Anneli Qveflander

Kirsti-Anneli Qveflander-Sarpaneva on suomalainen lavastaja ja pukusuunnittelija. Hän syntyi Helsingissä 1929 ja tuli tunnetuksi värikkäistä ja mielikuvituksekkaista lavastuksistaan. Qveflander on opiskellut muun muassa metallitaidetta, sekä graafista suunnittelua, sekä on työskennellyt Ruotsin kuningashuoneelle asusteiden valmistajana. Hän on toiminut myös taiteellisena neuvonantajana ja mainostoimistoissa. Lisäksi hän on suunnitellut Marimekolle kankaita ja suunnitellut koristuksia Arabian astioihin.

Qveflander on työskennellyt Suomen kansallisoopperalle, jossa hän oli kiinnitettynä 1969-1970, Helsingin kaupunginteatterille, Savonlinnan oopperajuhlille ja Suomen kansallisteatterille, jonne hänet kiinnitettiin 1980. Hänen lavastuksensa tulivat tunnetuiksi runsaiden värien käytöstä, sekä kuvioista, joihin hän otti vaikutteita rokokoon ja barokin tyylisuunnista. Niitä on kuvailtu myös kokonaisvaltaisiksi ja selkeiksi.

Anneli Qveflander on palkittu Pro Finlandialla 1985 ja vuoden taiteilijaksi 1998.

Still stacking

Artikkeli Still stacking kertoi täsmälleen sen, miltä tuntuu olla lavasterakentaja. Osaan hitsata, sahata sirkkelillä, pintakäsitellä styroksin näyttämään puulta ja muotoilla kiviä uretaanista. En silti ole metallitöiden ammattilainen tai puuseppä, enkä kutsuisi itseäni taidemaalariksi tai muotoilijaksi. Sen sijaan osaan kaikesta vähäsen, jolloin minulla on valmistuttuani tuntuma vähän kaikkeen. Nämä kaikki taidot tietysti voivat ajan kanssa kehittyä, saada uusia suuntauksia tai hiipua pois kokonaan. Kaikki riippuu tietysti siitä, mihin seuraavaksi suuntaudun. Saattaa jopa olla, että työskentelen täsmälleen lavasterakentajan nimikkeen alla koskaan käyttämättä jotakin taitoa, jonka olen koulussa oppinut. Se ei kuitenkaan ole ongelma, sillä tieto lisää tietoa, ja mitä enemmän osaa erilaisia taitoja, niin sitä helpompi on omaksua uusia saman kaltaisia taitoja.

Still stacking, eli erilaisten taitojen keräily, on siinä mielessä loistava taito, että sillä pääsee hyvin pitkälle. On mielestäni aika vanhan aikaista kuvitella, että kaikilla olisi vain yksi ainut asia elämässä, missä he ovat hyviä. Tällöin voi hyvin myös käydä siten, että jos tämä yksi taito syystä tai toisesta ei enää luonnistukaan, vaikkapa onnettomuuden takia, voi kaikki lähteä alta. Esimerkki on aika raju, mutta tulee useimmille käsityöläisille jossain kohtaa vastaan ainakin jossain määrin. Myös sellaiselle henkilölle, kuin minä, joka innostuu helposti uudesta, mutta myös kyllästyy helposti, tämä on oiva tapa elää. Keräilen siis taitoja sieltä täältä.

16 personalities

Kulje epävarmaa, itsenäisen ajattelijan polkua. Uskalla altistaa ajatuksesi erilaisille mielipiteille. Sano, mitä ajattelet. Älä pelkää erilaisen, vaan pikemminkin mukautujan leimaa. Ja puolusta sinulle merkityksellisiä asioita viimeiseen asti.

Persoonallisuustyyppini on testin mukaan väittelijä ENTP-A, eli ekstrovertti, intuitiivinen, logiikkakeskeinen, etsivä ja määrätietoinen. Väittelijä persoonallisuustyypin omaavat ovat jatkuvia tiedonhakijoita, ja nimensä mukaan väittelijöitä. He omaavat paljon mielipiteitä, mutta pystyvät asettumaan keskusteluissa monelle kannalle, tuoden uusia ideoita ja ajatuksia peliin. He ovat jatkuvasti uudistamassa ja suunnittelemassa tulevaa. Konkretia ei kuitenkaan aina luonnista samalla innolla, kuin ajattelutyö. Väittelijät ovat myös äärimmäisen rehellisiä, eivätkä pelkää sitä, mitä muut heistä ajattelevat. Saman tyyppiset ihmiset usein pitävät väittelijöistä, mutta herkemmät yksilöt ja konflikteja usein välttelevä yhteiskunta ei välttämättä pidä väittelijöiden suorapuheisuutta ja uudistushakuisuutta kovinkaan suuressa arvossa. Väittelijöitä tosin arvostetaan itsevarmuuden, näkemyksien ja huumorintajun johdosta, mutta samoista syistä heidän syvemmät ihmissuhteet saattavat kärsiä näiden piirteiden takia.

Outo ristiriita väittelijöiden suhteen syntyy siitä, että väittelijät ovat äärettömän rehellisiä, mutta puolustavat väsymättömästi toiselta näkökantilta jotain, johon he eivät oikeastaan usko.

Oma mielipide:

Samaistun väittelijän persoonallisuuteen suurimmaksi osin. Olen luova ja nopea ajattelija, joka on aina valmis oppimaan uutta, mutta kyllästyn myös helposti, ja siksi työn pitää olla mahdollisimman monipuolista ja haastavaa. Ongelman ratkaisu on aina ollut vahvuuksiani, mutta suunnitelmallisuus ei yleisesti ole suurin vahvuuteni. Väittelen omasta mielestäni vähemmän kuin tässä väitetään, mutta ehkä en vain itse huomaa sitä

Toisen mielipide:

“Pitää aivan paikkansa. Väittelee ihan periaatteesta, koska se on kivaa. Latelee argumentteja ja väitteitä tun tuosta. Jatkuvalla tiedonhakumatkalla. Parempi ideoimaan ja antamaan toteutustapoja tai tekemään divergenttiä ajattelua, kuin tekemään itse likaista työtä. Toisaalta tekee paljon itse ja käsillään, joten väite ei sinänsä pidä paikkaansa. Kyllä väittelijä tunnistaa väittelijän”

Tuotteistajan taskuraamattu

3 aihetta, jotka kolahtivat

  1. Luku 7: kuinka monta vaihtoehtoa on liikaa?

Meidän on usein vaikea valita usean vaihtoehdon väliltä, ja usein päädymme tuttuun ja turvalliseen, tai sellaiseen ehdotukseen, jota meille ehdotetaan. Siksi kannattaa asiantuntijana suositella parasta vaihtoehtoa, jotta teet valinnasta helpompaa sekä asiakkaalle, että itsellesi.

2. Luku 16: lauman paine jyrää järjenkin alleen

Harvemmin muita kopioiva keksii uusia menestysideoita tai lyö läpi yrityksensä kanssa. Tee mitä muut eivät tee, niin saatat jopa rikastua.

3. Luku 47: koeta edes kerran olla kopioimatta kilpailijalta

Suorapuheisuus ja kaikki outo on mielestäni kiinnostavaa, ja saa jatkamaan lukemista tai ottamaan lisää selvää asiasta. Ylistävät adjektiivilistat on jo nähty.

1 aihe joka tökki

Luku 11: Hyppäät vaikka junan alle, jos joku käskee

Luku perustuu Stanley Milgramin tutkimukseen, joka on myöhemmin paljastunut valheelliseksi. Milgramin kokeessa testattiin, kuinka pitkälle ihmiset ovat valmiita menemään, jos heitä kehoitetaan tekemään jotakin. Tutkimuksessa koehenkilöt joutuivat antamaan sähköshokkeja henkilölle sen mukaan vastasiko hän kysymyksiin oikein vai väärin. Jälkeen päin on selvinnyt, että Milgram lähes pakotti koehenkilöitä antamaan rangaistuksia myös silloin kun he eivät halunneet sitä tehdä. Kukaa ei olisi jatkanut sähköshokkien antamista loppuun asti, ellei heiltä olisi vaadittu sitä. Tällöin ihmiset alkoivat myös epäillä kokeen uskottavuutta. Tämä todistaa sen, että ihmiset ovat kykeneviä myös kyseenalaistamaan auktoriteetin.

Palautan kirjan huomenna!!!