Tuotteistajan pikaopas 3.0on käytännön läheinen opas asiantuntijoille ja yrittäjille siitä, miten oma asiantuntemus tai palvelu voidaan muuttaa selkeäksi, myytäväksi “tuotteeksi”, joka on helppo ostaa ja tuottaa. Oppaan tavoitteena on auttaa lukijaa ymmärtämään, miten työstä tehdään järjestelmällistä ja kannattavaa tarjoamalla asiakkaalle jotain konkrettista ja helposti ostettavaa.
Ensimmäinen asia, jonka opin on että tuotteistaminen ei ole pelkkää paketoimista, vaan ennen kaikkea ajattelutapa. Se tarkoittaa oman osaamisen soveltamista tavalla, joka tekee siitä asiakkaalle ymmärrettävää, toistettavaa ja ostettavaa. Hyvin tuotteistettu palvelu ei ole vain listaus osaamisista, vaan se on suunniteltu kokonaisuus, jossa on selkeä kohderyhmä, selkeä arvolupaus ja selkeä tapa ostaa palvelu.
Toinen tärkeä oppi on, että tuotteistaminen vaatii asiakas lähtöisyyttä. Asiakkaan ongelman ja tarpeen ymmärtäminen on keskeistä, tuotteistettu palvelu onnistuu vain, jos se vastaa asiakkaan todelliseen tarpeeseen. Tämä vaatii rohkeutta rajata oma tarjonta ja keskittyä selkeään ratkaisukykyyn yhden kohderyhmän ongelmaan sen sijaan, että yritettäisiin ratkaista kaikkien asiakkaiden kaikkia ongelmia.
Tuotteistaminen tuo selkeyttä ja tehokkuutta myös tarjoajalle itselleen. Kun asioita ei tehdä joka kerta erikseen räätälöitynä, vaan tietyn rakenteen ja prosessin mukaisesti, työstä tulee ennustettavampaa ja vähemmän stressaavaa. Tämä tarkoittaa myös sitä, että palvelujen tuottamiseen kuluva aika ja energia voidaan käyttää paremmin esimerkiksi uusien ideoiden kehittämiseen tai asiakastyöhön.
Oppaassa korostetaan myös hinnoittelun ja tuotteen nimen tärkeyttä. Selkeä hinta ja kuvaava nimi auttavat asiakasta ymmärtämään tarjonnan arvon ja tekemään ostopäätöksen helpommin. Tässä piilee myös se, että tuotteistaminen ei ole vain sisällön paketoimista vaan koko palvelun tai tuotteen brändin ja viestinnän suunnittelua, miten palvelu esitetään, miten se tuntuu asiakkaasta ja miten se erottautuu kilpailijoista
Lopuksi oppaasta sai selkeän käsityksen siitä, että tuotteistaminen ei ole vain myyntiväline, vaan se on tapa tehdä asiantuntijuudesta liiketoiminnallisesti toimivaa ja kestävää. Kun palvelu on tuotteistettu hyvin, asiakkaan on helpompi ymmärtää mitä hän ostaa, miksi se maksaa sen verran kuin se maksaa ja mitä hyötyä siitä on hänelle.
Teatteri on saanut alkunsa antiikin Kreikassa (n. 500 eaa.), jolloin esitykset pidettiin ulkoilmassa ja näyttämöt rakennettiin katsomoita alemmaksi, ikään kuin suureen kuoppaan. Tästä kehittyivät vähitellen myös lavasteet.
Suomeen teatterikulttuuri kehittyi maailman kauneimmassa kaupungissa, jota me kaikki syvästi rakastamme ja ihannoimme eli tietenkin Turus vuonna 1640. Ensimmäinen tunnettu teatteriesitys oli opiskelijoiden esittämä saksalainen komedia “Studentes”.
Teatterin kehitys jatkui myöhemmin, ja ensimmäinen suomenkielinen ammattiteatteri perustettiin Helsinkiin vanhoina hyvinä aikoina, kun eivät roadmanit varastaneet kenkiäsi jalastasi samalla solvauksia huudelleessaan eli, vuonna 1872. Teatterikulttuuri levisi koko maahan 1900-luvun alussa.
Alkujaan lavastukset olivat hyvin alkeellisia ja yksinkertaisia, eikä esityksiin välttämättä tehty lainkaan omia lavasteita. Ne eivät myöskään liittyneet esityksiin suuresti koska usein teatterissa olivat vain yhdet pysyvät lavasteet. Teatterin pääpaino oli näyttelijöissä sekä tarinassa.
Ajan kuluessa roomalaiset kehittivät lavastusta pidemmälle käyttämällä pysyviä kivisiä näyttämörakennelmia ja koristeellisia taustoja. Myös maalattuja taustoja käytettiin jonkin verran.
Renessanssin aikana (1400–1600-luvuilla) lavastusta alettiin kehittää huomattavasti. Perspektiivipiirustus mullisti lavasteiden tekemisen, ja maalatut taustat loivat illuusion syvyydestä ja realismista. Italiassa syntyi niin sanottu kehysnäyttämö, jossa yleisö katsoi esitystä yhdestä suunnasta, kuten nykyteatterissa. Lavasteista tuli pikkuhiljaa näyttävimpiä ja yksityiskohtaisempia.
Teollistumisen myötä lavasteet muuttuivat yhä realistisemmiksi. Näyttämömekaniikka kehittyi: käytettiin liikuteltavia kulisseja, nostolaitteita ja valaistusta tunnelman luomiseen. 1800-luvulla realismi ja naturalismi korostuivat, ja lavasteiden tuli näyttää mahdollisimman todellisilta, jopa arkisilta, näyttämö lavoille usein asennettiin kiskoja joilla lavasteita sai liikuteltua
1900-luvulla lavastuksessa alettiin kyseenalaistaa realismia. Modernismi toi mukanaan pelkistettyjä, symbolisia ja abstrakteja lavasteita. Lavastuksen tehtävä ei ollut enää vain jäljitellä todellisuutta, vaan tukea näytelmän teemaa ja tunnetta. Samalla elokuvan ja television synty avasi lavastukselle kokonaan uusia mahdollisuuksia.
Nykyään teatteri lavasteet voivat olla fyysisiä, digitaalisia tai näiden yhdistelmiä. Projektiot, LED-seinät ja virtuaalilavasteet ovat yhä yleisempiä erityisesti elokuvissa ja konserteissa. Lavastus nähdään osana kokonaisvaltaista visuaalista ilmettä, jossa yhdistyvät tila, valo, värit ja teknologia.
Lavastuksen elokuvien maailmassa
1890-luvun alussa alettiin tehdä ensimmäisiä elokuvia, joiden lavastukset olivat luonnollisesti hyvin yksinkertaisia. Ensimmäiset elokuvat kuvattiin usein studioissa, joissa käytettiin teatterista tuttuja maalattuja taustoja ja kiinteitä kulisseja.
Koska elokuvat saivat äänensä vasta 1920-luvulla, lavasteilla oli kuitenkin suuri merkitys, ja niiden avulla pyrittiin tekemään elokuvien tapahtumapaikoista mahdollisimman selkeitä ja helposti ymmärrettäviä. Lavastus oli usein ylikorostettua ja näyttämömäistä.
1930-1950-luvuilla Äänielokuvat kehitettiin ja ne yleistyivät. Lavasteiden merkitys kasvoi samalla ja alettiinkin suurissa Hollywood studioissa rakentamaan toinen toistaan suurempia ja näyttävämpiä lavasteita suuriin halleihin. Elokuvia varten rakennettiin kaupunkeja, palatseja ja historiallisia ympäristöjä. Lavastus oli usein erittäin yksityiskohtaista ja näyttävää, ja sen avulla luotiin tunnelmaa katsojille. Studiolavasteet mahdollistivat täydellisen kontrollin valaistuksesta ja ympäristöstä.
1950-1970-luvuilla toisen maailmansodan jälkeen alettiin suosia realistisempaa ilmaisua. Kuvauksia siirrettiin yhä enemmän oikeille kuvauspaikoille, ja lavasteiden tehtäväksi tuli täydentää todellisia ympäristöjä sen sijaan, että ne olisivat kokonaan korvanneet ne. Lavastuksesta tuli huomaamattomampaa, ja sen tuli tukea tarinaa ilman, että se vei huomiota liikaa itse elokuvasta.
1980–2000-luvuilla Teknologian kehittyessä lavastaminen koki suuren muutoksen. Fyysisten lavasteiden rinnalle tulivat pienoismallit sekä sini- ja vihertaustat (blue screen ja green screen) ja myöhemmin digitaaliset lavasteet. Fantasia- ja scifi-elokuvissa voitiin luoda kokonaisia maailmoja, joita ei ollut mahdollista rakentaa fyysisesti. Lavastajan työ muuttui entistä enemmän yhteistyöksi erikoistehostetiimien kanssa.
Henkilökohtainen lempiesimerkkini tästä kehityksestä on Avatar, joka julkaistiin vuonna 2009. Mielestäni se oli elokuva-alan lavastuksen edelläkävijä. Elokuvassa käytettiin hyvin vähän perinteisiä fyysisiä lavasteita, ja sen näyttävä maailma sekä avatar-hahmot luotiin pitkälti muokkaamalla näyttelijöiden ulkonäköä ja ympäristöjä tietokonegrafiikan avulla. ja blue screen oli isossa osassa elokuvan tekoa. mielestäni kyseinen elokuva on visuaalisesti näyttävin mitä olen itse katsonut.
Nykyelokuva Nykyään lavasteet voivat olla fyysisiä, digitaalisia tai näiden yhdistelmiä. LED-seinät, virtuaalistudiot ja reaaliaikainen tietokonegrafiikka ovat muuttaneet tapaa, jolla elokuvia tehdään. Silti perinteiset lavasteet ovat yhä tärkeitä, sillä ne auttavat näyttelijöitä eläytymään rooleihinsa ja tekevät kuvista uskottavampia. Lavastus nähdään nykyelokuvassa osana kokonaisvaltaista visuaalista kerrontaa, jossa tila, värit, materiaalit ja yksityiskohdat tukevat tarinan teemaa ja tunnelmaa.
Yhteenvetona voidaan todeta, että elokuvien ja teatterien lavasteet ovat kehittyneet yksinkertaisista maalatuista taustoista monimutkaisiksi, teknologian tukemiksi maailmoiksi, jotka ovat olennainen osa tarinankerrontaa.
Sain persoonallisuustestistä vastaukseksi sovittelija, jota pidin aluksi täysin vääränlaisena enkä uskonut sen olevan lainkaan pätevä. Luettuani tekstiä eteenpäin totesin kuitenkin sen olevan yllättävän lähellä totuutta.
”Vaikka he saattavat vaikuttaa hiljaisilta tai vaatimattomilta, sovittelijoilla (INFP) on elinvoimainen ja intohimoinen sisäinen elämä.”
Heti alussa tämä kohta osui itseeni, sillä saatan alkuun vaikuttaa rauhallisemmalta kuin oikeasti olenkaan.
”Tällaisen persoonallisuustyypin omaavilla ihmisillä on taipumus tuntea olevansa vailla suuntaa tai jumissa, kunnes he löytävät elämäänsä tarkoituksen.”
Tämäkin kuulosti hyvin tutulta, koska olen pitkään yrittänyt etsiä itseäni ja oikeaa suuntaa, enkä tiedä vieläkään, olenko sitä löytänyt.
Mielestäni tämä osui hyvin itseeni. Olen hyvin itsenäinen, sillä olen tottunut olemaan paljon yksin ja hoitamaan asiani itse. Vaikka osaan toimia ryhmässä ja ottaa muut huomioon, toimin yksin huomattavasti paremmin kuin ryhmässä, ja se on minulle usein myös mieluisampaa.
Valitsen harrastukseksi mieluummin yksilölajin kuin joukkuelajin, koska haluan hallita tekemistäni. Jos teen virheen, en voi syyttää siitä ketään muuta kuin itseäni, ja jos onnistun, se on puhtaasti omaa ansiotani eikä kenenkään muun siivellä lentämistä.
Viihdyn vapaa-ajallani enimmäkseen yksin, koska silloin saan ladattua akkujani. Yksin ollessa saa olla aina oma itsensä eikä tarvitse ottaa ketään muuta huomioon. Kun olen ihmisten kanssa, yritän ottaa kaikki huomioon, mikä voi joskus olla hieman raskasta, ja saatan jättää omat tarpeeni varjoon, jotta muilla olisi kivaa.
Tämä on huono tapa, sillä varsinkin aiemmin minun oli vaikea pitää puoliani. Nykyään olen onneksi oppinut pitämään puoleni ja olemaan terveellä tavalla itsekäs.
Tämänkin koin itseeni sopivaksi. Minulla on hyvä mielikuvitus, tykkään kokeilla uusia asioita ja olen kiinnostunut erilaisista mielipiteistä ja näkökulmista. Kysyn usein muiden mielipiteitä tekemiini projekteihin, koska eri ihmiset huomaavat erilaisia asioita, joita en olisi itse välttämättä tullut ajatelleeksi lainkaan.
Minua kiinnostavat kovasti erilaisten ihmisten mielipiteet esimerkiksi eettisistä asioista, ja haluan kuulla näkemyksiä eri näkökulmista, vaikken olisikaan aina samaa mieltä. Mielestäni asioista on usein kiinnostavampaa keskustella sellaisen ihmisen kanssa, joka on eri mieltä, koska siinä oppii usein enemmän kuin pelkästä yksimielisyydestä
Tämäkin sopii minuun hyvin, koska olen tunteellinen ja tunneälykäs. Haluan tulla kaikkien kanssa toimeen ja pystyn lähes aina tekemään ongelmitta yhteistyötä, vaikka toimisinkin mieluummin yksin. Aistin muiden ihmisten tunnetilat helposti ja olen ymmärtäväinen.
Olen myös hyvin impulsiivinen ja koen asiat usein muita vahvemmin, niin hyvät kuin huonotkin. Huomaan ihmisten pienetkin eleet, joita moni ei tule ajatelleeksi, ja tulkitsen automaattisesti uusien ihmisten kehonkieltä ja eleitä, vaikken edes tiedostaisi sitä. Tämän takia teen usein heti alkuun johtopäätöksiä siitä, millaisia kyseiset ihmiset ovat. Usein olen lähellä totuutta, mutta en aina.
Tässä osiossa erityisesti improvisointi kuulosti itselleni tutulta. Jos en osaa jotain, sovellan jo osaamiani taitoja päästäkseni tarvittavaan lopputulokseen. Osaan harvoin tehdä asioita täysin valmiiksi mallin mukaan, mutta olen hyvä improvisoimaan ja esittämään tietäväni, mitä teen, vaikka olisinkin täysin kuutamolla.
Yritän myös aina ajatella asioita eri tavoin ja eri näkökulmista, esimerkiksi työprojektia tehdessä, vaikkei se ole aina helppoa.
Kuten muissakin kohdissa, koen tämänkin kuvaavan minua hyvin. Stressaan joskus turhista pikkuasioista ja jännitän paljon tulevia tapahtumia. Olen myös kunnianhimoinen, ja minulla on vahva tarve voittaa ja olla paras minua kiinnostavissa asioissa – minulle ei riitä toinen sija. Kuten olen jo aiemmin maininnut, olen hyvin impulsiivinen.
Muut kohdat kuulostavat ainakin suurin piirtein todenmukaisilta, mutta “Harkitseva työote” -kohtaa en voi täysin allekirjoittaa. Vaikka pyrin aina tekemään työni moitteettomasti, innostuessani uudesta projektista toimin usein nopeammin kuin ehdin miettiä, ja epähuomiossa jokin oleellinen saattaa jäädä huomaamatta. Usein huomaan tämän vasta liian myöhään, kun työ on jo lähellä valmistumista.
Korjaan kuitenkin aina tekemäni virheet, enkä ikinä lähettäisi asiakkaalle työtä, jossa olisi jotain vikaa – lopullisen työn on oltava moitteeton. Huomatessani tehneeni virheen ärsyynnyn kuitenkin helposti ja olen pettynyt itseeni, jolloin kiinnostus koko työhön saattaa herkästi lopahtaa.
Ajattelutapaani ei mielestäni voi aina kutsua kovin huolelliseksi, sillä päässäni on usein sata ajatusta päällekkäin ja minun on vaikea saada niitä järjestykseen. Tästä syystä minulle olisi erityisen tärkeää suunnitella työni alusta loppuun kirjoittamalla asiat ylös, sillä sata ajatusta paperilla on huomattavasti helpompi järjestää ymmärrettävään muotoon kuin sata ajatusta päässä, jotka poukkoilevat minne sattuu.
Usein kuitenkin innostun uudesta työstä niin paljon, että haluan välittömästi päästä tekemään sitä, jolloin suunnittelu jää puolitiehen ja virheitä sattuu herkästi. Kun maltan suunnitella työni rauhassa, sen tekeminen sujuu kuitenkin hyvin.
Huonoja puolia sen sijaan olivat:
vaikeus soveltaa käytännön ratkaisuja, kritiikin ottaminen henkilökohtaisesti, haluttomuus puolustaa itseään, itsekriittiset ajatukset, rutiinien välttely, vaikeus jättää katumus taakse, verkostoitumisen haasteet, organisoinnin unohtaminen, rutiinien uuvuttavuus, rajojen asettamisen vaikeus, toiminnan lykkääminen, herkkyys ulkopuolisille mielipiteille.
Nämä huonot puolet olivat suurin piirtein päteviä. Erityisesti “itsekriittiset ajatukset” -kohdasta tunnistin itseni hyvin, sillä olen hyvin itsekriittinen ja vaadin itseltäni joskus paljon. Otan omat virheeni erittäin raskaasti, ja häviäminen saattaa olla minulle vaikeaa.
Lopulta testi osoittautui yllättävänkin osuvaksi ja herätti paljon ajatuksia omasta persoonastani ja toimintatavoistani. Vaikka minulla on vielä paljon kehitettävää itsessäni, koen saaneeni testin kautta paremman käsityksen omista vahvuuksistani ja heikkouksistani. Se auttoi minua hahmottamaan, miksi toimin tietyissä tilanteissa tietyllä tavalla ja miksi jotkin asiat tuntuvat minulle luontevammilta kuin toiset.
Työntekijänä pidän itseäni ahkerana ja toimeentulevana. Teen työni huolellisesti ja pyrin aina parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Olen hyvä improvisoimaan ja keksimään erilaisia tapoja saavuttaa tavoitteet, erityisesti tilanteissa, joissa selkeää toimintamallia ei ole valmiina. Pystyn soveltamaan aiemmin oppimiani taitoja uusiin tilanteisiin ja näen usein useita vaihtoehtoisia ratkaisuja samaan ongelmaan.
Olen myös avoin kuuntelemaan muiden näkemyksiä ja ehdotuksia, ja pidän tärkeänä sitä, että asioita tarkastellaan useasta eri näkökulmasta. Uskon, että parhaat lopputulokset syntyvät usein yhteistyön kautta, kun jokainen tuo omat ajatuksensa ja kokemuksensa esiin. Tiedostan kuitenkin, että innostukseni ja impulsiivisuuteni saattavat joskus viedä mukanaan, jolloin pysähtyminen ja asioiden harkitseminen saattaa jäädä liian vähälle. Kun maltan hidastaa tahtia ja käyttää enemmän aikaa suunnitteluun ja pohdintaan, työskentelyni on selvästi parempaa jonka huomaa myös tuloksissa
Kaiken kaikkiaan testin tulokset antavat minulle hyvän pohjan itseni kehittämiseen, ja ne ovat hyvin suuntaa antavia vahvuuksieni ja heikkouksieni paikantamisessa. Näitä tietoja voi hyödyntää niin työelämässä kuin arjessakin.
Chat gpt ei suostunut tehdä hupaisaa loppukevennys kuvaa, niin tossa on Niilo ja Hilma 😀
Tuotteistajan taskuraamattu -kirjan pääperiaate on vedota järjen sijasta psykologian avulla ostajan tunteisiin niin, ettei ostaja välttämättä tule sitä ikinä tajuamaan. Kaikki ihmiset käyttäytyvät enemmän samalla tavalla kuin tajuavatkaan. Kirja kertoo, kuinka ihmisiin voi vedota ja kuinka päästä ostajan pään sisään.
“12 jos et ole mitään tai kukaan, sinua ei kuunnella”
“jo antiikin kreikkalaiset oivalsivat, että puhujan persoona ratkaisee, miten tehokkaasti hänen sanomansa menee perille. Ennestään tuntemattoman asiantuntijan on tärkeää todistaa aluksi, mistä hänen auktoriteetti kumpuaa.”
Tämä osio käsitteli ajatusta siitä, että ”kaikki auktoriteetin tunnusmerkit liittyvät ulkoisiin asioihin”, ja olen sen kanssa hyvinkin samaa mieltä. Olen itsekin huomannut, kuinka suuri merkitys maineella on. Kun julkkis mainostaa tuotetta, itse tuotteella ei oikeasti ole suurta merkitystä, ja ihminen saattaa ostaa sen vaikkei oikeasti tarvitsisikaan tuotetta ihan vain siksi, että pitää sitä suositellutta ihmistä jotenkin parempana. Koska hän on suosittu, hänen ajatellaan olevan luotettava, vaikkei ihmisestä tietäisi muuta kuin mitä hän itse somessa antaa ymmärtää.
On myös helpompi luottaa ihmiseen, joka osaa puhua hyvin ja näyttää hyvältä, vaikkei hän oikeasti olisikaan yhtä pätevä kuin epäsiisti, verbaalisesti täysin lahjaton ihminen. Tätä huomaa käytännössä hyvin politiikassa, jossa auktoriteetilla on suuri merkitys, ja joskus poliitikon auktoriteetilla on enemmän merkitystä kuin hänen ajamallaan asialla.
“16 lauman paine jyrää järjenkin alleen”
“olemme aivan lampaita kaikki. Sisääsi on piilotettu mekanismi, joka pakottaa sinutkin apinoimaan muita. Myyjänä pärjäät kuitenkin paremmin, kun uit vastavirtaan.”
Olen itsekin huomannut ilmiön, jota osio käsittelee. Ihmisillä on tapana kopioida muiden liikkeitä, ja on helpompaa mennä virran mukana kuin poiketa massasta. Olen huomannut ilmiön jo kauan sitten, ja olen aina itse koittanut välttää menemästä päättömästi lauman mukana miettimättä asiaa itse omilla aivoillani.
Hyvä esimerkki asiasta ovat erilaiset trendit, joissa ei usein ole mitään järkeä. Itselleni tulee mieleen esimerkiksi Stanley Cup -juomamuki/pullo/kuppi. Kuppi maksaa noin 50 euroa, mikä on mielestäni naurettava hinta kupista, jossa ei ole mielestäni mitään erityistä. Stanley Cup on siis iso termosmuki, johon mahtuu reilu litra nestettä. Kupin olisi tarkoitus pitää neste kylmänä tai kuumana pitkän aikaa. Kupissa on kansi ja pilli, mutta kansi ei ole vesitiivis, ja kaatuessaan se vuotaa.
Kuppi oli jokin aika sitten suuressa suosiossa, ja niistä maksettiin aivan tolkuttomia summia. Myös julkkiksilla oli Stanley Cupeja, mikä varmasti nosti kysyntää, mutta miksi? Miksi kukaan haluaisi ostaa tolkuttoman kalliin ja mielestäni epäkäytännöllisen kupin? Itse en keksi muuta syytä kuin lauman seuraamisen. Kun julkkis ostaa kupin, haluavat hänen seuraajansakin saman, ja kohta, kun kaikilla on kyseinen tuote, ajattelee ihminen, että hänenkin on ostettava se, koska kaikilla muillakin on. Näin ihminen päätyy taas seuraamaan laumaa.
Kirjassa käytiin läpi tutkimusta, jossa oli ryhmä ihmisiä, joille näytettiin kolme viivaa, joista piti valita, mikä viiva oli yhtä pitkä kuin neljäs viiva. Mitä koehenkilö ei tiennyt, oli se, että muut olivat palkattuja näyttelijöitä, jotka vastasivat tarkoituksella väärin. Vaikka oikea vastaus olisi ollut hyvin selkeä, koehenkilö alkoi epäillä itseään, ja 75 % koehenkilöistä vastasi väärin ja päätyi seuraamaan laumaa.
“26 kaikki ovat keskimääräistä älykkäämpiä”
“aivomme ovat tavattoman turhamaiset. Ego välttelee viimeiseen saakka kolhuja ja arvovaltatappiota. Muista, että jokainen asiakkaasi on mielestään keskimääräistä parempi ihminen “
Tässä osiossa käsitellään ihmisten tapaa yliarvioida itseään huomattavasti todellisuutta paremmaksi. Tähän törmää elämässä hyvin usein, ja myönnän huomanneeni itsekin langenneeni samaan, vaikka koitan olla aina realistinen omista kyvyistäni enkä halua valehdella itselleni tai muille. Ihmisellä on kuitenkin usein vaikea arvioida omaa osaamistaan, ja se menee usein joko hyvin ylä- tai alakanttiin. Kirjan mukaan se menee lähes aina reilusti yläkanttiin.
Ihmisellä on myös tarve, tajuamattaankin, antaa puheissaan itsestään parempi kuva. Kuten kirjassa sanottiin, ”eivät ihmiset haastatteluissa myönnä katsovansa sellaisia ohjelmia kuin “Seksiturismin salat” tai vastaavia”, vaan ihmiset usein vastatessaan kertovat sen, mitä kunnon kansalaisen kuuluisi tehdä, eivätkä sitä, mikä on oikeasti totuus.
“42 esitä vaikeasti tavoiteltavaa”
“Älä ole helppo nakki. Mitä useammin kieltäydyt sitä hanakammin asiakas haluaa ostaa. Rakenna bisneksesi tueksi sisäpiiri johon on vaikea päästä”
Tässä kohdassa kehotetaan olemaan vaikeasti tavoiteltava ja rakentamaan itselleen sisäpiiri. Tämä kohta ei kuitenkaan puhutellut itseäni, ja mielestäni tämä vinkki ei ole kovinkaan hyvä. Itseäni ainakin lähinnä ärsyttää ”vaikeasti tavoiteltavuus”, ja uskoisin, että tällaisen sisäpiirin rakentaminen olisi käytännössä hyvin vaikea saada toimimaan, eikä se varmastikaan toimi kaikille.
Bisnes pitäisi saada kiinnostamaan muullakin tavalla kuin sillä, että sinne on vaikea päästä. Jos olisin menossa ravintolaan ja vaihtoehtoina olisi ravintola, josta olen kuullut paljon hyvää ja jossa olisi paljon tilaa, valitsisin sen mieluummin kuin ravintolan, johon on vaikea päästä, ellei sillä ole todella hyvä maine. En usko monenkaan kuluttajan jaksavan nähdä valtavaa vaivaa päästäkseen johonkin paikkaan, ellei siellä ole oikeasti jotain erityistä.
Kirjassa annetaan ymmärtää, että pelkkä vaikeasti tavoiteltavuus toisi asiakkaita ovista ja ikkunoista, mutta se ei mielestäni riitä. Mielestäni bisnekselle on tärkeämpää rakentaa ensin hyvä imago ja vasta sen jälkeen miettiä, haluaako olla vaikeasti tavoiteltavissa. Kun mainetta on jo saavutettu voi sitten vaikeasti tavoiteltavuus olla kannattavaakin.
The article presents the argument for the power of combining multiple average skills to achieve a level of expertise and uniqueness. It sifts the focus from the pressure of becoming best at everything to developing a collection of multiple skills.
The article is very optimistic. It encourages to embrace growth mindset and to appriciate your already existing skills, and to combine the skills when needed to create your own kind of collection of skills rather than focusing on being the best at one thing, there may be a lot of people who can bake, less people who can bake and paint, but a person who can bake, paint, sing, skii and run a marathon is very unique, the article has a very rare and positive perspective about skills, usually people think that you are special when you are best at something and that you have to be the best to be good. The article is very eye opening and it has a unique perspective that I have never thought about before
Skill stacking is very useful and important as a set builder. We have to use so many materials and equipment we cannot master everything perfectly, it is much more important to be able to work with many different things than to be perfect in one of them, we have to be able to weld, sew, paint, do woodwork, use wood, metal, polyurethan, fabric ect. And much more. If I was perfect at welding, but that would be the only thing I am good at, I would be useless at my job. Of course it would be amazing to master everything perfectly, but it is utopian thought that probably no one can achieve, even if we are making a single project, only a one product, we usually have to make it with a lot of different materials, equipment and techniques. To achieve the perfect product. For example, we made a tree decoration for the school and we used concrete, plastic, empty bottles, wire mesh, old pottery like plates and mugs, metal, wood, wire, rebar and more. We had to build the support structures, shape the rebar, weld it, shape the concrete, paint the tree, shape the bottles and plastic to make the leaves, paint the leaves, make mosaic to the sides, and much more. We had to do a ton of different things to make a single product. We have to be able to do a lot of things. If I was the world’s best welder but could not do anything of the other techniques, I would have not been able to make the tree, if I was the best at welding it would not be enough if I could not do anything else. That’s why it is important as a set builder to be able to do a lot of things and to combine the things u can already do, to do other new things.
As a set builder I am average at most of the things we have done shaping, welding, woodwork, painting, and I am also pretty good at planning and calculating and I can improvise and combine my already average skills to achieve the needed result I am also pretty good at problem solving which is good as a set builder
Whatever you do, it doesn’t matter how good you are there is always a child in china that is way better than you.
