The Power of Mediocrity or the Erosion of Expertise?

In today’s job market, there is a common idea that success requires highly polished, specialized expertise—that you must be the best in the world at one specific thing. Skill stacking, a concept introduced by Scott Adams, offers an alternative: success doesn’t come from a single diamond-level skill, but from a unique combination of several “average” skills. While the idea is good, it makes me wonder: are we eroding the value of true expertise?

It is extremely difficult to become the best 1% in the world in a single field, like drawing. However, if you combine moderate drawing skills, a good sense of humor, and an understanding of business, you suddenly create a niche with very little competition. Adams’ own comic strip, Dilbert, is a perfect example. Who defines what “world-class” means? If you earn 75 million dollars with a comic strip, surely you can be considered at the top of your field. Clearly, he is an entertainer, not a painter.

This approach is undeniably effective in the modern economy. It fuels innovation that happens at the intersection of different fields. When a coder understands psychology or a doctor knows data analysis, they create solutions and services that neither profession could invent alone.

The Risks of Being “Average”

Although skill stacking sounds attractive, it contains a dangerous assumption: that being mediocre in several areas is enough to carry you far. It is reasonable to challenge Adams’ view: can you truly achieve lasting respect with just a surface-level understanding?

Constantly learning and combining new skills can lead to cognitive overload. If an individual must be a marketer, a technical expert, and a great communicator all at once, the pressure to perform can lead to burnout. Even if you have experience in multiple areas, these field change continuously, and you have must to stay up tp date. Wouldn’t it be more efficient for everyone to find their own strength and delegate tasks? Perhaps people should work as a team so that expert knowledge is available for high-level challenges. At its worst, this mindset can lead to “a little bit of this and that” thinking, resulting in underperformance. Without a clear focus, even a talented person can become an underachiever. I admit that, on the other hand, skill stacking allows for creative problem-solving.

For a skill stack to work, there usually needs to be one “anchor skill” that is stronger than the others. Without this solid foundation, the stack is a shaky tower that won’t stand up to critical inspection.

Skill Stacking in the Age of AI

The rise of Artificial Intelligence is fundamentally changing the logic of skill stacking. Previously, an “average” skill, such as basic coding or writing, was a valuable part of a stack because it took hundreds of hours to learn. Now, AI has turned these basic skills into commodities that anyone can use at the touch of a button.

AI has raised the bar: it already produces average text, code, and graphics faster and cheaper than humans. This brings two significant risks:

Loss of deep understanding: We might stop learning the “why” behind the work. Loss of unique competitive advantage: If everyone uses the same tools, it’s harder to stand out.

The biggest change is that AI acts as a catalyst. It allows us to bridge gaps between skills that previously took years to master. Today, skill stacking must focus more on personal style, taste, and vision—things that are the hardest for AI to copy.

Conclusion

I believe skill stacking is at its best when seen as a strategic supplement rather than a way to avoid specialization. We don’t need fewer top experts; we need experts who can communicate and apply their skills in different contexts.

Adams is right that rarity is valuable. However, simply collecting skills without passion or deep understanding results in an empty shell. Success might not require being world-class in one thing, but it absolutely requires the ability to combine skills in a way that produces real value—not just a different-looking CV.

Skill stacking is a great tool for finding your strengths and creating unique solutions. Today, the value is no longer in knowing how to do many things, but in knowing how to connect and organize those things into an impactful whole. And for me that’s specialization in your own field.

Sain persoonallisuustestin tulokseksi INFP-A eli sovitteleva – itsevarma.

”INFP-tyyppinä (Sovittelija) omaat rikkaan sisäisen maailman, joka pursuaa mielikuvitusta, empatiaa ja idealismia. Myötätuntoinen luonteesi ja syvä halu ymmärtää ihmisluonnetta tekevät sinusta läheisillesi uskotun ja luonnollisen tuen lähteen. Lähestyt elämää ihmetyksellä, etsien alati kokemuksiisi ja ihmissuhteisiisi merkitystä ja aitoutta.

Luovuutesi on inspiraation lähde, josta ammennat ainutlaatuisia ideoita ja innovatiivisia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin. Luovuus voi kuitenkin joskus johtaa unelmointiin, mikä tekee elämän käytännöllisempien puolien hoitamisesta haastavaa. Omaat syvän empatiakyvyn, minkä ansiosta yhteyden luominen muihin syvällisellä, lähes intuitiivisella tasolla on helppoa.”

“INFP-A tyypille ominaisia piirteitä ovat vahva empatiakyky, luova ongelmanratkaisu, arvopohjainen sitoutuminen, itsevarmuus ja itsenäisyys. INFP-A tunnetaan usein ”parantajana” tai ”sovittelijana” ja tässä tyypissä korostuvat usein arvot, luovuus ja halu tehdä maailmasta parempi paikka.”

Allekirjoitan nämä piirteet itsessäni. Tämä ei todellakaan tarkoita, että olen mikään päänsilittelijä vaan totuudenmukaisten arvojen puolesta puhuminen ja niistä kiinni pitäminen tuo osakseen suuren vastuunkannon, joka ei ole helppoa tässä ajanhengessä. Parhaimpia puoliani on, että luen ihmisiä ja tunnelmia erinomaisesti ja osaan rakentaa siltoja eri osapuolten välille, olen luonteeltani diplomaatti. Olen myös hyvin lojaali ja sitoutunut, mutta vain jos en joudu ristiriitaan oman arvomaailmani kanssa. Minulla on taito kysyä, kokeilla ja tutkia, ja sitä kautta oivallan asioiden välisiä yhteyksiä ja keksin luovia ratkaisuja. Olen ehdottomasti ratkaisukeskeinen ja löydän vastaukset tavalla tai toisella. Olen itsevarma ja luotan kykyyni selviytyä haasteista ja otan mielelläni haasteita vastaan. Minulla ei ole pelkoa epäonnistumisesta, koska on vain erilaisia tapoja ja lopputuloksia. Minulta löytyy paljon sitkeyttä ongelmanratkaisutilanteissa, enkä ole luovuttajatyyppiä. Olen myös hyvin itsenäinen, työskentelen ehdottomasti parhaiten, kun niskaani ei hengitetä ja saan vapauden ja autonomian toteuttaa visioitani ilman jatkuvaa kyttäystä.

“Kykysi tarkastella asioita uudella tavalla ja ymmärtää muita tekee sinusta arvokkaan voimavaran monilla aloilla, erityisesti sellaisilla, joissa edellytetään innovatiivista ongelmanratkaisua tai ihmissuhdetaitoja. Saatat kuitenkin olla vaikeuksissa hyvin strukturoiduissa ympäristöissä tai tehtävissä, joihin liittyy paljon rutiinitehtäviä. Tavoitteena on löytää ura, joka ei ole pelkästään arvojesi mukainen, vaan tarjoaa myös kaipaamaasi joustavuutta ja itsenäisyyttä, jotta pääset vaikuttamaan asioihin sinulle merkittävällä tavalla ja pysymään samalla itsellesi uskollisena.”

Huonoja puoliani ovat ehdottomasti rutiinien ja yksityiskohtien huono sietokyky; puuduttavat tehtävät, raportointi ja tiukat rutiinit ovat syvältä. Kaikenlainen kirjallinen analysointi tai toisille raportointi ei onnistu kuin pakottamalla itseni siihen; se on yksinkertaisesti merkityksetöntä, koska uskon jokaisen yksilön omaan suvereniteettiin. Keskittyminen herpaantuu, jos työstä puuttuu luovat virikkeet. Toisaalta olen myös hyvin suurpiirteinen monessa asiassa ja haaveilija, joten tarkoissa yksityiskohdissa pysyminen vaatii tietoista ponnistelua, riittävästi vaihtelua ja rauhallisen tilan.

“Introspektiivinen luonteesi ajaa sinua jatkuvasti tutkimaan omia ajatuksiasi, tunteitasi ja arvojasi. Tällainen itsetuntemus on voimakas väline henkilökohtaiseen kasvuun, mutta se voi myös johtaa liialliseen itsekritiikkiin. Olet erittäin herkkä myös muiden kritiikille, mikä voi joskus saada sinut tuntemaan itsesi haavoittuvaksi tai väärinymmärretyksi.”

Osaan jo tähän ikään mennessä suhtautua kritiikkiin melko neutraalisti, enkä pidä sitä niin huonona piirteenä, koska tärkeämpää on suhtautua jotenkin ja ymmärtää miksi joku aiheuttaa reaktion. Toisaalta ymmärrän koko ajan paremmin ja paremmin ihmismielen oikkuja ja ymmärrän miksi toiset eivät vain ymmärrä.

“Pyrit jatkuvasti tuomaan lisää kauneutta, ystävällisyyttä ja aitoutta niin omaan elämääsi kuin ympärilläsi olevien ihmisten elämään.”

Minulla on luontainen pyrkimys tuoda harmoniaa missä ikinä olenkaan ja se saattaa toisinaan johtaa siihen, etten ilmaise itseäni tai tarpeitani riittävästi, jolloin kerään ikäviä tunteita sisälleni. Tämä aiheuttaa emotionaalista tuskaa ja turhautumista, joka saattaa tuntua ihan fyysisesti. Toisin sanoen välttelen konfliktia, kunnes räjähtää. Elämme törppöjen ja heikko itsetuntoisten maailmassa, missä vittuilu on olevinaan hyve. Tarvitsen myös riittävästi tilaa ympärilleni olin sitten töissä tai kotona.

Olen myös taipuvainen liialliseen idealismiin; asetan itselleni liian korkeat tavoitteet ja pyrin täydellisyyteen. Tämä täydellisyyden tavoittelu hidastaa toisinaan tehtävien loppuun viemistä. Tämä ns. perfektionismi on ollut osa minua jo lapsesta saakka, se on osa persoonallisuuttani ja nykyään minulla on työkalut siihen, että kykenen tekemään asiat loppuun saakka eikä työpöytä ole enää ihan levällään. Olen myös ns. sosiaalinen erakko; viihdyn parhaiten omassa seurassani ja tarvitsen aikaa omien ajatusten prosessointiin, ja saatan näyttää toisille etäiseltä ja vetäytyvältä, jos he eivät tunne minua.

Mielestäni, sovellun kultasepän työhön loistavasti. Työn merkityksellisyys on avain asemassa, en valmista vain esineitä vaan luon erilaisia symbolisia esineitä kuten kihlasormukset, joilla on tunnearvoa. Kultasepän työ sopii hyvin introvertille, koska työ on hyvin itsenäistä ja voin uppoutua omiin ajatuksiini sekä hienomekaaniseen tekemiseen tuntikausiksi. Pystyn helposti vaipumaan flow-tilaan, joka on itselleni hyvin rentouttava syvä keskittymisen tila. Olen verrannut tilaa meditoimiseen. Luovuus on minulle melkein yhtä tärkeää kuin happi, ilman sitä ei ole elämää ja tässä työssä luovuudella ei ole rajoja. Kultasepäntyö on myös riittävän haastavaa ja siinä uuden opettelu ei lopu ikinä, koskaan ei voi tulla valmiiksi. Sudenkuoppia toki löytyy tästäkin työstä kuten rutiinin omaiset työt, jotka ovat monelle kultasepälle arkea, mm. korujen korjaaminen, koon muutokset, ketjujen juottaminen jne. Sovellun tähän työhön monipuolisuuteni takia paremmin kuin hyvin, minulla on hyvät ihmissuhdetaidot, sekä pärjään hyvin itsenäisesti. Haasteet eivät pelota ja olen luonteeltani ratkaisujen löytäjä. Syvällinen ja pohdiskeleva puoleni taas auttavat kehittymään niissä asioissa jotka tarvitsevat huomiota ja parannusta.

Mokume Gane: Metallia, joka näyttää puulta.

Mokume gane on vanha japanilainen metallintyöstötekniikka, jolla tehdään metalliesineitä, joiden pinta muistuttaa puun syitä. Nimi itsessään kertoo kaiken: japaniksi mokume tarkoittaa “puun syitä” ja gane tarkoittaa “metallia”.

Miten se keksittiin?

Tekniikka sai alkunsa 1600-luvun Japanissa. Sen keksijäksi mainitaan hopeaseppämestari Denbei Shoami (1651–1728) Akitan prefektuurissa. Shoami oli mestari perinteisessä japanilaisessa lakkatyössä (guri), jossa päällekkäisiä lakkakerroksia kaiverrettiin niin, että eri värit tulivat esiin. Hän halusi soveltaa tätä samaa estetiikkaa metalleihin. Tuohon aikaan Japanissa elettiin rauhallista kautta, ja samurailla oli aikaa keskittyä hienosteluun. Mokume ganen historia on sekoitus aseseppien taitoa ja rauhanajan tuomaa luovuutta. Miekkojen ei tarvinnut olla vain teräviä, vaan niiden piti olla myös upeita statussymboleita. Shoami keksi tavan koristaa miekkojen osia (kuten väistimiä, metallinen levy kädensijan ja terän välissä) niin, että ne näyttivät joltain aivan muulta kuin kovalta metallilta. Alun perin mokume ganea käytettiin lähes yksinomaan samuraimiekkojen koristeosiin, joka oli osoitus kantajansa varakkuudesta ja mausta. Edo-kaudella 1603–1868 Japani eli pitkään rauhassa. Koska miekkoja ei enää tarvittu taisteluissa, ne muuttuivat yhä enemmän koruiksi. Sepät alkoivat kokeilla monimutkaisempia metalliyhdistelmiä. Suosittuja olivat pehmeät metallit ja metalliseokset. Shakudo on kullan ja kuparin seos, joka patinoituu syvän mustaksi. Shibuichi on hopean ja kuparin seos, joka saa harmaan sävyjä. 1800-luvun loppupuolella mokume gane oli pitkään hyvin varjeltu salaisuus, ja se oli lähellä kuolla sukupuuttoon, kun samurai-kulttuuri hiipui. Haitorei-asetus 1876 kielsi samuraita kantamasta miekkoja julkisesti, joka romutti perinteisen aseseppien markkinat. Japani länsimaalaistui ja perinteiset käsityötaidot jäivät teollisen tuotannon jalkoihin. Tekniikka säilyi vain harvojen japanilaisten mesterien tiedossa, kunnes se löydettiin uudelleen 1970-luvulla, erityisesti Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Korusuunnittelijat, kuten Hiroko Sato Pijanowski ja Eugene Pijanowski, toivat tekniikan länsimaisten koruseppien tietoisuuteen. Nykyään tekniikka on taas suosittua, ja sitä käytetään erityisesti uniikeissa kihla- ja vihkisormuksissa. Koska kuvio syntyy sattumanvaraisesti kerrosten sekoittuessa, maailmassa ei ole kahta täysin samanlaista mokume gane -esinettä.

Miten se tehdään?

Mogume ganen valmistus on monivaiheinen prosessi. Alun perin kerrokset liitettiin yhteen pelkällä kuumuudella ja paineella ahjossa, mikä oli äärimmäisen vaikeaa. Nykyään käytetään usein sähköisiä uuneja ja tyhjiöpakkauksia, mikä tekee prosessista hallittavamman. Mokume ganen valmistus prosessissa yhdistyvät tarkka fysiikka, kemia ja perinteinen käsityötaito. Sen ydinajatuksena on liittää eri metallit toisiinsa ilman juotetta, jolloin ne muodostavat yhden yhtenäisen “metallipuun”.

Valmistus prosessi

1. Metallien valinta ja puhdistus

Prosessi alkaa valitsemalla metalleja, jotka reagoivat kuumuuteen samalla tavalla mutta ovat erivärisiä. Suosittuja pareja ovat esimerkiksi hopea ja kupari, kulta ja palladium tai erilaiset japanilaiset seokset kuten shakudo tai shibuichi.

Tärkein vaihe on puhdistaa valitut metallit erittäin hyvin juuri ennen niiden pinoamista. Metallilevyjen on oltava kemiallisesti täysin puhtaita. Pienikin sormenjälki, rasva tai hapettuma voi estää metallien liittymisen, jolloin lopputulokseen jää rakoja, jolloin ne aukeavat, kun metallia työstetään.

2. Liittäminen eli Diffuusioliitos

Tämä on tekniikan vaikein ja kriittisin osa. Toisin kuin tavallisessa korujen valmistuksessa, tässä ei käytetä metallien liittämiseen juotetta. Eriväriset metallilevyt pinotaan päällekkäin niin että eri metallit vuorottelevat, yleensä 10–30 kerrosta.

Pinoamisen jälkeen pinkka altistetaan kovalle paineelle. Pino puristetaan kahden paksun teräslevyn väliin pulteilla niin kovaa, että metallipinnat ovat mikroskooppisen lähellä toisiaan. Reunat on mahdollista suojata booraksilla, joka estää, ettei levyt pääse hapettumaan. Yksi mahdollisuus on myös upottaa teräslevy pinkka alumiinipurkkiin, joka täytetään aktiivihiilellä. Tämä estää myös tehokkaasti metallien hapettumisen.

Kuumennus: Pakka laitetaan uuniin. Lämpötilan on oltava juuri oikea: metallien on oltava tarpeeksi kuumia, jotta niiden atomit alkavat vaeltaa rajapintojen yli (tätä kutsutaan diffuusioksi), mutta ne eivät saa sulaa nesteeksi. Lämpötilaksi valitaan siis hieman matalampi lämpötila kuin sulamispiste. Tuloksena pitäisi syntyä kiinteä metalliharkko. Tämän takia keskenään yhdistettävät metallit kannattaa valita sulamispisteen perusteella.

3. Muokkaus ja takominen

Kun harkko on jäähtynyt, se on massiivinen ja kerrokset näkyvät vain sen reunoilla. Jotta kuvio saadaan esiin, harkkoa on ohennettava. Ensin harkkoa lämmitetään ja taotaan litteämmäksi. Kun harkko on saatu riittävän ohueksi, sitä voidaan muokata valssaamalla.

Tässä vaiheessa metallia on usein “päästettävä tai “hehkutettava” eli kuumennettava ja jäähdytettävä uudelleen, jotta se ei muutu liian kovaksi ja murene. Tämä on erittäin tärkeä työvaihe, jotta metallia voidaan ylipäätään työstää.

4. Kuvioinnin luominen

Tämä on vaihe, jossa taiteilijan kädenjälki näkyy. Jos levy vain valssattaisiin ohueksi, pintaan jäisi vain yksi väri. Kuvio syntyy paljastamalla alempia kerroksia. Kuviointi voidaan tehdä kahdella tavalla, poistamalla materiaalia tai pakottamalla. Levyyn porataan reikiä, taltataan uria tai hiotaan syvennyksiä. Kun levy tämän jälkeen valssataan taas tasaiseksi, alemmat metallikerrokset “nousevat” pintaan täyttämään kolot. Pakottamalla levyä lyödään alapuolelta niin, että siihen tulee kohoumia, jotka sitten hiotaan päältä pois.

5. Viimeistely ja patinointi

Viimeinen silaus on usein kemiallinen. Koska eri metallit reagoivat eri tavoin kemikaaleihin, ne voidaan värjätä korostamaan kontrastia. Esimerkiksi kupari voidaan tummentaa lähes mustaksi, jolloin hopeiset syyt nousevat kirkkaana esiin. Japanissa käytetään perinteisesti rokusho-nimistä liuosta, joka antaa metalleille niiden perinteiset, syvät sävyt.

Mokume gane on upea tekniikka, mutta siinä piilee kieltämättä pieni “aikapommi”, jos metallivalintoja ei tee huolella. Ongelmana eri metallien yhdistämisessä on galvaaninen korroosio. Kyse on hitaasta kemiallisesta prosessista, joka murentaa metallien väliset liitokset.

​Mikä mättää? Galvaaninen korroosio

​Kun epäjalo- ja jalometalli yhdistetään toisiinsa, (ei ole väliä miten ne ovat yhdistetty: fuusioitu, juotettu, niitattu) alkaa hidas syöpyminen. Kun kaksi eri metallia puristetaan tiukasti vastakkain ja ne joutuvat alttiiksi kosteudelle ja elektrolyyteille (kuten hielle, vedelle, kosmetiikalle) syntyy pienen pieni sähköpari. Ajattele koruasi pienenä paristona: Jalometalli (esim. kulta tai hopea) toimii passiivisena osapuolena ja epäjalompi metalli (esim. kupari tai messinki) alkaa luovuttamaan elektronejaan, jonka tuloksena epäjalompi metalli alkaa kirjaimellisesti syöpyä pois sisältäpäin. Mokume ganessa metallit on hitsattu yhteen diffuusiolla. Jos kerrosten välissä on suuri jännite-ero (esimerkiksi hopean ja raudan välillä), sähkökemiallinen reaktio syö kerrosten väliset rajapinnat. Ajan myötä koru alkaa delaminoitua, eli kerrokset irtoavat toisistaan, ja hienot kuviot murenevat käsiin.

​Kaikki metalliyhdistelmät eivät ole yhtä herkkiä. Jos haluat mokume gane -korun, joka kestää pitkään, mahdollisesti sukupolvelta toiselle kannattaa käyttää vain jalometalleja. Paras tapa välttää korroosio on käyttää pelkästään eri värisiä kultaseoksia, hopeaa ja palladiumia. Niiden sähkökemialliset erot ovat pieniä ja, koska jalometallit eivät hapetu herkästi, ne eivät myöskään syövy elektrolyyteistä. Jos käytät epäjalompia metalleja (kuten kuparia), korun sisäpinta, joka koskettaa ihoa kannattaa vuorata esimerkiksi korkeapitoisella kullalla tai hopealla. Tämä estää hien pääsyn suoraan kerrosten väliin, joka pidentää korun käyttöikää huomattavasti. Korun pitäminen kuivana ja säännöllinen puhdistus hidastavat reaktiota. Suojapinnoitteet, kuten lakkaaminen tai vahaaminen auttaa hetkellisesti, mutta ne kuluvat käytössä pois, joten ne eivät ole pysyvä ratkaisu.

Mokume ganen “itsetuho” johtuu siitä, että eri metallit reagoivat keskenään sähkökemiallisesti. Jos haluat ikuisen korun, pysy mahdollisimman lähellä pelkkiä jalometalleja. Kaikesta huolimatta mokume gane tekniikkaa hyödynnetään erityisesti uniikeissa sormuksissa, koruissa ja veitsien kahvoissa ja terissä sen visuaalisen näyttävyyden vuoksi.

Jari Parantaisen Tuotteistajan pikaopas 3.0 on käytännönläheinen tietopaketti palveluiden ja asiantuntijuuden tuotteistamiseen. Oppaassa on selkeitä esimerkkejä, miten tuotteistaa palvelu tai osaamien. Palveluiden markkinointi ja myyminen on vaikeaa ja työlästä, koska se on ”aineetonta ja ameebamaista”. Asiantuntijapalvelut ovat usein asiakkaalle vaikeasti ymmärrettäviä. Tuotteistaminen on prosessi, jolla palvelusta tehdään konkreettinen, selkeä, helposti ostettava ja kannattava. Kun palvelu ja osaaminen tuotteistetaan selkeäksi kokonaisuudeksi, se on helpompi markkinoida ja siitä hyötyy niin asiakas kuin yrittäjä itse.

Tärkeimmät opetukset:

1. Poista ostamisen esteet

Monet asiantuntijapalvelut ovat asiakkaalle pelottavia, koska ne tuntuvat epämääräisiltä. Tuotteistamisen tarkoitus on tehdä ostamisesta turvallista. Määrittele tuotteelle ja/tai palvelullesi hinta. Asiakas haluaa tietää, mitä lysti maksaa. Jos hintaa ei kerrota, asiakas pelkää sen olevan liian kallis. Oppaassa kehotetaan myös myymään enemmän hyötyä kuin tunteja. Mikä muuttuu asiakkaan elämässä paremmaksi palvelusi jälkeen?

2. Paketoi palvelusi

Tuotteistaminen tarkoittaa palvelun ”paketointia” ikään kuin se oli fyysinen tavara hyllyssä. Anna palvelullesi nimi, mielellään sellainen, joka muistetaan helposti. Vakioi tuotteen sisältö eli päätä etukäteen, mitä palveluun kuuluu ja mitä ei. Ja mieti onko mahdollista peruspakettia räätälöidä jokaiselle asiakkaalle sopivammaksi. Pääajatuksena kuitenkin, ettei tarvitse keksi pyörää uudelleen jokaisen asiakkaan kohdalla. Tuotteistamisen tuloksena palvelu on helposti monistettavissa, se on tehokasta yrittäjälle ja turvallista asiakkaalle. Kun prosessi on vakio, laatu pysyy tasaisena jokaisella kerralla.

3. Valitse kohderyhmä

Ei ole mahdollista palvella kaikkia. Jos yrität miellyttää jokaista, viestisi muuttuu hajuttomaksi ja mauttomaksi. Valitse tietty asia, ala tai ongelma, jonka ratkaiset parhaiten ja erikoistu siihen. Tunne asiakkaasi, kun tiedät, kenelle puhut ja puhutte samaa kieltä, osaat käyttää sanoja, jotka herättävät luottamusta.

4. Rakenna luottamusta näytöillä, konkretisoi hyöty

Käytä esimerkkejä ja lukuja osoittamaan, että palvelusi todella toimii. Jos uskot tuotteeseesi, uskalla luvata sille takuu. Jos asiakas ei ole tyytyväinen, hän saa rahansa takaisin tai virhe korjataan ilmaiseksi. Tämä poistaa viimeisenkin syyn olla ostamatta.

Tuotteistajan taskuraamattu on Antti Apusen ja Jari Parantaisen kirjoittama bisneskirja. Humoristisesti ja provosoivasti kirjoitettu opas käsittelee tuotteistamista ja hinnoittelua psykologisesta näkökulmasta. Kirja aiheuttaa ensi vilkaisulla ärsytystä. Olen tunnetusti vastarannan kiiski ja väitän etten istu harmaaseen massaan kovin hyvin. Kävimme maailmanlaajuisen psykologisen testin läpi pandemian aikana ja näin jälkeen päin pahimmatkin painostajat ovat hiljentyneet tajuttuaan mitä tuli tehtyä. Kyllä, siinä olen samaa mieltä kirjoittajien kanssa, kuinka helppo massaa on johdatella tiettyyn suuntaan, kun tuntee, miten ihmismieli toimii ja ymmärtää manipuloinnin perusteet.

Kolme kohtaa, jotka kolahtivat:

1. Kiitoksen ihmeellinen voima

Kiitollisuus on aliarvostettu työkalu. Ihmisillä on perustavanlaatuinen tarve tulla nähdyksi ja kokea itsemme tarpeellisiksi. Teksti nostaa esiin sen, ettei kiitos ole vain kohteliaisuutta, vaan se poistaa “auttamisen pelon”. Moni jättää auttamatta, koska pelkää tuppautuvansa seuraan tai olevansa vaivaksi. Tämä koskee etenkin suomalaistakulttuuria. Suomalaiset ovat luonteeltaan passiivisia eivätkä halua olla häiriöksi. Pyydetään melkein anteeksi omaa olemassaoloaan. Kiitos vahvistaa, että apu oli todella tarpeen. Se, että auttamishalukkuus peräti kaksinkertaistui (32 % -> 66 %) pelkän kiitoksen avulla, muistuttaa, että hyvä kiertää. Kiittäminen ei maksa mitään, mutta se rakentaa luottamuspääomaa, jota voi hyödyntää myöhemmin. Periaate pätee mihin tahansa ihmissuhteeseen. Tämä on vahva muistutus siitä, että pienillä sanoilla on suuri vaikutus siihen, miten muut meidät näkevät ja miten halukkaita he ovat tukemaan meitä jatkossa.

2. Mukava myy mulkkua paremmin

Pätevyys on oletusarvo, mukavuus on kilpailuetu. Monet ammattilaiset tuijottavat sokeasti omaan substanssiosaamiseensa ja unohtavat, että ihminen ostaa ihmiseltä. Argumentti, että ostaja valitsee pätevistä vaihtoehdoista mukavimman, on ihan realistinen näkemys. Minäkin ostaisin mukavalta mieluummin kuin mulkulta, tosin en tupperwaaraa keneltäkään. Moni asiantuntija pelkää, että “mukavuus” tai small talk syö heidän uskottavuuttaan, minusta tämä kertoo vain heidän huonosta itsetunnostaan. Todellisuudessa asiallisuus ja osaaminen ovat vain pääsyvaatimuksia kilpailuun; voitto ratkaistaan usein tunnetasolla. Teksti antaa erinomaisen käytännön vinkin: jotta voit vaikuttaa mukavalta, pyri ensin vaikuttamaan tutulta. Meillä on luontainen taipumus luottaa ihmisiin, joiden kanssa jaamme jotain yhteistä, oli se sitten kotikylä, harrastus tai jopa sama automerkki. Myyjällä täytyy olla psykologista pelisilmää, ettei tuttavuuden tekeminen meni liian imeläksi ja ole kiusallista. Tällaiseen törmää aika ajoin ja sellaisessa tilanteessa tekisi mieli vaipua maan alle myötähäpeästä. Menestyminen vaatii kovaa osaamista, mutta pehmeät taidot ovat kuitenkin ne, jotka viimeistelevät kaupan. Sosiaalinen yhteenkuuluvuus on “voiteluaine”, jolla saa asiakkaan puolelleen ja kaupankäynti on sujuvampaa.

3. Lauman paine jyrää järjenkin alleen

Tässä käsitellään psykologian klassista ilmiötä, sosiaalista konformismia, eli yksilön taipumusta mukautua ryhmän mielipiteeseen silloinkin, kun se on selvästi vastoin omaa havaintoa. Solomon Aschin viivakoe todistaa, että ihminen on luonnostaan “laumaeläin”. Pääpointti on, että meissä on sisäänrakennettu mekanismi, joka saa meidät epäilemään jopa omia silmiämme, jos koko muu ryhmä on eri mieltä. Tämä sosiaalipsykologian koe osoittaa, että totuus ei aina ole se, minkä näemme, vaan se, mistä ryhmä sopii. Tämä kuvaa erittäin hyvin, miten esimerkiksi ihmisten käsitys yhteiskunnasta muodostuu valtamedian ja viranomaisten painostuksesta ja ihmiset ovat ikään kuin sopineet/hyväksyneet, että näin ne asiat nyt vaan ovat, vaikka asiat olisivat kuinka vääristyneet tahansa. Ajatus siitä, että “myyjänä pärjäät paremmin, kun uit vastavirtaan”, haastaa tiedostamaan omat vaistonsa ja toimimaan tietoisesti niitä vastaan saavuttaakseen parempia tuloksia. Inhimillinen epävarmuus syntyy, kun sosiaalinen paine kohtaa loogisen päättelyn. Tämä on edelleen erittäin ajankohtaista esimerkiksi sosiaalisen median “kuplissa”. Tämä muistuttaa, että itsenäinen ajattelu vaatii aktiivista vaivaa ja rohkeutta ja kykyä etsiä tietoa. Jos emme ole tietoisia tästä “sisäisestä lampaasta”, olemme helposti muiden ohjailtavissa. Teksti on hyvä herätys kriittiseen ajatteluun: joskus on uskallettava olla se ainoa, joka sanoo viivan olevan väärän pituinen.

Tämä ei kolahtanut, tai kolahti, mutta en hyppää junan alle, vaikka mikä olisi.

1. Hyppäät vaikka junan alle, jos joku käskee

Teksti käsittelee auktoriteetin vaikutusvaltaa ja käyttää esimerkkinä kuuluisaa Stanley Milgramin tottelevaisuuskoetta. Ihmisillä on mielestäni opetettu uskomusjärjestelmä siitä, että heitä pitää johtaa ja heidän pitää totella, jopa moraalinsa vastaisesti. Teksti haastaa “minä en ikinä tekisi noin” -ajattelun. Milgramin kokeet osoittivat, että tavalliset ihmiset pystyvät satuttamaan toista paineen alla. ”Niimpä kiellät ilmiön – omaksi tappioksesi”, viittaa siihen, että jos emme tiedosta taipumustamme totella sokeasti, olemme helpommin manipuloitavissa. Tämä on niin totta ja kertoo ihmisten todellisesta tietoisuuden tilasta. Valtiokultin ensisijainen tehtävä on saada ihminen jatkuvaan pelon tunteeseen, jonka avulla ihminen asettuu toista ihmistä vastaan. Tästä ovat hyvänä esimerkkinä sodat. Maailma ei ole muuttunut paremmaksi, meille vain uskotellaan niin. Tämä on erittäin hyvä muistutus siitä, kuinka hauras ihmisen itsenäinen tahto voi olla suhteessa auktoriteettiin. Tämän pitäisi olla herätyshuuto itsetuntemukseen: meidän on tunnistettava ja tunnustettava suvereniteettimme, jotta voimme hallita sitä. Otsikko ”Hyppäät vaikka junan alle, jos joku käskee, on todella raflaava, mutta ikävä kyllä se on juuri näin. Suomalaisissa tämä auktoriteetin totteleminen korostuu entisestään, koska meillä viranomaisten lisäksi poliisina toimivat myös naapurit. ”Käske asiakastasi, se kannattaa.”, on ala-arvoinen ohje, tällaista markkinointi tai bisneskulttuuria en halua edistää edes leikkimielisesti. Meidän tulisi pyrkiä toisia kunnioittavaan kaupankäyntiin.