Näin lehdessä maailman kauneimman sormuksen. Se oli voittanut Vuoden Kaunein Sormus kilpailun vuonna 2009. Tunteiden vuori. Ja sitä se oli. Valtavan kaunis ja ylväs. Jotain sellaista mikä erottui perinteisten prinsessa sormusten seasta. En ihmettele että juuri tuo sormus voitti. Se sai minut kiinnostumaan kultasepän alasta ja mielessäni kyti ajatus “voisinko minä tehdä jotain yhtä hienoa, ehkä hienompaa”.
Tarkkasen kultasepänliike on toiminut Helsingin Arabiassa jo vuodesta 1955, jolloin Tarkkasen isä Unto Tarkkanen perusti liikkeen. Ehkä se on vain sattumaa että minäkin olen pienenä asunut Helsingin Arabiassa tai sitten se on universumin vihje palata vielä takaisin Arabiaan, ei hiekkakakkuja tekemään vaan valmistamaan jotain yhtä hienoa kuin Tunteiden vuori sormus. Kukapa tietää.
TÄYSIVERINEN VERSTAS
Tarkkasen kultasepänverstas sai alkunsa vuonna 1955, jolloin se toimi alivuokralaisena 24 neliön kokoisessa sorvaamon takahuoneessa. Myöhemmin 60-luvulla hankittiin ensimmäinen oma, 50 neliön kokoinen verstas. Vuonna 90 Tarkkanen hankki lisätilaa kupariesineitä taiteilevilta metallimestareilta, ja kasvoi samalla 150 neliön kokoiseksi. Myöhemmin vuonna 2009 liike laajentui nykyiseen kokoonsa, yli kolmeen sataan neliöön.
Ehkä juuri tuossa kohdassa Tarkkanen sai nostetta uralleen ja sai luotua jotain niin kaunista että se voitti kilpailun ja mikä olisikaan ollut parempi aika laajentaa liikettä.
ATELJEE
Kun Tarkkasen kultasepänliike laajeni nykyiseen kokoonsa, tyylikkäät huonekalut saivat ansaitsemansa tilan. Ennen kaikkea laajennuksen kautta esiin pääsi aito ateljeen tunnelma, kokonainen kultasepän maailma. Tarkkasen kultasepänliikkeellä on kaunis ja harmooninen tila – loistavat puitteet tehdä luovaa työtä ja suunnitella asiakkaille upeita luomuksia. Kultaseppämestari Tarkkasen ateljee on käytössä sovitusti omille tärkeille sidosryhmillesi.
“Koruillamme on ikuinen takuu. Lisäksi huollamme kaikki valmistamamme korut maksutta kerran vuodessa.”
Mika Tarkkanen on kotoisin Punkalaitumelta. Minä en. Mutta asun siellä nykyään ja se on minusta jo melkein sama lähtökohta kuin Mikalla. Enkö voikin odottaa vastaavaa uraa, Punkalaidun ja kunnianhimo on yhdistävä tekijä. Ehkä tuossa jumalan hylkäämässä paikassa on oltava valtavaa paloa omaan tekemiseen mikäli tarkoituksena on selviytyä. Heillä on edelleen mökki Punkalaitumella ja siellä hän viettää kesät. Arvatkaapa kuka muu aikoo viettää niillä hoodeilla kesän? Minä. Täytyyhän meidän ystävystyä jotta tämä valtavan hieno taival voi omalta osaltani alkaa.
Aloitin ystävystymisen soittamalla Mikalle. Samalla kun hän vei autoaan renkaiden vaihtoon vaihdoimme noin tunnin ajan ajatuksia. Tai, Mika puhui valtavasti ja minä kuuntelin.
Mika ryhtyi kultasepän hommiin säälistä. Tai velvollisuudesta isäänsä ja isänsä työtä kohtaan. Velipuoli oli myös töissä isällä mutta hänestä ei ollut jatkamaan yritystä. Ajan kuluessa Mika saatteli hautaan velipuolensa joka hukkui pulloon. Veljestä ei ollut enää edes ajatuksen tasolla jatkajaksi. Vaihtoehdot olivat vähissä. Joko hän jatkaa isänsä jalanjäljissä tai yritys loppuu siihen. Mika jatkoi liikkeen pyörittämistä. Tilat oli juuri laajennettu ja hankittu isot puitteet ja nurkan takaa kurkisti lama. Tai ehkä se ennemminkin vyöryi päälle, ei vain kurkistanut. Miljoonan markan velat ja nollamyynti. Huikeat lähtökohdat jatkaa firmaa. Noustava oli, muita vaihtoehtoja ei enää ollut sen jälkeen kun Mika oli ostanut itselleen isänsä firman, tai paremminkin miljoonan velat. Työt kaivettiin ja kerättiin sieltä mistä niitä vain ikinä löytyi. Pienistä puroista lopulta syntyi lätäkkö ja velat saatiin maksettua ennen 90 luvun loppua. Kului monta stressin sävyttämää vuotta.
2009 Mika sai sähköpostia, “olet voittanut vuoden kaunein sormus kilpailun”. Hän vastaanotti muutaman vastaavan mailin ja poisti ne reagoimatta niihin. Eihän hän ollut osallistunut mihinkään kilpailuun. Typerää roskapostia. Muutamien päivien jälkeen Mika sai puhelun. “Miksi et vastannut sähköpostiin?” oli kysymys puhelimen toisessa päässä. Mika oli kuin olikin osallistunut juuri tuohon kilpailuun. Liekö stressi yrityksen pyörittämisestä ja leivän hankkimisesta vienyt isoimman tilan Mikan päässä. Kilpailu ei juuri ollut ollut ensimmäisenä mielessä. Mutta tottahan tuo oli mitä mies puhelimessa kertoi, sormus oli hänen käsialaansa. Ja se oli nyt vuoden kaunein sormus. Tässä oli tilaisuus tulla tunnetuksi ja sen hän käytti hyvin. Tästä eteenpäin hän ei ollut enää kuka tahansa vaan kultaseppämestari Tarkkanen. Hän teki Kultajousen kanssa diilin ja sai heidän kauttaan lähes ilmaista mainosta kun Kultajousi teki kampanjoita ja jakoi mainosmateriaalia joissa komeili isolla Mika Tarkkanen. Tunteiden vuori mallisto oli syntynyt. Ja niitä myytiin. Vain vuosi eteenpäin Mika voitti saman kilpailun uudestaan Praha sormuksella. Sormus on valtavan kaunis, mutta hinnaltaan melkein kolme kertaa tunteiden vuori joten sitä ei myyty ihan yhtä paljon. Mutta kaikkien tuntema kultaseppämestari oli syntynyt.
2014 Mika aloitti suunnittelemaan monumentti korua. Lukuisat piknikit ystävien kesken sibelius monumentin lähellä oli herättänyt jopa ystävissä ajatuksen “miks et tee tosta korua”. No mutta eihän siitä saa mitään tehdä. Paitsi, jos olisi joku viitseliäs ja periksiantamaton kultaseppä. Joku joka kehittäisi monumentista ajatuksen koruun joka liittyy Suomi 100 juhlaan. Ja hankkisi luvan korulle ja itsensä Suomi 100 juhlan tukijoihin. Ja näin sai alkunsa monumentti joka lopulta päätyi myös Jenni Haukion kaulaan. Mika oli sitä mieltä että koru on saatava Haukion kaulaan Linnan juhliin 2016. Hän otti yhteyttä sähköpostilla presidentin kansliaan. Hän lähetti uuden sähköpostin. Ei vastausta. Mika otti yhteyttä tuttuun poliisiin joka työskentelee Mäntyniemessä. Mika sai vastauksen välittömästi. Presidentin kanslia pahoitteli etteivät olleet vastanneet, viesti on saatu mutta heillä on kiire. Elettiin jo vuotta 2016, elettiin alkutalvea, aivan kohta olisi itsenäisyyspäivä eikä kukaan ole vielä edes nähnyt presidentin kansliassa koruja. Yhtäkkiä sieltä ilmoitettiin että tapaaminen voidaan järjestää 1.6.2016. Eli todella vähän aikaa ennen juhlia. Mika saapuu paikalle ja aikaa tapaamiselle on tasan 30 minuuttia. Esittele korut ja myy ajatus Presidentin vaimolle. Ensimmäiset 10 minuuttia jutellaan koirista. Kylmä hiki valuu pitkin Mikan selkää, “voi luoja, koiria, tässä loppuu aika”, saako hän edes tilaisuuden mainita koruista. Vihdoin tulee Mikan vuoro. Hän pitää puheen ja esittelee korut. Jenni innostuu. Mika innostuu. Kunnes Haukion suusta tulee ulos lause “kyllä voisin laittaa tämän kaulaani Linnan juhlissa vuonna 2017.” Ei, ei, se on aivan liian myöhään. Koko ajatus juhla vuodesta ja monumentti korusta menee pieleen ja on turhaa mikäli sitä ei käytetä nyt. Ehkä kahden vuoden työ korujen eteen antoi juuri sen verran rohkeutta että Mika uskalsi sanoa “minä tarkoitin kyllä tätä vuotta Rouva Haukio”. Suureksi yllätykseksi hän ei olut vielä valinnut tai luvannut käyttää mitään korua juhlissa. Eli vielä on mahdollisuus. Haukio lupasi katsella koruja ja miettiä. Perjantaina illalla he ilmoittaisivat että käytetäänkö koruja juhlissa. Mika ajoi kotiin odottamaan ehkä elämänsä sen hetken tärkeintä puhelua. 2.12 n. klo 19 Mika sai puhelun, “me otetaan nämä, mutta tarvitaan vielä rintakoru, voitko tuoda näytille.” Voin. Ei sellaista ollut mutta sellaisen Mika kehitteli olemassa olevista paloista. Hän vei rintakorun samana iltana vielä näytille. Nyt juhliin on valittu korut. Ne valmistetaan viikonlopun aikana ja luovutetaan 5.12 aamulla sovitukseen.
Monumentti korut oli myyty jo Kultajouseen sillä riskillä että Mika lupasi lunastaa kaikki myymättömät takaisin. Kun itsenäisyyspäivän juhlat oli juhlittu ja Kultajousen henkilöt näkivät että koru oli Haukion kaulassa soittivat he Tarkkaselle ja kysyivät miksi tästä ei ollut kerrottu. Ei ollut lupaa eikä tosi asiassa kukaan tiennyt Haukion käyttävän koruja kuin vasta 6.12 aamulla kun asia varmistui. Keskiviikkona 7.12 kultajousesta soitettiin uudestaan Tarkkaselle. “kuule, kaikki monumentti korut joita valmistuu niin voit tuoda myyntiin, niitä on jo mennyt”.
Kaiken kaikkiaan ihailen Mikaa siksi että hän ei anna periksi, hän vei isänsä aloittaman työn loppuun ja sai aikaan jotain mikä jää vielä heidän jälkeenkin olemaan. Tulevana kultaseppänä koen että tämä on myös minun ja muiden seppien velvollisuus.
Tulevaisuus näyttää kuulemmeko Mikasta vielä isosti vai siirtyykö sepän vasara pikku hiljaa Mikan nuorimmalle pojalle. Olen ihaillut Tarkkasta jo kauan mutta puhelun jälkeen arvostan hänen ammattitaitoaan vielä enemmän. Hän on ystävällinen ja positiivinen ja hänellä on aikaa ja mielenkiintoa auttaa tulevia kultaseppiä.
Ps. Kuvien käyttöön on lupa Tarkkaselta.