Tämän postauksen tuottaminen oli itselleni haastavaa, sillä en yksinkertaisesti vain osaa käyttää adoben sovelluksia, mutta Harrin avulla tällänen sitten tuli tehtyä.
Opin tästä ainakin 5 min ajaksi sen, kuinka käyttää illustraattorin leikkaustyökaluja yms ja kuinka viedä tiedostoja issuuhun.
Jipii
1. Komea sotilas on myös muita parempi ampuja
Ihan totta että nätti tai muuten asiakaskunnan silmää miellyttävä asia on mielenkiintoisempi, kuin vaikka tismalleen sama asia, mutta joka on hieman kömpelön näköinen, vaikka se toimisi tismalleen samalla tavalla.
“Kallis tuote on hyvä, halpa puolestaan huono”
Ja edelleen, vaikka tuote tai palvelu olisi tismalleen samanlainen. Itse ehkä olen kuitenkin niin ilkeä, että “välttelen” kallista ja halpaa, ja koitan tähdätä keskihintaan. Vain, jos jommasta kummasta päästä toinen osoittautuu, joko arvosteluiden, muiden kommenttien tai oman tarpeen perusteella olevan parempi, harkitsen asiaa.
Netissä näkee paljon postauksia, missä kehutaan jotain tuotetta, joka on, rehellisesti sanoen, mielestäni ihan kivan näköinen, rupeaa silti miettimään, että mihin tuollaista edes tarvitaan, ja miksi se on noin kömpelö. Kyllä se ulkonäkö vetää aina puoleensa, oli asia sitten mikä tahansa, ja käytännöllisyys saattaa raahustaa perässä.
6. Päätökset ovat töistä raskaimpia
“Myyjän tärkein tehtävä on auttaa asiakasta päättämään. Hyvä myyjä kertoo, mitä asiakkaan kannattaisi ostaa”
Asiakkaiden on välillä todella vaikea päättää, ja vaikka onhan se kiva, että on paljon vaihtoehtoja, mutta valintaa tehdessä menee helposti lukkoon. Sitten voi jäädä miettimään valintaa pitkäksi aikaa, ja lopulta unohtaa koko jutun. Se on ihan tyypillistä, ja itselläni on paljon kokemusta siitä.
Mielestäni on paras antaa mahdollisimman vähän vaihtoehtoja, ehkä 2-3, ja sitten jos ei kelpaa, riippuen mahdollisuuksista, voidaan personoida palvelu tai tuote, tai sitten sanoa, että “harmi” ja terve menoa.
Se on ehkä myös omituista, jos vaihtoehtoja on paljon. Jos vaikka pizzeriassa on 30 erilaista pizzaa, voinko luottaa siihen, että tekijät osaavat tehdä pizzan numero 23? Jos pizza no. 23 onkin se pizza, jota ei tilata paljoa, tai koskaan, onko ainesosat tuoreita? Tai onko tekotapa enää edes tuttu? Ja muistaako kukaan, miten homma toimii?
Ehkä on vaan parasta, että keskittyy tietynlaiseen juttuun, ja on niiden ammattilainen, ja tarvittaessa kehittää tuotetta tai palvelua. Ihan kiva, että osaa paljon kaikkea, mutta pitäisi olla se pääjuttu, ja sitten haarautua pikkuisen.
36. Viritä antennisi asiakkaan aaltopituudelle
“Asiansa osaava tuotteistaja muistaa, että ihmiset ovat persoja kaltaisilleen”
Mielestäni on paikkaansa pitävää, että ihmiset hakeutuvat kaltaistensa luokse, ja sama pätee markkinointiin ja tuotteisiin sekä brändiin.
On myös ihan ennalta-arvattavaa, että esimerkiksi hevari kiinnostuu enemmän yrityksestä, jonka logo on piirretty niillä perus hevi-koukeroilla, joista saa selvää vain joskus ja hyvänä päivänä. Ja vaikka itse en olisi kiinnostunut yrityksen myymästä tuotteesta, kyllä siinä mielenkiinto saattaa herätä, jos logo tai mainos on mielestäni mielenkiintoinen tai se puhuttelee minua jollain asteella.
Tosin myös ärsykkeet ovat oiva tapa saada porukkaa puhumaan. Vaikka se ei toisi asiakkaita juuri heistä, sana voi levitä ja ne ihka oikeat potentiaaliset asiakkaat voivat marssia ovesta sisään.
21. Vastavuoroisuuden laki
“Jos joku tekee palveluksen, hänen uhrinsa tuntee vastustamatonta halua hyvittää”
Tämä ei mielestäni päde kaikkiin henkilöihin tai yrityksiin ja firmoihin. On tietenkin paljon heitä, jotka haluavat hyvittää teot ja lahjat ja muut palvelukset, mutta mielestäni on paljon enemmän heitä, jotka ihan hyvillä mielin käyvät toisten rahapusseilla.
Olisi tietenkin kiva, että olisi enemmän yhdenvertaisuutta ja muiden auttamista sekä sitä, että tekoja hyvitettäisiin, eikä oletettaisi, että “joku muu tekee” tai “kyllä hän vielä saa palkkiota, mutta ei minulta”.
Tässä tein tämmönen, toivottavasti tuli ihan hyväksyttäväksi.
Tässä julkaisu, jee
Julkaisussa sepitän omista seikkailuistani ja projekteistani, jotka ainakin jollain asteella liittyy sisustusalaan.
Sähköinen markkinointijulkaisu, joka keskittyy minun historiaani kahden alan “ammattilaisena” ja vapaa-ajan harrastajana. Samalla kerron, mitä kaikkea olen ehtinyt tekemään opinnoissani tähän asti.
Ensin yritin päättää minkälainen geometrinen muoto olisi helpoin erottaa kaukaa, mutta päädyin heraldiikan teemoista erilaisiin kilpiin. Kilpi vaihtoehtoja oli todella monta riippuen aikakausista. Otin inspiraatiota eläimellisempiin logo versioihin aikaisemmin tekemästäni logosta, jota käytin eri koulutyössä.
Mieleeni tuli tavanomainen illuusio siitä, näkeekö henkilö maljakon vai kahdet kasvot. Ajattelin että voisin hyödyntää kuvaa jäljittelemällä omia kasvojani ja rajaamalla kuvan siten, että esille tulisi selkeästi vain kasvot ja maljakon alue. Ajattelin ensin sulkea kuvaa asettamalla kaksi miekkaa kilven ylä- ja alapuolelle, mutta jostain syystä mieleeni tulee vain ristit ja Paavalin hattu. Voi hyvinkin olla, että luovun kuvan miekoista.
Viimeistelin logon adobe illustratorissa vektoroimalla. Logo olisi luultavasti ääriviivoineen päivineen, mutta olin epävarma vielä siitä, kuinka paksut viivat logossa olisi hyvä.
1 – Komea sotilas on myös muita parempi ampuja
(”Asiakkaasi ei voi sille mitään, että hän sekoittaa ja yleistää. Lihava on laiska. Pitkä on johtaja. Murretta puhuva on vähän reppana.”)
Tämä luku muistuttaa minua tosi paljon minun kotimaani Itävallan ”pusu-pusu-yhteisöstä”.
”Pusu-pusu-yhteisö” Itävallassa tarkoittaa nämä ihmiset, ketkä nähdään yleensä kulttuuri-TV-ohjelmissa. He usein ovat taitelijoita, suunnittelijoita tai myös yrittäjäitä, jotka saivat menestystä esim. omalla muotibrändillä.
Heillä on vahvat personaalisuudet, he ovat vähän omituisia ihmisiä ja he pukeutuvat aina hienosti, kallisti ja he ”näyttelevät” vähän eksentrikoita, ketkä ovat menestyneet ja he kyllä ilmaisevat, että he tiettävät, että he ovat kuuluisat.
Kun asutaan nyt Itävallassa ja nähdään sitten nämä itsevarmat, hienot yrittäjä/suunnittelija-personaalisudet TV:ssä tai jossakin tapahtumassa ja sitten nähdään tuotteet tai mistä vään heidän yrityksestänsä, taidesarjasta tai mistä vaan, automaattisesti nämä tuotteet heräävät ajatuksia ja mielipideitä – vaikka en vielä ollaan kokeillut, käyttänyt tai ostanut nämä.
Vaan, koska tämä ”hieno ihminen” (tai ainakin se puoli tästä ihmisestä, mikä nähdään) teki sen, on yrityksen johtaja tai ainakin hänen nimensä lukee tuotteella – No, sitten varmasti se on pakko olla hyvä tuote.
Ihan heti tuli minun mieleeni: ”Joo, kun joku kuuluisa pusu-pusu-tyyppi, kuka on itsevarma ja näyttää hyvältä, on tuotteen ’representative’, sitten varmasti tuote myydään hyvin.”
13 – Miksi lääkärillä täytyy olla valkoinen takki?
(”Uusi asiakasehdokkaasi joutuu päättelemään asiantuntemuksesi pinnallisten merkkien perusteella.”)
Tästä tuli mieleeni, miten ihmiset yleensä pukeutuvat, kun he haluavat näyttää asiantuntijalta esim. taidegaalassa tai myös miten yleensä monta meistä kuvitellaan ”pätevä/kuuluisa/hyvä taitelija”.
Ainakin Itävallassa, jos joku ajattelee pätevästä taitelijasta tai artesaanista, yleensä tulee kaikille samaa mielikuvaa.
Ihminen, kenellä on musta viilapaita päällä, huivi roikkuu rinnalla, mustat farkut ja mustat kengät.
Ehkä jos on vähän eksentrikko, miehenä roikkuvia korvakoruja ja pitkät hiukset.
Jos nyt joku tulisi Wienissä taidegaalaan ja tuo ihmisellä tulisi hupparilla ihan kaikilla värillä, joo, varmasti yleinen mielipide olisi, että tuo ihminen ”ei kuuluu tänne” tai ”hän ei ole oikea taitelija”.
Jos haluat menestyksen, sinun pitää vaikuttaa myös siltä, että olet menestynyt jo. Sinun pitää tiedä miten käyttäytyä ja pukeutua jossakin tietyssä ympäristössä.
Olisiko nyt ammattilainen yritysympäristö tai ammattilainen taideympäristö – sinun pitää vaikuttaa myös ammattilaiselta, vaikka ehkä et ole vielä.
4 – Hintalappu ei valehtele
(”Jos myyt halpapalvelua, asiakkaasi ei voi sille mitään, että hän pitää sitä huonona palveluna.”)
Jo minun lapsuudessani tämä oli 100% totta.
Äitini ei koskaan ostanut halvin tuote ruokakaupasta, koska hänen mielessä varmasti pitää olla huono tuote – se ei olisi niin halpa, jos olisi hyvä.
Autoilla sama juttu Itävallassa – jos halutaan hyvä auto, pitää olla BMW tai Mercedes ja pitää olla uusi suoraan valmistajalta 0 km:llä. Hintaluokka n. 55.000€.
Jos ostaisimme käytetty vanha auto 2000-luvulta 5000€:llä, voi mitä kauhutarina, varmasti autolla on helpompi laskea mikä toimii vielä tai mikä kaikki ei toimii enää ja miten se näyttää naapurin edessä, kun me ajamme ”huonoa autoa”?!
Itävallassa statuskulttuuri vaikuttaa tosi paljon. Jos olet artesaani, kuka myy käsintehdyt uniikkikorut korkealla hinnalla, ihmiset luulevat automaattisesti, että korut on laadukkaita ja arvokkaita.
Jos myyt pelkkä 3D-mallinnuita valuu-muotikoruja halvalla hinnalla – sitten aikuisille ihmisille kenellä on rahavaraa ostaa hyviä koruja heti tulee mieleen: ”En halua tää halppis-kiinapaska”.
16 – Lauman paine jyrää järjenkin alleen
(”Voit itse valita, alistutko vai kapinoitko. Mutta jos aiot luoda erottuvan firman tai tuotteen, vaihtoehtoja jää vain yksi.)
En oikeastaan osaa sanoa mitä tarkasti häiritsee minua tästä, mutta jotakin häiritsee.
Kyllä luulen, että ”vastavirtaan uimilla” pärjäät hyvin myyjänä, mutta myös luulen, että tosielämässä se ei aina ole niin helppoa tehdä.
Ainakin minulla on sellainen personaalisuus, mikä pinnalla helposti ui vastavirtaan, mutta rehellisesti joskus ei osaa tehdä näin kuin oikeasti haluaisi.
Minulla ei ole itsevarmuutta (vielä) ja joskus vaan en ole tarpeeksi rohkea erottaa muista.
Mielipiteeni on, että ajatus itse on oikea, mutta luulen, että tämä on ehkä jotain, mikä ei kaikki voi tehdä niin helposti.
”Kun tunnet edes ostamisen psykologiset perusasiat, löydät yht´äkkiä lukuisia uusia vaikuttamisen keinoja.”
Antti Apunen ja Jari Parantainen: Tuotteistajan taskuraamattu, Talentum, 2014
Tuotteistajan taskuraamattu ei tehnyt minusta kyynistä, mutta viihdytti.
Kirja on Talentumin kustantamana kohdennettu liike-elämän luettavaksi ja vaikka onkin muodoltaan ja tyyliltään kevyehkö, vaatii lukijaltaan kiinnostusta ja hitusta aiheen aiempaa tuntemusta. Taskuraamattu on mestarillisesti tiivistetty, eikä oma osaamiseni tai perspektiivini riitä sitä haastamaan, tuskin kommentoimaan. Lukaisin tämän raamatun läpi viisi-kuusi kertaa ja poimin siitä hämmentävästi esiin joka kerta esiin eri asiat. Apusella ja Parantaisella on kyllä rutkasti osaamista tekstinsä takana, mutta kirjoittamisen tyylin takia lähdin itse rönsyämään lueskelemalla palvelumuotoilua, ostamisen psykologiaa, markkinoinnin tiiliskiviä, milloin mitäkin.
Tässä ne kirjan kolme kohtaa, jotka kolahtivat:
Asiakas arvostaa tuttua asiantuntijaa epävarmassa tilanteessa. Kun asiakkaan turvallinen tilanne jatkuu pitkään, huoleton tunne menettää tehonsa. Jos asiakas uskoo selviävänsä helposti tulevista taistoista, tuttuuden tunne ei tuo yrityksellesi enää kilpailuetua. Asiakas vaihtaa sinut.
Joten: lista kymmenestä esimerkistä syitä, joiden vuoksi voi olla yhteydessä asiakkaaseen, esim.:
Kirjoittajien visioimat asiantuntijat tuskin viilaavat hopealevyä, mutta tässä on kullanarvoinen lista ja muistutus jokaiselle yrittäjälle.
Tähän liittyen vielä luvun 35 Suutarin lapsella on ihan pakko olla kengät Apunen ja Parantainen väittävät lähtökohtaisesti, että ostaja rakastaa tylsyyttä. (Viite 1).
Kymmenen mallisuoritusta, jotka jokaisen tulisi harjoitella. Firmasi kate tuplaantuisi muutamassa kuukaudessa, jos opettelisit nämä kymmenen tärkeintä ei-virkettä. Raadollinen luku, mutta niin täyttä totta. Huoneentauluainesta!
Luotettavalla, laadukkaalla, johtavalla, asiakaslähtöisellä, dynaamisella ja vakavaraisella yrityksellä on myynnissä se helppokäyttöinen, edullinen, kestävä, ekologinen, laadukas ja luotettava tuote, johon yksikään täysi-ikäinen ei usko sekuntiakaan. Eikä täydellinen ole kovin kiinnostavaa. Vain epätäydellinen ja vinksahtanut on kiinnostavaa.
Mitäpä jos tykittäisit asiat suoraan, tai vaikka vähän vinoon – omalla tavallasi. Asiakkaan aivot joutuvat töihin. Vaikutus saattaa olla omaa luokkaansa.
No niin, kyllä.
Jaetulla neljännellä sijalla vielä kirjan luvut:
8 Jämäkkä ehdotus poistaa ostajalta riskin tunteen
10. Hyvän tarjouksen anatomia, hyvä huoneentaulu tämäkin.
23. Kukaan ei hyväksy epäreilua
Pidä huoli siitä, että hintasi jää alle puoleen hyödystä, jonka lupaat tuottaa asiakkaallesi
28. Kyllä, ylpeys käy lankeemuksen edellä
Laadi yksinkertaisistakin rutiineista tarkistuslistoja
35. (Viite 1) Suutarin lapsella on ihan pakko olla kengät
Asiakas ei välttämättä ilahdu edes loistavasta palvelusta, jos se on joka kerta hiukan erilaista loistavaa palvelua. Satunnainen vaihtelu viittaa ostajan mielestä laatuongelmiin. Asiakaspalvelun johdonmukaisuus on tärkeämpää kuin toimintamallin yksityiskohdat. Asiantuntija kyllästyy itse nopeasti. Siksi hän kuvittelee, että asiakkaatkin kyllästyvät. Totuus on toinen. Ostaja rakastaa tylsyyttä.
Vielä se yksi luku, joka ei vakuuttanut:
luku 40
Ota pari askelta etäisyyttä
jossa mm. kerrotaan konsultin nimeltään Paco Underhill havainneen asiakkaiden käytöksessä ostoskeskuksissa ja tavarataloissa ns. butt-brush-tekijän (suom. tässä hanurinhankaukseksi) nimeämänsä ilmiön. Ihmiset siis inhoavat sitä, että joku vain hipaiseekin heitä ohi kulkiessaan takaapäin. Jätetään siis myymälöissä leveät käytävät, jotta ihmisille jää reilusti tilaa ohittaa muut. Toisaalta luku kertoi Hankenin professori Tore Strandvikin tutkineen miten tuttavallisuus vaikuttaa ostokäyttäytymiseen.
Lähtökohtana kuitenkin tässä on, että kosketus saa ihmiset osallistumaan kaupassa maistajaisiin, juomaan baarissa enemmän ja antamaan rahaa hyväntekeväisyyteen.
Luvun lähdeluettelo koostuu neljästä lähteestä.
Tämä oli kenties kirjan turhin luku, ei aiheen vaan lähinnä kevyehkön sisällön takia.
Arkkitehdit omaavat harvinaisen yhdistelmän visionäärisyyttä ja käytännönläheisyyttä. Heidän analyyttinen mielensä pyrkii jatkuvasti ymmärtämään ympäröivää maailmaa, ja heitä ajaa kyltymätön uteliaisuus sekä halu parantaa järjestelmiä ja ideoita. He lähestyvät elämää strategisella asenteella, aina askel edellä ja erilaisia vaihtoehtoja suunnitellen.
INTJ-T
75% Introvertti, 51% intuitiivinen, 54% pohtivainen, 51% suunnittelija, 83% turbulentti
Olen tehnyt 16 persoonallisuutta –testin vuosien varrella useita kertoja, ja vaikka olen saanut useita eri tuloksia, niissä kaikissa on ollut jotain, mikä pitää paikkaansa. Ensimmäisen kerran testin tulos kertoi, että olen sovittelija, sitten puolestapuhuja, loogikko, ja nyt olen arkkitehti. Aika lailla värikkäästä harmaammaksi, jos niin voi sanoa.
Vaikka en sanokaan, että olen täysin itsenäinen visionääri, mitä testi väittää minun olevan, huomaan pyrkiväni loogisuuteen ja käsittelemään asioita käytännönläheisesti. Hyvin nopeasti oppiessani uutta alan miettimään, miten juttu toimii tehokkaasti ja tehdä siitä mahdollisimman selkeän.
“Itsenäinen luonteesi on yksi määräävimmistä ominaisuuksistasi. Arvostat autonomiaasi ja työskentelet mieluiten yksin, luottaen omaan arviointikykyysi ja taitoihisi ylitse muiden.”
Väärin. Erilaisten projektien alkaessa, vaikka minulla voi hyvinkin olla jo selvä idea toteutuksesta, alan miettimään tehtävän antoa ja odotuksia. Minun on silloin tällöin kuitenkin hyvin vaikea ymmärtää, mitä minulta odotetaan ja välillä, riippuen projektin laajuudesta ja aiheesta, ellen saa tarkkoja virtaviivaisia ohjeita saatan mennä lukkoon. Kyselen siis tiukkaan tahtiin, että oliko tämä nyt varmasti se mitä pyydettiin ja ymmärsinkö oikein. Tunnen olevani hyvinkin ärsyttävä, kun teen näin, mutta haluan välttää mielipahaa ja ylimääräistä työtä kummankin osapuolen kohdalta.
Testi kertoi minun heikkouksiini kuuluvan myös mm. vaativuus, suorasukaisuus, yliajattelevaisuus, täydellisyyden tavoitteleminen, ja “tyhjänpäiväisen rupattelun vieroksuminen”. Nämä kaikki pitävät jollain osaa paikkaansa, vaikkei ehkä ihan näin suuressa määrin.
Olen vaativa itselleni ja täydellisyyden tavoittelu on tuttu juttu. Voisin sanoa olevani perfektionisti. Mutta on tosiasia, että jään usein kiinni yksityiskohtiin. On välillä hyvin vaikeaa sanoa itselleni, että “nyt ne näpit irti, ei se siitä paremmaksi tule, jos nyhjää samaa kohtaa tuntikausia”.
Ajattelen myös asioita liikaa. Onko tämä nyt oikein tehty? Ollaanko siihen tyytyväisiä? Pitääkö minun aloittaa alusta? Hiljaa, asiasta voi puhua ja siitä voi kysyä, vaikka se ärsyttävältä tuntuukin.
Tyhjänpäiväisen rupattelun vieroksuminen? Joopa joo. En ole mikään small talkin -ystävä, enkä edes hyvä siinä, mutta se on ehkä aika jyrkästi sanottu.
Kai niitä hyviäkin puolia on? Tuloksen mukaan olen mm. itsensä kehittäjä, utelias oppija, “strateginen ajattelija” tai pitkän aikavälin suunnittelija, ongelman ratkaisija, rehellinen viestijä ja uskollinen. Osan näistä voisin lukea negatiiviseksi, mutta kyllä näistä osa on ihan tutun kuuloista ja tunnistan itsessäni näitä piirteitä.
Opin mielelläni uutta, ja samalla pyrin kehittämään itseäni ja toimintaani. “Asia X on tähän projektiin parempi vaihtoehto, kun Y? Yritän muistaa sen jatkossa, jotta voin soveltaa sitä eteenpäin”.
“Strategisen ajattelijan” ja “pitkän aikavälin suunnittelijan” lokeroisin hieman samaan. Haluan ajatella pidemmälle, oli se sitten itseäni varten tai vaikka asiakasta, ettei tarvitsisi heti tehdä uudelleen. Samalla haluan ratkaista ongelmia, joiden kanssa sillä hetkellä taistellaan. Se on mielestäni fiksua tehdä hieman enemmän pohjatyötä, että lopputulos on kestävämpi ja vielä tulevaisuudessakin sopiva.
Pyrin olemaan mahdollisimman rehellinen, esimerkiksi kun törmään ongelmakohtiin ja kun annan palautetta. Joskus olen ehkä vähän liiankin rehellinen, ja se saatetaan ymmärtää väärin. En kuitenkaan halua kierrellä asiaa, ja itse arvostan, jos palaute tulee suoraan.
Mitä tarkoittaa, että olen uskollinen? Ymmärsin sen niin, että esimerkiksi haluan hoitaa homman kunnolla loppuun yhteistyöllä ja niin, että homma on oikeasti hoidettu loppuun. Haluan kantaa vastuun tekemästäni työstä, ja korjata mahdollisen virheen.
Mielestäni testi ja tehtävä olivat ihan avaavia. Vaikka olenkin saanut useita eri tuloksia, on niissä kaikissa ollut jotain oikeaa, ja varmasti ihminen muuttuu vuosien varrella. Ei kuitenkaan ihan persoonalliuuden osalta, mutta jotkut asiat korostuvat eri osin, kun aika kuluu. Sen tiedän, että olen aina ollut utelias, rehellinen ja vaativa, sekä olen aina ajatellut asioita liikaa.
Mutta aina on kehitettävää, ja tämä tehtävä ja testi avasi, missä on parannettavaa. Nice.
Mikä on negatiivinen tila korunmuotoilussa?
Negatiivinen tila tarkoittaa yleensä tyhjää tai avointa aluetta, joka ympäröi pääkohdetta taideteoksessa. Usein käytetään sen maalauksessa ja valokuvauksessa, mutta se on yhtä tärkeä myös koruissa.
Korumuotoilussa negatiivinen tila tarkoittaa yleensä avoimia kohtia tai reikiä, jotka ovat korun tarkoituksella. Se voi myös tarkoittaa korun yleinen muoto, joka antaa taustalle, kuten käyttäjän iholle tai vaatteille, mahdollisuutta tulla osaksi kokonaisuutta.
Yksinkertaisesti sanottu, se tarkoittaa että ”kaikki mitä et näe on yhtä tärkeä kuin mitä näet”.
Esimerkiksi korun ääriviivat voivat muodostaa sydämen tai tähden metallin tai jalokivien avulla, mutta sen sisäosa on tyhjä. Tämä tyhjyys on negatiivinen tila, joka täydentää korun muoto.
Negatiivisella tilalla on monta tärkeää tehtävää korusuunnittelussa.
Yksi näistä on esteettinen tasapaino:
Tyhjät kohdat voivat tuoda visuaalista rauhaa monimutkaisempien yksityiskohtien keskelle.
Se voi myös luoda optisia harhoja tai piilotettuja kuvioita, fiksusti suunnittelut aukot voivat luoda muodon tai symbolin, joka vaan näkee, kun katsotaan tarkemmin ”ja näkee sen, mitä ei oikeasti ole”.
Myös negatiivinen tila tekee koruja kevyempiä ja antaa niille enemmän ulottuvuutta.
Kun materiaalia poistetaan syntyy syvyyttä, varjoja ja valon leikkiä, millä korun tulee elävämmiksi.
Negatiivisen tilan historia korunmuotoilussa Suomessa
Juuret modernismissa:
Toisen maailmansodan jälkeen suomalaisessa muotoilussa kansanperinne ja moderninen funktionalismi yhdistyivät, mikä loi pohjoismaisen modernistisen tyylin.
Korusuunnittelussa tämä tarkoitti yleensä yksinkertaisten muotojen ja luonnonaiheiden käyttöä.
Negatiivinen tila oli tärkeä osa suunnittelua – ei vain ulkonäön takia, mutta myös käytännön vuoksi.
Leikkaamalla pois metallia ja luomalla avoimia alueita korut näyttivät kevyemmiltä ja käyttäjän iho tai vaatteet tulivat korun osaksi.
Tämä sopi yhteen hyvin skandinaavisen minimalismin kanssa ja ajatuksen kanssa, että kauneus kuuluu arkeen.
Yksi ensimmäistä suomalaisista modernistisista koruntekijöistä oli Liisa Vitali (1918 – 1987), joka tunnetaan erityisesti 1960-luvun ”Leppäkerttu” ja ”Pitsi” korusarjasta.
Vitalin korut koostuvat hopeapinnoista missä ovat reikiä ja kymmeniä pyöreitä aukkoja.
Sieltä syntyy pitsimäinen, herkältä vaikuttava koru.
Tämä avoin tyyli sai innoituksen luonnosta – reiät muistuttavat leppäkertun siipiä tai kukkapitsiä.
Näissä koruissa negatiivinen tila on olennainen osa. Reiät ovat yhtä tärkeä kuin hopea itse.
Ne muodostavat leikkisesti kuvion valon ja varjon avulla ja tekevät koruista ilmavan näköisiä, vaikka ne on tehty kiinteästä metallista.
Esimerkiksi Vitalin hopeinen Pitsi-rannekoru on hyvä esimerkki, siinä on yhteen liitettyjä levyjä, joissa on eri kokoisia reikiä. Aukot luovat rytmiä ja pintaa ja kun korua käytetään, ihon näkyminen korostaa suunnittelua.
Tämä tapa käyttää negatiivisen tilan auttoi muokkaamaan suomalaisen modernistinen korunsuunnittelun ilmettä ja teki siitä kansainvälisesti suositun 1960-luvulla.
Vitali ei ollut ainoa korunsuunnittelija, joka käytti negatiivinen tilaa. Myös muita suomailaisia yrityksiä, kuten Kupittaan Kulta (Elis Kaupin johdolla) ja Kaunis Koru, valmistivat 1950-1960-luvuilla modernistisia koruja, joissa oli geometrisia muotoja ja avoimia rakenteita.
He usein hakivat inspiraatiota luonnosta tai abstraktista taiteesta.
Korusuunnittelija Börje Rajalin suunnitteli palkitun ”Hopeamobiili”-riipusta 1960-vuonna Kalevala Korulle erittäin modernia korua, jossa kevyet osat roikkuvat vapaasti. Negatiivisen tilan käyttäminen heijasti myös laajempia suunnitteluajatuksia: Suomalainen modernismi korosti selkeyttä ja yksinkertaisuutta, niin että jokaisella osalla oli merkitystä.
Space-Age estetiikka:
1960-luvun puolivälissä suomalainen korunsuunnittelu otti rohkeaa suuntaa.
Uusi sukupolvi suunnittelijoita alkoi kokeilla veistoksellisia muotoja, rosoisia pintoja ja epätavallisia materiaaleja.
Negatiivinen tila sai tärkeämpää roolia, ei enää vaan koristeellisina reikinä, mutta myös kraatereina, koloina ja abstrakteina tyhjinä tiloina, jotka antoivat koruille avantgardistinen ”Space-Age”-henkiä.
1960-luvun vapaamielisessä ilmapiirissä avoimuutta juhlittiin ja suomalaiset koruntekijät veivät sen uusille luovalle tasolle.
Muutamia tärkeitä suunnittelijoita ja koruntekijöitä tällä aikakaudella ovat:
– Tapio Wirkkala (1915 -1985) oli tunnettu suomalainen muotoilija, Wirkkala suhtautui koruihin kuin ”pieniin veistoksiin”.
Westerback Oy:lle hän suunnitteli kultaisia rannekoruja, joissa oli voimakkaasti kuvioituja, kuunpintaa muistuttavia pintoja.
Näissä koruissa vasaroitujen osien väliset aukot jätettiin avoimiksi; ne rytmittivät korua kuin kuun pinnan laaksot ja heijastivat avaruusajan kiinnostusta kosmisiin maisemiin.
Wirkkalan tapa korostaa negatiivisen tilan teki siitä dramaattiseksi. Rannekorun lenkkien väliset raot paljastivat käyttäjän vaatetuksen ja antoivat vaikutelman pienestä kuumaisemasta ranteen ympärillä.
Hänen ”Hopeakuu”-riipuksensa esitteli myös avoimia, kehämäisiä muotoja.
– Pentti Sarpaneva (1925 – 1978) oli graafinen taitelija, joka siirtyi korunsuunnittelijaksi ja tuli tunnetuksi pitsikoruista.
Sarpaneva työskenteli Turun Hopealla ja käytti pitsimalleja, kuten perinteistä Rauman pitsiä ja valoi ne pronssista tai hopeasta.
Lopputulokseksi tulivat koruja, joissa on monimutkainen, filigraaninen ilme, metallisäikeiden verkosto, jossa avoimet aukot vastaavat alkuperäisen pitsin tyhjiä kohtia.
Hänen korut ovat enimmäkseen avointa tilaa, jota pronssilankaverkko rajaa.
Sarpanevan pronssiriipus näyttää tämän hyvin: pyöreä, pitsiliinaa muistuttava pronssiverkko, jonka keskeltä roikkuu kiillotettu pallo.
Ulkokehän ja kiinteän kullanvärisen pallon välinen kontrasti korostaa negatiivinen ja positiivinen tilan leikkiä.
Sarpanevan töitä kuivaillaan ”pitsien ja brutaalisuuden”, herkkäisyyden ja karheuden yhdistelmäksi.
Hänen koruissa oli myös usein tummia patinoita ja raakoja jalokiviä.
– Björn Weckström (s. 1935) on kuvanveistäjä, josta tuli yksi Suomen innovatiivisimmista korunsuunnittelijoista 1960- ja 1970-luvuilla.
Myöhemmin hän oli mukana perustamassa Lapponiaa.
Weckström tunnetaan erityisesti Space Silver kokoelmasta ja muista koruista, jotka muistuttavat usein abstrakteja maisemia.
Hän kuvaili koruja ”pieniksi korumaisemiksi”, joissa on epätasaisia pintoja ja kohoumia.
Weckströmin koruissa käytetään negatiivinen tilaa epäsäännöllisesti ja ilmeikkäästi.
Esimerkiksi hänen ”Kukoistava seinä”-kaulakorunsa koostuu kultalevyistä, joissa on aukkoja, joista nousee jalokivistä ”kukkia”.
Aukot ovat olennainen osa kokonaisuudesta ja tuotavat syvyyttä ja kontrastia kultaan.
Toinen kuuluisa koru, ”Planetaariset laaksot”-kaulakoru, näyttää abstraktilta arktiselta maisemalta, jossa on laaksoja ja harjanteita. Prinsessa Leia käytti sen hänen kaulalla Star Wars-elokuvassa.
Näissä koruissa negatiivinen tila luo maaston tunnetta: Laaksot (tyhjät kohdat) saavat ympäröivät muodot (metallin vuoret ja tasanteet) korostumaan.
Weckströmin mattaiset pinnat ja aukot olivat inspiroitu suomalaisesta talvimaisemasta ja avaruuden tutkimuksen tekstuureista.
”Kukoistava seinä”-korussa näkyy Weckströmin tapansa tehdä koruja: sen liikkuvat osat ja aukot, joista valo kulkee läpi, osoittavat, kuinka negatiivinen tila voi tuoda eloa ja liikettä muotoiluun.
Weckströmin töiden merkitys on huomattu myös museoissa; esimerkiksi Cincinnati Art Museum omistaa ”Kukoistava seinä”-riipusta ja kuivailee sen ”korkeita ja matalia kohtia sekä aukkoja” osaksi hänen tyylistä.
”Space Age”-aikana negatiivisen tilan merkitys laajeni.
Se ei ollut enää vaan koristeellinen kuvio, mutta sai symbolisen roolin.
Se toi mieleen kuun kraaterit, jään halkemat maastot tai teknologian ja luonnon vastakohdan.
Tämän ajan korut kutsuvat usein mukaan myös käyttäjän: aukot kehystävät palasia ihosta tai vaatetuksesta ja liikkuvat osat heiluvat avoimissa ohdissa.
Suomalaiset suunnittelijat osoittivat, että se, mitä ei ole, voi olla yhtä tärkeää kuin se, mitä on, ajatus, joka sopii hyvin modernin taiteen henkeen.
Negatiivinen tila koruissa nykyaikana:
Suomalainen korusuunnittelu on jatkanut kehittämistä, mutta negatiivisen tilan perintö näkyy kuitenkin vielä selvästi.
Monet nykypäivän suomalaiset koruntekijät suhtautuvat koruihin kuin pieniin taide-esineisiin, joissa on vahva ajatuksellinen tai tarinallinen ulottuvuutta.
Tässä yhteydessä negatiivinen tila ei ole vain muotoilun keino, muta joskus koko korun idea, vertauskuvallinen ”tyhjyys”, joka voi kantaa merkityksiä tai koukutella henkilökohtaisia tulkintoja.
Suomalaisen modernistisen korumuotoilun klassikot ovat saaneet uutta arvostusta viime vuosina.
Esimerkiksi vuonna 2009 Kultakeskus alkoi valmistaa uudelleen Liisa Vitalin luontoaiheisia koruja, mikä näyttää, että hänen korujensa vie uusia sukupolvia mukaan.
Samaan aikaan Kalevala Koru (joka yhdistyi Lapponian kanssa vuonna 2020) jatkaa ilmavien ja avointen korujen valmistamista.
Monet nykypäivän suomalaiset korubrändit käyttävät avoimia geometrisia kuvioita ja leikkauksia tunnusmerkkinä.
Myös monet suomalaiset koruntekijät työskentelevät taidekorujen kanssa ja rikkotavat muodon ja materiaalien rajoja.
Inni Pärnänen on hyvä esimerkki: nykyaikainen korusuunnittelija, joka tekee töitä myös 3D-muotoilulla.
Pärnänen käyttää materiaaleina esimerkiksi koivuvaneria ja metallia ja rakentaa modulaarisia, geometrisia kuvioita.
Hänen teoksissa korostuu kolmiulotteinen tila ja rakenteellisuus ja osa töistä laajenee suuremmiksi installaatioiksi.
Yksi hänen tunnetuista töistä, ”Kesä”, koostuu toisiinsa liittyvistä viisikulmaisista kukkamuodoista.
Hänen koruissa negatiivinen tila on tarkkaan suunniteltu: puuelementtien väliset aukot päästävät valoa läpi ja tuovat joustavuutta ja visuaalista monimuotoisuutta.
Pärnänen on kertonut, että on mielenkiintoista nähdä, miten rakenne toimii eri mittakaavoissa – olipa kyseessä kaulakoru tai seinän kokoinen teos. Tämä korostaa sitä, miten tilan (ja negatiivisen tilan) hallinta on keskeinen osa hänen suunnitteluprosessiaan.
Negatiivinen tila käytetään myös osana tarinankerrontaa nykyaikana.
Harri Syrjänen, joka valittiin Vuoden korutaitelijaksi 2020, tekee koruja, joissa usein on luonto- ja eläinaiheita.
Hänen tunnettu ”Mehiläisen siivet” sarjansa, joka oli finalisti Vuoden koru-kilpailussa 2021, esittää suurennettuja mehiläisen siipiä, valmistettuina eebenpuusta ja hopeasta.
Puisiin siipiin on kaiverrettu hienoja suonimaisia kuvioita ja tärkeää on, että suonien väliset tilat on jätetty tyhjiksi. Negatiivinen tila tekee siivet kevyesti ja ohuesti näköiseksi. Syrjänen leikkii mittakaavalla ja tyhjyydellä.
Museoissa ja gallerioissa suomalainen nykykorumuotoilu saa usein kiitosta materiaalien ja tilan kekseliäästä käytöstä.
Näyttelyt, kuten ”Suomalainen koru 1600 – 2009” Designmuseossa Helsingissä ja kansainväliset esitykset ovat tuoneet esiin, miten suomalaiset koruntekijät käyttävät jatkuvasti avoimia rakenteita, moduulimaisia muotoja ja läpikuultavia elementtejä ja vievät alaa eteenpäin.
Arvostelijat ovat huomauttaneet, että huipputason suunnittelussa negatiivinen tila ei ole tyhjyyttä, vaan läsnäoloa. Aukot on tehty tarkoituksella, jotta ne heräävät katsojan mielikuvituksen.
1950- luvun modernismista nykypäivään negatiivinen tila on ollut yhdistävä piirre suomalaisessa korumuotoilussa.
Se on palvellut käytännöllisiä tarkoituksia, keventänyt koruja, vähentänyt materiaalin määrää ja lisännyt mukavuutta. Samalla se on tuonut esiin luonnon muotoja ja avaruuden henkeä.
Ehkä tärkeintä on kuitenkin, että suomalaiset suunnittelijat ovat nähneet negatiivisen tilan ajatuksellisena sisältönä: muotoiluelementtinä, joka voi välittää tarinaa ja tunnetta.
Lähteet:
– Designmuseo Helsinki – Finnish jewelry collections and designer retrospectives
– National Museums Scotland Blog – Northern Modernist Jewellery in Finland (Rothwell, 2018)
– JCK Magazine – Scandinavian Modern Jewelry: Denmark & Finland (2002)
– Inglenookery blog – Liisa Vitali (2017)
– Kalevala Koru – Kalevala Highlights
– Cincinnati Art Museum – Weckström’s Flowering Wall (2021 exhibition)
– Jules & Beryl – Vuoden Koru 2021 finalisti: Harri Syrjäsen “Mehiläisen siivet”
– Financial Times – Jewellery has entered the void (2020)
(Kiitokset minun tyttöystävälleni, että hän auttoi saada minun tekstini parempaan kuntoon!)