Persoonallisuustyyppi: INFP-T (Sovittelija)
Koin, että tämä tulos kuvasti minua. Ainakin kai pääpiirteittäin. Toisinaan jouduin pohtimaan pidempään vastauksiani, mikä kuvastaa välillä ristiriitaa pääni sisällä. Omaan rikkaan sisäisen maailman, mikä on onni ja kirous.
Introvertti 54%
Toisinaan introvertti, osaltaan ekstrovertti. Olen sosiaalinen ihminen, joka kaipaa ihmiskontakteja, mutta lataan energiani sillä, että saan olla yksin. Rakastan jakaa ajatuksia muiden kanssa, oppia muista ihmisistä, mutta luovuus ja ideat syntyvät yksinolosta. Arvostan syvällisiä ihmissuhteita, ja koen, että ne eivät kuormita minua samalla tavalla, kuin läsnäolo ihmisten kanssa, joiden kanssa suhde on pintapuolinen.
Alallani on paljon työskentelyä pajalla mahdollisesti yksin, ja osa ajasta käytetään ihmisten parissa. Minun täytyy mielestäni osata tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, vaikka toisinaan itseni esilletuominen ja epämukavat ammatilliset vuorovaikutukset uuvuttavat minua.
Intuitiivinen 79%
Olen mielikuvituksellinen, utelias ja avoin uusille ideoille, mikä hyödyttää minua paljon kultasepänalalla. Pystyn tuomaan ideat todellisuuteen ja käyttää luovuuttani uusien korujen luomiseen. Toisinaan minua vaikeuttaa organisoinnin unohtaminen. Ohjeiden seuraaminen, aikataulusta kiinni pitäminen, aikatauluttaminen.. Minulle on helpompaa edetä ns. omien fiilisten mukaan, vaikka tietynlaiset raamit pitävät minut varmasti helpommin kiinni etenemisessä.
Tunteellinen 79%
“Tunteelliset henkilöt arvostavat tunteiden ilmaisemista ja herkkyyttä. Heille empatia, harmoninen vuorovaikutus ja yhteistyö ovat erityisen tärkeitä.” Tämän uskon auttavan minua alallani korujen suunnittelussa ja niiden esilletuomisessa. Koen, että haluaisin luoda koruja, joilla on erityinen tunnearvo. Se pohjautuu varmasti siihen, että arvostan itse sellaisia.
Tutkiva 51%
Tutkivat henkilöt ovat hyviä improvisoimaan ja tarttumaan tilaisuuksiin. Saatan saada yhtäkkiä idean jostakin korusta, jota lähden mielelläni heti toteuttamaan. Sitä tehdessä ideat saattavat muuttua lennossa ja lähden tekemään asioita monesti luovien eri menetelmiä. Toisinaan ajatukseni saattavat olla ihan jossain muualla, eikä energiani tai luovuuteni lähde yhtään lentoon. Tällöin huomaan tarvitsevani suunnitelmallisuutta. Vakaus tietyllä tapaa luo turvaa, mutta uudet asiat pitävät minut elämänvirrassa.
Levoton 64%
Tämä tuo minulle monesti haasteita elämässä. En kärsi siitä samalla tavalla kuin aiemmin, sillä olen oppinut ymmärtämään piirteen itsessäni. Olen varmasti alttiimpi stressille, mikä saattaa alallani olla haaste sille, että voimavarani eivät ole aina vakaat. Tunne-elämä on intensiivisempää ja esimerkiksi työssäni haluan jatkuvasti kehittyä ja monesti pyrkiä täydellisyyteen. Jos mokaan korun tekemisessä (saatika useamman kerran), pohdin olenko oikealla alalla ja ajatukseni lähtee ylikierroksille. Ymmärrän kuitenkin, että myös mokaamalla – opin.