m more than happy to help.

 This post is a great for those who need to understand that you don’t need to be the best at one skill to be successful. I think a skill is something you can actively improve. For example, empathy is something we are supposed to learn from a very young age, none of us like to get hit with a stick, so why would our playmates? I criticize myself for little mistakes and often catch myself thinking what I could’ve done if I was better at my skills, but improvement takes time. Do I really need to be the best if I get the job done and I like what I have achieved this far? It is nice to look back at my old works and see how I have improved through out the years.
 I would like to improve my different set of skills and become someone who can inspire others to find their set of skills. Being better than someone isn’t on my to do list, I simply wish to inspire people to do the things they are driven for.

Original post
Skill Stacking: Be awesome with average skills | by Jason Link | The Shortcut Talks | Medium