Valolla on suuri merkitys sisustussuunnittelussa, sillä se tuo esiin joko huonoja tai hyviä kohtia sisustuksessa. Valo vaikuttaa vahvasti myös tunnelmaan ja huoneen lähestyttävyyteen.
Luonnonvalo pitää huomioida suunnittelussa sillä sen tulo suuntaan et voi paljon vaikuttaa, joten pitää miettiä mihin se osuu ja mitä se ehostaa. Pitää ottaa myös huomioon vuodenajat ja ilmansuunta, sillä ne vaikuttavat luonnonvalon määrään ja siihen mihin aikaan valoa on eniten tai vähiten. Jos huoneessa on isot ikkunat Itään päin, auringon nousu näkyy aamulla ja paistaa sisään. Tämä pitää huomioida etenkin makuuhuoneessa, jos siellä on ikkuna itään päin, kannattaa siihen valita paksummat verhot, jos ei halua herätä auringon kanssa.
Jos suunniteltavassa huoneessa ei ole ikkunaa, josta tulisi luonnon valoa sisään, tai valoa tulee pienesti muualta, niin sinne on lisättävä isompi valon lähde, kuin toiseen samankokoiseen huoneeseen, johon tulee enemmän valoa huoneen ulkopuolelta. Valaistusta voi myös lisätä pienillä valaisimilla, kuten lukuvaloilla tai tunnelmavaloilla.
Valon lämpötilalla on suuri merkitys huoneen tunnelmaan. Lämmin valo sopii hyvin oleskelutiloihin, kun taas kylmempi valo sopii paremmin työtiloihin, kuten keittiöön ja toimistoon. Lämmin valo tuo useammin rauhallisemman tunnelman, kuin kylmempi. Tämän takia makuuhuoneisiin asennetaan yleisimmin lämmin valo.

Pitää kuitenkin muistaa, että valon vari vaikuttaa ympäristöönsä. Jos huoneeseen asennetaan 6500K valo tämä valaisee huoneen kirkkaan valkoisella, saavan valkoiset seinät näyttämään pienesti siniseltä. Kun taas lämmin valo 2700K saisi valkoiset seinät näyttämään pienesti kellertäviltä.

Jos huoneeseen sen sijaan asennetaan luonnoton valo, kuten punainen se värjää ympäristössään kaiken punaisen sävyiseksi.
Valonlähteen koolla on myös väliä. Pieneen huoneeseen kelpaa pieni valaisin, mutta isoon huoneeseen voi tarvita useamman valaisimen. Valaisimien paikka pitää myös harkita tarkkaan, koska jokainen valo luo varjoja ja varjot voivat piilottaa jotain mitä haluaisi esille. Valolla voi myös tuoda esille asioita, kuten kukka-asetelmia tai keräily tavaroita.
Valolla on suuri merkitys sisustuksessa ja kodin mukavuudessa. Tämän takia se on tärkeä huomiodia alusta loppuun asti suunnittelussa.
Linkit:
https://i.pinimg.com/736x/7a/c4/8a/7ac48af9cde8a11c5d4baed82da1e239.jpg
https://i.pinimg.com/736x/3c/16/86/3c1686844511c709572d6aa243573ea7.jpg


