Varoitus: Tämä on ajatuspieru ja olen syönyt papuja! Rehellisesti, kirjoitin möläytyksen esseen muodossa. En koe tarvetta korjata tätä tekstiä, sillä haluan keskustella persoonastani oman persoonani näkökulmasta, ja siihen taktiikkaan ei kuulu virheetön kirjoittaminen.

Tein persoonallisuustestin useampaan kertaan, ehkä osittain sen takia, etten usko saavani oikeaa “diagnoosia” tällaiselta hööpäsivulta, joka ei tiedä, mitä päässäni luuraa. Yllättäen, testin tulos pysyi samanhenkisenä kerrasta toiseen. Totean tämän perusteella jo, että iso hefe on aina iso hefe!

Ainoat varsinaiset heittelyt eri tulosten välillä tapahtuivat määrätietoisuuden ja levottomuuden kohdalla. Aamulla tehty testi näytti minussa vahvaa määrätietoisuutta, mutta iltaa kohden sama mittari kääntyi levottomuuden puolelle. En voi väittää olevani yllättynyt: mitä pidemmälle päivä etenee, sitä enemmän joutuu sietämään muiden toilailuja ja sitä enemmän vituttaa.

Tämä levottomuuden kasvu on myös loogista persoonatyypilleni, mikäli testin tulokset ovat oikeassa. Syvemmässä kuvauksessa todetaan, että Päällikkö-persoonaa motivoivat onnistumiset ja kultasepän uran alkupuolella niitä onnistumisia ei kauheasti vielä ole. Epäonnistuminen tai virheet ovat jokapäiväinen taakka opiskelijalle, joten levottomuus kasvaa kasvamistaan. Voin tämän pohjalta sanoa, että tappelen teitä ja itseäni vastaan tasavertaisesti, kun ura on vielä alullaan! Tiivistetysti, mayhem on siis päällä jatkuvasti opiskelun ohella, mutta eteenpäin mennään tai itketään ja mennään.

Testien tulokset ei kokonaisuutena tullut minulle yllätyksenä; sen kuvaamat piirteet näkyvät arjessani ja etenkin työurallani selvästi. Esimerkiksi tuloshakuisuus ja tehokas viestintä veivät minut yhden vuoden sisällä esihenkilöksi. Tämä oli iso askel omalla urapolullani, etenkin kun kyse oli ensimmäisestä työpaikastani Suomessa, enkä tuntenut etukäteen ketään kyseisestä puljusta. Silti eteneminen tapahtui hyvässä tahdissa juuri niiden vahvuuksien ansiosta, jotka testi nosti esiin. Toki raha-ahneus taisi toimia isompana motivaattorina.

Positiivisten puolten vastapainona ovat heikkoudet; kirjoitan nyt niistä muutaman virren, niin saatte uteliaat lukijat jotain mistä juoruta.

Listaan mahtuu mukaan esimerkiksi ylikriittisyys, epäselvyyden- ja tehottomuuden sietämättömyys. Etenkin kaksi viimeistä kohtaa koen olevan osa persoonaani. Voin koko olemuksellani tunnustaa, etten siedä vässyköitä, valitusta ja aikaansaamattomuutta, etenkin jos se koskee oman elämänlaadun parantamista: Miksi et tee jo asialle jotain, häh?

Uskallanko sanoa, että sääli tai itsensä sääliminen ovat sairauksia? Ehkä se on liian suorapuheista, mutta enhän minä voi asialle mitään… se on vain persoonani!

Joka tapauksessa, olen myös itse vässykkä ja nytkin ulisen. Tästä huolimatta tiedän, että tämä piirre tai tapa usein näyttäytyy muille piittaamattomuutena, jolloin se otetaan henkilökohtaisena hyökkäyksenä. Harvoin tämän jälkeen kelkka enää kääntyy parempaan, vaikka aatteeni ei ollut pahoittaa mieltä, vaan hakea ratkaisua ongelmaan ja paneutua sen korjaamiseen. Ehkä jatkossa olen hiljaa ja pyörittelen silmiäni tai ehkä en, olenhan sentään PÄÄLIKKÖ!

Nämä persoonani mustat aukot kuitenkin tekevät minusta tehokkaan yrittäjän, ainakin kokeen diagnoosin perusteella. Minusta tulee yritysmaailman tyranni, mutta johdan vain itseäni ja omaa bisnestä. Kysymys kuuluukin: kun väsyn, voinko kapinoida itseäni vastaan?

Tuloksessa ei ole varsinaisesti mitään, minkä kanssa olisin tiukasti eri mieltä. Eri kategorioiden prosentit ja niiden selitykset ovat liian kevyt pintaraapaisu siihen, että alkaisin suustani vaahtoamaan. Ehkä joskus maksan kymmenen kolikon verran tietääkseni, kuka OIKEASTI olen, tai sitten en. Peiliin katsominen on kuitenkin ilmaista.

Ainoa mieleenpainuva lausahdus testituloksesta menee seuraavasti: “Määrätietoisuus onkin usein heitä eteenpäin ajava voima, sillä Päälliköt vievät tavoitteensa läpi silkkaa tahdonvoimaa käyttäen, kun muut saattaisivat jo luovuttaa ja siirtyä eteenpäin.”
En koe olevani hippi, mutta uskon syvästi tahdonvoimaan. Kaikki pystyvät saavuttamaan villimmätkin haaveensa pelkästään asenteella ja tahtomalla. Tämä ei tarkoita tahdotun asian “manifestointia” ja chakrojen availua taikavoimaisilla kivillä täysikuun aikana, vaan konkreettisten askeleiden ottamista toivottua tavoitetta kohti, käyttäen omaa tahtoasi motivoivana faktorina.

Vielä suomeksi: Tee asian eteen jotain! Mikäli olet eri mieltä, olet mahtava esimerkki siitä, ettet usko edes itseesi. Miten silloin voi edetä?

Tämän kaiken pohdinnan tiivistämiseksi sanon näin itsestäni: Koen olevani suorasanainen mutta jokseenkin viihdyttävä persereikä. Minulla on siis yrittäjän luonne. Kuitenkin tiedostan, etteivät kaikki koe tai ajattele asiaa näin ja se on Ok, isolla O:lla. Minulle ei ole kovinkaan väliä, mitä muut minusta persoonan sarakkeella ajattelevat. Se ei hyödytä mitään, sillä niinkuin Leskinen toteaa: “Musta aurinko nousee”… myös huomenna tykkäsit minun persoonasta tai et.

TULOKSET:
Ekstrovertti 76%
Intuituuvunen 77%
Rationaalinen 69%
Suunnitelmallinen 69%
Levoton 61%

Päälikkö ENTJ-T (illalla) / ENTJ-A (aamulla)

The article argues that it is neither realistic nor necessary to master every skill in one’s field to build a successful career. I fully agree with this premise, as most professions rely on gradual learning, practical experience, and the ability to build upon foundational knowledge rather than achieving perfection from the start. Expecting full mastery before entering a field would make degrees, certificates, and even entry-level jobs nearly impossible for anyone to attain. How can you be a master of a craft you have never done before?

I see this painfully clearly in my own experience studying to become a goldsmith. My program lasts two years, and by the end of it I will only have a grasp of the basics: how metals behave, how tools are handled, and how fundamental techniques are executed, if that. Yet I will still graduate with a diploma. isnt that odd?

 However, my credential doesn’t claim that I am a master craftsman, it simply shows that I have enough foundational competence to continue learning in the real world. Foundational skills truly are enough to begin.

Where I differ slightly from the writer is in the assumption that average skills always suffice in every field. In a niche and highly competitive field like jewelry making, standing out is often necessary. The market is small and the number of emerging makers steadily growing due to the popularity jewlery making has gained online. While mastery is not a prerequisite for entering the field, honing one’s ”skill stack” to its peak can make all the difference. Developing a distinctive style, perhaps design sensibility, storytelling, or even marketing skills, can help a jeweler rise above the competition. In this sense, refining one’s abilities can be not only beneficial but crucially important to the longevity of ones business.

Still, this does not contradict the core idea of ”skill stacking”. As Scott Adams describes, being “good enough” at multiple things can create a rare mix that holds more value than excellence in a single area. The key is understanding your limits: recognizing the skills you already have, adding new ones as needed, and shaping them into a stack that supports your own dreams, never your employers!

Jari Parantaisen Tuotteistajan pikaopas 3.0 avaa esimerkkipainotteisella tavalla, mitä tuotteistaminen tarkoittaa ja miksi se on olennaista asiantuntijatyössä. Opas korostaa selkeyttä, suunnitelmallisuutta ja asiakaslähtöistä ajattelua nämä ovat teemoja, jotka toistuvat useampaan otteeseen.

Kirjoituksessa nousee esiin tuotteistamisen keskeinen hyöty: kun palvelu on kuvattu, rajattu ja hinnoiteltu valmiiksi, työ muuttuu hallittavammaksi ja myyminen helpottuu. Moni asiantuntija kokee työnsä stressaavaksi juuri siksi, että jokainen asiakasprojekti tuntuu uniikilta ja vaatii alusta aloittamista. Tekemisen taakka palaa näin aina uudelleen ja uudelleen.

Parantainen käyttää paljon konkreettisia esimerkkejä – etenkin ravintolaesimerkki herätti oivalluksen. Ravintolayrittäjä suunnittelee kaiken alusta asti valmiiksi: kenelle ravintola on tarkoitettu, mitä siellä tarjoillaan, miten annokset hinnoitellaan ja millä tavalla asiakkaat houkutellaan. Tämä rinnastus auttaa ymmärtämään, että tuotteistaminen on pohjimmiltaan monistamisen ja ennakoitavuuden rakentamista, ei pelkkää markkinointikikkaa.

Toinen teema, joka toistuu, on asiakaskokemuksen tärkeys. Tuotteistettu palvelu vastaa kolmeen keskeiseen kysymykseen: mitä saan, mitä se maksaa ja kauanko se kestää? Kun nämä ovat selvillä, asiakkaan kynnys ostaa madaltuu ja asiantuntijan työ tehostuu. Hinnoitteluun liittyvä epävarmuus ja pelko hälvenevät, kun palvelupaketti on mietitty valmiiksi. Selkeys tuo mukanaan turvallisuutta molemmille osapuolille, jolloin kauppa käy!

Pikaoppaassa huomioidaan myös tuotteistamisen laajemman vaikutuksen: se on ajattelutavan muutos. Parantainen muistuttaa, ettei yrittäjän tulisi myydä aikaa, vaan ratkaisua. Tämä ajatus koetaan inspiroivaksi, sillä se nostaa esiin asiantuntijan arvon – oma osaaminen ei ole irrallisia  turhia tunteja, vaan asiakkaan ongelmia ratkaisevaa osaamista, jolloin tekijän ajan arvo nousee asiakkaan silmissä- sinusta tulee ammattilainen.

Tämä kaikki oppi tiivistyy seuraavaan oivallukseen: Tuotteistajan pikaopas ei ole vain ohjeistus yritystoimintaan, vaan myös työkalu selkeyteen, suunnitelmallisuuteen ja parempaan työnhallintaan. Oppaan ydinviesti on selvä: hyvin paketoitu palvelu palvelee yhtä aikaa asiakasta ja tekijää – ja se on tuotteistamisen todellinen arvo.

Kolme kohtaa, jotka kolahtivat, hyvällä tai pahalla. 

11. Hyppäät vaikka junan alle, jos joku käskee

Kappale osoittaa hyvin, miten vahvasti ihmiset seuraavat auktoriteetteja – usein enemmän kuin itse ymmärtävät. Milgramin koe tekee selväksi, että ohjaus ja käskyt saavat valtaosan ihmisistä toimimaan odotetusti, ja sama mekanismi näkyy myös myynti- ja palvelutilanteissa. Viesti on käytännöllinen: jämäkkä, johdonmukainen ohjeistus helpottaa asiakkaan päätöstä ja rakentaa turvallisuuden tunnetta. Ja rehellisesti todettuna, painostus ja auktoriteetin vaikutus tehoavat meistä suurimpaan osaan – myös minuun ja sinuun!

47. Koeta edes kerran olla kopioimatta kilpailijalta

Suurin osa markkinoinnista on pelkkää kopioitua höttöä, joka ei herätä kenessäkään mitään. Eikä ole mitään tylsempää kuin ihminen – tai yritys – jolla on pelkkiä beigen värisiä mielipiteitä, geneerisiä motivaatiotekstejä ja ikuinen valituksen virsi päällä. Siksi myynti ja markkinointi kaipaavat persoonaa, särmää ja selkeää ääntä – vaikka sitten huutoa, jos normaali puhe ei kanna.

48. Paljasta paskatkin puolesi

Nykymarkkinointi on täynnä uskomattomia tuotteita, täydellisiä bränditarinoita ja HR-osaston kirjoittamia sankarieepoksia, jotka eivät tunnu todellisilta, vaikka niistä kuinka jankutetaan. Yritykset peittävät virheet, rosoisuuden ja parhaimmillaan rikokset, vaikka juuri se tekee tarinasta muistettavan tai lukemisen arvoisen. Esimerkiksi, ei ketään kiinnostanut mitä Chiquita tekee Kolumbiassa, ennen kuin he alkoivat teloittamaan banaaniplantaasien työntekijöitä, vai mitä?

Joka tapauksessa, kuluttajana haluan kohdata tavallisen ihmisen, en superammattilaista, joka tuputtaa minulle puhelimen välityksellä supermegahyber halpaa ja nopeaa 5G liittymää 100e/kk hintaan. Täydellisyyden esittäminen vie uskottavuuden, koska asiakkaat tunnistavat epäaidon tarinan sekunnissa.

Tiivistettynä, täydellinen tarina haisee paskalle.

Kohta, joka ei kolahtanut.  

4. Hintalappu ei valehtele.

Tekstissä esitellyt SoBe-energiajuoma- ja viinikokeet ovat kiinnostavia psykologisia havaintoja, mutta ne edustavat 2000-luvun alkuvaiheen kuluttajamaailmaa, eivät nykyhetkeä. Markkinat ovat muuttuneet tuhannenraivolla niin voimakkaasti, että nämä vanhat tulokset ovat lähinnä historiallisia reliikkejä.

Nykykuluttaja elää jatkuvien ikialennusten keskellä, missä ”normaalihinta” ei enää ole uskottava laatumerkki. Hintalappu ei kerro laatua, koska hinnanmuodostus ei perustu todellisuuteen, vain sen hetkiseen sometrendiin, jos siihenkään. Lisäksi suomalaisille tyypillinen kiinakrääsäpostirumba on tehnyt halvoista tuotteista arkipäivää — ja opettanut kuluttajan epäilemään hinnan ja laadun välistä yhteyttä entistä enemmän.

Samaan aikaan ruoantuotanto ja tavaravalmistus ovat siirtyneet massiivisesti ulkomaille, erityisesti kehittyviin maihin. Tuotantoketjut ovat pidentyneet, laadunvalvonta vaihtelee ja kuluttajan mahdollisuus arvioida tuotteen alkuperää tai luotettavuutta on kadonnut. Tämä rapauttaa koko hintasignaalin toimivuutta: kun alkuperä on hämärä, ei hintakaan enää kerro mitään todellisesta laadusta.

Kun yhdistetään markkinoiden muutos, tuotannon ulkoistaminen ja yleinen hintatason nousu, lopputulos on selvä: nykypäivänä 15 euron ”Made in Finland” -viini maistuisi kuluttajille todennäköisesti paremmalta kuin 150 euron ”Made in China” -viini. Hintapsykologia ei enää toimi samalla tavalla kuin ennen, koska luottamus tuotantopaikkaan ja alkuperään on noussut hinnan rinnalle ja usein sen ohi.

Tämä teoria jääköön kuitenkin unholaan. En viitsi valmistaa viiniä muille, en 15 euron enkä 150 euron hinnalla.