25 – Ostajat maksavat hyvästä omastatunnosta
Tämä kappale perustui siihen, millaisen arvontunteen ostettava tuote ostajalleen tuo, niin itselleen, kuin muiden silmissä, ja kuinka myyjä voi siihe vaikuttaa. Mielestäni hyvin mielenkiiintoinen tulokulma, koska oikeastaan kaikki, mitä puemme, millä ajamme, miten ilmenemme ja ilmaisemme itseämme, kertoo tuloluokastamme ja arvottaa meitä erityisesti tuntemattomien silmissä. Vaikka totuus olisikin aivan erilainen. Mutta se, kuinka paljon myyjä voi vaikuttaa ostajan arvontunteeseen on valtava, positiiviset perustelut ja vaikutukset oston ympärillä vaikuttavat hyvän omantunnon kestoon pitkälle myös oston jälkeen. Hyvin perusteltu ja aukoton myyntipuhe saa ostajan tuntemaan olonsa arvokkaaksi, mutta lopulliseen päätökseen ostajan täytyy tietysti päätyä itse omin perustein, joita myyjä voi aina tukea positiivisilla argumenteilla ja faktoilla. Tietysti jokainen tarvitsee oman kultaisen korun edustamaan ja muistuttaman itseään, kuinka arvokas on, vaikka onkin kultaa kalliimpi! Se on sijoitus! 😉
38- Tuttu, turvallinen, tylsä
Muutos on elämän edellytys, sitä mieltä itse olen. Jos kotona ei koskaan vaihda huonekalujen järjestystä, ja kaikki on ollut samalla tavalla 5 vuotta, tai edes 2, on se melko tylsää. Kappaleessa oli 10 vinkkiä, kuinka elvyttää tylsä mielenkiintoiseksi ja saada asiakassuhde elämään. On mielestäni hyvä pitää toiminnassaan hyvä perusrunko, jonka ympärillä voi tehdä muutoksia ja uudistuksia, joihin asiakkaan voi ottaa mukaan monella eri tavalla. Perus runko, jossa voi palvella vuosien aikana erivaiheissa mukaan tulleita asiakkaita, mutta sopivissa määrin ja oman osaamisen puitteissa kehittyvän tarjonnan mukaisesti. Kasvusta ja muutosista on hyvä olla läpinäkyvä ja asiakkaiden palkitseminen aktiivisesta mukanaolosta saa heidät pysymään siinä myös tulevaisuudessa, kunhan pysyy tuttuna, turvallisena ja yllätyksellisenä! Tylsyyttäkin tarvitsee välillä, jotta yllätyksellisyys saa merkityksen.
37- Mukava myy mulkkua paremmin
MIksi ei olisi suoraan vaan mukava ja asiallinen. Tuttavallinen keskustelu ja omasta henkilökohtaisesta elämästä tarinan jakaminen todentotta luo turvallisuuden tunnetta ja kun tarinoiden jakamisen pariin päästään, niin myynti tapahtuu lähes itsestään. Se ei varsinaisesti tunnu enää vain ostotapahtumalta, vaan kokemukselta, josta jää tarina ja muisto. Ja ihmiskemiat melko pitkälti ratkaisevat sen, tuleeko ostoa vai ei, ja se, osaako myydä ja perustella sen pilkkeellä silmäkulmassa vaikuttamatta tyrkyltä, on taito. Ellei tosiaan ole kyse niistä tupperwareista, joita ostetaan väkisin, koska ystävä mulkoilee sillä silmällä, ettei tarvi huomenna tulla kahville jossei ole tilattuna 3 uutta rasiaa. Mukava ei ole aina tuttu, eikä tuttu ole aina mukava.
14 – Alokkaasta guruksi ( ei ihan lähteny)
Tuntuu vähän vanhalta ajattelulta. Ammattilaiset ja amatöörit uiskentelee nykyään samassa altaassa ja erittely on vaikeaa. Sosiaalisen median myötä tuntuu, että kuka vaan voi olla mitä vaan. Yhdellä videolla voi pompata kaikkien tietoisuuteen olematta ammattilainen juuri missään. Taso on laskenut, vai onko se noussut ja moni osaa nykyään hyvin ja paljon kaikkea. Kuka on tässä maailmassa enää guru ja mikä sen mittari on? Huijarisynroomasta kärsii todella moni, joka harjoittelee ja/tai alkaa tekemään jotain uutta itselleen, mutta joillekkin asiasta tietämättömälle hänkin voi näyttäytyä guruna.