As we know the origins of theatre trace back to 6th century B.C. in Ancient Greece. This still very pivotal era for theatrical development was more than 2500 years ago. Early performances were simplistic, often involving a single actor and a chorus. The actors had to project their voices across vast spaces, relying solely on the natural acoustics provided by the architectural design of theatres. Mathematics where able to create acoustics spaces  to carry the voice out to the top rows. More complex plays led to development of the skēnē, the structure at the back of a stage where actors could exit and change. Plays began to have props such as masks, evolving to costumes and a set pieces like ekkyklêma, a wheeled platform to bring back the dead. 
    theatre art saw the rise and fall of Roman and medieval performance styles, then a rebirth of classical forms during the Renaissance. As well as the development of new ones like opera, Commedia dell’arte and Elizabethan and Jacobean drama, the classic of Shakespeare was born. Scenography got more formalized with the development of perpective, gaining further complexity through the work of artists. 
   During the First Industrial Revolution (mid-18th to mid-19th century) the general industry started to mechanize and the factory system grew. This economic transformation led to the rise of a new middle class, a group with both the disposable income and leisure time to indulge in cultural pursuits.  This era of technical revolution wasn’t just about industrial advancements but also about the technical aspects of art and thought, leading to a emphasized reason, structure, and a return to perceived classical forms in the arts. It changed the theatre by shifting it from rural to urban centers, to the construction of large commercial theaters in cities. The Second Industrial Revolution (mid-19th to early 20th century) introduced several technological advancements, such as the widespread use of electricity. The 19th century introduced limelight, which could be manipulated with lenses and reflectors to focus and direct light more effectively. Another critical development of this period was the expansion of transportation systems such as railroads. This made it easier for theatre companies to tour and reach wider audiences. With more diverse audience, new genres materialized. There during these a periods of significant technical and social changes neoclassical theather started to emerge. There was a rise of sentimental comedy, pantomime and melodrama, culminating in the large, professionally-run, and technologically-advanced theaters of the 19th-century. 
    After this Scenography started to evolve from flat, two-dimensional backdrops to immersive, three-dimensional sets, influenced by advancements in technology and changing social expectations. Key advancements include the use of electric lighting, there was a rise of scenographers who saw light as an integral part of the drama, leading to a holistic, multi-sensory approach to stage design that includes light, sound, and costume. Then became emergence of cinema. 
Now we are living in the new third technical revolution: the digital. The ongoing transformation from analog and mechanical technologies to digital ones began in the latter half of the 20th century. The reality where pleasure and leisure revolve around digital forms. How does it affect acting and dramaturgy or the technical set industry? The new era brings a generational crisis within. Young people of the world who consume screentime more than ever, with the equipment and entertainment at their fingertips, going on venue becomes a threshold issue. Will they become adults who are not used to going to the theatre? Meanwhile the government has a negative attitude towards culture as fundings are being cut. The theater’s profit-oriented funding is based on serving the audience that already goes to the theater. A difficult starting point in a situation when trying to find a new audience among the youth.
Advanced technology also has a huge prize tag on it. Today’s theatres incorporate sophisticated technologies including advanced lighting systems, sound amplification. Lighting technology alone has also undergone significant transformations. From the open-roof designs for natural light, through invention of the light bulb, to LED technology and advanced electrical systems allow for precise adjustments in brightness, colour, and patterns. Sound Effects and Music no longer need to create these elements from scratch since all is online. Modern Microphone Technology of tiny hidden mics connected to advanced sound systems with speakers strategically positioned around the theatre to provide a clear and balanced sound. Compared to the historical fact of the amphitheaters were built built using sophisticated principles of geometry just for the sound. Props and Set making utilize automation, 3D printing and CNC. These enhance the visual and auditory experience of the crowd but also expand creative possibilities for set and costume designers. Moreover, the integration of digital technologies such as projection mapping and augmented reality has opened new avenues for creating immersive environments on stage. These tools blurring the lines between reality and theatrical illusion allow for dynamic backgrounds and special effects that were unimaginable in earlier eras. The evolution of theater technics has seen a dramatic shift from traditional manual methods to advanced, digital systems in short time. Unfortunately what comes to materialization less and less set pieces are made in the theatres and produced cheaper outside. In-house workshops are decaying. Non ethical online shops like Temu are being used. The industry’s workforce is in transition, digitalisation is reducing the need for labour. Growth driven attitude with less money means more pollution, more class differences, more poverty, more non ethical labour and modern slavery globally.  And here I am, the Tormented scenic artist. 

Sources:

Suomalaista teatteria koettelee sukupolvinen kriisi | Tampereen korkeakouluyhteisö

The Impact of the Industrial Revolutions on Theatre in the West – Theatre Haus

How Technology Has Changed The Theatre

Greek Theater: Sets, Props, and Scene Elements by Francis Nguyen on Prezi

Taitojen pinoaminen on henkilökohtaisen osaamisen konsepti. Sen takana on perusajatus, että on hyödyllisempää olla ihan ok monessa asiassa kuin todella hyvä yhdessä. Henkilön kaikki taidot yhdistettynä muodostavat uniikin yhdistelmän, josta henkilö voi hyötyä paremmin kuin yksittäisistä spesifisistä taidoista.
   Termi ei ole ollut minulle tuttu, mutta koen harjoittaneeni ajatusta jo pitkään. Minä kun en ole erityisen hyvä missään, mutta kiinnostunut vähän kaikesta. On innostavaa, että omaa pinoaan voi kasvattaa jatkuvasti, se myös kasvaa huomaamatta. Itse olen aina ajatellut, että kehitys on ihmiselle välttämätöntä. Sitä voi aktiivisesti edistää tai olla edistämättä, mutta se tapahtuu väistämättä. Taidot asettuvat salakavalasti toistojen mukana lihasmuistiin ja tieto niiden olemassaolosta ja saatavuudesta aivoihin. Minulle taitojen pinoaminen on intuitiivinen ikuisuusprosessi, sitä ohjailee usein oma kiinnostus. Ihminen oppii automaatiolla alitajuisesti häntä kiinnostavia asioita, aktiivisesti hän voi taas opetella sellaisia asioita, joita ei välttämättä osaa, mutta haluaa tai kokee tarvitsevansa. Jokaisen taidot ovat yksilölliset, vaikka ne koostuisivatkin samanlaisista asioista.  Oman osaamisen ja intressien tarkastelu on ydinasia taitoja pinottaessa. 
   Taidot voi mielestäni jakaa pehmeisiin ja koviin taitoihin. Itse näen pehmeät taidot kykyinä, ihmiselle luontaisina ja ympäristön vaikutuksesta opittuina ominaisuuksina. Ne ovat tahattomien oppimisen muototyyppien, kuten passiivisen habituaation sekä aktiivisten ehdollisten heijasteiden ja assosiatiivisen oppimisen kokemusten kautta yksilölle muokkaantuneita. Kyvyt ovat subjektiivisia, intuitiivisia ne liittyvät yksilön persoonaan, esitietoon, kognitiivisiin kykyihin ja toimintamalleihin. Ne ovat aineettomia ominaisuuksia ja henkilökohtaisia piirteitä, joita on vaikea mitata. Kyvyt ovat juuri niitä taitoja, jotka auttavat etenemään elämässä ja sopeutumaan vaikkapa muuttuvaan työelämään. Esimerkkejä ovat kommunikaatiotaidot, kyky viestiä selkeästi ja tehokkaasti. Kriittinen ajattelu, ajanhallinta, delegointi, tiimityötaidot ja yhteistyökyky, halu asettaa yhteinen etu oman edun edelle. Luovuus, empatia eli ymmärrys ja kyky asettua muiden asemaan. Kyky sopeutua uusiin tilanteisiin ja teknologiseen kehitykseen eli muutosvalmius sekä ongelmanratkaisu. Kyvyt eivät aina vaadi harjoittelua, mutta niitä on mahdollista harjoittaa. Kovat taidot ovat objektiivisia, eli todistettavia ja toisista riippumattomia taitoja. Ne edellyttävät harjoittelua ja ovat konkreettisia opeteltavissa olevia teknisiä sekä ammatillisia osaamisia. Ne voidaan todentaa koulutuksen, sertifikaattien ja työkokemuksen kautta. Yleisiä esimerkkejä kovista taidoista ova tekniset taidot kuten ohjelmointikielet, tietokoneiden ja erilaisten ohjelmistojen hallinta, pilvipalvelut ja kyberturvallisuus. Akateeminen osaaminen kuten kielitaito,  vieraiden kielten osaaminen, talousosaaminen. Tietämys ja erikoisalat, kuten tähtitiede. Suunnittelu- ja projektinhallinta sekä operatiiviset taidot kuten eri prosessien johtaminen, tekniikka ja koneidenkäyttö. Myös nopeus voidaan katsoa kovaksi taidoksi, koska se vaatii systemaattista harjoittelua. Kyvyille ja taidoille ei ole ainoastaan yhteistä se että niitä kaikkia voi tietoisesti kehittää, vaan se että ne ovat kaikki yhtä arvokkaita.
Samoin kuin Scott Adams koen olevani keskiverto, ihan ok. Joskus tämä vaivasi minua, käytin loputtomasti aikaa ja energiaa kehittymiseen; ihmisenä, ystävänä, töissä, eettisesti, ulkoisesti, henkisesti, fyysisesti, keittiössä, paperilla. Olin tyytymätön lopputuloksiin hyvästä palautteesta ja uusista mahdollisuuksista huolimatta, en ollut paras. Ensimmäisen uupumus diagnoosini sain 25-vuotiaana, vaihdoin alaa. Toisen sain syksyllä 2024 kun edellisestä oli kulunut 5 vuotta. Perspektiiviini oli tultava muutos. Kun ensin yksinkertaisesti kyllästyin suoritusyhteiskuntaan, sen luomaan egoismiin ja tuloskeskeisyyteen tuli ylivoimaisuuden ideologiasta ensin vastenmielistä, sitten parhauden määritelmästä epäolennaista ja perusteetonta ja vasta myöhemmin keskeneräisyydestä juuri kiinnostavaa. Juuri siinä esiintyi potentiaalia, juuri siinä oleilivat mahdollisuudet. Tarkastelemalla taitoja ja kykyjäni useasta eri näkökulmasta ja antamalla myös niiden keskeneräisyydelle arvoa ja tilaa on tuonut minulle rauhaa suorituskeskeisyydessäni. Ennen kaikkea se on kuitenkin auttanut minua ymmärtämään kuinka laajasti minulla on kykyjä, taitoa ja osaamista usealla eri osa-alueella, joka puolestaan motivoi minua tarttumaan edelleen uusiin, vieraisiin asioihin. Ensimmäisen kerran lähettäessäni ansioluetteloni Helsinkiin isolle tuotantoyhtiölle ei minulla juuri ollut media-alan työkokemusta. Kun sieltä soitettiin takaisin, oli se heidän mielestään kiinnostavin, sillä siellä luki ” Lypsykarjatilan avustavat työtehtävät vuodesta 2008 – ”. Henkilökohtaisesti koen omat kykyni vahvempina kuin osaamani taidot, mutta juuri kykyjeni koen tukevan merkittävästi kaikkia taitojani.

ENFP-T Ekstrovertti 71%, Intuitiivinen 85%, Tunteellinen 75%, Tutkiva 63%, Levoton 64%.  Huokuu intoa, luovuutta ja aatteellisuutta. Ylivirittyneisyys ja jatkuva päänvaivaaminen voivat kuitenkin olla myös haitaksi.  Tiivistelmä ydinpiirteistä sivulla 2.

Läheisteni keskuudessa persoonallisuuteni tunnetaan tutummin lyhenteenä AOTP ( all over the place ).  

Tiivistelmä tarjoaa paljon samaistumispintaa; kaasupohjassa kulkeva mielikuvitus, ikäänkuin tyhjästä ilmestyvä abstrakti sekä fyysinen energia, kyltymätön uteliaisuus, toinen toistaan potentiaalisemmat mahdollisuudet ja ideat, avoimuus kaikelle, intuitiivisuus, positiivisuus, sosiaalinen verkosto ja sydänystävät, tarve kehittyä, reflektiivisyys, tunteilu, etiikka. Ensivaikutelma on suorastaan miellyttävä. 

Elän lähtökohtaisesti pinkit lasit päässä, ihmisellä kun on vielä oikeus omaan realismiinsa. Ideoita, tavoitteita, mahdollisuuksia tosiaan tuntuu riittävän hamaan tappiin asti, sekä henkilökohtaisia, urakeskeisiä että universaaleja. Olen monesti havahtunut johonkin ennakoivan surun tapaiseen tilaan, ettei oma rajallinen aika maailmassa riitä kaikkeen. Elämässäni on ollut ajanjaksoja, joissa ajatus kehittymisestä on ollut suorastaan pakkomielteistä. Aina on kuitenkin jokin kiva mielihyvää tuottava juttu, vähintään kirja, meneillään.  
    Se kuuluisa mukaansa tempaava, kaikki lumoava energia, jonka varaan itsekin pistän liian usein koko potin, on valitettavasti täysin epäjärjestäytynyttä. Sen impulsseja ei voi ennakoida. Se syttyy milloin ja missä tahansa, yleensä uutuudenviehätyksestä ja sammuu tylsyydessä. Sen rajoittaminen ja vaientaminen laskee motivaatiota sekä vie keskittymiskykyä. Perustarpeiden kuten unen ja ravinnon laiminlyönti on sille hengenvaarallista. On kuitenkin totta, kun voimavaroja on riittävästi, kaikki onnistuu energian avulla. Aamuisin voimavarani ovat parhaimmillaan. Tarvitsen intensiivisiä työskentelyjaksoja ja useita lyhyitä taukoja päivän aikana. Pienikin vastoinkäyminen voi tyhjentää kaikki voimavarani. Joskus taas ne eivät vain tunnu ilmestyvän mistään. Jos jokin asia energisoi minut kerran, en kuitenkaan voi luottaa sen jatkumoon. Inspiraatio ja energia ovat ketju luovia asioita, tähän mieleni on parhaimmillaan, kun kehoni on fyysisessä liikkeessä. Omia kykyjä ja resursseja on vaikea epäsäännöllisyyden takia hahmottaa pidemmällä mittakaavalla. Rajat, aikataulut ja sopimukset ahdistavat. En voi luottaa kiinnostuksen tunteisiini. Kun menetän mielenkiintoni, kohteesta ei tule ainoastaan epäkiinnostava tai tylsä, siitä tulee suorastaan vastenmielinen. Siitä on hankkiuduttava eroon. 
  ( Redditissä ) Sanotaan että hallitsevan intuition takia enfp-tyypit ovat kaikkein introverteimpiä ekstroverttejä. Intuitio on hyvin henkilökohtainen asia, intuitio hallitsevana funktiona vaatii paljon itsenäistä pohdintaa. Samaistun ekstroverttiyteen, mutta mieleni toimivuus vaatii paljon omaa rauhaa. Jatkuva ihmisten läsnäolo saa minut ylivirittyneeksi. Minulla on iso itsenäisyyden ja oman tilan tarve. Pelkästään nukkumista varten tarvitsen useamman tunnin yksinäisyyden, täysin oman tilan.  
  Elämässä on kerroksellisuutta, joka usein kannustaa, mutta myös uuvuttaa minua. Jään junnaamaan harkittavassa päätökojfsenteossa, välttelen helpon tilaisuuden tullen vaikeita tunteita ja keskusteluja. Minua varjostaa mustavalkoinen ajattelu, sekä liikaa ja liian vähän. Harjoitan ankaraa itsekriittisyyttä, erehdyn usein kehityksen olevan täysin lineaarista, omat rajani ovat jatkuvassa murroksessa, ihmissuhteet ovat minulle monitasoisia ja vaikeita, en koe olevani aina luotettava. Olen 30-vuotias ja minulla on ollut elämäni aikana noin 10 eri työpaikkaa. Aloite uudesta on aina lähtenyt minusta itsestäni. Olen palanut loppuun ja joutunut hakemaan useamman kerran apua elämänhallintaani. Usein hiljentyessäni ja ottaessa aikaa itselleni näen itseni jotenkin rikkinäisenä, puutteellisena ja moniongelmaisena ihmisenä. En kuitenkaan koe merkittävää poikkeavuutta muista. 
  Työssä minua ohjaa vahvasti korkea työmoraali ja tavoitteellisuus. Iso vastuu kuitenkin aiheuttaa minussa stressiä ja epävarmuutta. Minulla on organisointi – ja delegointikykyä, vaikka järjestelmällisyys tai lopputuloksen toteutus olisi itselleni ajoittain hankalaa. Omaan pitkäntähtäimen näkemystä, vaikka yksityiskohtia matkalta joskus uupuukin. Työyhteisössä koen olevani usein hyödyksi, joskus tarvitsen tukea, mutta osaan antaa sitä myös muille. Ideoita ja halua ratkaista ongelmia riittää.  Fyysinen työ tukee minua myös henkisesti, olen aina kokenut innostumisen tunteita työtä kohtaan. Pidän tiimityötä tärkeänä, jopa nautinnollisena, vaikka intensiivinen kommunikointi on myös kuormittavaa. Koen lähtökohtaisesti muut ihmiset inspiroivina ja myös omaa osaamistani tukevina asioina. Kollektiivisuus on minulle myös ideologisesti tärkeä asia. 
  Lavastuksen parissa työskentely on ensimmäinen kerta, jossa olen kokenut ylivilkkaudesta olevan ajoittain jopa hyötyä. Sen varjolla pääsee tutustumaan mitä kummallisimpiin aiheisiin. Usein sen lomassa piilee uusia mielenkiintoisia asioita, jotka herättävät uteliaisuutta ja ruokkivat tiedonjanoa. Jokainen projekti on erilainen, eikä aikaa ei ole loputtomasti. Usein elementit ja teokset ovat ainutlaatuisia kokemuksia myös niiden rakentajalle ja koko työryhmälle. Joskus useat työvaiheet ovat vaikeita hahmottaa, toiset vaiheet ovat kiinnostavampia kuin toiset. Esimerkiksi pintamateriaalit ja niiden käsittely kiinnostaa minua enemmän kuin teknisesti toteutettavat rakenteet. Uteliaisuutta minulla on kuitenkin molempiin.  Usein prosessissa tarvitaan nopeita päätöksiä ja mielikuvitusta, tällöin impulsiivisuus voi myös ilmetä hyödyllisenä. Kun tehdään mielikuvitusta näkyväksi, ei ole oikeaa tapaa tai toteuttaa asioita, eksperimentointi on täysin sallittua. Kaikki ideointi on arvokasta ja mielikuvitus tarpeen. Lopputuloksesta on kuitenkin aina pidettävä huoli ja kannettava vastuuta. Teoksen toteutus on lähes aina kollektiivinen tapahtuma, sopeudun helposti minulle annettuihin raameihin kunhan niiden sisällä tapahtuva työ on vaihtelevaa ja mielekästä. Toimin parhaiten työparina sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat hieman varautuneempia, omaavat paljon teknistä ajattelua sekä tietoa ja heidän toimintansa on lineaarista sekä rationaalista. Ihmisten vastavuoroisuus toimii parhaimmillaan sekä henkilöiden että projektin hyväksi, siinä sivussa saan itse ammentaa ja nauttia loputtomasta tiedon ja taidon tulvasta.