Wivi Lönn

Olivia Mathilda Wivi Lönniä pidetään ensimmäisenä suomalaisena naisarkkitehtinä, joka on toiminut alalla itsenäisenä tekijänä ja perustanut oman arkkitehtitoimiston. Lönnin suunnittelemista rakennuksista kymmenet ovat tunnettuja ja niiden joukossa on tänäkin päivänä tunnettuja ja toiminnassa olevia rakennuksia. Lönn toimi aktiivisesti alalla vuodesta 1898 vuoteen 1945 ja suunnitteli pääosin kouluja sekä muita julkisia tiloja. Hän voitti myös uransa aikana useita arkkitehtuurikilpailuita.

Nuoruus

Wivi syntyi vuonna 1872 Tampereella perheen toiseksi lapseksi vanhemmille Emanuel Wilhelm Lönnille ja Johanna Maria Mathilda Sirénille. Perheeseen syntyi vielä Wivin jälkeen kaksi muuta lasta ja perheestä tuli kuusihenkinen perhe, jonka isä oli töissä oluttehtaalla panimomestarina. Perhe asui tehtaan omistamassa kauniissa huvilassa, jota Wivi muisteli vanhuuden päivinään lämmöllä. Perhe kuitenkin kärsi, kun Wivin isä kuoli vuonna 1888 ja Mathilda-äiti jäi neljän lapsen yksinhuoltajaksi.  Äidillä ei ollut varaa kouluttaa lapsiaan ylioppilaaksi, mutta kaikki saivat keskikoulun päätökseen. Lönnillä oli koulussa mahtavaksi kutsuttu matematiikanopettaja, jonka ansiosta Wivi oppi ylioppilastason matematiikkaa ja kehittyi luokan parhaaksi matematiikassa. Lönn sai Tampereen suomalaisesta tyttökoulusta päästötodistuksen vuonna 1891. Hän olisi tosin saanut todistuksen jo aikaisemmin, jos hän ei olisi joutunut käymään kuusivuotista koulua kahdeksaa vuotta sairastumisien vuoksi. Vuonna 1891 Lönn aloitti toisena naisoppilaana opintonsa Tampereen teollisuuskoulun rakennusosastolla, josta valmistui kone- ja rakennusmestareita. Wivi lähti kouluun, oletetusti innostuneena äitinsä esimerkistä itsenäisesti toimeentulevana naisena. Mathilda-äiti kannusti kovasti tytärtään taiteelliselle alalle. Alalle, jossa Wivin mahdollisesti äidin puolelta periytyneet matemaattiset ja taiteelliset lahjat pääsisivät käyttöön.

Wivi suoritti kaksivuotisesta koulutuksesta vain ensimmäisen vuoden. Hän oli 14-henkisen luokkansa paras, jonka takia arkkitehti George Schreck ja pääopettaja suosittelivat Wiville siirtymistä Helsingin polyteknilliseen opistoon. Lönn hyväksyttiin syksyllä 1893 opiston arkkitehtuuriosaston ylimääräiseksi oppilaaksi.  Varsinaiseksi oppilaaksi hän ei päässyt ilman ylioppilastutkintoa tai lyseon päästötodistusta. Lönniä kohdeltiin eri tavalla ja jopa suojelevaisemmin kuin muita oppilaita, jotka olivat tietenkin poikia. Lönnille esimerkiksi annettiin useasti yksityisiä luentoja, joista oli myöhemmin hänelle urallaan hyötyä.

Lönn opiskeli Helsingissä kolmen vuoden ajan ja valmistui arkkitehdiksi vuonna 1896.  Ennen Lönniä arkkitehtuuriosastolla oli aloittanut neljä naista, joista kolme oli valmistunut ennen Lönniä. Lönn oli neljän ensimmäisen suomalaisen arkkitehdiksi valmistuneen naisen joukossa.

ura

Ammattiuransa Wivi Lönn aloitti työskentelemällä kahden entisen opettajansa toimistoissa aluksi Onni Tarjanteen toimistossa ja valmistumisensa jälkeen hän työskenteli arkkitehtuurin pääopettajan Gustaf Nyströmin toimistossa yli vuoden. Nyström tuki kaikin tavoin Lönnin etenemistä urallaan. Lönn sai apurahan tutustuakseen tiili- ja graniittiarkkitehtuuriin sekä koulurakentamiseen Manner-Euroopassa ja Brittein saarilla. Lönn vieraili Aberdeenin alueen kouluissa ja häneen teki suuren vaikutuksen englantilaisten koulujen hygienia ja kodikkuus. Tämän matkan jälkeen hän alkoi soveltaa Englannista omaksuttua suunnitteluperiaatetta, jossa koulurakennukset olivat avoimien tilojen ympärillä. Tämä oli uusi ratkaisu suomalaisessa koulusuunnittelussa. Lönnin ura keskittyi pääasiassa koulusuunnitteluun. Tiedetään, että hän laati yli 30 koulusuunnitelmaa eri puolille maata.

Wivi Lönnin uraa värittävä tekijä oli myös menestys arkkitehtuurikilpailuissa. Arkkitehtuurikilpailujärjestelmä oli Suomessa kehittynyt 1890-luvun alkuun mennessä siten, että Arkkitehtiliitolla oli vahva edustus kilpailutöiden arkkitehtonista tasoa arvioitaessa. Kuitenkin, kun kilpailuihin osallistui nimilappuja, myös ammatin marginaalilla työskentelevillä naisilla ja sen ulkopuolella toimivilla rakennusmestareilla oli mahdollisuus menestyä. Wivi Lönnin urakehityksen kannalta olennaisesti tärkeitä olivat hänen uransa alussa saamat kilpailuvoitot; kilpailun voittaminen täyttikin tavallaan arkkitehtuurin alan näkyvimmän julkisuuskriteerin. Lönn menestyi yksinään yhteensä kuudessa kutsukilpailussa, ja lisäksi hän voitti ensimmäisen palkinnon kaikista Armas Lindgrenin kanssa tehdyistä kilpailutöistä

Arkkitehtimaineensa Wivi Lönn hankki ennen kaikkea kilpailuvoitoillaan ja koulusuunnitelmillaan. Lönn vetäytyi alalta 1930-luvun alussa, kun rakennustyyli muuttui klassismista funktionalismiin ja Lönn koki, että uudet rakennustyylit sekä -materiaalit olivat menneet hänen ohitseen, jolloin hän koki viisaimmaksi lopettaa uransa ja seurata vierestä arkkitehtuurin kehittymistä ja muuttumista. Ennen kuolemaansa Lönn sai hän kokea elämäntyönsä tunnustamisen, kun hänelle myönnettiin professorin arvonimi vuonna 1959. Lönn kuoli 94-vuotiaana Helsingissä ja hänet tuotiin kotikaupunkiinsa Tampereelle haudattavaksi.  Lönnin hauta löytyy Kalevankankaan hautausmaalta. Vaikka Lönn lopetti uransa ja on edesmennyt, on hänen nimensä ja hänen suunnittelemansa rakennukset elossa ja näkyvillä eri puolilla Suomea sekä muualla maailmassa.

Töitä

Aleksanterin koulu

Kaukajärven kartano

Kirkkokatu 10

Villa Koli

Lähteet ja kuvat

Wikipedia: https://fi.wikipedia.org/wiki/Wivi_L%C3%B6nn

Kansallisbiografia: https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/3438

Skill stacking

Skill stacking tarkoittaa yksinkertaisesti sitä että hankit monia taitoja ja opit hyödyntämään kaikkia niitä vain yhden taidon masteroinin sijaan, sillä hyödyt siitä että osaat montaa asiaa edes jonkin verran enemmän kuin siitä että osaat yhtä asiaa maailman parhaiten.

Meillä kaikilla on uniikkeja taitoja ja ei ole salaisuus että joku on aina toista parempi asiassa A tai B mutta oikeasti ainoa missä sinun pitää olla hyvä, on olla edes ihan ok monen taidon kanssa jotka auttavat toinen toistaan olemaan parempia taitoja.

Kaikki kasvavat ja taidot kehittyvät iän ja kokemuksien myötä joka on tärkeää että hankkii kokemuksia missä pääsee hyödyntämään jo valmiiksi osaamiasi taitoja sekä hankkimaan lisää ja auttamaan sinua kehittymään taitojen käytössä, saannissa ja soveltamisessa.

Minusta on hienoa jos osaa vain yhtä asiaa todella hyvin mutta itse ihannoin ihmisiä jotka osaavat tai edes koittavat vähän kaikkea ja haluaisin itse olla sellainen ihminen joka ei pelkää yrittää uusia asioita.

Tuotteistajan taskuraamattu

taskuraamattu16. Lauma paine jyrää järjenkin alleen

On totta et jos on erilainen mielipide erottuu joukosta ja ryhmäpaine saa tekemään ja päättämään asioita joista on alusta asti ollut varma että on itse oikeassa ja lopulta ryhmän takia päätyykin tekemään toisin. Monissa yrityksissä näkyy kuinka kaupat näyttävät samalta ja hiellä on yleensä samat tuotteetkin myynnissä vaikka ovatkin eri yritystä esim. ravintoloissa tunnelma, ruokalista ja hinnat ovat melkein samat. ”Jos aiot luoda erottuvan firman tai tuotteen, vaihtoehtoja jää vain yksi” tulet erottumaan joukosta ja saatat jonkin aikaa olla outo muiden mielestä mutta lopulta olet muille esimerkkinä erilaisuudesta ja ajan kuluttua muut alkavat seurata sinua.

42. Esitä vaikeasti tavoiteltavaa

Olen itse erimieltä sillä jos yritän itse päästä johonkin asiakkaaksi tai päästä toteuttamaan jotain ja myyjä ei päästä tai palvele ajatellen että on siten kiinnostavampi menee minulta kiinnostus ja myyjä/ yritys vaikuttaa ylimieliseltä ja törkeältä. En itse henkilökohtaisesti usko siihen että vaikeasti tavoiteltava olisi kiinnostava  tai mitenkään ihannoitavaa. Sinusta saa helposti väärän kuvan ihmisenä ja ennakkoluuloja tulee sinuun ja sinun yritykseesi liittyen. Koen että moni kampaamo käyttää tätä ajatusmaailmaa sillä monta kertaa kun itse olen yrittänyt päästä johonkin asiakkaaksi sanoo myyjät ettei heillä ole kiinnostusta uusiin asiakkaisiin pariin kuukauteen olettaen että odotan siihen asti ja soitan heille uudestaan ja olisin innolla menossa heille asiakkaaksi vaikka todellisuudessa etsin paikan johon minut halutaan asiakkaaksi heti.

7. kuinka monta vaihtoehtoa on liikaa?

Olen luvun kanssa samaa mieltä sillä jos vaihtoehtoja on liika esillä iskee valinnan vaikeus ja siitä turhautuu. Esim. jos asiakas on miettimässä maalisävyä vaihtoehtoja on hyvä olla mutta kaikkien ei tarvitsisi olla esillä vaan tulla ilmi asiakkaan kanssa puhuessa esim. jos asiakas valitsee sinisen voi näyttää enemmän sinisen sävyjä ja sitä myöten tarjota enemmän vaihtoehtoja vähän kerrallaan eikä kaikkia kerralla. Itse koen useasti pientä ahdistusta siitä jos on liikaa vaihtoehtoja ja päätös pitäisi saada tehtyä suhteellisen nopeasti.

4. Hintalappu ei valehtele

Tästä luvusta olen samaa mieltä mutta myös hieman erimieltä. Itse koen kalliimpien tuotteiden olevan  tietyissä asioissa parempia ja huomaan että ennakkoluuloja tulee heti jos löydänkin jotain halvemmalla mitä olen aiemmin tottunut käyttämään esim. vaatteet. Kuulen useasti lauseen ”kaksi sanaa jotka eivät sovi yhteen, hyvä ja halpa” ja yleensä olen samaa mieltä mutta mielestäni hinta ei takaa laatua kaikessa. Pikamuoti on halvempaa ja tiedettävästi epä eettisempää vaikka samalla tehtaalla jossa H&M vaatteet tuotetaan, tuotetaan siellä myös Adidaksen vaatteita, materiaalit sekä työvoima ovat samoja joita siellä käytetään kumpaakin mutta hinnassa on jopa 100% hinta ero. Laadusta kuuluu maksaa enemmän mutta pelkkä hinta ei takaa laatua oli hinta korkeampi tai alempi kuin muualla. Ymmärrän kumminkin sen yleisen harhan siitä että halpa tuote, palvelu tai materiaali ei voi olla yhtä hyvä kuin kalliimpi tästä samasta tuotteesta, palvelusta tai materiaalista ja tästä tulee helposti mielikuva että jotain on vialla halvemmassa.

Logo

The assignment wasn’t really hard because I knew I wanted to make something that represented my designs, and I also wanted something that was in nature because I love nature. The hardest part of this task was coming up with a word for my business name. At first I thought I’d take a word from another language that is harder than English, for example Japanese, but then I thought, what if someone from Japan sees my business name and knows that the word is actually wrong or means something completely different than what I thought. Then I thought that I should use Harmonia as a name because that’s the Greek goddess of harmony, but then I thought that I should respect the goddess and leave her name for her. Some myths say that if you misuse the name of a goddess, she’ll punish you or even kill you. I chose the lotus as the symbol for my business because the lotus is a well-known symbol of peace, harmony and compassion, but its also known as the symbol of strength, rebirth and purity. The fact that lotus flowers emerge from the dirt unblemished makes them a popular representation of purity. Lotus flowers are also a representation of strength, endurance and rebirth, as they emerge from the dark water each evening and bloom at dawn. Another meaning of the lotus flower is transcendence. Because it emerges from the underworld into the light. I like how lotus is symbol for so many things, and I chose lotus for this fact because I want the symbol and the name to represent my designs, that’s why the business name harmony desing is simple, many have said that my work that I have done is harmonius and everything is well planned together, so I thought that I could use that as my business name.

Minä

Persoonallisuustyyppi: Puolestapuhuja (INFJ-T)

Persoonallisuuden piirteet: Introvertti – 63%, Intuitiivinen – 74%, Emotionaalinen – 58%, Suunnittelija – 56%, Turbulentti – 76%

Puolestapuhuja (INFJ) saattaa olla harvinaisin persoonallisuustyypeistä, mutta he taatusti jättävät jälkensä maailmaan. He ovat idealistisia ja periaatteellisia, eivätkä tyydy ajelehtimaan läpi elämänsä – he haluavat nousta esiin ja vaikuttaa asioihin. Puolestapuhujaa edustaville persoonallisuuksille menestys ei johdu rahasta tai asemasta, vaan siitä, että he etsivät täyttymystä, auttavat muita ja toimivat maailmassa hyvän puolestapuhujina.

Vaikka heillä on korkeat tavoitteet ja kunnianhimoiset päämäärät, Puolestapuhujia ei pidä erehtyä pitämään tyhjänpäiväisinä unelmoijina. Tämän persoonallisuustyypin edustajat arvostavat rehellisyyttä, ja ovat harvoin tyytyväisiä ennen kuin ovat tehneet sen, minkä tietävät olevan oikein. Puolestapuhujat ovat pohjimmiltaan tunnollisia, ja kulkevat elämässään arvojensa mukaisesti, aina muistaen mikä oikeasti on tärkeää – ei muiden tai yhteiskunnan normien vaan oman viisautensa ja intuitionsa mukaan.

Monet Puolestapuhujista kokevat, että heidän elämällään on ainutlaatuinen tarkoitus – tehtävä, jota varten heidät on asetettu tähän maailmaan. Tämän persoonallisuustyypin omaaville ihmisille yksi elämän palkitsevimmista puolista on tämän tarkoituksen etsiminen – ja sen löydyttyä, pyrkimys täyttää se oikealla tavalla. Kun Puolestapuhujat kohtaavat epäoikeudenmukaisuutta tai epäreiluutta, he harvoin luovuttavat – sen sijaan he käyttävät intuitiotaan ja myötätuntoaan ratkaisun löytämiseksi. Heillä on synnynnäinen kyky tasapainoilla mielen ja tunteiden välillä, ja luonnollisesti kykeneviä korjaamaan maailman vääryyksiä, olivatpa ne kuinka suuria tai pieniä tahansa. Tällaisten luonteiden on vain muistettava, että samalla kun heillä on kiire huolehtia kaikista muista, heidän on joskus pysähdyttävä ja pidettävä huolta myös itsestään. Mikään ei ilahduta Puolestapuhujaa yhtä paljon kuin jonkun toisen elämän muuttaminen paremmaksi.