Mokume Gane: Metallia, joka näyttää puulta.

Mokume gane on vanha japanilainen metallintyöstötekniikka, jolla tehdään metalliesineitä, joiden pinta muistuttaa puun syitä. Nimi itsessään kertoo kaiken: japaniksi mokume tarkoittaa “puun syitä” ja gane tarkoittaa “metallia”.

Miten se keksittiin?

Tekniikka sai alkunsa 1600-luvun Japanissa. Sen keksijäksi mainitaan hopeaseppämestari Denbei Shoami (1651–1728) Akitan prefektuurissa. Shoami oli mestari perinteisessä japanilaisessa lakkatyössä (guri), jossa päällekkäisiä lakkakerroksia kaiverrettiin niin, että eri värit tulivat esiin. Hän halusi soveltaa tätä samaa estetiikkaa metalleihin. Tuohon aikaan Japanissa elettiin rauhallista kautta, ja samurailla oli aikaa keskittyä hienosteluun. Mokume ganen historia on sekoitus aseseppien taitoa ja rauhanajan tuomaa luovuutta. Miekkojen ei tarvinnut olla vain teräviä, vaan niiden piti olla myös upeita statussymboleita. Shoami keksi tavan koristaa miekkojen osia (kuten väistimiä, metallinen levy kädensijan ja terän välissä) niin, että ne näyttivät joltain aivan muulta kuin kovalta metallilta. Alun perin mokume ganea käytettiin lähes yksinomaan samuraimiekkojen koristeosiin, joka oli osoitus kantajansa varakkuudesta ja mausta. Edo-kaudella 1603–1868 Japani eli pitkään rauhassa. Koska miekkoja ei enää tarvittu taisteluissa, ne muuttuivat yhä enemmän koruiksi. Sepät alkoivat kokeilla monimutkaisempia metalliyhdistelmiä. Suosittuja olivat pehmeät metallit ja metalliseokset. Shakudo on kullan ja kuparin seos, joka patinoituu syvän mustaksi. Shibuichi on hopean ja kuparin seos, joka saa harmaan sävyjä. 1800-luvun loppupuolella mokume gane oli pitkään hyvin varjeltu salaisuus, ja se oli lähellä kuolla sukupuuttoon, kun samurai-kulttuuri hiipui. Haitorei-asetus 1876 kielsi samuraita kantamasta miekkoja julkisesti, joka romutti perinteisen aseseppien markkinat. Japani länsimaalaistui ja perinteiset käsityötaidot jäivät teollisen tuotannon jalkoihin. Tekniikka säilyi vain harvojen japanilaisten mesterien tiedossa, kunnes se löydettiin uudelleen 1970-luvulla, erityisesti Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Korusuunnittelijat, kuten Hiroko Sato Pijanowski ja Eugene Pijanowski, toivat tekniikan länsimaisten koruseppien tietoisuuteen. Nykyään tekniikka on taas suosittua, ja sitä käytetään erityisesti uniikeissa kihla- ja vihkisormuksissa. Koska kuvio syntyy sattumanvaraisesti kerrosten sekoittuessa, maailmassa ei ole kahta täysin samanlaista mokume gane -esinettä.

Miten se tehdään?

Mogume ganen valmistus on monivaiheinen prosessi. Alun perin kerrokset liitettiin yhteen pelkällä kuumuudella ja paineella ahjossa, mikä oli äärimmäisen vaikeaa. Nykyään käytetään usein sähköisiä uuneja ja tyhjiöpakkauksia, mikä tekee prosessista hallittavamman. Mokume ganen valmistus prosessissa yhdistyvät tarkka fysiikka, kemia ja perinteinen käsityötaito. Sen ydinajatuksena on liittää eri metallit toisiinsa ilman juotetta, jolloin ne muodostavat yhden yhtenäisen “metallipuun”.

Valmistus prosessi

1. Metallien valinta ja puhdistus

Prosessi alkaa valitsemalla metalleja, jotka reagoivat kuumuuteen samalla tavalla mutta ovat erivärisiä. Suosittuja pareja ovat esimerkiksi hopea ja kupari, kulta ja palladium tai erilaiset japanilaiset seokset kuten shakudo tai shibuichi.

Tärkein vaihe on puhdistaa valitut metallit erittäin hyvin juuri ennen niiden pinoamista. Metallilevyjen on oltava kemiallisesti täysin puhtaita. Pienikin sormenjälki, rasva tai hapettuma voi estää metallien liittymisen, jolloin lopputulokseen jää rakoja, jolloin ne aukeavat, kun metallia työstetään.

2. Liittäminen eli Diffuusioliitos

Tämä on tekniikan vaikein ja kriittisin osa. Toisin kuin tavallisessa korujen valmistuksessa, tässä ei käytetä metallien liittämiseen juotetta. Eriväriset metallilevyt pinotaan päällekkäin niin että eri metallit vuorottelevat, yleensä 10–30 kerrosta.

Pinoamisen jälkeen pinkka altistetaan kovalle paineelle. Pino puristetaan kahden paksun teräslevyn väliin pulteilla niin kovaa, että metallipinnat ovat mikroskooppisen lähellä toisiaan. Reunat on mahdollista suojata booraksilla, joka estää, ettei levyt pääse hapettumaan. Yksi mahdollisuus on myös upottaa teräslevy pinkka alumiinipurkkiin, joka täytetään aktiivihiilellä. Tämä estää myös tehokkaasti metallien hapettumisen.

Kuumennus: Pakka laitetaan uuniin. Lämpötilan on oltava juuri oikea: metallien on oltava tarpeeksi kuumia, jotta niiden atomit alkavat vaeltaa rajapintojen yli (tätä kutsutaan diffuusioksi), mutta ne eivät saa sulaa nesteeksi. Lämpötilaksi valitaan siis hieman matalampi lämpötila kuin sulamispiste. Tuloksena pitäisi syntyä kiinteä metalliharkko. Tämän takia keskenään yhdistettävät metallit kannattaa valita sulamispisteen perusteella.

3. Muokkaus ja takominen

Kun harkko on jäähtynyt, se on massiivinen ja kerrokset näkyvät vain sen reunoilla. Jotta kuvio saadaan esiin, harkkoa on ohennettava. Ensin harkkoa lämmitetään ja taotaan litteämmäksi. Kun harkko on saatu riittävän ohueksi, sitä voidaan muokata valssaamalla.

Tässä vaiheessa metallia on usein “päästettävä tai “hehkutettava” eli kuumennettava ja jäähdytettävä uudelleen, jotta se ei muutu liian kovaksi ja murene. Tämä on erittäin tärkeä työvaihe, jotta metallia voidaan ylipäätään työstää.

4. Kuvioinnin luominen

Tämä on vaihe, jossa taiteilijan kädenjälki näkyy. Jos levy vain valssattaisiin ohueksi, pintaan jäisi vain yksi väri. Kuvio syntyy paljastamalla alempia kerroksia. Kuviointi voidaan tehdä kahdella tavalla, poistamalla materiaalia tai pakottamalla. Levyyn porataan reikiä, taltataan uria tai hiotaan syvennyksiä. Kun levy tämän jälkeen valssataan taas tasaiseksi, alemmat metallikerrokset “nousevat” pintaan täyttämään kolot. Pakottamalla levyä lyödään alapuolelta niin, että siihen tulee kohoumia, jotka sitten hiotaan päältä pois.

5. Viimeistely ja patinointi

Viimeinen silaus on usein kemiallinen. Koska eri metallit reagoivat eri tavoin kemikaaleihin, ne voidaan värjätä korostamaan kontrastia. Esimerkiksi kupari voidaan tummentaa lähes mustaksi, jolloin hopeiset syyt nousevat kirkkaana esiin. Japanissa käytetään perinteisesti rokusho-nimistä liuosta, joka antaa metalleille niiden perinteiset, syvät sävyt.

Mokume gane on upea tekniikka, mutta siinä piilee kieltämättä pieni “aikapommi”, jos metallivalintoja ei tee huolella. Ongelmana eri metallien yhdistämisessä on galvaaninen korroosio. Kyse on hitaasta kemiallisesta prosessista, joka murentaa metallien väliset liitokset.

​Mikä mättää? Galvaaninen korroosio

​Kun epäjalo- ja jalometalli yhdistetään toisiinsa, (ei ole väliä miten ne ovat yhdistetty: fuusioitu, juotettu, niitattu) alkaa hidas syöpyminen. Kun kaksi eri metallia puristetaan tiukasti vastakkain ja ne joutuvat alttiiksi kosteudelle ja elektrolyyteille (kuten hielle, vedelle, kosmetiikalle) syntyy pienen pieni sähköpari. Ajattele koruasi pienenä paristona: Jalometalli (esim. kulta tai hopea) toimii passiivisena osapuolena ja epäjalompi metalli (esim. kupari tai messinki) alkaa luovuttamaan elektronejaan, jonka tuloksena epäjalompi metalli alkaa kirjaimellisesti syöpyä pois sisältäpäin. Mokume ganessa metallit on hitsattu yhteen diffuusiolla. Jos kerrosten välissä on suuri jännite-ero (esimerkiksi hopean ja raudan välillä), sähkökemiallinen reaktio syö kerrosten väliset rajapinnat. Ajan myötä koru alkaa delaminoitua, eli kerrokset irtoavat toisistaan, ja hienot kuviot murenevat käsiin.

​Kaikki metalliyhdistelmät eivät ole yhtä herkkiä. Jos haluat mokume gane -korun, joka kestää pitkään, mahdollisesti sukupolvelta toiselle kannattaa käyttää vain jalometalleja. Paras tapa välttää korroosio on käyttää pelkästään eri värisiä kultaseoksia, hopeaa ja palladiumia. Niiden sähkökemialliset erot ovat pieniä ja, koska jalometallit eivät hapetu herkästi, ne eivät myöskään syövy elektrolyyteistä. Jos käytät epäjalompia metalleja (kuten kuparia), korun sisäpinta, joka koskettaa ihoa kannattaa vuorata esimerkiksi korkeapitoisella kullalla tai hopealla. Tämä estää hien pääsyn suoraan kerrosten väliin, joka pidentää korun käyttöikää huomattavasti. Korun pitäminen kuivana ja säännöllinen puhdistus hidastavat reaktiota. Suojapinnoitteet, kuten lakkaaminen tai vahaaminen auttaa hetkellisesti, mutta ne kuluvat käytössä pois, joten ne eivät ole pysyvä ratkaisu.

Mokume ganen “itsetuho” johtuu siitä, että eri metallit reagoivat keskenään sähkökemiallisesti. Jos haluat ikuisen korun, pysy mahdollisimman lähellä pelkkiä jalometalleja. Kaikesta huolimatta mokume gane tekniikkaa hyödynnetään erityisesti uniikeissa sormuksissa, koruissa ja veitsien kahvoissa ja terissä sen visuaalisen näyttävyyden vuoksi.