Mikä on negatiivinen tila korunmuotoilussa?

Negatiivinen tila tarkoittaa yleensä tyhjää tai avointa aluetta, joka ympäröi pääkohdetta taideteoksessa. Usein käytetään sen maalauksessa ja valokuvauksessa, mutta se on yhtä tärkeä myös koruissa.
Korumuotoilussa negatiivinen tila tarkoittaa yleensä avoimia kohtia tai reikiä, jotka ovat korun tarkoituksella. Se voi myös tarkoittaa korun yleinen muoto, joka antaa taustalle, kuten käyttäjän iholle tai vaatteille, mahdollisuutta tulla osaksi kokonaisuutta.
Yksinkertaisesti sanottu, se tarkoittaa että ”kaikki mitä et näe on yhtä tärkeä kuin mitä näet”.
Esimerkiksi korun ääriviivat voivat muodostaa sydämen tai tähden metallin tai jalokivien avulla, mutta sen sisäosa on tyhjä. Tämä tyhjyys on negatiivinen tila, joka täydentää korun muoto.
Negatiivisella tilalla on monta tärkeää tehtävää korusuunnittelussa.
Yksi näistä on esteettinen tasapaino:
Tyhjät kohdat voivat tuoda visuaalista rauhaa monimutkaisempien yksityiskohtien keskelle.
Se voi myös luoda optisia harhoja tai piilotettuja kuvioita, fiksusti suunnittelut aukot voivat luoda muodon tai symbolin, joka vaan näkee, kun katsotaan tarkemmin ”ja näkee sen, mitä ei oikeasti ole”.
Myös negatiivinen tila tekee koruja kevyempiä ja antaa niille enemmän ulottuvuutta.
Kun materiaalia poistetaan syntyy syvyyttä, varjoja ja valon leikkiä, millä korun tulee elävämmiksi.

Negatiivisen tilan historia korunmuotoilussa Suomessa

Juuret modernismissa:

Toisen maailmansodan jälkeen suomalaisessa muotoilussa kansanperinne ja moderninen funktionalismi yhdistyivät, mikä loi pohjoismaisen modernistisen tyylin.
Korusuunnittelussa tämä tarkoitti yleensä yksinkertaisten muotojen ja luonnonaiheiden  käyttöä.
Negatiivinen tila oli tärkeä osa suunnittelua – ei vain ulkonäön takia, mutta myös käytännön vuoksi.
Leikkaamalla pois metallia ja luomalla avoimia alueita korut näyttivät kevyemmiltä ja käyttäjän iho tai vaatteet tulivat korun osaksi.
Tämä sopi yhteen hyvin skandinaavisen minimalismin kanssa ja ajatuksen kanssa, että kauneus kuuluu arkeen.

Yksi ensimmäistä suomalaisista modernistisista koruntekijöistä oli Liisa Vitali (1918 – 1987), joka tunnetaan erityisesti 1960-luvun ”Leppäkerttu” ja ”Pitsi” korusarjasta.

Vitalin korut koostuvat hopeapinnoista missä ovat reikiä ja kymmeniä pyöreitä aukkoja.
Sieltä syntyy pitsimäinen, herkältä vaikuttava koru.
Tämä avoin tyyli sai innoituksen luonnosta – reiät muistuttavat leppäkertun siipiä tai kukkapitsiä.
Näissä koruissa negatiivinen tila on olennainen osa. Reiät ovat yhtä tärkeä kuin hopea itse.
Ne muodostavat leikkisesti kuvion valon ja varjon avulla ja tekevät koruista ilmavan näköisiä, vaikka ne on tehty kiinteästä metallista.
Esimerkiksi Vitalin hopeinen Pitsi-rannekoru on hyvä esimerkki, siinä on yhteen liitettyjä levyjä, joissa on eri kokoisia reikiä. Aukot luovat rytmiä ja pintaa ja kun korua käytetään, ihon näkyminen korostaa suunnittelua.
Tämä tapa käyttää negatiivisen tilan auttoi muokkaamaan suomalaisen modernistinen korunsuunnittelun ilmettä ja teki siitä kansainvälisesti suositun 1960-luvulla.

Vitali ei ollut ainoa korunsuunnittelija, joka käytti negatiivinen tilaa. Myös muita suomailaisia yrityksiä, kuten Kupittaan Kulta (Elis Kaupin johdolla) ja Kaunis Koru, valmistivat 1950-1960-luvuilla modernistisia koruja, joissa oli geometrisia muotoja ja avoimia rakenteita.
He usein hakivat inspiraatiota luonnosta tai abstraktista taiteesta.
Korusuunnittelija Börje Rajalin suunnitteli palkitun ”Hopeamobiili”-riipusta 1960-vuonna Kalevala Korulle erittäin modernia korua, jossa kevyet osat roikkuvat vapaasti. Negatiivisen tilan käyttäminen heijasti myös laajempia suunnitteluajatuksia: Suomalainen modernismi korosti selkeyttä ja yksinkertaisuutta, niin että jokaisella osalla oli merkitystä.

Space-Age estetiikka:

1960-luvun puolivälissä suomalainen korunsuunnittelu otti rohkeaa suuntaa.
Uusi sukupolvi suunnittelijoita alkoi kokeilla veistoksellisia muotoja, rosoisia pintoja ja epätavallisia materiaaleja.
Negatiivinen tila sai tärkeämpää roolia, ei enää vaan koristeellisina reikinä, mutta myös kraatereina, koloina ja abstrakteina tyhjinä tiloina, jotka antoivat koruille avantgardistinen ”Space-Age”-henkiä.
1960-luvun vapaamielisessä ilmapiirissä avoimuutta juhlittiin ja suomalaiset koruntekijät veivät sen uusille luovalle tasolle.

Muutamia tärkeitä suunnittelijoita ja koruntekijöitä tällä aikakaudella ovat:

– Tapio Wirkkala (1915 -1985) oli tunnettu suomalainen muotoilija, Wirkkala suhtautui koruihin kuin ”pieniin veistoksiin”.
Westerback Oy:lle hän suunnitteli kultaisia rannekoruja, joissa oli voimakkaasti kuvioituja, kuunpintaa muistuttavia pintoja.
Näissä koruissa vasaroitujen osien väliset aukot jätettiin avoimiksi; ne rytmittivät korua kuin kuun pinnan laaksot ja heijastivat avaruusajan kiinnostusta kosmisiin maisemiin.
Wirkkalan tapa korostaa negatiivisen tilan teki siitä dramaattiseksi. Rannekorun lenkkien väliset raot paljastivat käyttäjän vaatetuksen ja antoivat vaikutelman pienestä kuumaisemasta ranteen ympärillä.
Hänen ”Hopeakuu”-riipuksensa esitteli myös avoimia, kehämäisiä muotoja.

– Pentti Sarpaneva (1925 – 1978) oli graafinen taitelija, joka siirtyi korunsuunnittelijaksi ja tuli tunnetuksi pitsikoruista.
Sarpaneva työskenteli Turun Hopealla ja käytti pitsimalleja, kuten perinteistä Rauman pitsiä ja valoi ne pronssista tai hopeasta.
Lopputulokseksi tulivat koruja, joissa on monimutkainen, filigraaninen ilme, metallisäikeiden verkosto, jossa avoimet aukot vastaavat alkuperäisen pitsin tyhjiä kohtia.
Hänen korut ovat enimmäkseen avointa tilaa, jota pronssilankaverkko rajaa.
Sarpanevan pronssiriipus näyttää tämän hyvin: pyöreä, pitsiliinaa muistuttava pronssiverkko, jonka keskeltä roikkuu kiillotettu pallo.
Ulkokehän ja kiinteän kullanvärisen pallon välinen kontrasti korostaa negatiivinen ja positiivinen tilan leikkiä.
Sarpanevan töitä kuivaillaan ”pitsien ja brutaalisuuden”, herkkäisyyden ja karheuden yhdistelmäksi.
Hänen koruissa oli myös usein tummia patinoita ja raakoja jalokiviä.

– Björn Weckström (s. 1935) on kuvanveistäjä, josta tuli yksi Suomen innovatiivisimmista korunsuunnittelijoista 1960- ja 1970-luvuilla.
Myöhemmin hän oli mukana perustamassa Lapponiaa.
Weckström tunnetaan erityisesti Space Silver kokoelmasta ja muista koruista, jotka muistuttavat usein abstrakteja maisemia.
Hän kuvaili koruja ”pieniksi korumaisemiksi”, joissa on epätasaisia pintoja ja kohoumia.
Weckströmin koruissa käytetään negatiivinen tilaa epäsäännöllisesti ja ilmeikkäästi.
Esimerkiksi hänen ”Kukoistava seinä”-kaulakorunsa koostuu kultalevyistä, joissa on aukkoja, joista nousee jalokivistä ”kukkia”.
Aukot ovat olennainen osa kokonaisuudesta ja tuotavat syvyyttä ja kontrastia kultaan.
Toinen kuuluisa koru, ”Planetaariset laaksot”-kaulakoru, näyttää abstraktilta arktiselta maisemalta, jossa on laaksoja ja harjanteita. Prinsessa Leia käytti sen hänen kaulalla Star Wars-elokuvassa.
Näissä koruissa negatiivinen tila luo maaston tunnetta: Laaksot (tyhjät kohdat) saavat ympäröivät muodot (metallin vuoret ja tasanteet) korostumaan.
Weckströmin mattaiset pinnat ja aukot olivat inspiroitu suomalaisesta talvimaisemasta ja avaruuden tutkimuksen tekstuureista.
”Kukoistava seinä”-korussa näkyy Weckströmin tapansa tehdä koruja: sen liikkuvat osat ja aukot, joista valo kulkee läpi, osoittavat, kuinka negatiivinen tila voi tuoda eloa ja liikettä muotoiluun.
Weckströmin töiden merkitys on huomattu myös museoissa; esimerkiksi Cincinnati Art Museum omistaa ”Kukoistava seinä”-riipusta ja kuivailee sen ”korkeita ja matalia kohtia sekä aukkoja” osaksi hänen tyylistä.

”Space Age”-aikana negatiivisen tilan merkitys laajeni.
Se ei ollut enää vaan koristeellinen kuvio, mutta sai symbolisen roolin.
Se toi mieleen kuun kraaterit, jään halkemat maastot tai teknologian ja luonnon vastakohdan.
Tämän ajan korut kutsuvat usein mukaan myös käyttäjän: aukot kehystävät palasia ihosta tai vaatetuksesta ja liikkuvat osat heiluvat avoimissa ohdissa.
Suomalaiset suunnittelijat osoittivat, että se, mitä ei ole, voi olla yhtä tärkeää kuin se, mitä on, ajatus, joka sopii hyvin modernin taiteen henkeen.

Negatiivinen tila koruissa nykyaikana:

Suomalainen korusuunnittelu on jatkanut kehittämistä, mutta negatiivisen tilan perintö näkyy kuitenkin vielä selvästi.
Monet nykypäivän suomalaiset koruntekijät suhtautuvat koruihin kuin pieniin taide-esineisiin, joissa on vahva ajatuksellinen tai tarinallinen ulottuvuutta.
Tässä yhteydessä negatiivinen tila ei ole vain muotoilun keino, muta joskus koko korun idea, vertauskuvallinen ”tyhjyys”, joka voi kantaa merkityksiä tai koukutella henkilökohtaisia tulkintoja.

Suomalaisen modernistisen korumuotoilun klassikot ovat saaneet uutta arvostusta viime vuosina.
Esimerkiksi vuonna 2009 Kultakeskus alkoi valmistaa uudelleen Liisa Vitalin luontoaiheisia koruja, mikä näyttää, että hänen korujensa vie uusia sukupolvia mukaan.

Samaan aikaan Kalevala Koru (joka yhdistyi Lapponian kanssa vuonna 2020) jatkaa ilmavien ja avointen korujen valmistamista.
Monet nykypäivän suomalaiset korubrändit käyttävät avoimia geometrisia kuvioita ja leikkauksia tunnusmerkkinä.

Myös monet suomalaiset koruntekijät työskentelevät taidekorujen kanssa ja rikkotavat muodon ja materiaalien rajoja.
Inni Pärnänen on hyvä esimerkki: nykyaikainen korusuunnittelija, joka tekee töitä myös 3D-muotoilulla.
Pärnänen käyttää materiaaleina esimerkiksi koivuvaneria ja metallia ja rakentaa modulaarisia, geometrisia kuvioita.
Hänen teoksissa korostuu kolmiulotteinen tila ja rakenteellisuus ja osa töistä laajenee suuremmiksi installaatioiksi.
Yksi hänen tunnetuista töistä, ”Kesä”, koostuu toisiinsa liittyvistä viisikulmaisista kukkamuodoista.
Hänen koruissa negatiivinen tila on tarkkaan suunniteltu: puuelementtien väliset aukot päästävät valoa läpi ja tuovat joustavuutta ja visuaalista monimuotoisuutta.
Pärnänen on kertonut, että on mielenkiintoista nähdä, miten rakenne toimii eri mittakaavoissa – olipa kyseessä kaulakoru tai seinän kokoinen teos. Tämä korostaa sitä, miten tilan (ja negatiivisen tilan) hallinta on keskeinen osa hänen suunnitteluprosessiaan.

Negatiivinen tila käytetään myös osana tarinankerrontaa nykyaikana.
Harri Syrjänen, joka valittiin Vuoden korutaitelijaksi 2020, tekee koruja, joissa usein on luonto- ja eläinaiheita.
Hänen tunnettu ”Mehiläisen siivet” sarjansa, joka oli finalisti Vuoden koru-kilpailussa 2021, esittää suurennettuja mehiläisen siipiä, valmistettuina eebenpuusta ja hopeasta.
Puisiin siipiin on kaiverrettu hienoja suonimaisia kuvioita ja tärkeää on, että suonien väliset tilat on jätetty tyhjiksi. Negatiivinen tila tekee siivet kevyesti ja ohuesti näköiseksi. Syrjänen leikkii mittakaavalla ja tyhjyydellä.

Museoissa ja gallerioissa suomalainen nykykorumuotoilu saa usein kiitosta materiaalien ja tilan kekseliäästä käytöstä.
Näyttelyt, kuten ”Suomalainen koru 1600 – 2009” Designmuseossa Helsingissä ja kansainväliset esitykset ovat tuoneet esiin, miten suomalaiset koruntekijät käyttävät jatkuvasti avoimia rakenteita, moduulimaisia muotoja ja läpikuultavia elementtejä ja vievät alaa eteenpäin.

Arvostelijat ovat huomauttaneet, että huipputason suunnittelussa negatiivinen tila ei ole tyhjyyttä, vaan läsnäoloa. Aukot on tehty tarkoituksella, jotta ne heräävät katsojan mielikuvituksen.

1950- luvun modernismista nykypäivään negatiivinen tila on ollut yhdistävä piirre suomalaisessa korumuotoilussa.
Se on palvellut käytännöllisiä tarkoituksia, keventänyt koruja, vähentänyt materiaalin määrää ja lisännyt mukavuutta. Samalla se on tuonut esiin luonnon muotoja ja avaruuden henkeä.
Ehkä tärkeintä on kuitenkin, että suomalaiset suunnittelijat ovat nähneet negatiivisen tilan ajatuksellisena sisältönä: muotoiluelementtinä, joka voi välittää tarinaa ja tunnetta.

Lähteet:
– Designmuseo Helsinki – Finnish jewelry collections and designer retrospectives
– National Museums Scotland Blog – Northern Modernist Jewellery in Finland (Rothwell, 2018)
– JCK Magazine – Scandinavian Modern Jewelry: Denmark & Finland (2002)
– Inglenookery blog – Liisa Vitali (2017)
– Kalevala Koru – Kalevala Highlights
– Cincinnati Art Museum – Weckström’s Flowering Wall (2021 exhibition)​
– Jules & Beryl – Vuoden Koru 2021 finalisti: Harri Syrjäsen “Mehiläisen siivet”
– Financial Times – Jewellery has entered the void (2020)

(Kiitokset minun tyttöystävälleni, että hän auttoi saada minun tekstini parempaan kuntoon!)