“Realisti tietää mitä tahtoo, idealisti tahtoo mitä tietää“. Kuuluu vanha sanonta.

Sovittelijat ovat todellisia idealisteja, mutta olenko minä realisti vai idealisti? Siihen en osannut heti vastata, joten käännyin googlen ja wikipedian apuun. Yritin lukea ja ymmärtää mitä idealisti käytännössä tarkoittaa, mutta se teksti oli sellaista yliopisto kieltä, etten ymmärtänyt sitä. Mutta sitten kun etsin muualta selitystä sanalle idealisti, löysin lyhyitä ja ytimekkäitä sanoja kuvaamaan sitä: Idealisti tarkoittaa uneksijaa tai haaveilijaa. Ja näiden sanojen perusteella uskallan väittää olevani idealisti, mutta koen silti että minussa on myös hieman realistin piirteitä. Ei niin paljon tai niin vahvoja kuin idealistin, mutta silti. Joissakin tilanteissa realismi saa niskalenkki-otteen idealismista. Koska olen haaveilija, ja haaveilen isosti, uskon että idealismista on apua myöhemmin, jos/kun aion perustaa oman yrityksen.

Sovittelijat löytävät edes jotain hyvää pahimmistakin ihmisistä ja ikävimmistäkin tilanteista. Tämä pitää omalla kohdalla paikkansa. Pahimmista ihmisistä en kyllä juurikaan löydä mitään positiivisia puolia, muun kuin sen, että heidän pahat tekonsa, aikeensa ja sanomisensa kostautuvat ennemmin tai myöhemmin. Tämä ei tietenkään löydy itse ihmisistä, mutta kuitenkin. Tilanteiden valoisat puolet löytyy helpommin. Jos joku loukkaa itsensä, niin sanon mm että “ainakaan et kuollut ja että kyllä sä tosta toivut kunhan vaan käyt ensin lääkärissä”.

Eli olen sellainen kannusta ja kehota- ihminen. Ihmisten kuolemiinkin suhtaudun valoisammalla tavalla. Minä kyllä ajattelen, että se on kamalaa kun joku kuolee, mutta löydän silti siitäkin jotain positiivista. Esimerkiksi, kun kuningatar Elisabet II kuoli, ajattelin vain, että ainakin hän pääsi takaisin rakastamansa miehen luo, sekä tietysti sisarensa, äitinsä ja isänsä luo. Ja jos mietitään tätä tilannetta kun maailmalla kiehuu, niin näen siinä sen puolen, että ihmiset ainakin yrittävät käyttää diplomatiaa ennen aseita. Ja se, kuinka moni maa ja ihminen on enemmän Ukrainan puolella ja miten paljon henkistä tukea sille annetaan. Se on minusta todella ihmeellistä. Toivon vain sormet ristissä, että tilanne raukeaa pian.

Jos minulla olisi yritys, ja sillä olisi menossa huonompi kausi, toteaisin vain, että tämä on väliaikaista, ei tämä kauan kestä kunhan et anna periksi. Jatkat vaan kunnes alkaa taas sujua. Positiivinen ajattelu päälle vaan, niin silloin se jo tuntuukin sujuvan paremmin.

Sovittelija saattaa vaikuttaa rauhalliselta, varautuneelta ja ujolta, mutta heillä palaa sisäinen liekki ja intohimo kirkkaasti. Minä olen omasta mielestäni juuri sellainen. Ulkoisesti olen hiljainen ja vetäytyvä, mutta oikeasti tunnen suurta intohimoa taiteeseen, etenkin piirtämiseen ja virkkaamiseen. Jos saan päähäni idean, mitä lähtisin piirtämään tai virkkaamaan, minä teen sen eikä mikään pysäytä minua. Paitsi jos kesken työn saan jonkun muun idean minkä haluan lähteä saman tien toteuttamaan. Meitä sovittelijoita on väestöstä vain 4 % mikä aiheuttaa sen, että me olemme helposti väärinymmärrettyjä. Muistan kun joskus nuorempana sanoin jostain vakavasta asiasta ( en muista enää, mikä se oli) jotain positiivista, niin minulle sanottiin suoraan, että olenko minä sekaisin. Totesin vain jotain sen suuntaista, että en ole ja että minulla on oikeus minun mielipiteeseeni ja että näen maailman sillä tavalla kuin näen sen. Ja tämän sanoin niin kuin 10-13 vuotias lapsi voisi sanoa.

Sovittelijat kokevat sisäistä rauhaa, kun löytävät saman mielistä seuraa. Tämä on totta. Kun peruskoulusta siirryin ammatilliseen koulutukseen Kiipulan ammattiopistoon, oli mukava huomata, kuinka paljon saman henkistä porukkaa siellä opiskeli. Ei vain sen takia, että kaikilla oli jotain erityislapselle sopivia piirteitä, vaan myös se, että varsinkin omalla kaveripiirillä oli melko samanlainen filosofinen, idealistinen ja ylipäänsä positiivinen näkemys niin negatiivisesta maailmasta.

Tekemistämme määrittää kunnia, kauneus, moraalisuus ja hyveys sekä aikomuksen puhdas olemus, eivät palkkio ja rangaistus. Se on totta. Jos minä teen jonkun käsityön, niin en välitä paskaakaan siitä, saanko siitä rahaa. Minua vain kiinnostaa se, että saan sen ihmisten katsottavaksi ja että ihmiset tykkäävät siitä. Rahaa voin tietysti vastaanottaa jos joku sitä tarjoaa työstäni, mutta se ei ole minun ykkösprioriteettini. Kunnia ja kauneus ovat virkkaamisessa minun peruspilarini, joita moraalisuus, hyveys ja aikomuksen puhdas olemus tukee. Moraaliani kuvaavat arvot: Ahkeruus, anteeksianto, hyväksyntä, henkinen hyvinvointi, itsekunnioitus, itsensä toteuttaminen, innostus, kiitollisuus, kunnioitus, kauneus, kiltteys, kohteliaisuus, luovuus, luonto, luottamus, nöyryys, perhe, rehellisyys, rohkeus, seikkailunhalu, terveys, toisten auttaminen, työssä menestyminen, uskollisuus, vastuuntunto, ystävät ja ystävällisyys.

“Ei kaikki kiiltävä kultaa lie, vaeltaja ei eksy jokainen, ei vahvalta vanhuus voimia vie, syviin juuriin ei ulotu pakkanen” – J.R.R. Tolkien.

Ominaisuuksien avulla voimme jutella syvällisesti muiden kanssa käyttäen kielikuvia ja vertauskuvia ja jakamalla ajatuksia symbolein.

Aina silloin tällöin onnistun juttelemaan syvällisiä asioita ihmisten kanssa, tai vakavampia aiheita käyttämällä vertaus- ja kielikuvia, joka saa minussa aikaan sen tunteen, että minun pitäisi ryhtyä filosofian tohtoriksi. Mitä tarkemmin luin sovittelijan juttua, sitä vakuuttuneempi olin, että minä olen yksi sovittelijoista. Minkähänlainen maailma olisi, jos edes 10 % tai enemmän väkiluvusta olisi sovittelijoita? Olisiko maailma parempi paikka? Sitä me emme varmastikaan saa koskaan tietää.

Kuvittele, että olet tekemässä täys remontin kotiisi. Haluat sinne uutta väriä ja materiaalia, ja ehkäpä uusia huonekalujakin. Sohva sopisi tuonne, tämä pöytä tähän, näin monta tuolia ruokapöydän ympärille. Juuri tätä halusitkin, uudet hianot huonekalut järjesteltynä aivan erilailla kuin edelliset. Mutta mikä tässä onkaan vikana sisustuksessa, kun se näyttääkin hyvin paljon samalta kuin edellinen?

Edellinen sohva oli musta, kahden istuttava nahkasohva ja nykyinen on musta, neljän istuttava kangas sohva. Edellinen sohvapöytä oli pyöreä ja valkoinen ja nykyinen on nelikulmainen ja valkoinen. Nojatuolit ovat samaa mustaa kangasta kuin uusi sohvasi. Matto sohvapöydän alla on musta- valkokirjava, kun edellinen oli valkoinen karvamatto. Mikä siis on vialla, kun sisustus on täysi erilainen uusien huonekalujen ja uuden seinämaalin myötä, mutta on silti samanlainen kuin edeltäjänsä? Aivan! Värimaailma, tai oikeastaan sen puuttuminen. Olet sisustanut kotisi viimeiset kymmenen vuotta samalla musta-valko-harmaa teemavärillä, etkä vieläkään ole kyllästynyt siihen. Olet päättänyt kuitenkin tehdä jotain ennenkuulumatonta, ja valinnut väripilkuksi beigen ja/tai beessin. Hmmm… Musta-valko-harmaa ja beige/beessi. Miten hieno värimaailma ja erittäin massasta poikkeav… ei kun hetkinen. Mustaa, valkoista, harmaata, beigeä ja beessiä? Ne värithän ovat olleet ihmisten kotien sisustuksesta jo vuodesta x ja y. Mikä siinä on että halutaan tehdä kodista niin väritön maailma?

Pohditaanpas hetkinen:

Kysyin muutamalta ihmiseltä, joilla tiedän olevan juurikin kyseistä “värimaailmaa”, että miksi juuri kyseinen teema, ja usein tulee ilmi, että ” se on erilainen kuin muilla, tahdon olla erilainen”, “ne on niin helppoja sisustamisessa”, ” en osaa käyttää värejä fiksusti”. Ensinnäkin: Musta ja valkoinen EIVÄT ole värejä, VAAN sävyjä. Jos esimerkiksi siniseen lisätään ripaus mustaa, sinisestä tulee tummempi ja muuttuu tummemmaksi ja tummemmaksi, kunnes se on mustaa. Sama juttu valkoisen kanssa; mitä enemmän valkoista lisätään siniseen väriin, sitä vaaleampi sävy, kunnes se on taas samaa valkoista.

Toiseksikin beesi ja beige ovat ennemminkin erittäin surkea yritys saada edes jotain väriä mustan valkoisen ja harmaan kanssa kuin upea väripilkku.

Miksi näitä teemoja sitten käytetään? No juuri siksi, että niitä on helpompi yhdistää keskenään ja se on tyylikkäämpää. Mutta se että se on muka massasta erottuva tyyli, EI MISSÄÄN NIMESSÄ. Jos kadulla kävellessäsi kysyt jokaiselta ohikulkijalta heidän sisutuksensa väriteemaa, vähintään joka toinen vastaa musta, valkoinen, beige, beesi, harmaa tai sitten näitä kaikkia. Jos todenmukaisesti pitäisi sanoa, niin olen vakaasti sitä mieltä, että ihmiset eivät uskalla käyttää värejä. Värit tuovat mukanaan persoonallisuutta niin tylsään sisustukseen. Se mitä ja miten väriä käytetään onkin oma lukunsa. Käytän itseäni esimerkkinä: Jos minulla olisi musta-valkoinen sisustus mutta haluaisin persoonallisempaa ilmettä, valitsisin jonkin värikkään seinämaalin. Koska lempivärini on vaaleanpunainen, niin maalaisin yhden seinän kyseisellä värillä. Jo se tuo persoonallisuutta sisustukseen. Seinämaalista voi edetä pikkuhiljaa kohti omaa persoonallista sisustusta. Jos nyt esimerkkinä käytetään olohuonetta, jossa on mustat kangas-sohvat ja nojatuolit ja se musta-valkokirjava matto, niin vaaleanpunaisen seinämaalin jälkeen vaihtaisin sen maton johonkin vaaleanpunaisen sävyiseen yksinkertaiseen mattoon. Jos ei tahdo luopua mustista kangas-sohvista ja nojatuoleista, voi niihin lisätä vaaleanpunaisia ja tummia kukkakuosisia koriste tyynyjä, ja ehkä jopa valkoinen tai heleän vaaleanpunainen viltti. Mitä enemmän yksityiskohtia on vaihdettu mustasta, harmaasta, valkoisesta, beesistä ja beigestä omaksi lempiväriksi, siitä tulee entistä enemmän omaan persoonaasi sopiva ja enemmän massasta poikkeava tyyli.

Taito.

Mitä on taito?

Taito on kyky tehdä jokin asia ja erityisesti sen asian tekeminen hyvin. Taito eroaa luontaisista taidoista niin, että ne vaativat opettelua. Ihminen oppii joka päivä jonkin uuden taidon. Jonkin taidon oppiminen vaatii päivän, jonkin oppiminen viikon tai kuukauden tai joku todella taitoonsa omistautunut saattaa hyvinkin oppia taidon jopa tunnissa. Jos itseäni pidettäisiin nyt esimerkkinä, niin ensinnäkin minun taitoni on käsitöiden tekeminen, erityisesti virkkaaminen. Virkkaamisen perusteet opetettiin kuudennella luokalla virkkaamalla isoäidin neliöitä ja muistan varmasti vielä vanhainkodin keinutuolissakin, kuinka kovasti opettelin sen tekemistä. Muistan, miten itku kuristi kurkussa, koska en vain millään ymmärtänyt, miten se isoäidin neliö nyt virkattiinkaan. Pylvästä siihen, ketjusilmukkaa tähän, tässä kohtaa vaihtuu kierros. Se oli silloin todella monimutkaista, varsinkin minulle, sillä semanttis-pragmaattinen dysfasia- diagnoosini vaikeutti ohjeiden ymmärtämistä. Mutta sitten, kun olin vuoden verran virkannut neliöitä, vaikka 7:n – 9:n luokan käsityönopettajani halusi nähdä välillä muutakin tekelettäni kuin vain virkkaamista, minä vain halusin virkata, sillä se oli ja on edelleen intohimoni. Muistan, kuinka nuorempana sanoin useasti äidille, että en minä opi koskaan tekemään muun muotoisia virkkauksia, tai kuvioituja lappuja, vaikka minulla oli käsityökirjakin jossa oli kaikenlaisia mahdollisia ohjeita ilman, että joku taidokkaampi henkilö näyttäisi ja opettaisi miten ne käytännössä tehdään. Mutta sitten, vuosien ja taas vuosien aikana jolloin olen virkannut, nykyään osaan virkata erimuotoisia kuvioita, mosaiikkivirkkausta, lohikäärmesuomuja, pieniä koreja sekä erilaisia kuoseja. Ja opin ne kaikki, ilman että kukaan opetti minua. Nykyään, minun ei tarvitse kuin nähdä mallikuva, ja jos se on tarpeeksi yksinkertainen, tai jos siitä löytyy video-ohjeet tai piirretyt ohjeet, niin opin virkkaamaan sen noin 1-2 tunnin aikana ja viikon sisällä voin helposti saada aikaiseksi useamman kymmenen kierroksen sisältävän työn, oli se sitten peitto, tyynynpäällinen, huivi yms. Toivon ja unelmoin voivani hyödyntää näitä taitoja tulevaisuudessa, sillä haaveilen yrityksestä, jossa myyn luomuksiani ulkomaille asti. Pidän myös väreistä ja käsialani on tasaista, niin uskon vahvasti siihen, että pysytyn toteuttamaan asiakkaan toiveet tuotteen luomiseen liittyen.

Tulen myös hyvin toimeen eri ihmisten kanssa. Olen kyllä vielä ujo ja arka asiakaspalvelun suhteen, mutta se on edelleen työnalla, etten olisi niin sulkeutunut kuoreeni. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, siis se että tulisin ulos kuorestani ja uskaltaisin kohdata ihmiset asiakkaina. Rohkeutta minun siis täytyisi harjoitella. Tosin, siihen vaikuttaa myös se, millainen asiakas on. Itse olen ihmisenä ja persoonana ” silmä silmästä, hammas hampaasta” tyyppinen, eli jos joku ihminen on minulle mukava, kiltti ja ystävällinen, niin minä olen mukava, kiltti ja ystävällinen takaisin, mutta jos joku on minulle ilkeä, ankara ja epäkohtelias, niin voin vakuuttaa, että olen itsekin ilkeä, ankara ja epäkohtelias takaisin hänelle. Yritän kyllä tilanteessa kuin tilanteessa hillitä itseni, etten antaisi pahaa ja negatiivista kuvaa itsestäni, vaikkakin sellainen negatiivinen ihminen voi sen saada, koska hän kääntää minun asenteeni ja luonteeni edellä mainituiksi negatiivisiksi sanoiksi. Jos rumalla sanalla saa sanoa, ja vielä kansankielellä, niin kuvailisin asiaa näin: ” Mulle ei vittuilla!”

Tämän tekstin päätän elämän filosofiaani: ” Keep calm and never give up. Just be yourself and follow your dreams. If somebody tries to slow you down or stop you, just look at them and say: Go fuck yourself Bitch, it´s my life and my choises.