
Lapponia Jewelry Oy perustettiin vuonna 1960 hopeaseppä Pekka Anttilan toimesta, mutta alunperin Lapponia tunnettiin nimellä Kruunukoru. Lapponian menestys alkoi todella vasta vuonna 1963, kun Björn Weckström alkoi muokkaamaan Lapponian korujen ilmettä, ja kansa innostui hänen luomastaan kokoelmasta. Vuonna 1979, Lapponia Jewelry palkittiin jo Tasavallan Presidentin vientipalkinnon, kun jo tuolloin valtaosa yrityksen valmistamista koruista meni vientiin. Myös suurinta osaa Suomen Lapponia myynneistä 1990-luvulla, eli noin 85%, saa kiittää ulkomaisista matkailijoista. Björn Weckströmin lisäksi Lapponian taiteilijoihin 1990 syksyllä kuuluivat Juhani Linnovaara, Poul Havgaard, Zoltán Popovits ja Christophe Burger.[2] 2009 taiteilijoihin kuului lisäksi myös Pekka Hirvonen ja Chao-Hsien Kuo.
Pekka Anttila
Pekka Anttila oli kiinnostunut yrittäjyydestä jo nuorena poikana, mutta kello- ja kultasepäksi hän alkoi opiskella vasta 1949, tutkittuaan ammatinvalintaoppaita. Opiskelut hän aloitti Suomen Kultaseppien Liiton Kultaseppäkoulussa, sillä tiesi tästä koulusta valmistuneen monta alan huipputekijää. Taiteellisia taipumuksia Anttilalla oli ollut aina, ja nämä toimivatkin hänen edukseen kultaseppäkoulutuksen aikana. Hän sai opiskeluaikanaan muun muassa hopeamitalin pohjoismaisessa Työ ja Taito-kilpailussa ja kisällinä toimiessaan voitti vuonna 1954 valtakunnan mestaruuden alan kilpailussa. Oman toiminimen Anttila perusti 1960.

Björn Weckström
Björn Weckström, joka suunnitteli Lapponialle muun muassa Avaruushopea-sarjan kaulakorun Planetaariset laaksot vuonna 1969, on tunnettu tyylistään luoda koruina enemmänkin pienveistoksia muistuttavia töitä, kuin perinteisiä korusepän töitä. Planetaariset laaksot tunnetaan erityisesti koruna 1977 Tähtien sota -elokuvan loppukohtauksessa Carrie Fisherin esittämän prinsessa Leian kaulalla. Tämän lisäksi koru on nähty myös vuonna 2007 Suomessa järjestettyjen Eurovision kilpailuiden finaalin juontajan Jaana Pelkosen kaulalla.
Korujen lisäksi Weckström on toiminut urallaan kivenveistäjänä. Weckströmin veistoksia löytyy esimerkiksi Helsingin Kluuvikadulta (Fazerin kukko), sekä Isolta Roobertinkadulta (Viheltelevä helsinkiläinen.) Korujen ja veistosten lisäksi Weckström on suunnitellut eräitä sarjatuotantolaseja Nuutajärven lasitehtaalle.
Weckström on vastaanottanut uransa aikana monia palkintoja; Pro Finlandia -mitali vuonna 1971, Kaj Franck -muotoilupalkinto vuonna 2013, Cavaliere dell’Ordine della Stella d’Italia -ansiomerkin Italian presidentin myöntämänä vuonna 2017, Suomen Valkoisen Ruusun komentajamerkki itsenäisyyspäivänä 2023, sekä kulttuurin Suomi-palkinto vuonna 2024, muutaman mainitakseni. Weckström on siis alalla sekä sen ulkopuolella erittäin vaikuttava ja inspiroiva tekijä.


Lapponian historia
Lapponia Jewelry Oy toimi omana yrityksenään vuodesta 1960 asti. Se kuitenkin siirtyi Kalevala Korun omistukseen Elokuussa vuonna 2005, joka ilmoitti luopuvansa Lapponia-tuotemerkin käytöstä Tammikuussa 2020 ja keskittyvänsä Kalevala merkkiin. Lakkautus liittyi Kalevala Korun brändistrategian uudistukseen, jossa yhtiön korut koottiin kolmeen erilliseen linjaan Kalevala-brändin alle.
Anttila perusti Lapponia Jewelryn 1960, ja sai yhteistyökumppanikseen Björn Weckströmin vuonna 1963. Anttila ja Weckström olivat opiskelleet yhtä aikaa Kultaseppäkoulussa, joten he tunsivat toisensa jo entuudestaan. Weckström valmisti ensimmäisen niin sanotun Lapin-korun vuonna 1961, kun häntä pyydettiin valmistamaan koru pullollisesta Lemmenjoen kultahippuja. Anttila osti Lapin korut ja Avaruushopea -sarjoja varten kultaa myymällä omaa omaisuuttaan. He kehittivät sarjoja niin suurella hävikillä, että jopa kilosta kultaa oli kokeilujen jälkeen jäljellä vain noin 400 grammaa. Sarjojen korut ovat myyneet kuitenkin niin hyvin, ettei hävikki Anttilaa ja Weckströmiä juurikaan haitannut, sillä he ovat tehneet kaiken hävikin jo ajat sitten voitoissa takaisin. Lapin korut -sarjassa käytetylle lapin kullalle on useinkin ominaista tietynlainen punertava sävy jota on alettu kutsua Lapponia-väriksi.
Lapponian alkuperä juontaa juurensa Pekka Anttilan vuonna 1960 perustamaan toiminimeen, jonka toiminta sijoittui Helsingin Unioninkadulle. Kun yhtiön toiminta laajentui vuonna 1963, yhtiö muutettiin osakeyhtiöksi, jonka nimeksi tuli Kruunu-Koru Oy. Lapponia Jewelry Oy nimen yhtiö sai vuonna 1974. Tätä ennen Lapponialla oli jo tytäryritys Lapponia Jewelry Ltd Lontoossa.
Anttila toimi elämänsä aikana Lapponia Jewelry Oy:n hallituksen puheenjohtajana, mutta hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1985, hallituksen puheenjohtajaksi siirtyi hänen vaimonsa ja pitkäaikainen tukijansa Tuovi Anttila, joka oli jo toimittanut varatoimitusjohtajan ja henkilöstönhallinnan tehtäviä Lapponia Jewelry Oy:llä. Myös kaikki Anttiloiden lapset ovat töissä yrityksessä.


