Ensimmäinen kohta Apusen ja Parantaisen kirjassa Tuotteistajan taskuraamattu, jonka kanssa olen samaa mieltä on se, ettei kukaan ole immuuni haloilmiölle. Jokaiseen ihmiseen vaikuttaa heitä ympäröivän kulttuurin käsitykset mm. väreistä. Ihmiset eivät itse tiedosta tekevänsä päätöksiä sattumanvaraisten tekijöiden pohjalta, mutta myyjän kannattaa olla tietoinen ulkopuolisista vaikutuksista. 

Toinen kohta kirjassa käsitteli sitä, että tuotteen tai palvelun hinta antaa asiakkaalle mielikuvan myytävän asian laadusta. Asiakas ajattelee, että kallis tai normaalihintainen tavara on hyvälaatuinen, kun taas halpa tavara on aina huonolaatuista. Täten ei kannata hinnoitella omia tuotteitaan tai palveluitaan liian matalalle, vaikka se olisikin katteen puolesta mahdollista. Muutoin ihmiset muodostavat käsityksen, että tuote ei ole rahan arvoinen tai että tekijä ei ole taitava asiantuntija. 

Kolmas kohta liittyi valinnanvaran runsauteen. Kun asiakkaalla on liikaa valinnanvaraa, hänen on vaikea tehdä päätöstä ja hän helposti jättää tavaran tai palvelun ostamatta. Hän on myös todennäköisemmin tyytymättömämpi päätökseensä, kuin jos hänellä olisi vain muutama vaihtoehto. On järkevämpää antaa pari vaihtoehtoa, jotta asiakas tuntee, että hän on itse saanut vaikuttaa tuotteeseen jollain tavalla ja hänen tyytyväisyytensä kasvaa. 

Kirjassa on monia hyviä lukuja, mutta olen eri mieltä gurun tunnusmerkeistä. Omaa asiantuntemusta on vaikea kartoittaa – voit tietää paljon enemmän tai vähemmän aihepiiristäsi kuin luulet. Se ei johdu vain omien taitojen vähättelystä, vaan vaikeudesta tunnistaa alan laajuus ja tunnistaa yhtymäkohdat muiden alojen kanssa. Jokainen asiantuntija tarvitsee ympärilleen muita, jotka tuntevat alan yhtä hyvin tai paremmin kuin guru itse, jotta hänen tietonsa ja taitonsa päivittyvät ja hänen käsityksensä omista taidoistaan pysyy realistisena. Lisäksi, tulee miettiä, miksi ylipäätään haluaisi guruksi ja miksi haluaa sananvaltaa muiden ihmisten toiminnasta sekä päätöksistä. Usein ne henkilöt, jotka eniten haluavat vaikuttaa muiden mielipiteisiin tekevät sen itsekkäistä syistä, kuten rahanhimosta tai egoismista, joten he ovat vähiten sopivia gurun rooliin. Myös se, että muut siteeraavat sinua, ei tarkoita, että sanojasi kannattaa kuunnella. Monet järjestöt toimivat niin, että heidän rahoittamat tutkimukset siteeraavat muita heidän rahoittamia tutkijoitaan, jotta tutkimukset vaikuttaisivat vakuuttavilta. Siten, siteeraukset eivät aina kuvasta asiantuntemusta, eikä kuluttajalla ole oikeaa syytä uskoa guruhahmoa. 

Tudorien aikakausi viittaa vuosiin, jolloin Tudorien suku hallitsi Englantia. Se alkoi vuonna 1485 kuningas Henry VII:n valtaanastumisesta ja jatkui vuoteen 1603, kun hänen jälkeläisensä Elizabeth I kuoli. Tudorien loisteelliset korut nähdään Tudoreista ja heidän tukijoistaan maalatuissa muotokuvissa ja jotkin korut ovat säilyneet tallessa tähän päivään asti. Korut osoittivat omistajan rikkauden ja yhteiskunnallisen statuksen, mutta viittasi myös sukuhistoriaan, poliittisiin liittoumiin, ammattiin sekä henkilökohtaisiin ihmissuhteisiin. Ihmiset jokaisesta yhteiskuntaluokasta käyttivät koruja. Varakkaat suosivat kultaa, hopeaa, helmiä ja harvinaisia kiviä, kun taas köyhemmät käyttivät muita materiaaleja kuten pronssia, messinkiä, tinaa, nahkaa, silkkiä ja hopeoituja metalleja. Korut olivat emaloituja runsailla kirkkailla väreillä ja yksityskohtaisilla kuvilla.

Tudorien aikana miesten asenne korujen käyttöön muuttui pikkuhiljaa. Käsitys siitä, että runsas korujen käyttö oli vain naisille sopivaa käytöstä muuttui neutraalimmaksi asenteeksi korujen sukupuolettomuudesta. Korut monesti kulkivat naisten käsistä miesten käyttöön ja päinvastoin. Miehet käyttivät mm. hattusolkia, sormuksia, riipuksia, korvakoruja ja paksuja kultaketjuja. Aiemmin miesten koruiksi miellettyjen korujen käyttö jatkui myös, kuten virkaa osoittavat ketjut.

Tudorien aikakauden ihmiset ovat tunnettuja mielenkiinnostaan kuolema-aihetta kohtaan. Kuolema oli suurempi osa heidän elämäänsä ja ajatuksiansa kuin nykypäivänä ja he tunsivat vastuuta muistaa kuolleita läheisiään uskonnollisista syistä henkilökohtaisen yhteyden lisäksi. 1400-luvun lopussa ja 1500-luvun alussa muistokorujen tarkoitus oli kannustaa vastaanottajaa rukoilemaan kuolleen sielun puolesta. Kuollut henkilö saattoi testamentissaan mainita haluavansa teettää sormuksia läheisilleen, jotta he muistaisivat rukoilla hänen puolesta.

1500-luvulla memento mori-symbolismi nousi suureksi ilmiöksi koruissa. Memento mori viittaa siihen, että kristityn tulee pitää kuolema mielessään ja muistaa, että elämä jatkuu maallisen kuoleman jälkeen. Monet teettivät koruja, joissa oli mm. pääkallo, luuranko, arkku tai tiimalasi. 1500-luvun lopulla suosittu teema oli kaivertaa kuolleen nimikirjaimet sekä kuolinvuosi sormukseen.

Myös sormukset lyhyillä latinan- tai englanninkielisillä runokaiverruksilla yleistyivät 1500-luvun lopussa. Runoelmat saattoivat olla teettäjän itse keksimiä tai yleisesti tiedossa olevia lausahduksia. Sormukset sopivat moniin tarkoituksiin, etenkin joko muistokoruna tai rakkauden osoituksena. Ne saattoivat toimia vihkisormuksena monelle pariskunnalle.

Sydämenmuotoiset riipukset saavuttivat myös suosiota kuningas Henry VIIIn kautta ja olivat erityisen suosittuja Englannin hovissa. Alla oleva riipus on kyseisen kuninkaan teettämä ja annettiin Catherine of Aragonille heidän häiden kunniaksi. Koru sisältää Tudorien vaakunan punavalkoiseksi emaloituna sekä granaattiomenan, joka kuvastaa Aragonin Catherinea.

Skill stacking refers to combining sets of skills to use in the job market. It is not necessary to be highly accomplished in any of the fields but rather to create a unique skill set with intermediate knowledge that is hard to replace. A career can be taken into any number of directions when there is a base skill to build on. With many skills, many opportunities open up. 

An advantage of this outlook is that it suits the contemporary job market. There is little chance to have a long career in the same field and the same position because few companies hire people in permanent posts and many hire part-time employees or freelancers back-to-back. Also, in many countries, people need to have multiple sources of income to make ends meet, which necessitates work in several different fields.  

There are disadvantages to skill stacking as well. Firstly, I would argue that skill stacking does not make any person invaluable, which is what many state. Since a person has intermediate or limited knowledge in a given field, it is easy for competitors to gain the same level of skill relatively quickly, whereas expertise takes much longer to develop and just as long to replace. 

Secondly, I think that with intermediate skills comes intermediate work. There is very little mindblowing work done by people who have been only passably knowledgeable or talented in a given field, especially in any field related to the arts. If the goal is simply to make money, there is no problem, but to have pride in one’s career it is difficult for me to accept only passable work. Even if the combination of skills is unique, the weakest skills may still be visible. 

Lastly, it is exhausting to keep up with new developments in multiple fields, especially technology. Since we live in a technologically advanced world, everybody in every field must have some knowledge of how it all works. To stay up to date is a difficult task, particularly when knowledge of a given technological process is only intermediate. It seems to me to end up taking more time and effort than it would if one were to keep up with one or two fields only. Ultimately, I do think skill stacking has its place in the job market, but more effort needs to be put into developing a higher skill level than only passable talent.

Out of the options given, I chose to do the Big Five personality test through a different website to the one that was linked. The test consisted of 120 questions, which I understand is shorter than the original, and it uses the same categories and definitions of each personality trait. The test results do reflect certain aspects of my personality accurately, such as high sensitivity to both positive and negative emotions, openness to art and creativity, and low conscientousness. I will discuss each category in turn and analyse how they apply to my future field of work, goldsmithing. 

First, I will discuss conscientousness, for which I received a low score. The score is relatively accurate to my personality as I tend to be disorganised, have poor time management, and lack ambition and consistency. I am not particularly persistent either. However, I am cautious by nature and tend towards perfectionism. In the goldsmithing field, perfectionism is not a bad thing, since the work we do is small in scale and needs to be precise. If I work in someone else’s shop or studio, a lack of ambition is not a harmful trait, but the lack of consistency is. Consistency and persistence are virtues I have strived towards especially during my studies. 

The second trait is agreeableness, for which I also got an only somewhat accurate higher-than-average score. I am not naturally inclined to hide my opinions or thoughts, nor do I tend to avoid disagreeing with a person solely for the sake of peace. This can be seen as aggressive or unforgiving by some people, which is feedback that I have heard on occasion. My comments are rarely intended to be harsh, but I find it difficult to remember to include positive comments alongside critique, since the positives aspects tend to feel self-evident to me and therefore pointless to discuss. I also do not always sacrifice my own comfort to cater to others, so I would not characterise myself as particularly altruistic. I think these traits make me somewat unsuitable to be a boss or a manager, since a focus on negative comments can take its toll on people who I may have authority over. Luckily, I have no desire to work as anyone’s employer or manager, and entrepreneurship is the most likely work scenario in my field of work. 

The third trait is openness to experience. This trait reflects sensitivity to art and creativity, as well as an interest in expanding one’s knowledge and understanding. I scored moderately high in this trait, which I believe is because I have an interest in art and a tendency to look for easier solutions to a problem. I also tend to question decisions and beliefs, whether they be mine or others’. This trait makes it difficult for me to abide by arbitrary rules but I can streamline processes and projects if I am allowed that freedom. By pondering over reasons for a particular method, I can grasp concepts and skills quicker than some of my contemporaries. To be a quick learner is helpful in any field, particularly one like goldsmithing, because of the huge variety of techniques to learn and adapt to any given project. An eye for the aethetic is also a huge help in the field, particularly at the sketch and design stage. My love for sketching has already come in handy at school, since I always have a plethora of designs to start off with and easily adapt to the technique we are learning at any given time. In the future too, I will be able to come up with designs or motifs in my own work as long as I regularly have a few minutes to sketch.

The fourth trait, which I received a middling score for, is extraversion. It refers to sensitivity to positive emotions, excitability, and interest in sociability. While I am very easy to excite and like to bask in positive emotions, social contact tires me. In the goldsmithing field contact with customers and other businessowners is required, but to varying degrees. It is more necessary for an entrepreneur who does not work with other jewellery stores to receive work than it is for someone who primarily works alongside other businesses or for others. Since my goal, at least at the start of my career, is to work for others, upholding niceties and frequent social contact with customers may not be a crucial part of my job. Customer service is manageable as long as it is not the bulk of what I do. 

The last trait of the five is neuroticism. My points for neuroticism were exceptionally high, which comes as no surprise to me. I tend to be very sensitive to negative emotions and fixate on mistakes or things I need to improve. At the workplace this can cause me a lot of stress, particularly if I have no competent outside source to get feedback from and keep me grounded. Excessive rumination can lead to burnout, so it is crucial for me to have some support from others in my field. Luckily, that tends to happen naturally while working alongside others at a studio.