Logon suunnittelu

Lähdin ensimmäiseksi miettimään sopivaa nimeä. Ensimmäisenä tuli mieleen omat nimikirjaimet J ja E, mutta en halunnut molempia olevan siinä. Aika nopeasti kun mietin kirjainta J tuli mieleen JDesign. Mielestäni nimi kuulostaa hyvältä lausuessa ja design viittaa hyvin alaani.

Nimen jälkeen alkoi itse logon miettiminen, jota rupesin suunnittelemaan Canvassa, mutta abode sparkissa se onnistuikin paremmin. Tiesin heti että halusin J kirjaimen olevan isommalla fontilla kuin muu teksti. Selailin sparkissa sopivia fontteja ja fontti nimeltä “Amatic SC Regular” näytti parhaimmalta. Logon ympyräkuvio oli mielessä jo alusta asti, joten halusin sen lisätä logoon. Logo kuitenkin kaipasi vielä jotain kuvioita/kuvaa. En halunnut mitään sisustukseen liittyvää kuvaa, joten lähdin taas miettimään oman nimeni perusteella. Sukunimeni on Eklund, joka on suomeksi käännettynä Tammilehto. Tästä syystä logooni päätyi tammen lehtiä ja tammenterhoja. Aluksi mietin niitä nimi kirjaimiani, mutta tämänkin avulla sain kivasti sukunimeäkin mukaan logoon.

Tuotteistajan taskuraamattu

Oli vaikea valita kolme kohtaa jotka kolahtivat ja yksi joka ei kolahtanut, koska kaikki kohdat kolahtivat jollain tavalla. Sain kuitenkin valittua kohdat.

Kolme jotka kolahtivat:

16 Lauman paine jyrää järjenkin alleen

“Olemme aivan lampaita kaikki. Sisääsi on piilotettu mekanismi, joka pakottaa sinutkin apinoimaan muita. Myyjänä pärjäät kuitenkin paremmin, kun uit vastavirtaan.”

Tämä kohta kirjassa kolahti, koska siinä oli esimerkkejä joihin samaistuin. Miksi aina pitää mennä lauman ja paineen mukana? Usein itsekkin menen lauman mukana, koska tuntuu väärältä tehä eritavalla kuin muut. Arvostan ihmisiä, jotka tekevät asiat niinkuin itse kokee parhaaksi.

“Voit itse valita, alistutko vai kapinoitko. Mutta jos aijot luoda erottuvan firman tai tuotteen, vaihtoehtoja jää vain yksi.”

24 Pienikin vastapalvelus piristää

“Lompakkomme ovat pullollaan kilpailevien kauppaketjujen kanta-asiakaskortteja ja videovuokraamoiden bonuspahveja. Onko korttien tehtailu todella myyjälle kannattavaa.”

Tämä kohta jäi mieleen, koska se todellakin on myyjälle kannattavaa. Jos palkitsee uskolliset ostajat varsinkin ilman erillistä pyyntöä, se voi muuttaa asiakkaasi käytöstä toivomaasi suuntaan. Pienillä asioilla voi saada ihmisen iloiseksi.

“Paatuneinkin päättäjä metsästää leimoja huoltamon tiskillä. Tarjoa hänelle vastaavaa kannustepalkkiota, vaikka myisit hienoja asiantuntijapalveluita.

1 Komea sotilas on myös muita parempi ampuja

“Haloilmiö tarkoittaa sitä, että yleisvaikutelma peittää kaiken muun alleen. Ihmisten, palvelujen ja tuotteiden todelliset ominaisuudet hämärtyvät ja sekoittuvat keskenään helposti. Menestyvä yritys saa johtajansa vaikuttamaan taitavilta. Kallis tuote on hyvä, halpa puolestaan huono.”

Tämä kohta herättää itsessäni vähän ristiriitaisia ajatuksia. Itsekkin kyllä ajattelen niin että kallis tuote olisi hyvä ja halpa tuote huono. Mutta mielestäni tätä ajatusta ei saisi verrata ihmisiin. Vaikka ihminen näyttäisi komealta ja ryhdikkäältä, ei se automaattisesti tarkoita että olisi muita parempi. Tai jos ihminen on vähän reppanan näköinen voi hän silti olla kaikista parhain.

“Asiakkaasi ei voi sille mitään, että hän sekoittaa ja yleistää. Lihava on laiska. Pitkä on johtaja. Murretta puhuva on vähän reppana.”

Tälläinen oletus tulee helposti mieleen, mutta mielestäni on väärin ajatella näin.

Yksi joka ei kolahtanut:

11 Hyppäät vaikka junan alle, jos joku käskee

“Ihmiset haluavat tulla johdetuksi. He tottelevat mielellään. Saatat kuvitella, ettei auktoriteeteillä ole sinuun mitään vaikutusta. Niinpä kiellät koko ilmiön – ikävä kyllä omaksi tappioksesi.”

Tämä kohta ei kolahtant, koska mielestäni jokaisella ihmisellä on omat auktoriteetit joita kannattaa kunnioittaa. Jos omaan auktoriteettiisi ei kuulu antaa sähköiskuja väärin vastanneelle henkilölle vaikka joku käskee, silloin et tee niin.

“Käske asiakastasi, se kannattaa. Jokainen meistä on oppinutlapsesta saakka, että auktoriteetteja (vanhempia, opettajia, johtajia jne.) on viisainta totella.”

Tämä kohta pitää tavallaan paikkaansa, mutta kuitenkin jokaiselle on opetettu erilaiset auktoriteetit eikä se tarkoita sitä, että jokaista pitäisi totella.

Syventävä tutkielma – Laminaattilattia

Laminaattilattia on lattiamateriaali, joka koostuu materiaalikerroksista ja HDF- levystä tehdystä rungosta. Laminaattia saa monessa eri mallissa ja värissä. Vaihtoehtoja on kivijäljitelmälaminaateista betonilta näyttäviin laminaatteihin. Laminaatti sopii kaikkiin kodin kuiviin tiloihin sekä useisiin julkisiin tiloihin. Laminaatin tärkeimpiä ominaisuuksia on kestävyys, helppohoitoisuus, näyttävä ulkonäkö ja edullinen hinta.

Laminaatin rakenne koostuu pohjasta, rungosta, kuosista ja pintakerroksesta. Pohja on vastavetolaminaattia joka pitää laudan suorana. Runko on tiivistä ja kovaa HDF- puukuitulevyä. Kuosi on kuviopaperia tai runkoon suoraan painettu kuvio. Pintakerros on läpinäkyvä, erittäin kovaa kulutusta kestävä pintakerros, joka pysyy normaalikäytössä lähes naarmuuntumattomana.

Laminaatissa on eri käyttöluokkia riippuen tuleeko laminaatti kotiin vai julkisiin tiloihin.

Laminaatti soveltuu lattialämmityksen kanssa. Lämmityksen alle on tärkeää asentaa eristävä kerros, joka eristää paremmin kuin laminaatti itsessään. Lattialämmitetyn lattian lämpötila ei saa ylittää 28 astetta.

Laminaattilattiat ovat kovemman pintansa ja kevyen painonsa vuoksi hieman äänekkäämpiä, joten laminaatti ei ole kunnolla akustinen.

Laminaatin neliöhinta vaihtelee halvimmillaan 6 euroa neliöltä noin 30 euroon neliöltä asti. Hintahaarukka on suuri, mutta niin on haarukka laminaattilaaduissa, ominaisuuksissa ja kuvioissa. Laminaatin neliöhintaan vaikuttavat esimerkiksi laminaattilaudan paksuus, ominaistiheys ja laminaattiin painettu pintakuvio.

Laminaatin hoito on helppoa. Irtolika kannattaa imuroida ja pienet tahrat pyyhkiä nihkeäksi puristetulla kankaalla. Vaikeat tahrat kannattaa pyyhkiä käyttäen neutraalia pesuainetta.

Laminaattia pystyy pienellä vaivalla ennaltaehkäisemään esimerkiksi lialta ja naarmuilta. Ovimattoa kannattaa käyttää lian suojaamiseksi. Imurin parkettisuulake poistaa irtolian naarmuttamatta ja Huopanapit huonekalujen alla torjuvat naarmuja.

Laminaatin valmistajia ovat esimerkiski Egger, Upofloor, Kronotex, Pergo ja novafloor.

Laminaatin plussia on paljon. Sillä on tosi edullinen hinta ja hyvä hintalaatusuhde. Laminaatin pinnan saa näyttämään lähes miltä tahansa. Se on erittäin helppohoitoinen ja kestää hyvin kulutusta. Se on myös helppo asentaa. Miinuspuolia laminaatissa on muutamia. Se tuntuu kylmältä jaloille eikä kestä suurta kosteutta. Laminaatin iskunkesto on huono ja sitä on vaikea korjata.

Skill stacking

Skill stacking = taitojen pinoamista

Elämän aikana opitaan paljon erilaisia ja uusia taitoja, niiden hyödyntämistä ja yhdistämistä ainutlaatuisella tavalla. Tämä on paljon hyödyllisempää kuin kunkin taidon summa erikseen. Taitojen pinoamisessa hienoa on se, että sinun ei tarvitse hallita yhtäkään taitoa. Useiden keskimääräisten taitojen yhdistäminen antaa paremmat mahdollisuuset.

“The idea of a talent stack is that you can combine ordinary skills until you have enough of the right kind to be extraordinary. -Scott Adams”

Itselläni hyviä yhdistäviä taitoja on luovuus ja käytännöllisyys. Nämä taidot näkyvät hyvin omassa ammatinvalinnassa. Sisustusartesaanina osaan luoda asiakkaalle luovalla tavalla sisustussuunnitelman, mutta myös järkevät sisustusratkaisut. Pelkällä luovuudella osaisin varmasti suunnitella asiakkaalle hienon suunnitelman, mutta käytännöllisyydestä ei välttämättä olisi tietoakaan. Jos taas olisi pelkkä käytännöllisyys, osaisi varmasti keksiä hyviä sisustusratkaisuja, mutta ei välttämättä ole silmää sisustuksen puolella. Nämä taidot ovat erittäin hyvä yhdistelmä ammatissani.

En koe, että itselläni olisi mitään yhtä taitoa minkä osaan vahvasti. Osaan monta taitoa vähäsen. Osaan piirtää, mutta en ole taiteilija. Osaan kuntoilla, mutta en ole kilpaurheilija. Osaan olla hieman hauska, mutta aina joku on hauskempi. Osaan kuitenkin tehdä vähän kaikkea, joista voi tulevaisuudessa olla yhdessä hyötyä.

Saattaa olla, että omien taitojen ymmärtämiseen ja löytämiseen tarvitaan vähän aikaa. Itse en ole tyytyväinen julkiseen puhumiseen tai ajanhallintaan, mutta voin täyttää aukot kaikesta muusta, mitä tarvitsen luodakseni täydellisen pinon itselleni.

Hienoa on se, että ei tarvitse käyttää paljon aikaa jokaisen taidon hallitsemiseen. Monesta erillisestä taidosta, joissa voi olla melko hyvä on paljon arvokkaampaa kuin kuluttaa vuosia jonkin taidon hallitsemiseen. En ole pienempänä harrastanut pienon soittoa monta sataa tuntia, mutta osaan kuitenkin katsoa nuotteja ja soittaa niiden mukaan vaikka en ole ammattisoittaja.

“All you need to succeed is to be good at a number of skills that fit well together. -Scott Adam”

Oppimalla yhdistämään menneitä taitoja ja kehittämällä uusia, voi koota osaamispinon, joka tarjoaa arvoa muille tavalla, joka on täysin ainutlaatuinen minulle yksin.

16 personalities – Seikkailija

ISFP-T Turbulenttiseikkailija

Tein testin muutaman kerran ja sain jokaisella kerralla seikkailija persoonallisuuden. Tutustuessani seikkailijaan, tunnistin itseni aika monestakin kohtaa.

“Seikkailija on henkilö, jolla on introvertti, tarkkaavainen, tunne ja malminetsintä persoonallisuuden piirteitä. Heillä on taipumus olla avoin mieli, lähestyvä elämä, uusia kokemuksia ja ihmisiä, joilla on maadoitettu lämpö. Heidän kykynsä pysyä hetkessä auttaa heitä paljastamaan jännittäviä mahdollisuuksia.”

Lyhykäisyydessään olen introvertti, realistinen, periaatekeskeinen, etsivä ja varovainen.

Seikkailijan vahvuudet ovat viehättävä, herkkä muille, kekseliäs, intohimoinen, utelias ja taiteellinen. Koen, että näistä moni kohta pitää paikkaansa omalla kohdallani. Muut ihmiset aistivat helposti herkkyyteni ja halun auttaa muita. Intohimon kohdalla testissä sanotaan, että “Seikkailijoiden hiljaisen ujouden alla sykkii voimakkaasti tunteva sydän”. Kohdallani tämä pitää erittäin hyvin paikkaansa. En välttämättä aina näytä tunteitani tai kiinnostustani muita kohtaan, mutta sisälläni on eri ääni. Olen myös erittäin utelias ja haluan tietää onko ideani hyviä.

Seikkailijan heikkoudet ovat hurjasti itsenäinen, arvaamaton, helposti stressaantunut, liian kilpailukykyinen ja vaihteleva itsetunto. Ensiksi voisin sanoa, että näistä heikkouksista liian kilpailukykyinen ei pidä paikkaansa. En koe halua olla paras, enkä pety jos olen huonoin. Toisaalta pidän kyllä kiinni omista ideoistani, mutta annan mielummin muiden ihmisten ideoiden toteutua ennemmin kuin omani. Muut heikkoudet pitävät erittäin hyvin paikkaansa. Olen erittäin itsenäinen ja tykkään tehdä asiat omassa rauhassa. En välttämättä sanoisi, että tämä olisi pelkästään heikkous. Yksi heikkouksista oli helposti stressaantunut, mutta käyttäisin ehkä mielummin sanaa ahdistunut. Ahdistun helposti monesta asiasta ja testinkin mukaan seikkailijat “voivat sammua ja menettää tyypillisen viehätyksensä ja luovuutensa hampaiden murskaamisen hyväksi”.

Tässä vähän omaa analyysiä siitä mitä testissä sanotaan seikkailijasta, mitkä pitävät kohdallani paikkaansa. Romanttisissa sekä ystävyyssuhteissa olen melko salaperäinen ja minuun on vaikea tutustua. Vartioin herkkää ydintäni huolellisesti ja mielummin kuuntelen kuin ilmaisen. Olen kuitenkin ystävyyssuhteissa erittäin rento, mukava ja spontaani ihminen. Tykkään viettää aikaa lähimpien ihmisten kanssa. Suhteissa uskon enemmän tekoihin kuin sanoihin, mutta se ei tarkoita sitä etteikö sanat olisi tärkeitä. Olen erittäin herkkä ja minulla vie paljon aikaa rakentaa luottamusta uusiin ihmisiin ja avautuakseen tunteistani.

Urapolulla kaipaan mielikuvitukselleni ulospääsyä eli mahdollisuutta ilmaista itseäni taiteellisesti. Inhoan istua tyhjäkäynnillä muuttumattomissa ympäristöissä. Tarvitsen työssäni vapautta ja mahdollisuutta tuoda esille kaikki aistini. Työpaikalla en todellakaan halua hallita. En ole hyvä pitkäaikaisessa keskittymisessä, sen sijaan olen sopeutumiskykyinen ja spontaani.

Persoonallisuustyyppini johtopäätöksesta nappasin muutaman kappaleen, jotka pitivät hyvin paikaansa:

“Harvat persoonallisuustyypit ovat yhtä värikkäitä ja viehättäviä kuin Seikkailijat. Ystävällisyydestään ja taiteellisista taidoistaan tunnetut seikkailijat ovat erinomaisia löytämään jännittäviä uusia asioita tutkittavaksi ja kokevaksi. Seikkailijoiden luovuus ja maanläheinen asenne ovat korvaamattomia monilla aloilla, mukaan lukien heidän oma henkilökohtainen kasvunsa.”

“Seikkailijat voidaan kuitenkin helposti kompastua alueille, joilla heidän keskittymisensä käytännön asioihin on enemmän velkaa kuin omaisuutta. Olipa kyse kumppanin löytämisestä (tai pitämisestä), uraportaiden häikäisevien korkeuksien saavuttamisesta tai tulevaisuuden suunnittelun oppimisesta, Seikkailijoiden on panostettava tietoisesti heikompien piirteidensä ja lisätaitojensa kehittämiseen.”