Jos koskaan olet käynyt Helsingin luonnonhistorian museolla, niin mitä sieltä muistat? Onko se kahvittelevat kirahvit vai ala-aulan massiivinen norsu? No luultavasti ei kuitenkaan kumpikaan edellisistä vaan yleisin vastaus on kaksipäinen vasikka. “Onko vasikka vielä täällä”? on kysymys, joka esitetään lähes päivittäin lippuluukulla. Itse olen käynyt ensimmäisen kerran eläinmuseossa 1987 ja todellakin muistan kaksipäisen vasikan, mutta muistan myös muutakin. Muistan näyttelyhuoneissa olleet suuret vitriinit, joihin oli lavastettu maisemia eläimineen. Se mikä näistä vitriineistä teki erityisiä oli valonapit. Vitriinin edessä oli teline, jossa oli painikkeita. Jokaisen painikkeen vieressä luki jonkin eläimen nimi. Kun painoit nappia, jonka vieressä luki HIRVI, syttyi pieni punainen valo vitriinissä seisseen hirven sorkan viereen palamaan. KIEHTOVAA! Sillä käynnillä opin tunnistamaan useita eläimiä ja ihailin tapaa miten tämä kokonaisuus oli toteutettu.
Nyt 35 vuotta myöhemmin astun saman rakennuksen ovista sisään. Vanhat “interaktiiviset”vitriinit ovat poistuneet ja uudet upeat dioraamat ovat nekin olleet käytössä jo 12 vuotta, mutta silti olen tullut paikalle juurikin näiden dioraamojen vuoksi. Nyt minua kiinnostaakin se kuinka ne ovat valmistettu lavastajan näkökulmasta.

Mikä on Luomus? Luomus eli Luonnontieteellinen keskusmuseo on Helsingin yliopiston erillislaitos, jonka tehtävänä on säilyttää sekä ylläpitää luonnontieteellistä kansalliskokoelmaa. Luomuksen kokoelmat sijaitsevat kolmessa yleisökohteessa: Luonnontieteellinen museo (ent.eläinmuseo), Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha ja Kumpulan kasvitieteellinen puutarha. Museon kokoelmiin kuuluu kaikkiaan 3 000 000 kasvia ja 10 000 000 eläintä. Kierrokseni sijoittuu siis Luonnontieteelliseen museoon, mutta käytän siitä nyt tässä tutkielmassa lyhennettä Luomus vaikka kyseessä siis onkin suurempi kokonaisuus.

Mikä ihmeen dioraama? Dioraama on kolmiulotteinen maisemamalli, joka kuvaa esimerkiksi jonkinlaista tapahtumaa luonnossa. Luonnontieteelliset museot käyttävät dioraamoja havainnollistaessaan eläinten lajityypillistä käytöstä sekä elinolosuhteita. Ensimmäisen dioraaman rakensi Louis Daguerre vuonna 1822.

Mihin tarvitaan konservaattoria? Taksidermia on taiteenlaji, jossa kuollut eläin pyritään säilyttämään ulkomuodollisesti, tekemällä siitä esine. Museossa näitä eläinten täyttäjiä kutsutaan nimellä konservaattori. Konservaattori taas määritellään ammatiksi, jonka harjoittaja vastaa museoesineiden säilyttämisestä sekä hoitamisesta. Suomen ensimmäiset konservaattorit olivat Magnus von Wright sekä Jussi Mäntynen.

Oppaakseni tälle kierrokselle on lupautunut Samuli Haapalainen, joka on työskennellyt Luomuksella jo viitisen vuotta. Ensin kierrämme alimman kerroksen, jossa sijaitsevat luurangot. Kierroksen aikana Samuli kertoilee talon historiasta sekä Luomuksen kokelmista, mutta itse dioraamoihin pääsemme vasta seuraavassa kerroksessa, josta löytyvät esimerkiksi Amerikan ja Siperian luontoa kuvaavat dioraamat.

Museon kokoelmiin päätyvät eläimet tulevat lahjoituksina esimerkiksi eläintarhoilta tai kuten viime vuonna kuuluisaksi nousee Haminan mursun viimeinen sijoituspaikka tulee olemaan Luomuksella. Mutta kun eläin on kuollut, kuinka se lopulta päätyy dioraamaan katseltavaksi? Samuli ottaa kaapista esille erilaisia pieniä ja suuria esineitä sekä nipun vanhoja valokuvia, joista selvinnee mitä konservoinnissa oikein tapahtuu. Ensin hän esittelee minulle kuolinnaamion, joka on otettu Kodian karhusta sen kuoltua. Naamion avulla eläimen päästä saadaan tarkka kolmiulotteinen kopio, josta on paljon hyötyä lopullista työtä tehdessä.

Seuraavaksi eläimestä otetaan tarkat mitat mittataulukkoon, jonka perusteella eläimestä tehdään veistos, johon eläimen nahka sopii täydellisesti. Mittausten jälkeen eläimen nahka sekä luut otetaan talteen. Nahka parkitaan ja käytetään myöhemmin. Luut taas menevät museon kokoelmiin.

Konservaattori muotoilee ensin mallin käyttäen työhön apuna  eläimen kalloa sekä muotoilusavea.

Mallista tehdään muotti, jonka avulla voidaan eläimestä tehdä uretaanivalos.

Tämä valos saa pintaansa eläimestä talteen otetun nahan. Saumat pyritään tekemään mahdollisimman huomaamattomiin paikkoihin. Joitakin eläimen osia voidaan käyttää valmiissa teoksessa, esimerkiksi lintujen nokat sekä jalat ovat oikeita.

Hampaat sekä kieli ovat muovia.

Todella taidokkaasti tehdyt eläimet voivat säilyä jopa satoja vuosia. Tällaisina esimerkkeinä Samuli näyttää Luomuksen kokoelmasta kotkan sekä sininärhen, jotka ovat Magnus von Wrightin täyttämiä 1890 luvulta

Nyt siis tiedän, kuinka eläimet valmistetaan dioraamaa varten, mutta entäpä se maisema, johon nimenomaan lavastajia tarvitaan?

Dioraamassa, jossa on Kodian karhuja, kiinnittyi huomioni heti virtaavaan veteen. Toteutus oli äärimmäisen yksinkertainen, mutta tehokas. Vedenpinta oli paksua pleksilevyä, jonka päälle oli valettu epoksia. Epoksilla oli onnistuttu tekemään sekä vedenpintaan väreilyä, että kosken kuohuntaa.

Seuraavaksi suuntaamme Afrikan savannille. Tämän dioraaman suunnittelu ja toteutus on alkanut keruuretkellä Namibiaan, josta mukaan on tarttunut maaperää, kasveja sekä eläinten jätöksiä. Retkeä varten on tietysti hankittu kaikki vienti- ja tuontiluvat, koska eihän sitä hiekkaa nyt muuten saa Suomeen tuoda. Toki osa kasveista saadaan suoraan Helsingin kasvitieteellisestä puutarhasta eli ihan kaikkea ei tarvitse Namibiasta saakka kuljettaa.

Dioraaman seinään on maiseman maalannut taiteilija Seppo Polameri. Hänen työnsä etenemistä tämän dioraaman parissa voi seurata Luomuksen nettisivuilla olevalta videolta. Muutoinkin videolla näkyy kuinka koko dioraama on saatu rakennettua, joten voin suositella sen katsomista myös lavastajan näkökulmasta.

Kun maalaus on valmis, on aika asetella lavasteet paikoilleen. Maisemasta pyritään tekemään mahdollisimman autenttinen, josta eläimille lajityypillinen käytös tulisi hyvin esille. Mikä eläin voisi piileksiä heinän seassa? Minkälaiset jäljet gnu jättää käytyään juomapaikalla?

Jatkamme Samulin kanssa kierrosta ja ilahdun löytäessäni eräästä vitriinistä kollegan

Luomuksen dioraamat eivät käsittele pelkästään olemassa olevia tai sukupuuttoon kuolleita eläimiä. Toisinaan myös eläimet, jotka esiintyvät vain vaikkapa luolamaalauksissa voidaan herättää henkiin dioraaman avulla. Hyvänä esimerkkinä voidaan käyttää vaikkapa luolaleijonaa esittävää dioraamaa. Leijonan pohjana on käytetty aasian leijonaa, jonka raajoja on pidennetty, kasvojen luustoa muokattu sekä harja on poistettu ja näin on saatu aikaan luolaleijona.

Lavasteisiin pyritään käyttämään mahdollisimman paljon aitoja kasveja sekä maaperää. Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista ja silloin kysytäänkin lavasterakentajilta kekseliäisyyttä. Museossa on esimerkiksi esillä suomalaista puustoa, mutta koska nämä puut ovat kaikkien “koskettavilla” ei sellaisia puunrunkoja voi käyttää, joista irtoaa kaarnaa tai tuohta. Oikeiden mänty ja koivurunkojen sijaan onkin käytetty haapapuun runkoja, joiden pinta on maalattu muistuttamaan koivua taikka mäntyä.

Myös pienempiä ja ovelasti naamioituja dioraamoja löytyy Luomukselta. Yksi erikoisimmista on roskapönttö, jota vierailijat yrittävät välillä hyödyntää omien roskiensa jättöpaikaksi.

Käymme vielä lopuksi katsomassa dinosauruksia. Nämä luurangot ovat niin ikään lavasteita. Oikeita dinosauruksen luurankoja ei suomesta löydy ja nämäkin ovat siis taitavasti tehtyjä jäljennöksiä, mutta kuten sanottu ne ovat “vain” lavasteita.

Viimeiseksi vielä kohtaan vanhan tuttavan. Kaksipäinen vasikka seisoo edelleen paikoillaan ylimmän kerroksen tasanteella. Vuodet eivät ole sitä kohdelleet kauniisti. Yksi sen neljästä kirkkaasta lasisilmästä on muuttunut sirpaleiseksi, mutta silläkin on oma tarinansa kerrottavana. Uskoisin, että jokainen tämän päivän lapsi, joka kohtaa tämän harvinaisen luonnonoikun, luultavasti muistaa sen edelleen vielä vuosikymmeniä myöhemmin, ihan niin kuin minäkin.

Kierros on ollut äärimmäisen mielenkiintoinen ja erityisesti opettavainen. Kävimme asioita läpi huomattavasti laajemmassa mittakaavassa, kuin mitä tähän tutkielmaan olen kertonut. Useita mielenkiintoisia tarinoita jää kertomatta, mutta jos koskaan käyt Luomuksella, niin lähde opastetulle kierrokselle ja voit ehkäpä voit kuulla tarinan tiikerin kynsistä ja ensiapuun joutuneesta konservaattorista.

Olen usein kuullut lauseen: “Sinun pitäisi tehdä työksesi jotain käsitöihin liittyvää.” En kuitenkaan uskaltanut toteuttaa unelmaani siirtyä täysin toisenlaisesta ammatista siihen mitä oikeasti halusin tehdä. Jatkoin harrastamista käsitöiden parissa sekä kartutin taitoja vaikka vain harrastusmielessä. Mikään tietty osaaminen ei kuitenkaan koskaan vienyt minua mukanaan vaan olin aina, ja olen edelleen, kiinnostunut kaikesta. Olen maalannut kaikkea tau-luista taloihin, piirtänyt, tehnyt lasitöitä, virkannut, kutonut, ommellut, korjannut rikkinäisiä huonekaluja, askarrellut…lista on loputon. Vuosi sitten, kun minulle viimeinkin valkeni, että missä ammatissa voisin käyttää hyödykseni kaikkea osaamista mitä minulla on ja kuitenkin voisin vielä oppia jotain uutta, olin valmis muutamaan elämäni suuntaa. Lavasterakentajana on erityisen tärkeää, että osaamista on moneltakin eri osa-alueilta. Pitää osata puutöitä, kankaiden ompelua, muotoilua, maalaamista, piirtämistä ja monia muita asioita, joita olisi hyvä osata ainakin välttävästi.

Olen opiskellut toimittajaksi, johon koulutukseen on kuulunut lehden taittoa, valokuvausta, videoiden editointia ja tietysti kirjoittamista. Kaikilla näillä taidoilla on ollut käyttöä, niin edellisessä ammatissani kuin myös tulevassa ammatissani. Kynä ja paperi suunnittelun apuvälineinä on syrjäytymässä rhinon ja sketchupin tieltä eli tietotekniikka taidoista on myös hyötyä jatkoa ajatellen. Toisaalta en halua olla se joka suunnittelee hienon 3D tuolin ja tulostaa siitä kuvan, koska pelkällä kuvalla on paha istua, haluan ennemminkin olla se, joka valmistaa sen tuolin. Niitäkin tarvitaan, niin tuoleja, kuin tekijöitäkin.

Omaan hyvän hahmotuskyvyn. Pystyn kokoamaan 1000 palaisen palapelin päivässä, nopeimmillaan 4 tunnissa. Kolmiulotteinen hahmottaminen on naisilla heikompaa, kuin miehillä. No tässä suhteessa minä olen kuitenkin enemmän mies kuin nainen. Kun tein ensimmäistä muotoilutehtävää koulussa, huomasin pystyväni hahmottamaan kuution mallisesta palasta, kuinka siitä saa muotoiltua oikean mallisen esineen niin, että se näyttää oikealta jokaisesta kulmasta katsottuna.

Pelkillä kädentaidoilla ei kuitenkaan vielä tulevassa ammatissa pärjää. Vuorovaikutustaidot! Sinulla voi olla vahvaa osaamista, mutta olemattomilla vuorovaikutustaidoilla, et tule työllistymään tai saa asiakkaita. Töissä muiden ammattiryhmien kanssa työskentely vaatii jatkuvaa molemmin puolista vuorovaikutusta, jotta projekti, jota kuitenkin yhdessä tehdään, saataisiin ajoissa valmiiksi. Taito se on sekin, että osaa tuoda itsensä esille, mutta osaa jättää muillekin tilaa

Koska en ole aikomuksissa alkaa yrittäjäksi tai muutenkaan markkinoida itseäni, päätin tehdä logon omasta harrastuksestani. Pelaan pakohuonepeljä ja logossa on siis nähtävissä kaksi peliin liittyvää aihetta. Hahmo, joka tulee “voittajana” ulos huoneesta sekä avaimenreikä. Halusin käyttää myös nimikirjaimia, joista A ja K muovautuivat helpommin aiheeseen.

Skannasin haluamani logon ja siirsin sen Photoshopiin muokattavaksi.

Seuraavaksi suunnittelin Harrin avustuksella InDesign ohjelmalla käyntikortin, johon myös logo tuli näkyviin.

Kokonaisuudessaan mukavaa suunnittelutyötä, josta voi olla jotain hyötyä tulevaisuudessa.

Kirja oli ihan mielenkiintoista luettavaa, mutta kuitenkin kokonaisuudessaan aiheutti melkoisen hylkimisreaktion tuotteistamisajatusta kohtaan. Tämä kirja todellakin tekee kyyniseksi. Monet kirjan luvut antoivat paljon ajateltavaa, mutta kuitenkin lopputulema oli aina sama, asiakas ostetaan hinnalla millä hyvänsä. Lopulta tulin itse tulokseen, että joka tapauksessa kaikenlainen kanssakäyminen asiakkaan kanssa perustuu olettamuksiin puolin ja toisin. Jos olet hyvä työssäsi, osaat nopeasti reagoida asiakkaan olettamuksiin sinusta ja pystyt muokkaamaan itsestäsi asiakkaan mieltymyksen mukaisen persoonan. Tämän lisäksi on sinun osattava huomioida omat olettamuksesi asiakkaastasi ja olla valmis muuttamaan niitä, jos ja kun ne osoittautuvatkin vääriksi.

Aloitetaan nyt kuitenkin siitä negatiivisesta, jotta pääsemme positiivisempiin aiheisiin myöhemmin.

Nuole vielä nuolemasta päästyäsi

Tässä luvussa asiakasta pidetään täytenä idioottina ja erityisesti hyvin pinnallisena. Sen verran usein olen elämässäni ollut asiakkaan roolissa, että tiedä tarkalleen, ettei postikortit tai mitkään muutkaan höpötykset vaikuta suuntaan eikä toiseen tehdessäni ostopäätöstä. Toki nuorempana olen ollut hyvinkin helppo kohde myyjille, mutta kokemuksen kartuttua ja muutaman väärän ostoksen tehtyäni, tiedän kyllä mitä tarvitsen ja mistä/keneltä sen hankin. Rehellinen ja asiallinen kanssakäyminen asiakkaan kanssa vie pitkälle. Tämä on syytä pitää mielessä mikäli kauppaat jotain todella suurta ja kallista asiakkaalle. Eräs asunnonvälittäjä yritti juurikin tätä imartelutaktiikkaa kanssani. Minussa imartelu kuitenkin nostaa sarkasmin pintaan. Imartelusta seuraa välitön vastaisku! En muista mikä oli keskustelun aihe ja millä sanoilla hän minua yritti imarrella, mutta jälkeenpäin mieheni kertoi minulle ko. välittäjän todenneen miehelleni, että: “Vaimosi on kova suustaan.” No, ei enää niin imartelevaa vai mitä? Imartelu, kaupantekoa silmällä pitäen, kannattaakin rajata lähinnä tuotteen sopivuuteen ostajalle. Ostajan henkilökohtaisuuksiin tai kaveruuteen vetoaminen imartelulla on minusta äärimmäisen huono tapa yrittää edistää myyntiä.

Kuinka monta vaihtoehtoa on liikaa?

Ihminen pyrkii aina rajaamaan vaihtoehtoja, jotta päätöksenteko olisi helpompaa. Näin me kaikki teemme, myös minä tätä kirjaa lukiessa. Kirjoitin ylös kaikki kappaleet, joita pidin hyvinä tai erityisen huonoina. Luin valitut kappaleet uudelleen ja tein päätökset siitä, mistä kappaleista haluan kirjoittaa. Ihminen joutuu tekemään valintoja jatkuvasti joka ikinen päivä. Arkiset valinnat, kuten mitkä vaatteet pukea päälle, ovat aikuiselle helppoja, mutta lapsi tarvitsee samoihin valintoihin aikuisen apua. Aikuinen valitsee kaksi paitaa, joista lapsi valitsee itse paremman. Jos lapsen antaa itse valita kaikista vaatteistaan, valitsee hän todennäköisimmin juhlapaidan hiekkalaatikkoleikkeihin tai t-paidan talvipakkasille. Näin toimii myös aikuinen, mikäli valinta täytyy suorittaa liian suuresta määrästä vaihtoehtoja. Valita tapahtuu tällöin enemmänkin tunteen perusteella ja moni tärkeä seikka jää helposti huomaamatta esimerkiksi käytännöllisyys, koska ulkonäkö sattui miellyttämään valintatilanteessa enemmän. Myös sen hetkinen tunnetila vaikuttaa päätökseen. Jos olet väsynyt, et jaksa miettiä monista vaihtoehdoista vaan pahimmillaan valitset ”vaan jotain” päästäksesi asiassa eteenpäin.

Hyvä myyjä on ottanut selvää juuri sinun tarpeestasi ja rajannut pois kaikki sopimattomat vaihtoehdot. Hän esittelee sinulle vain muutaman vaihtoehdon, joista sinä voit itse valita itsellesi sopivimman, olkoon se vaikka sitten se väri, jos kaikki muu on kohdillaan. Hyvä myyjä osaa myös hyvin perustella tekemiensä valintojen taustat sekä myöskin perustella miksi hänen tarjoamansa vaihtoehdot ovat parempia kuin mahdollisen kilpailijan vaihtoehdot. Vaihtoehtojen karsiminen on siis erittäin hyvä keino saavuttaa ostajan luottamus. Näin osoitat ostajalle perehtyneesi juuri hänen tarpeisiinsa sekä tarjoilet hänelle valmiita ratkaisuja, joista hän itse, voi valita parhaan mahdollisen vaihtoehdon. Myyjällä on siis tällaisessa tilanteessa asiakkaaseen vanhemman kaltainen ote. Asiakkaalta ei vaadita vanhemmalta vaadittua paneutumista aiheeseen vaan hän voi luottaa siihen, että myyjä näyttelee ”vanhemman” eli asiantuntijan roolia tässä tilanteessa.

Kiitoksen ihmeellinen voima.

Niin, tällähän sitä jokainen meistä kulkee hyvinkin pitkälle elämässä. Jos olet tehnyt palveluksen toiselle ihmiselle, mutta jäät vaille kiitosta on ihan varmaa, että toiste et ala palveluksia kyseiselle henkilölle tekemään. Jos vielä kiitoksen lisäksi saat jonkin palkkion, on ihan varma, että seuraavat vuodet teet kyseiselle henkilölle vaikka mitä palveluksia, koska tunnet itsesi tarpeelliseksi ja hyväksytyksi. Kiitos siis hyväilee henkistä minää monellakin tapaa. Avun pyytäminen ja siitä vielä kiittäminen nostaa kohteena olevan henkilön pyytäjän yläpuolelle (pyydän, koska osaat tämän paremmin kuin minä) ja sinnehän me kaikki (ainakin salassa) haluamme. Haluamme näyttää vahvoilta, älykkäiltä ja ahkerilta toistemme silmissä ja avun tarjoaminen sitä tarvitsevalle nostaa meidät juurikin sille jalustalle, mihin kaipaamme. Mutta jos sinua vielä erikseen pyydetään nousemaan tälle jalustalle, niin mikäpä siinä. Myyjän näkökulmasta katsottuna avun pyytäminen on psykologisesti erittäin hyväksyttävää asiakkaan jalustalle nostamista ja sana “Kiitos” on vain se viimeinen sinetti, millä takaat sen, että asiakas hyväksyy sinut vertaisenaan.

Myyjän ja asiakkaan roolit vaihtuvat tässä tilanteessa toisinpäin. Asiakkaasta kuoriutuu vanhempi eli asiantuntija, koska hänen apuaan on pyydetty. Myyjä on lapsi, joka tarvitsee apua ja saa sitä. Mutta mitä tapahtuukaan, jos lapsi unohtaa sanoa lopuksi: “Kiitos.”?

Kyllä, ylpeys käy lankeemuksen edellä.

Mitä eroa on Jumalalla ja kirurgilla? Jumala ei kuvittele olevansa kirurgi. Ylpeys. Kuolemansyntien numero 1. Erityisesti sairaalassa työskennellessäni olen tämän synnin olemassaolon havainnut usein. Olen seurannut untuvikko lääkäreiden saapumisen osastolle, kuinka nöyriä ja ystävällisiä he tuossa vaiheessa ovatkaan. Aikaa kuluu muutama vuosi ja sitten seuraa “Pikku-Jumala” -vaihe. Tästä eteenpäin ollaan niin ylpeitä, että ei mahduta edes samaan pöytään istumaan, saati keskustella mistään. Tämän vaiheen ohittamiseen menee jonkin aikaa, mutta melkein poikkeuksetta sieltäkin pilven reunalta on tultu alas ja lujaa. Yleensä “Pikku-Jumala” onkin huomannut, että hän yksin ei ole kaikkivoipa vaan yhteistyöllä ja kokemuksella päästään toivottuun lopputulokseen. Ole ammatistasi ja osaamisestasi ylpeä, mutta älä anna sen sokaista itseäsi. Älä aseta itseäsi jumalan asemaan, koska mitä korkeammalta tiput sitä kovemmin se sattuu ja sinähän tiput se on varmaa. Kappaleessa mainitaan tietokoneen käyttäminen apuvälineenä lentäjillä sekä lääkäreillä. Kun aloitin työt leikkausosastolla, ei käytössämme ollut mitään tarkastuslistoja. Luotettiin vain hoitajien muistiin ja toivottiin parasta. Sittemmin käyttöön on tullut sydän-keuhkokoneen tarkastuslista, jonka pilotoivat lääkäri ja hoitaja yhdessä ja mainittakoon myös se, että molemmat harrastavat lentämistä. Listan käyttöön ottamiseen meni useampi vuosi, koska osa hoitajista koki, että lista loukkaa heidän ammattiylpeyttään eivätkä siis suostuneet listaa käyttämään. Kun joitakin vuosia sitten itse olin pilotoimassa potilaan tarkastuslistaa käyttöön osastollamme, oli vastarinta toki kovaa, mutta yllättynein olin siitä, että se aiheutti jopa itkua henkilökunnassa. Kovin pienistä muutoksistakin voi tulla suuria, mikäli toisen henkilön ylpeyteen kajotaan jollakin tavalla ja tässä tapauksessa heidän muistinsa asetettiin kyseenalaiseksi tai niin he ainakin asian kokivat.

Myyjän ei tule olla missään tapauksessa ylpeä. Oma osaaminen kannattaa tuoda esille, mutta jätä myös varaa ehdotuksille.  Nöyristely ei auta, mutta kehittävälle keskustelulle on aina tilaa.