16 Personalities -testin mukaan persoonallisuustyyppini on Protagonisti. Protagonistia kuvaillaan karismaattiseksi, empaattiseksi ja idealistiseksi. Hänellä on kyky inspiroida ja johtaa muita sekä ymmärtää ihmisten tunteita ja motiiveja. Koen tunnistavani näitä ominaisuuksia itsessäni, ja näen niissä paljon yhtymäkohtia myös sisustussuunnittelijan ammattiin.

Asiakaslähtöisyys ja kokonaisuuksien hahmottaminen

Sisustussuunnittelijan työssä asiakas on keskiössä. Koen olevani hyvä kuuntelemaan asiakkaan toiveita ja myös sanoittamaan niitä silloin, kun asiakas ei itse osaa täysin kuvailla, mitä hän tilalta haluaa. Empaattisuudesta on tässä paljon hyötyä, sillä suunnittelijan täytyy pystyä tarkastelemaan tilaa asiakkaan näkökulmasta eikä ainoastaan omien mieltymystensä kautta.

Protagonistia kuvaillaan myös kokonaisuuksien hahmottajaksi. Sisustussuunnittelussa tämä näkyy mielestäni siinä, että tilan tunnelmaa, toimivuutta, värejä, valaistusta ja käyttäjän arkea täytyy ajatella yhtenä toimivana kokonaisuutena. Tällainen kokonaisvaltainen ajattelutapa tuntuu itselleni luontevalta.

Sisustussuunnittelu ei myöskään ole vain materiaalivalintoja tai yksin tehtävää suunnittelutyötä, vaan siihen kuuluu paljon yhteistyötä esimerkiksi urakoitsijoiden, kalustetoimittajien ja muiden suunnittelijoiden kanssa. Luontainen innostavuuteni sekä taipumukseni ottaa vastuuta voivat auttaa minua viemään projekteja selkeästi eteenpäin alusta loppuun. Otan helposti ohjat käsiini ja pyrin aktiivisesti vaikuttamaan projektin tai tiimin suuntaan. Näen tämän vahvuutena erityisesti tilanteissa, joissa tarvitaan päätöksentekoa ja kokonaisuuden hallintaa.

Kehittymisenhalu ja perfektionismi

Luonnetestissä minua puhutteli erityisesti kuvaus jatkuvasta itsensä kehittämisen tarpeesta ja korkeista vaatimuksista itseä kohtaan. Koen samaistuvani tähän erittäin vahvasti. Haluan jatkuvasti oppia ja kehittää itseäni, olla liikkeellä ja päästä kokeilemaan uusia asioita. Uuden oppiminen motivoi minua.

Samaan aikaan tämä ominaisuus on myös yksi suurimmista haasteistani. Minun on vaikea olla tyytyväinen siihen, mitä jo osaan tai missä olen hyvä. Ajattelen helposti, että ollakseni jossakin todella hyvä minun pitäisi jo valmiiksi osata ja tietää lähes kaikki. Olen ajoittain epävarma omasta osaamisestani ja pelkään epäonnistumista, vaikka samalla tiedän osaavani.

Sisustussuunnittelijan ammatissa tämä voi korostua, sillä suunnittelijana ei ole koskaan täysin
”valmis”. Ammattitaito kehittyy jatkuvasti ja erityisesti tekemällä erilaisia projekteja. Tiedän jo nyt, että yksi haasteistani tulee olemaan sen tunnistaminen, milloin suunnitelma on valmis asiakkaalle ja milloin se on riittävä myös itselleni.

Vaikka suunnitelma olisi asiakkaan tarpeiden näkökulmasta valmis ja toimiva, saatan edelleen pohtia, pitäisikö jotakin muuttaa tai olisinko voinut tehdä siitä vielä paremman. Vaarana on, että käytän tarpeettoman paljon aikaa yksityiskohtien hiomiseen, vaikka projekti olisi jo käytännössä valmis. Työelämässä minun täytyykin opetella tunnistamaan, milloin lisätyö todella parantaa lopputulosta ja milloin kyse on enemmän omasta täydellisyyden tavoittelustani. Ammatillisesta näkökulmasta tämä on tärkeää myös siksi, että käytetty aika vaikuttaa suoraan projektin kannattavuuteen.

Empaattisuus – vahvuus ja haaste

Luonnetestissä minua kuvaillaan empaattiseksi, ja koen sen olevan yksi suurimmista vahvuuksistani. Samalla se voi olla myös heikkous. Empaattisuus auttaa luomaan aitoja yhteyksiä ihmisiin ja ymmärtämään asiakkaiden tarpeita, mutta muiden tunteiden voimakas huomioiminen voi aiheuttaa myös tunnekuormitusta.

Esimerkiksi asiakkaan tyytymättömyys tai projektissa ilmenevät haasteet saattavat tuntua minusta henkilökohtaisilta. Saatan kokea epäonnistuneeni, vaikka todellisuudessa kyse olisi suunnitelmasta, jota voidaan vielä kehittää ja muokata – ei minusta ihmisenä tai koko ammattitaidostani. Minun täytyykin opetella erottamaan oma osaamiseni yksittäiseen työhön kohdistuvasta palautteesta.

Empaattisuuteen liittyy kohdallani myös voimakas halu miellyttää muita. Asiakastyössä vaarana voi olla, että haluan asiakkaan olevan niin tyytyväinen, että projektin rajat alkavat huomaamatta hämärtyä ja muutostoiveita kertyy enemmän kuin alun perin on sovittu. Olen ollut huono sanomaan ei, vaikka olenkin viime vuosina opetellut pitämään paremmin puoliani ja asettamaan myös omat tarpeeni etusijalle.

Minulla on helposti ajatus siitä, että sanomalla ei loukkaisin toista ihmistä. Uskon tämän liittyvän juuri empaattiseen puoleeni: en halua aiheuttaa toiselle pettymystä tai muita epämiellyttäviä tunteita, vaan pyrin mieluummin saamaan asiat sujumaan mahdollisimman vähällä kitkalla. Tämän seurauksena saatan myös huolehtia liikaa siitä, pystynkö täyttämään muiden odotukset.

Mitä minun täytyy oppia työelämässä?

Kun tarkastelen luonteenpiirteitäni sisustussuunnittelijan työn näkökulmasta, huomaan, että monet vahvuuteni ja heikkouteni ovat oikeastaan saman ominaisuuden eri puolia. Empaattisuus auttaa minua ymmärtämään asiakasta, mutta ilman riittäviä rajoja se voi kuormittaa minua. Korkeat vaatimukset itseäni kohtaan voivat johtaa laadukkaaseen lopputulokseen, mutta liiallisina ne muuttuvat perfektionismiksi ja tehottomuudeksi. Halu ottaa vastuuta auttaa projektien johtamisessa, mutta samalla minun täytyy osata kuunnella muita ja antaa myös heidän asiantuntemukselleen tilaa.

Tärkeäksi kehityskohteeksi näenkin ammatillisten rajojen rakentamisen. Minun täytyy opetella hyväksymään, että hyvä ja asiakkaan tarpeet täyttävä suunnitelma voi olla valmis, vaikka itse löytäisin siitä vielä loputtomasti hiottavaa. Samoin minun täytyy oppia ottamaan vastaan palautetta niin, etten tulkitse sitä henkilökohtaiseksi epäonnistumiseksi.

Uskon, että yksi tärkeimmistä asioista ammatillisessa kasvussani on oppia luottamaan omaan osaamiseeni. Minun ei tarvitse tietää kaikkea valmiiksi ollakseni hyvä siinä, mitä teen. Ammattitaito syntyy myös siitä, että osaa etsiä tietoa, kysyä, kokeilla, tehdä päätöksiä ja oppia kokemuksista. Tavoitteeni ei siis ehkä pitäisi olla täydellinen suunnittelija, vaan suunnittelija, joka kehittyy jatkuvasti ja samalla oppii tunnistamaan, milloin oma työ on jo riittävän hyvää.