Nettisivuni olkaa hyvä!

kivinainen –

Vielä vaiheessa oleva nettisivuni Kivinainen.fi syntyi tarpeesta tuoda osaaminen myös muiden nähtäville ja halu toteuttaa verkkokauppaa tulevaisuudessa. Tämä oli hyvä alku ja harjoiteltavaa vielä riittää ja sivut tulevat varmasti kehittymään. Toistaiseksi siellä ei ole kauppaa, koska siihen vaaditaan yritystunnus, jota minulla ei vielä ole. Kaikki siis aikanaan.

Logo on nyt omaan silmääni todella miellyttävä ja se tekee minut iloiseksi, se on hyvin onnistunut! Kokonaisuudessaan koko prosessi on ollut hyvin opettavainen ja koen saaneeni hyvä pohjan näillä työkaluilla tekemiseen! Kiitos!

Syventävä Tutkielma

EMALOINTI

Mitä on emali ja emalointi?

Emali on lasimainen pinnoite, jota käytetään korujen koristeluun ja värjäämiseen. Emali tehdään hienoksi jauhetusta lasista, joka poltetaan metallin pintaan korkeassa lämpötilassa (yleensä n. 750–900 °C). Poltossa emali sulaa ja kiinnittyy pysyvästi metalliin.

Eri matelleille käytetään erilaisia koostumuksia, joissa on kiinnitettävä huomiota sulamislämpötiloihin, sekä lämpölaajenemiseen. Kuparille, hopealle sekä kullalle käytetään kuitenkin samoja koostumuksia. Emaleja löytyy kolmessa eri muodossa: läpinäkyviä ( transparentti), läpikuultava (opaali) sekä läpinäkymätön (opakki).

Emalia käytetään koruissa, taide-esineissä, taideteollisuudessa, keittiöväilineissä, kylteissä. Emalointi tekee metallista korroosionkestävän ja antaa sille kestävän värin, joka ei haalistu ajan myötä.

Emalointi kehittyi koruista teolliseksi pinnoitteeksi 1700-1800 luvuilla, mutta varhaisimmat korut, joista on löydetty emalointia, on 1300- luvulta. Löydöt on tehty Kreetalta ja Kyprokselta. Suomessa emaliastioiden valmistus alkoi 1900-luvulla ja sen suosio oli huipussaan erityisesti 1950-luvulla.

Emalointitekniikoita

Emaloinnissa puhutaan kuiva ja märkäemaloinnista. Kuiva emali ripotellaan emaloitavalle pinnalle kuivana jauheena. Märkä emali saadaan, kun jauheen sekaan laitetaan pieni määrä tislattua vettä. Märkää emalia on hieman helpompi hallita ja muotoilla ja sitä käytetään yleensä soluemaloinnissa.

Cloisonné – Soluemalointi. Metallipohjaan juotetaan ohuita metallilankoja (kennoja), jotka täytetään emalijauheella ja poltetaan.

Champlevé – kuoppaemalointi. Metallipintaan tehdään kaivertamalla, etsaamalla tai pakottamalla syvennyksiä, jotka täytetään emalilla.

Plique-à-jour – läpikuultava emali ilman taustalevyä (”lasimainen ikkuna”). Emali täyttää metallikehyksen aukot ilman taustalevyä, luoden lasimaalausmaisen, läpinäkyvän efektin.

Limoges-emali – maalauksellinen tyyli.

Mutta suomalaisittain puhumme tekniikoista raape, maalaus, sapluuna ja soluemalointi.

Raape tekniikassa on pohjaemali, jonka päälle laitetaan ensimmäisen polttokerran jälkeen toista väriä ja tätä toista jauhetta raaputtamalla alta tulee ensimmäinen väri esiiin, ja niin on mahdollista luoda erilaisia kuvioita.

Värikokeilua kuparille.

Emalien väri

Emalien väri tulee metallioksideista, jotka on sekoitettu lasimaiseen emalimassaan ja sulatettu poltossa. Emali on käytännössä lasijauhetta. Kun siihen lisätään tiettyjä metallioksideja ja se poltetaan, oksidit reagoivat kuumuudessa ja antavat värin.

Väriä antavat metallioksidit:

  • Sininen – kobolttioksidi
  • Keltainen – antimonioksidi, hopea ja sen oksidit
  • Vihreä – kuparioksidi
  • Punainen – kultakloridi, seleeni
  • Violetti – magnesiumperoksidi
  • ruskea – rautaoksidi, mangaanikarbonaatti
  • Musta – rautaoksidiyhdisteet
  • Valkoinen – tinaoksidi, arsenikki
Oma soluemalointi kokeilu

Emaloinnin vaiheet

Tässä emaloinnin prosessin vaiheet selkeästi ja käytännönläheisesti, niin kuin ne yleensä tehdään koru- ja taide-emaloinnissa

  1. Metallin valmistelu
  • Metalli muotoillaan (sahaus, taivutus, juottaminen)
  • Pinta puhdistetaan huolellisesti:
    • rasva pois
    • oksidit pois
  • Yleensä hionta, teräsvilla, happokylpy tai pesu
  • RASVA ON MYRKKYÄ EMALOINNILLE eli likainen pinta = emali ei tartu.

2. Emalin valmistelu

  • Emalijauhe pestään (jos ei ole valmiiksi pesty)
  • Sekoitetaan veteen (märkäemalointi)
    tai
  • Käytetään kuivana sirotellen

Pesu poistaa pölyn, niin värit kirkastuvat ja pinta tasoittuu.

3. Emalin levitys valitsemallaan tekniikalla

4. Kuivaus

Ennen polttoa:

  • annetaan kuivua ilmassa
    tai
  • kuivataan lämpölevyllä

Märkä emali uuniin = kuplia ja halkeamia.

5. Poltto

  • Poltetaan emaliuunissa n. 750–850 °C
  • Aika yleensä 1–3 minuuttia
  • Emali sulaa ja kiinnittyy metalliin

Pinnan pitäisi näyttää:

  • tasaiselta
  • kiiltävältä (useimmissa emaleissa)

6. Jäähdytys

Jäähdytys kaikessa rauhassa, koska liian nopea jäähdytys voi rikkoa emalin ja aiheuttaa halkeamia

7. Lisäpoltot ja kerrostaminen

Harvoin tulee valmista yhdellä poltolla.

  • lisätään uusi emalikerros
  • värejä
  • koristelua
  • raapimista

Polttoja voi olla 3–10+ riippuen työstä.

8. Viimeistely

  • Hionta (kivillä, hiomapapereilla)
  • Kiillotus
  • Reunojen siistiminen
  • Mahdollinen metalliosien viimeistely
Kuivaemalilla tehty pohja, joka on ensin poltettu ja annetty jäähtyä, sitten päälle märällä emalilla kukka kuvio.

Tuotteistajan pikaopas 3.0

Jari Parantaisen Tuotteistamisen pikaopas 3.0 painottaa, että tuotteistamisen tarkoituksena on muuttaa epämääräinen ja vaikeasti ostettava palvelu selkeäksi ja monistettavaksi tuotteeksi. Asiakas haluaa konkreettisen ratkaisun ongelmaansa. Siksi tuotteistamisen lähtökohtana on aina asiakkaan näkökulma: mitä hyötyä asiakas saa ja miksi palvelu on hänelle arvokas.

Yksi keskeinen ajatus kirjassa on kohderyhmän rajaaminen. Palvelua ei kannata yrittää myydä kaikille, sillä liian laaja kohderyhmä luo epäselvyyttä. Kun kohderyhmä määritellään tarkasti, palvelun lupaus, sisältö ja markkinointi voidaan muotoilla juuri kyseistä asiakasta palvelevaksi. Rajaus ei sulje muita pois, vaan ohjaa oikeita asiakkaita tunnistamaan palvelun itselle sopivaksi. Oppaassa korostetaan myös palvelun paketoimista. Hyvin tuotteistettu palvelu on nimetty, sen sisältö on kuvattu selkeästi ja sen eteneminen on ennakoitavissa.

Esimerkkipainotteinen opas antoi laajan näkökolman tuotteistamisen ytimeen. Erityisesti esimerkki vartiointifirman nerokaasta tavasta paketoida laitteet ja palvelut toimivaksi tuotteeksi, oli mieleenpainuva. Koko konseptin palvelut oli rakennettu selkeästi ja johdonmukaisesti laitteen asennuksia myöten. Koko palvelussa otliin jo asiakkaan edellä ajatellen vaikka asiakkaan seuraavaa muuttoa, jonka myötä hän saisi uuteen kotiin uudet laitteet asennettuna ja edelliseen asuntoon muuttava uusi asukas saisi vartiointi palvelut erittäin helposti käyttöön, kun laitteet olisi jo valmiina.

Lopuksi Parantainen muistuttaa, että tuotteistaminen on jatkuva prosessi, ei kertaluonteinen projekti. Palvelua ei tarvitse saada täydelliseksi heti, vaan tärkeämpää on aloittaa, testata ja kehittää kokonaisuutta asiakaspalautteen avulla. Hyvin tuotteistettu palvelu parantaa asiakaskokemusta, tehostaa yrittäjän omaa työtä ja luo pohjan kannattavalle ja kasvavalle liiketoiminnalle.

Skills staking – What skills can I combine?

I think that very many fokus to develop few skills very high level to master it fully and every skill is like that if you want to maste it. For example, playing an instrument needs hundreds of hours to years to practise to come a master and yet there comes always new layers to discover. Or you can make a fire in the forest without lighter, it takes many times to handle that skill, but if you know the basics on both, you can be the one who plays that guitar by the campfire and that fokus goes to have fun and singing together instead of who have the most developed skills. And i think that’s the point to have multiple basic skills. To enjoy. To inspire.

I think this was brilliant way to even notice my own skills and this really made me rethink my own skills again. Its not just something you learn from somewhere but more what you are and want to be. Energy goes where fokus flows. I think that eveyone have their unique skills but to recognation can take time and when that happens, you can practise it everyday in you daily life. Like if you realise, that you have wide volcabulary, maybe you should take quick lesson about writing or public speeking and find that way to expand it. I think it’s also very important to know why to put time and effort to some skill, what I want to achieve with that?

What comes to become a goldsmith, there is millon ways to do one thing. And knowing the basics is just one way and takes time, because those basics have also many variations. But the most inportant is to learn that one way, to master it and then develop that if need. Being an entrepeneur in Finland really requires many basic skills to earn living in this profession.

I really got inspired about this blog and propably gonna go deeper in this. I wanna be succesfull with what i already have and manage those skills and time will tell what i need in future and what skills to let go.

Mielipiteitä Tuotteistajan Taskuraamatusta

25 – Ostajat maksavat hyvästä omastatunnosta

Tämä kappale perustui siihen, millaisen arvontunteen ostettava tuote ostajalleen tuo, niin itselleen, kuin muiden silmissä, ja kuinka myyjä voi siihe vaikuttaa. Mielestäni hyvin mielenkiiintoinen tulokulma, koska oikeastaan kaikki, mitä puemme, millä ajamme, miten ilmenemme ja ilmaisemme itseämme, kertoo tuloluokastamme ja arvottaa meitä erityisesti tuntemattomien silmissä. Vaikka totuus olisikin aivan erilainen. Mutta se, kuinka paljon myyjä voi vaikuttaa ostajan arvontunteeseen on valtava, positiiviset perustelut ja vaikutukset oston ympärillä vaikuttavat hyvän omantunnon kestoon pitkälle myös oston jälkeen. Hyvin perusteltu ja aukoton myyntipuhe saa ostajan tuntemaan olonsa arvokkaaksi, mutta lopulliseen päätökseen ostajan täytyy tietysti päätyä itse omin perustein, joita myyjä voi aina tukea positiivisilla argumenteilla ja faktoilla. Tietysti jokainen tarvitsee oman kultaisen korun edustamaan ja muistuttaman itseään, kuinka arvokas on, vaikka onkin kultaa kalliimpi! Se on sijoitus! 😉

38- Tuttu, turvallinen, tylsä

Muutos on elämän edellytys, sitä mieltä itse olen. Jos kotona ei koskaan vaihda huonekalujen järjestystä, ja kaikki on ollut samalla tavalla 5 vuotta, tai edes 2, on se melko tylsää. Kappaleessa oli 10 vinkkiä, kuinka elvyttää tylsä mielenkiintoiseksi ja saada asiakassuhde elämään. On mielestäni hyvä pitää toiminnassaan hyvä perusrunko, jonka ympärillä voi tehdä muutoksia ja uudistuksia, joihin asiakkaan voi ottaa mukaan monella eri tavalla. Perus runko, jossa voi palvella vuosien aikana erivaiheissa mukaan tulleita asiakkaita, mutta sopivissa määrin ja oman osaamisen puitteissa kehittyvän tarjonnan mukaisesti. Kasvusta ja muutosista on hyvä olla läpinäkyvä ja asiakkaiden palkitseminen aktiivisesta mukanaolosta saa heidät pysymään siinä myös tulevaisuudessa, kunhan pysyy tuttuna, turvallisena ja yllätyksellisenä! Tylsyyttäkin tarvitsee välillä, jotta yllätyksellisyys saa merkityksen.

37- Mukava myy mulkkua paremmin

MIksi ei olisi suoraan vaan mukava ja asiallinen. Tuttavallinen keskustelu ja omasta henkilökohtaisesta elämästä tarinan jakaminen todentotta luo turvallisuuden tunnetta ja kun tarinoiden jakamisen pariin päästään, niin myynti tapahtuu lähes itsestään. Se ei varsinaisesti tunnu enää vain ostotapahtumalta, vaan kokemukselta, josta jää tarina ja muisto. Ja ihmiskemiat melko pitkälti ratkaisevat sen, tuleeko ostoa vai ei, ja se, osaako myydä ja perustella sen pilkkeellä silmäkulmassa vaikuttamatta tyrkyltä, on taito. Ellei tosiaan ole kyse niistä tupperwareista, joita ostetaan väkisin, koska ystävä mulkoilee sillä silmällä, ettei tarvi huomenna tulla kahville jossei ole tilattuna 3 uutta rasiaa. Mukava ei ole aina tuttu, eikä tuttu ole aina mukava.

14 – Alokkaasta guruksi ( ei ihan lähteny)

Tuntuu vähän vanhalta ajattelulta. Ammattilaiset ja amatöörit uiskentelee nykyään samassa altaassa ja erittely on vaikeaa. Sosiaalisen median myötä tuntuu, että kuka vaan voi olla mitä vaan. Yhdellä videolla voi pompata kaikkien tietoisuuteen olematta ammattilainen juuri missään. Taso on laskenut, vai onko se noussut ja moni osaa nykyään hyvin ja paljon kaikkea. Kuka on tässä maailmassa enää guru ja mikä sen mittari on? Huijarisynroomasta kärsii todella moni, joka harjoittelee ja/tai alkaa tekemään jotain uutta itselleen, mutta joillekkin asiasta tietämättömälle hänkin voi näyttäytyä guruna.

Logo ja sovellus käytöstä postmodernissa semiurbaanissa kontekstissa.

Yhden aikaansaavan aamun tulos! Logo on vanhaa symboliikkaa, mikä kuvastaa feminiinisyyttä ja alkuvoimaa. Toteutin symbolista myös koruja ensimmäisenä kouluvuonna. Kivinainen ajatus lähti yksin siitä, että kivet on oma intohimo ja ne inspiroi ja feminiinisyys itsessään heijastaa itselleni herkkyyttä ja kauniita asioita, mutta myös voimaa. Logo ja nimi olisi tarkoitus toteuttaa korttiin kultaisella värillä, koska miksi ei. Vihreä väri mietityttää eli taustaa voisi vielä hioa. Kevyesti eläväisempi tausta voisi olla myös mielenkiintoinen. Tai sitten yksinkertaisuus osaa asiansa.

BIG 5

BIG 5 testin yllättäviä, mutta melko paikkaansa pitäviä tuloksia. Kultasepäksi näillä spekseillä?

Sovinnollisuus 29

Extraversio 93

Tunnollisuus 23

Avoimuus 71

Neuroottisuus 47

Ei niin miellyttävä tai miellyttäjä?

Tämä tuli hieman yllätyksenä, mutta saan kiinni. Mitä useammin tekee kuten itse haluaa, ei tarvitse tehdä kompromisseja, jotka alkavat syömään sisältä myöhemmin. On eri asia olla miellyttävä, jota koen olevan, kunnes en enää miellytäkään tai ajattele asioista kuten valtaosa, tai edes keskustelun toinen osapuoli. Toisaalta, onko miellytettävyys oma vai toisen tulkinta minusta? Minulla on hyvä olla kun teen kuten koen itselleni oikeaksi, jos se on toiselle haasteellista, kokeeko hän minut epämiellyttäväksi tai vaikeaksi? Ne huutaa kovimmin, jotka ei enää hyödy sinusta kun teet omat rajat! Mutta täytyy jatkaa kuuntelun opettelua eikä olla niin jyrkkä, niin omakin tulkinta muista helpottuu 🙂 Tämä on aivan hyvä ajatellen oman pajan perustamista, saa tehdä just niin kun itse haluaa.

Positiivisuuden perikuva, korkea Extraversio

”Ekstraversio mittaa yleistä herkkyyttä positiivisille tunteille, kuten toivolle, ilolle, odotukselle ja lähestymiselle, erityisesti sosiaalisissa tilanteissa. Ekstraversion kaksi osa-aluetta ovat innostus ja itsevarmuus.” Näin sanoo testi.

Testi antoi tulokseksi 93%, mikä on mielestäni melkoisen korkea. Vaikken sinänsä yllättynyt tuloksesta, se tuntuu silti hieman hassulta tuntien oman hiljaisuuden, oman tilan sekä palautumisen tarpeen. Vaikka eipä nämä yhtälöt sulje toisiaan pois. Oman ammatinvalinnan kannalta Kultaseppäily on ehkä hieman epätavallinen valinta ajatellen omaa seuran ja vuorovaikutuksen tarvetta. Voiko yksin työskentelystä tulla raskasta jos sosiaaliset tarpeet ei täyty? Toisaalta, tekeminen vie hyvin usein mennessään niin, että päivästä loppuu tunnit kesken. Jospa tämän työn kautta pystyisin paremmin säätelemään sosiaalista kuormittavuutta mielekkäällä tekemisellä. Tasapainoa etsimässä.

 Ehkä ne aspektit voisivat hienosti yhdistyä oman pienen kivijalkapajan yhteydessä?

Tunnollisuus..

En ole kovin tunnollinen. Liian usein lykkään ryhtymistä ja aikaansaamista ja tiedän mistä tällainen johtuu. Lapsuudessa omaksuttu tapa toimia, josta todella kovasti haluaisin päästä eroon. Omaa yritystä ajatellen tunnollisuus ja aikaan saaminen on liiketoiminnan edellytys. Kukaan muu ei tee tuotteita myytäväksi minun puolesta. On saatava aikaiseksi ja käytettävä aikaa suunnitelman luomiseen ja sen toteuttamiseen. Elämässä monet asiat ovat olleet puolellani ja usein asiat ovat tapahtuneet minun hyväksi vaatimatta kovin suurta eforttia. Se on ollut omanlainen flow. Kuka tietää miksi näin, mutta aion luottaa siihen myös tulevaisuudessa. Toki, minun tehtäväni on luoda olosuhteet sellaiseksi, että se hyvä mikä tulee, voi jäädä ja kasvaa! Vaikka itselläni on tietynlainen onnistumisen pelko, tiedän että ryhtyessäni voisin saada todella hienoja asioita aikaan. Eli tässä saattaa olla suurin esteeni konkreettiseen menestykseen. Otan tämän ehdottomasti omaksi kehityskohteeksi.

Avoimuus

Kyllä olen avoin. Ja tämä liittyy myös aiemmin mainitsemaani Flowhun. Koska olen avoin, luon herkästi kontakteja ja verkostoa ympärille, joka puolestaan antaa minulle lisää resursseja. Elämässä mentaliteettini on, jos joku antaa, otan vastaan (toki punnitsen sitä, mikä palvelee itseäni parhaiten, en ota vastaan mitään, mikä ei tunnu omalta). Ja olen saanut todella paljon vain sen takia, että olen avoin ja helposti lähestyttävä. Se on yksi ydin piisteistäni ja en voi olla siitä kuin ylpeä. On siinä toki kehitettävää ja ole hionut sitä ominaisuutta vuosia, enää en jaa kaikkea kaikille enkä anna itsestäni välttämättä kaikkea kerralla ja osaan säädellä ns.jakamisen voimakkuutta. HYVÄ MINÄ!

Vai neuroottinen?

“Neuroottisuus: Tyypillinen tai keskitasoinen
Olet neuroottisuudessa tyypillinen tai keskitasoinen, mikä on Big Five -persoonallisuuspiirtemallin keskeinen negatiivisten tunteiden ulottuvuus. Neuroottisuus mittaa yleistä herkkyyttä negatiivisille tunteille, kuten kivulle, surulle, ärtyisälle tai puolustavalle vihalle, pelolle ja ahdistukselle. Neuroottisuuden kaksi osa-aluetta ovat vetäytyminen ja ailahtelevaisuus.”

Tunnistan. Valitettavasti. Tämä kaikki edellä mainittu on menneisyydessä sisäisen lapseni oman herkkyyden suojaksi luotua, mistä ei pääse eroon kuin tuntemalla ja tiedostamalla. Niin siitä suojamuurista tulee lopulta elämän myötä osa valheellista identiteettiä kunnes sen kohtaa ja muuttaa itsessään. Toisin sanoen huomion tarvitsee se hylätty ja vaille jäänyt sisäinen lapseni, jotta pystyn hyväksymään menneisyyden kauheudet ja näkemään niiden kauneudet. Ja tämä kaikki eletty elämä kauheuksineen ja kauneuksineen toimii minulle inspiraatioina omiin tuleviin töihin. Niinhän jokainen oman elämänsä taiteilija tekee, luo oman sielunkokemuksen kautta jotain, mihin muut voivat samaistua ja kokevansa ettei ole yksin. Olen oikealla alalla vihdoin.