Teatterin taika on kaikkien yhteistyötä

“Teatteri on yhtä illuusiota, mikään ei ole sitä miltä se näyttää. Sitä kutsutaan myös teatterin taiaksi. Parhaiten se näkyy täällä lavastamossa”, sanoo yleisöä teatterissa kierrättävä kierroksen vetäjä. Ja hän on mielestäni oikeassa. Lavastamossa me nimittäin luomme konkreettisesti maailman ja paikat joissa näyttelijät lavalla ovat. Ilman lavasteita, näyttämökuva olisi hyvin erilainen. Enkä tarkoita tällä sitä etteivätkö tyhjän näyttämön näytelmät olisi hyviä taikka merkityksellisiä, mutta se tapa vain ei sovi kaikkiin esityksiin. Esimerkiksi esityksessä Kaikki äitini, kaikki tyttäreni tai Miiko Toiviaisen monologissa Kepeä elämäni, tyhjä näyttämö toimii. Niissä paikka jossa näyttelijä on ei ole niin keskeinen, tärkeintä on se ketä puu ja mitä hän puhuu. Kun taas esimerkiksi näytelmät Taru sormusten herrasta tai Näytelmä joka menee pieleen, eivät oikein toimisi tyhjällä näyttämöllä. Ne vaativat tuekseen lavasteita. Näytelmä joka menee pieleen ei konkreettisesti toimi ilman lavasteita ja Taru sormusten herrasta näytelmässä lavastus tukee näytelmän kulkua.

Edellä mainittujen näytelmien tavalla Täydellinen lauantai vaatii konkreettisen lavastuksen. Ja sitä varten olemme rakentaneet päänäyttämölle ison modernin asunnon. Yleisöstä käsin näemme kuinka asunnon lattia näyttää kalliilta tammi lankulta, olohuonetta koristaa suuri pylvääseen upotettu LP-levy hylly ja lavan vasemmassa reunassa on oviaukko remontin alaiseen huoneeseen. Mikään näistä ei kuitenkaan ole totta. Kallis tammi lankkulattia on oikeasti maalattua MDF-levyä. Mitään lankkujen välisiä rakoja ei ole olemassakaan, ne on piirretty paksulla mustalla tussilla. Suuri levyhylly sentään on lähes aito. Se on 18 mm vanerista rakennettu hyllykkö, joka ei oikeasti ole niin syvä että siihen voisi LP-levyjä laittaa. LP-levyt on valmistettu spray-maalatusta pahvista, ja niitä löytyy hyllystä 1500 kappaletta. Remontoitavaa huonetta ei tietenkään ole olemassakaan. Se on vain pari seinää ja pieni pala lattiaa jotta vilppi menee yleisölle täydestä.

Pienemmän mittakaavan esimerkki voisi olla pienellä näyttämöllä pyörinyt Solaris. Lavalle on rakennettu Solariksen avaruusaluksen sisäosa, jossa on käytetty perinteisempää optista illuusiota. Näyttämö on pinnoitettu uritetulla MDF-levyllä, joka saa sen näyttämään laatoitetulta. Mutta oikeasti näyttämön seiniin on upotettu erilaisia ovia, niiden raot kuitenkin hämärtyvät muiden mustien urien joukkoon. Kaikki illuusiot kuitenkin häviävät kun kävelemme yhdestä näistä ovista ulos. Oven takana meitä odottavat suuret metallikärryt joiden pintaan on kiinnitetty aiemmin mainitsemani MDF:ät.

En tarkoita tällä sitä että yleisö luulisi meidän tuoneen lavalle modernia asuntoa tai avaruusalusta. Yritän kertoa miten paljon yksityiskohdilla on väliä. Olen kuullut kysyttävän muun muassa että mistä olemme saaneet oikean ulko-oven, eikö se paina paljon? Entä nuo autot, ovatko ne oikeita? Entä tuo asuntovaunu? Tai nuo keittiökaapit? Lähestulkoon poikkeuksetta vastaus on että teimme ne aivan itse. Rakennamme myös itse huonekaluja, kuten Veden varaa -näytelmässä käytetyn kirjoituspöydän. Vain kolme sen kuudesta laatikosta aukeni ja sisällä oli metallirunko. Kivet ovat pinnoitettua styroksia, keittiökaapit kertopuu-runkoisia ja sadevesirännit viemäriputkea. Kierrätämme usein monille muista asiayhteyksistä tuttuja arkipäiväisiä esineitä ja teemme niistä jotain aivan muuta. Mutta valojen hämärtyessä, äänimaailman alkaessa ja näyttelijöiden ensimmäisten repliikkien jälkeen on yleisö imaistu sisään näytelmän maailmaan. Ulkomaailma ja todellisuus unohtuu. Mitä lähempänä todellisuutta lavastus on yksityiskohtineen, sitä helpompi tämä uppoutuminen yleisöltä on.

Ja jotta tämä kokemus saadaan yleisölle tarvitaan yhteistyötä. Olen nyt paljon kertonut kuinka hienoja ja yllättäviä asioita teemme lavastamossa, mutta todellisuudessa jos ne sellaisenaan veisi lavalle eivät ne olisi oikein mitään. Se että esityksestä oikeasti saadaan näyttävä tarvitaan useiden, jopa useiden kymmenien ihmisten yhteistyötä. Jos yksikin pala uupuisi, olisi meillä keskeneräinen teos. Jokainen on kokonaisuuden kannalta tärkeä.

Esimerkiksi Veden varaan näytelmässä, jos lavalla olisi vain näyttelijät olisi kohtaus varmasti aika mitäänsanomaton. Kun heidän parikseen näyttämölle tuo kansanveneen ja laiturin on paikka jo selkeämpi hahmottaa, mutta tunnelma edelleen uupuu. Ja siihen tarvitsemme esimerkiksi valotyöntekijöitä. He luovat sumun ja valot jotka saavat aikaiseksi sen että näyttää siltä että lavalla todella olisi vettä. Pelkästä kuvasta me emme sitä näe, mutta siitä välittyy jo ilman ääntäkin millainen tunnelma on kyseessä. Joten kuvitellaan millainen kuva on äänen kanssa jonka äänityöntekijät ovat tehneet. Entä puvustuksen ja kampaaja-maskeeraajien tekemä työ. Taikka näyttämöhenkilöiden jotka tuovat lavasteet oikealla iskulla näyttämölle. Kokonaisuus on jo upea ja lumoava.

Koen usein ettei teknistä työryhmää arvosteta riittävästi. Koska tosiaan ilman valotyöntekijöitä olisi lavalla vain työvalot käytössä, ilman äänityöntekijöitä ei meillä olisi minkäänlaista musiikkia, ilman näyttämötyöntekijöitä ei lavalla liikkuisi mikään, ja niin edelleen. Voisin listata jokaisen roolin, niin kampaaja-maskeeraajien, puvustajien kuin järjestäjien. Jokaisella on tärkeä rooli siinä että teatteriesitykset pyörivät ja ovat niin maagisia. Näemme heidän kädenjälkensä, mutta emme heitä itseään. He työskentelevät lavan takana piilossa ja siksi arvostusta ei varmaan kauheasti satele. Näyttelijät saavat herkemmin arvostusta koska heidät voi nähdä ja kuulla. Koen että kyse on samasta ilmiöstä kuin musiikkiyhtyeistä usein vain pääsolistin nimi muistetaan. En yritä sanoa etteivätkö näyttelijät myös ansaitsisi saamaansa kunnioitusta, tottakai he ansaitsevat. He siellä lavalla ovat ja lähes joka ilta pistävät itsensä alttiiksi. Mutta siellä on samaan aikaan myös paljon muita ihmisiä joita ilman esitys ei pyöriasi. 

Ja siksi miksi pidän niin paljon Turun Kaupunginteatterista on se että jokaisen esityksen jälkeen kumarruksiin näyttelijöiden kanssa osallistuvat myös näyttämötyöntekijät. Kävin helmikuussa Helsingin Kaupunginteatterissa katsomassa Pienen Merenneidon ja esityksen jälkeen kumarsivat ainoastaan näyttelijät ja kapellimestari. Jäin todella kaipaamaan näyttämöhekilöitä kumarruksissa. Sillä he tekevät aivan yhtä ison työn kuin näyttelijät. Hekin ovat siellä illasta toiseen, mutta heidän tehtävänsä on pysyä piilossa. Yleisön ei usein kuulu nähdä heitä. He siirtelevät lavasteita huomaamattomasti ja ääneti jotta esitys voisi edetä.

Suomen Kuvalehti teki viime vuonna kahdeksannen kerran kyselyn, jossa tutkittiin mitä ammatteja suomalaiset arvostavat eniten. Yllättävä kyllä iso osa kulttuurialasta jäi aika alas, “Sympatia ei kuitenkaan ole muuttunut arvostukseksi, pikemminkin päinvastoin. Kapellimestari (177.), pianisti (249.), näyttelijä (269.) ja laulaja (293.) ovat listalla nyt alempana kuin viimeksi.” Kuitenkin lavastaja on joka kerta nostanut suosiotaan ja löytyy nyt sijalta 271, pari sijaa alempana kuin näyttelijä. Kuitenkin lavasterakentaja, valo-, ääni- ja näyttämötyöntekijä uupuvat, näyttämöoperaattoreista tai pyroteknikoista puhumattakaan.

Lähteet:
https://www.degruyter.com/document/doi/10.1515/ang-2018-0012/html 07.08.2023
https://en.wikipedia.org/wiki/Mischief_Theatre, 17.03.2024 https://en.wikipedia.org/wiki/Optical_illusion, 05.05.2024 https://suomenkuvalehti.fi/paajutut/sk-tutki-kahdeksannen-kerran-mita-ammatteja-suomalaiset-arvostavat-katso-onko-oma-alasi-nousussa-vai-laskussa/?shared=1280093-2751b242-4, 05.05.2024

5: Ammattialaa koskeva syventävä tutkielma

Logon tekeminen on vaikeaa

Olin innoissani logo tehtävästä niin kauan kunnes minun tuli aika oikeasti tehdä se. En ollut ikinä uskonut että logon tekeminen voisi olla niin vaikeaa. Syytän kyllä osittain myös sitä faktaa etten tiedä mikä yritykseni nimi voisi olla. Haluan että yritykseni logo on jollain tavalla kuvaava, että siitä käy ilmi minkä alan yritys on kyseessä. Ja että tämä kaikki kävisi ilmi myös logossa.

Olen josku nuorempana yrittänyt suunnitella logoa minulle ja ystävälleni kun olimme aikeissa mennä myymään käsitöitämme. Sitä ei ikinä tapahtunut mutta logo oli hauska, mutta koki saman kohtalon kuin nykyisetkin logo suunnitelmani. Se oli logoksi turhan monimutkainen.

Olen jostain syystä kauan haaveillut nimestä “Lohenpyrstö”, mutta se ei oikein sovi. Toki lohepyrstö on yksi hieno puusepänliitos, mutta uskon että se on monelle todella hämmentävä ja voidaan herkästi sekoittaa johonkin kalastusalan yritykseen.

Alla joitain erilaisia yrityksiäni. Pidän todella paljon lohi -logosta, mutta se ei oikein sovi puusepän yritykselle. Yritin jopa että jos lohen pyrstö olisi puuta ja kaikin puolin jäjentäisi liitosta. Se olisi logona myös liian monimutkainen. Minusta logon pitää olla suhteellisen simmpeli ja sellainen jonka voisin kuvitella painattavani paitani selkään.

Suunnittelin myös RASEKO:ssa opiskellessani puusepäksi itselleni logoa ja silloin ajattelin peikonlehteä. Se olisi yksinkertainen, suhteellisen helppo ja siisti. Mutta miten se liittyy puuseppäilyyn? Ei kyllä oikeastaan mitenkään. Ihan yhtä paljon kuin lohi.

Sitten Keksin että mitä jos se oikeasti liittyisikin harjoittamaani ammattiin? Tästä syntyi puinen puusepän työkalupakki, ehkä turhan käytettyä kuvastoa kuitenkin. Entä näyttämö? Voisi olla parempi lavastajalla kuin lavasterakentajalla.

Sitten juttelin vielä jäljellä olevista koulutehtävistäni kollegani kanssa ja kerroin tästä logo tehtävästä. Hän kertoi kuinka heidän oli jokaisen aikoinaan täytynyt koulussa suunnitella logo, joka sisälsi heidän etu- ja sukunimiensä ensimmäiset kirjaimet. Ja sittenhän minulla välähti, olen vuosia käyttänyt W:tä allekirjoituksenani ja nimimerkkinäni kaikenlaisissa yhteyksissä. W tulee kun yhdistää etunimeni Vivian ja sukunimeni Vesterinen ensimmäiset kirjaimet.

Ajattelin siis logona pelkkää W:tä, mutta yksinään se on todella tylsä ja yksitoikkoinen. Se tarvitsisi jotain. Ehkä että se olisi tehty puusta, siinä olisi oksia tai siinä roikkuisi köynnös.

Minulla välähti töissä toistamiseen kun luin työkaluihin kirjoitettuja “verstas” tekstejä, että sana verstaskin alkaa V:llä. “Vivianin Verstas”, voisi olla myös ihan hauska, mutta pidän silti etunimeäni enemmän sukunimestäni. “Vesterisen Verstas” kuulostaa minusta paremmalta, siltä että se herättää uskottavuutta. Pidän myös siitä miltä kaksi V -kirjainta näyttävät limittäin. Logo on yksinkertainen mutta suhtellisen selkeä.

Piirsin alla olevan lopullisen logon velktorigrafiikka ohjelma Inkscapella. Vktorointi on minulle uutta ja vielä hieman vierasta, mutta ymmärrän sen perusolemuksen ja tahdon oppia lisää. Alemmassa logossa kokeilin että jos V:t olisivat eri väriset, että selkeyttäisikö se tekstiä enemmän. Kirjainten yhdys kohta olisi tottakai värien yhdistelmä.

2: Logo

Mustavalkoista markkinointia

“Tuotteistajan taskuraamattu” on erikoinen teos. Minun täytyy myöntää että paikoittain sen kirjoittajat Antti Apunen ja Jari Parantainen ovat jonkin toden jäljillä. Mutta kirja herättää tunteita, eikä se ollut kirjan lupaamaa kyynisyyttä. Tunnen vihaa ja surua siitä että maailma todella toimii näin ja kirjassa kehotetaan jatkamaa tätä kierrettä. Kirja maalaa ihmisistä karun ja itsekkään kuvan, kuten sivulla 122: “Me siis valehtelemme päivät pääksytysten, koska meillä kaikilla on vaistomainen tarve esittää jopa itsellemme parempaa ihmistä kuin todellisuudessa olemme.” Ja minusta kirjasta kertoo myös jotain se, että kirjan kannessa ja esipuheessa, kerrotaan kuinka lukijasta tulee kyyninen kirjan luettuaan. Minusta tämä kertoo enemmän kirjailijoista kuin lukijoista. Tai ehkä olen vain itse sinisilmäinen hölmö ja tahdon uskoa että pystymme ihmiskuntana muuttumaan parempaan suuntaan.

Kirjassa kerrotaan kuitenkin monista erilaisista mielenkiintoisista tutkimuksista, kuten vaikka kappaleessa 11; “Hyppäät vaikka junan alle, jos joku käskee.” Kirjassa kerrotaan Stanley Milgramin 1960-luvun alussa tekemästä tutkimuksesta, jossa selvitettiin miten pitkälle ihmiset olisivat valmiita menemään auktoriteetin johdolla. Testattavat luulivat antavansa toisessa huoneessa olevalle koehenkilölle sähköshokkeja kun koehenkilö vastasi kysymyksiin väärin. Shokkien voimakkuus mukamas kasvoi koko ajan. 63 prosenttia osallistujista antoi kaikki 30 sähköiskua. Tutkimus on mielenkiintoinen, ja ehkä hieman jopa pelottava. Se kertoo millaisia lampaita olemme kun auktoriteetti ja oletettu asiantuntija kertovat meille mitä tehdä. Minulta kuitenkin jäi ymmärtämättä tämän tutkimuksen merkitys kirjan aiheeseen. Kirjan takakannessa kerrotaan että “Kaltaisesi johtajan, asiantuntijan, tuotekehittäjän, tuotteistajan, markkinoijan tai myyjän tärkein tehtävä on auttaa asiakasta päättämään.” Onko asiakkaan auttamista se että käskytän häntä? “Tutkimus selittää myös, miksi sinun kannattaa antaa napakoita ohjeita ja käskyjä asiakkaillesi.” Minusta tämä kuulostaa enemmän siltä että asiakkaalle ei anneta vaihtoehtoja. Sinä mukamas tunnet ja tiedät hänen tarpeensa niin hyvin ettei hän saa itse päättää. Minusta tämä on enemmän johtajan käyttäytymistä alaisiaan kohtaan, eikä asiakasta kohtaan. Tottakai tehtäväsi asiantuntijana on neuvoa ja ohjeistaa asiakasta, mutta onko komentaminen se oikea tapa tehdä se?

Minulle jäi jo lukion englannin oppikirjan tekstistä mieleen sanonta “Huono julkisuuskin on julkisuutta”. Se on asia mihin en ole ikinä halunnut tähdätä. Mutta valitettavasti Apunen ja Parantainen kannustavat tähän kirjan kappaleessa 19 “Markkinahäirikkö on vuorineuvosta arvokkaampi arvonimi”. Kappaleessa kehotetaan erottumaan joukosta, mutta ei sillä perinteisellä positiivisella tavalla. Kappaleessa kerrotaan kuinka erottuaksesi, sinun täytyisi tehdä jotain jolla saat jaettua ihmiset kahtia, herättämää paljon voimakkaita tunteita. “Mitä enemmän suututat yksiä, sitä enemmän myyt toisille.”

Ymmärrän jollain tasolla isot yritykset jotka tekevät asioita saavuttaakseen kansassa tämä kahtiajakoisuuden. Aika hiljattain julkisuudessa ollut Yhdysvaltalainen olutmerkki BudLight teki kaupallisen yhteistyön sosiaalisenmedian vaikuttajan Dylan Mulvaneyn kanssa, joka on transnainen. Toisin kuin olisi voinut toivoa, BudLight ei noussut uutisiin positiivisessa valossa. Konservatiivit raivostuivat mainoksesta niin pahasti että BudLightin myyntiluvut laskivat jopa 30% verraten vuoden takaisiin lukuihin. Apunen ja Parantainen kirjoittavat kirjassaan että “Tiedät onnistuneesi, kun joku suuttuu tai alkaa vähätellä tuloksiasi.” BudLight todellakin onnistui suututtamaan valtavan joukon ihmisiä, sosiaalinen media oli pullollaan videoita joissa ihmiset ampuivat täysiä BudLight tölkkejä ja kaatoivat tölkki kasoja kaupoissa. Toisin kuin Apunen ja Parantainen sanoisivat BudLightin onnistuneen, ei Budlight sitä selkeästi niin kokenut, sillä he ovat vaihtaneet markkinointi taktiikkaa. CNN Bussinessin artikkelissa kerrotaan: “Pyrkiessään käynnistämään myynnin nopeasti Bud Light on käynnistänyt markkinointikampanjoita ja kumppanuuksia, joiden se uskoo rauhoittavan faneja.” BudLight vaihtoi siis markkinointiaa suuntaan, joka ei herättäisi niin paljoa erimielisyyksiä sen kuluttaja kunnassa. 

Kirjassa, sivuilla 189-191, kerrotaan kuinka niukkuus vetää ihmisiä puoleensa. Ja vaikka uskonkin että se pitää paikkaansa, en usko että se on kovin hyvä neuvo aloittelijalle. “Moni myyjä tietää, että jos hän kieltäytyy myymästä asiakkaalle, silloin jotkut heistä vasta innostuvatkin ostamaan”, tässä Apunen ja Partanen ovat oikeassa, mutta minusta kirjassa voisi hieman kertoa että miten tällaisen asiakkaan tunnistaa. Moni uusi myyjä varmasti harvoin tietää koska kannattaa tällä tavoin houkutella asiakasta. Myös minusta uutena alalla, sinun ei kannata kauhean monesta kieltäytyä, et ole vielä alalla tunnettu. Jos et saa kokemusta ja hyviä lausuntoja, on sinun vaikea saada markkinoilla sellaista paikkaa että voit valita ne työt joita haluat tehdä. Jostakin on lähdettävä, että pääsee siihen tilanteeseen että saa itse valita. 

Kirja kehottaa lukijaa toiseksi viimeisessä osiossa, sivut 185-203 “Opettele sanomaa “ei””, kieltäytymään erinäisistä asioista saavuttaakseen ostajan mielenkiinnon ja paremman palkkion. Kirjassa ei kuitenkaan kunnolla oteta huomioon sitä, että mitä jos asiakas kieltäytyy? Kappaleessa 32 “ Asiakasta on turha yrittää muuttaa”, kerrotaan kuinka myyjän tulisi käyttää “– tätä menetelmää törkeästi hyväksesi.” Kappaleessa kerrotaa tutkimuksen avulla, kuinka myyjän tulisi saartaa asiakkaansa nurkkaan tämän omilla puheilla niin, että asiakas ei voi kuin suostua tarjoukseen. Minusta tästä voitaisiin myös puhua nimellä kiristys. Kappaleen lopussa kerrotaan että “Ei jokainen asiakas ehdokas tietenkään taivu ostamaan”, missä kirjailijat tiedostavat ettei taktiikka tehoa kaikkiin. Minusta on hienoa että he myöntävät sen, mutta kyllä minulle tulee heistä sellainen kuva että he ovat todella kamalia ihmisiä. 

Mikään kirjan kappale kappale ei tosiasiassa kolahtanut minuun hyvässä mielessä. Kirja enimmäkseen vain herättää tunteita siitä että miten markkinointi ja myyntityö voi tosiasiassa olla näin julmaa ja kylmää. Kappale 46 “Viihde hakkaa järkipuheet 10-0”, on yksi ainoista kappaleista joihin hyvällä mielellä osittain yhtyä. Tarinat myyvät asiatekstiä paremmin. Itsekin olen joutunut useamman kerran hyvän tarinan uhriksi. Mutta silti minusta tärkeintä tarinassa on hyvätahtoisuus, ei imisen vedättämine ja hyväksikäyttö.

Koen että kirjasta voisi kaukaisesti käyttää sanaa “rage bait”, eli niin sanottu raivosyötti. Raivosyötin idea on tarkoituksellisesti vihan lietsomista varten tehty julkaisu internetissä. Kirja selkeästi haluaa aiheuttaa tunteita, niinhän se itsekin toki neuvoo lukijaa tekemään. Kappaleiden otsikot ovat todella provosoivia. Muun muassa “Hyppäät vaikka junan alle, jos joku käskee.”, “Älä mäkätä asiakkaalle.”, “Anna asiakkaa olla lammas”, “Hyödynnä heikko ego”, “Tuttu, turvallinen, tylsä” ja “Koeta edes kerran olla kopioimatta kilpailijalta.” Myönnän että opin kirjasta jotain eli se onnistuu tehtävässään, minustakin tuli lammas ja alistuin Apusen ja Parantaisen neuvojen alaisuuteen. Mutta silti, kirjassa ei ole montakaan neuvoa joita tulen kantamaan mukanani elämässä taikka varsinkaan hyödyntämään oman tulevan yritykseni markkinointiin.

4: Tuotteistajan taskuraamattu

Lähteet:

Apunen Antti ja Parantainen Jari, Tuotteistajan taskuraamattu, Talentum, 2014

https://edition.cnn.com/2023/10/31/investing/bud-light-anheuser-busch-earnings/index.html, 01.01.2024

https://yle.fi/a/74-20037060, 01.01.2024

https://en.wikipedia.org/wiki/Rage_farming, 05.01.2024

https://yle.fi/a/3-10339155, 06.01.2024

Arka idealisti

MBTI-testi ei ole minulle vieras. Olen tehnyt sen vuosien varrella muutamaan otteeseen, edellisestä kerrasta taisi nyt olla kulunut kolme vuotta. Testi on “Myers-Briggsin tyyppi-indikaattori”, joka jakaa ihmiset persoonan mukaan 16 eri tyyppiin. Testi on kohdannut paljon kritiikkiä, muun muassa jo siitä että se ei pidä paikkaansa. Sen sanotaan perustuvan vanhanaikaiseen persoonallisuuden jaotteluun. Monilla myös testitulokset vaihtelevat kun testiä toistetaan. Testi myös stereotypisoi paljon, jättää paljon huomiotta tai jopa mainitsematta.

Vaikka itsekin uskon että tämä kaltaisiin testeihin ei saa luottaa sokeasti, pidän niitä hyvänä välineenä tutkiskella omaa itseään ja omia käyttäytymis mallejaan. Ne tuovat myös kuuluvuuden tunnetta. Miksi muuten jakautuisimme ryhmiin persoonallisuuksien perusteella? On Harry Potterin tupa järjestelmä, Percy Jacksonista jumalalliset vanhemmat, Star Warsissa ja Transformereissa puolen valitseminen. Itselleni ainakin nämä ovat kaikki olleet vuosien varrella tapoja auttaa itseäni asettumaan maailmaan ja tutkimaan itseäni ja paikkaani siinä.

Olen aina saanut saman vastauksen MBTI-testistä, joten osasin odottaa jo että testin tulos olisi INFP kuten aina ennenkin. Mutta toki jos ollaan rehellisiä, jännitin tulosta hieman. Olen omasta mielestäni kasvanut ja muuttunut ihmisenä paljon edellisen testin jälkeen. Huomasin sen jopa testiä tehdessäni, sillä osa vastauksistani oli muuttunut aika radikaalisti, muun muassa kysymykset liittyen sosiaalisiin tilanteisiin. Olen aina ollut todella ujo ja arka ihmisten seurassa, vaikka toki kuoren alla olen puhelias empaattinen idealisti. Mutta viime vuosina olen alkanut avautua, olen rohkeampi ja otan herkemmin kontaktia uusiin ihmisiin. Ja tämä kaikki sopii MBTI:n minulle antamaan tulokseen. Persoonallisuus tyyppi INFP:n lyhenne muodostuu sanoista introvertti, intuitiivinen, tunteva ja spontaani.

Ja nämä ominaisuudet tietenkin näkyvät tavassani markkinoida itseäni. Haluaisin sanoa että olen huono markkinoimaan itseäni ja tekemisiäni, mutta se olisi todella ikävästi sanottu eikä pitäisi paikkaansa. Tapani on vain erilainen moniin muihin verrattua. Olen ujo ja pelkään pistää itseäni esille. Se tuntuu aina siltä että olen todella itsekeskeinen vaikkei se sitä olekaan. Tiedän että osaan, ja jos en, pystyn kyllä ratkaiseman sen. Osaan kuitenkin tehdä itsenäisiä päätöksiä tiukan paikan tullen.

Myös hinnan asettaminen omalle työlle on vaikeaa. Tiedän että tulen ali hinnoittelemaan työtäni vielä pitkän aikaa. Mutta se on kai osa tätä ja olen kuullut että se on monille vaikeaa alussa. Kukaan ei varsinaisesti opeta kuinka oma osaaminen hinnoitellaan. Mikä on minun työni arvo? Arvostanko itse omaa työtäni? Työkaverillani kävi niin, että kun hän nosti omien tuotteidensa hintoja, hänen myyntinsä kasvoi. Hinta kertoi ostajalle että tekijä arvostaa omaa työtään ja seisoo sen takana. Mutta jos on valmiiksi jo epävarma omasta itsestään, saattaa se näin näkyä tuotteiden myynnissä.

Persoonallisuustyyppiäni kutsutaan tuttavallisemmin “sovittelijaksi”, sitä kuvataan virallisella 16 personallisuutta sivulla sanoi: “–Sovittelijat kaipaavat syvällisiä ja henkisiä suhteita, ja tuntevat kutsumuksekseen auttaa muita.” Sovittelijoita kuvataan usein myös herkiksi ja luoviksi. Näiden asioiden takia uskoin lukioikäisenä että minusta olisi tullut isona hyvä opettaja. Pystyisin asettumaan opiskelijoiden tilanteisiin ja tuntemuksiin, ja omien kokemusteni kautta auttamaan heitä. Monen mutkan kautta päädyin kuitenkin taideteollisuusalalle, jossa pääsen koettelemaan erilaisella tavalla introverttiuttani. Minulle sopii hyvin yksin työskentely, mutta niin myös ryhmässä työskentely. Siksi voi olla että luokan edessä seisominen ei olisi ollut minulle mukava paikka, vaikka varmasti siihen oppii ja tottuu. Tällä luovalla alalla saan toteuttaa itseäni juuri niin paljon kuin haluan ja sillä tavalla kuin haluan.

Sovittelijaa kuvataan myös optimistiksi, joksi minuakin on kuvailtu. Mutta optimistisuus tekee minusta joskus hieman sinisilmäisen, uskon kaikista hyvää, miksi kukaan haluaisi satuttaa toista? Tämä uskoni on useamman kerran kostautunut, mutta se ei silti ole horjuttanut yleistä optimistisuuttani. Ja uskon että tämä voi, pienemmissä määrin, kostautua minulle myös myyjänä. Että uskon ostajan tarinan vailla epäilystä. Pieni kyseenalaistaminen ja epäilys on ihan terveellistä, ei saa uskoa kaikkea mitä kuulee.

INFP:n tapa tehdä päätöksiä on tunteva (Feeling), siksi päätökset eivät ole aina loogisia ja järkeviä itsensä kannalta. Esimerkiksi itselläni on tapa suostua erilaisii työtehtäviin, sillä en halua että kysyjälle tulee paha mieli taikka kuva siitä että en haluaisi auttaa. Tämä usein ajaa minut siihen tilanteeseen että minulla on samaan aikaan paljon töitä, joista useimmista en saa kunnon korvausta. Tähän liittyy myös vahvasti niin kutsuttu INFP:n elämäntyyli, eli spontaani (Perceiving). Asioihin lähdetään hetken huumasta ja sitten vasta mietitään että mitä tuli taas luvattua. Mutta peruminen on luovuttamista, eli näin ollen “häviämistä”, ja sitä en voi hyväksyä itseltäni. Ehkä jonain päivänä opin myös kieltäytymään, tai ajattelemaan ennen kuin lupaan mitään.

Minulla on myös selvä oikeudentaju, pidän tiettyjä asioita oikeina ja minun on vaikea toimia “väärin”, eli omia uskomuksia vastaan. Haluan pysyä puhtaalla ja eettisellä polulla, enkä antautua kataliin markkiointi tempauksiin. Mielenihmeet.fi:n artikkeli kertoo sovittelijoista näin: “Heille on selvää mikä on hyvää ja mikä ei, eivätkä he pelkää pysyä kiinni uskomuksissaan.” Tiedän jo nyt, että se että en osaa “kieroilla” tulee karsimaan jonkin verran myynnin määrää, mutta en pystyisi elämää itseni kanssa jos en toimisi 110% rehellisesti. Välillä turhankin rehellisesti, jolloin asetan itseni asemaan jossa en vaikuta ammattilaiselta, ja näin saan vastapuolen epäilemään taitojani. Minulta uupuu vielä riittävä itsevarmuus.

Lähteet:
https://www.16personalities.com/fi/infp-persoonallisuus, 25.07.2023, 31.12.2023
https://www.koulutus.fi/artikkelit/mbti-16-persoonallisuustyyppia-20847, 31.12.2023, 20.01.2024
https://www.evermind.fi/infp-persoonallisuus/, 31.12.2023
https://mielenihmeet.fi/infp-persoonallisuus-carl-jungin-mukaan/, 20.01.2024

1: MBTI

Koeta oppia jotain kaikesta ja kaikki jostakin

Biologi Thomas Huxley (1825-1895) ei sitä aikanaan vielä tiennyt, mutta hän onnistuu otsikon sanonnallaan tiivistämään “skill stacking”:n ytimen. “Skill stacking” on taito yhdistää erilaisia elämän aikana opittuja taitoja. Sinun ei tarvitse olla mestari kaikissa taidoissa, riittää että olet niissä edes keskimäärin hyvä. Idea on että osaat yhdistää näistä erilaisista taidoista uusia taitoja. Hyödynnät toisia oppimiasi asioita aivan toisessa kontekstissa.

Esimerkiksi kun minun tarvitsi yhtä työtä varten piirtää SketchUpissa kuvia lavastuksesta pystyin hyödyntämään monia vanhoja taitojani. Vaikka SketchUp oli minulle aivan vieras sovellus, oli sen lähestyminen helpompaa kun minulla oli kokemusta toisesta 3D ohjelmasta, Rhinoseroksesta jota käytimme RASEKO:ssa opiskellessani puusepäksi. Sovellukset ovat hyvin erilaisia, mutta niissä on kuitenkin paljon samaa. Niissä voi tehdä samankaltaisia asioita ja perinteisten työkalujen, kuten muun muassa lasso, trimmaus ja piirto, kuvakkeet ovat samanlaisia. Kaiken tämän taustalla on kuitenkin se että olen nuorempana piirtänyt piirtopöydällä sovelluksilla kuten MediBang, Krita ja Sketchbook, joista löytyy samankaltaisia ominaisuuksia kuin yllämainituista 3D ohjelmista. Sovellusten peruselementit ovat minulle siis jo vuosien takaa tuttuja, mutta toisesta kontekstista. Ja nyt, kun minun pitäisi piirtää vektoreilla logo itselleni Inkscapella, on sen lähestyminen paljon helpompaa ja mukavampaa, kun minulla on jo osa ominaisuuksista hallinnassani. Mutta vaikka kaikissa yllämainituissa sovelluksissa on paljon samaa ovat ne kaikki silti erilaisia, ohan ne eri asioihin tarkoitettuja. Joten niissä kaikissa on omat ja uudet ominaisuudet. Mutta näillä jo nuoruudessa oppimillani perustaidoilla pääse helpommin alkuun.

Väitän että jokainen meistä käyttää “skill stacking”:iä arjessaan tietämättään, jo ihan pienissä arjen askareissa. Mutta Jason Linkin Mediumissa julkaisemassaan artikkelissa “Skill Stacking: Be awesome with average skills”, hän puhuu suuremmassa mittakaavassa ilmiöstä. Hän kehottaa lukijaa hyödyntämään tätä “taitojen kasaamista” työelämässä. Meillä jokaisella on oma henkilökohtainen ja toisista eroava kasa taitoja joita olemme oppineet elämän varrella. Kenenkään työhistoria ei ole samanlainen.
Link kirjoittaa: “The trick is to intentionally combine the skills that you already have into a stack of skills that can work together for what you are trying to pursue.” Eli sen lisäksi että vain pohdimme mitä taitoja meillä on ja joita voisimme mahdollisesti hyödyntää, meidän kannattaa tutkia mitä taitoja voisimme vielä tarvita edetäksemme paremmin siinä mitä kohti haluamme. Ajatus on kasata tavallisista taidoista yksilöllisiä ja erottuvia taitoja.

Itse haluan isona olla monipuolinen lavasterakentaja. Minulta löytyy tällä hetkellä pohjalta puusepän koulutus, piirtämis kokemusta, askartelu taustaa, cosplay harrastus ja hieman kokemusta lavastajana olemisesta. Taito minkä koen vielä tarvitsevani saavuttaakseni haaveeni on taito hitsata. Sen jälkeen olisin kykenevä ainakin auttavasti tekemään mitä tahansa. Tottakai tahdon kehittää tuntemustani jokaiselta osa-alueelta ja oppia vielä lisää, mutta hitsaamisen oppiminen on vielä omasta taito pinostani kokonaan uupuva taito.

Link kirjoittaa artikkelissaan myös siitä että omia taitoja ei välttämättä heti havaitse. Hän suosittelee käymään läpi asioita joissa on itse hyvä. Kun saa selville mitä osaa, on niitä taitoja helpompi käyttää ja hyödyntää uuden oppimisessa. Taitoja joita hyödynnät ei tarvitse olla tunnustettu julkisesti todistuksilla, joissain riittää vain että on itse kiinnostunut aiheesta ja pystyy tekemään sen suhteellisen hyvin.

Itse päädyin tilanteeseen jossa ylläpidän töissä osastomme instagram tiliä. Se oli monen asian summa miten tilanteeseen päädyttiin, mutta suurimpana syynä oli minun suurin kokemus sosiaalisesta mediasta verraten muihin työkavereihini. Olen ollut sosiaalisessa mediassa siitä asti kun olin 11 vuotias. Olen perustanut ensimmäisen instagram tilini vuonna 2013 ja tehnyt myös samoihin aikoihin YouTube videoita. Some on siis minulle luontainen ympäristö jossa vietän muutenkin paljon aikaa päivästäni. Vaikka aiempi someen tuottamani sisältö onkin ollut vain itseni ja kavereideni iloksi, on tämä vuosien kokemus auttanut minua nyt työelämässä.

Lähde: https://medium.com/the-shortcut/skill-stacking-be-awesome-with-average-skills-a52de26026e4,31.12.2023

6: Skill Stacking