Pohdintaa ja ajatuksia koskien Apusen ja Parantaisen syttöpaperista

Timantit ovat harvinaisia ja siksi arvokkaita

”Vain sellainen hyödyke tai palvelu tuntuu arvokkaalta, joka ei ole kenen tahansa ulottuvilla koska tahansa.”

Kirjan useissa kappaleissa taustalla oleva tarkoitus tuntuu järkeenkäyvältä, mutta itse kertomukset ovat täyttä hölynpölyä, tämä kappale oli poikkeus ja kertomus, sekä tarkoitus kohtasivat toisensa. Melko normaalista tuotteesta onnistuttiin luomaan haluttavampi tuote käytännössä tuoteselostuksen avulla.

Itseeni tämä liittyy sillä tapaa, että pyrin tekemään tuotteita, joita ei ole saatavilla joka kulman takana, itseasiassa olen ainoa omalla kotikunnallani ja koko Suomen mittakaavassa samaa tekniikkaa käyttää vain kourallinen. Tämä herättää toivon kipinän, että mikäli onnistun markkinoinnissa, tuotteen kysyntä voi olla tarjontaa suurempaa. Loppupelissä tässä ei ole kyse muusta kuin asiakkaan tilaisuudesta ylpeillä kuinka etuoikeutettu hän onkaan, sillä on onnistunut saamaan kyseisen tuotteen… Mikäli tarjonta ylittää kysynnän, tuote menettää tämän ideologiansa.

Asiakkaasi muistaa miten vähään tyydyit viimeksi

”Helpoin tapa korottaa hintaa on korottaa hintaa”

Yllä mainittu lainaus on mitä kuinkin ainoa osa kappaleesta mihin uskoin… Oli kyse mistä tahansa tuotteesta tai palvelusta, asiakas muistaa aikaisemman hinnan, mutta palaava asiakas on hyvä merkki, hän pitää palveluistasi ja todennäköisesti on valmis maksamaan enemmän kuin viimeksi. Ymmärtääkseni asiakas usein kaipaa jonkin selityksen hinnan nousulle, mutta on valmis sen maksamaan mukisematta. Se mistä en kappaleen esimerkistä pitänyt on se, että palvelun tuottaja halusi suuremman palkkion ja hänelle tarjottiin yli 2,62 kertaista palkkiota, mutta hän kieltäytyi, kun halusi 3,33 kertaisen palkkion. Itse olisin tarttunut ensimmäiseen tilaisuuteen ja pitänyt sitä välietappina tavoitteessani. Suuri korotus on huomattavasti parempi kuin menetetty asiakas, mutta rajansa täytyy tietää… Esimerkki sai epäilemään koko kirjan ideaa, että tarjotaanko tässä vain yltiöpositiivisia vaihtoehtoja ja unohdetaan se, että rajansa kaikella… Miksei hän pyytänyt suoraan 10 kertaista korotusta jos tarinan opetus oli se, että pyytämällä saa.

Päätökset ovat töistä raskaimpia

”Tuotteistajan tehtävä on tarjota asiakkaalle kaikki päätökseen tarvittava”

Kirjasta alkaa olla hankala löytää mitään mielenkiintoista, yleensä viimeinen osuus tekstistä on paras osuus, mutta tällä kertaa lainaus on pelkkä esimerkki mitä asiakaspalvelu tarkoittaa.

Kappaleessa toistettiin melko yksinkertaista asiaa, valinnan vaikeus kasvaa, kun vaihtoehtoja on enemmän. Totta, jos voit valita kahdesta jommankumman tai yhden kahdesta kymmenestä niin se ei ole yhtä helppoa? Mikä tämän tarkoitus oli? Liian suuri tarjonta kuormittaa ihmisen aivoja, eikä siten kykene huomioimaan kaikkea ja päätöksenteko vaikeutuu.

Mielestäni teksti olisi ollut huomattavasti mielenkiintoisempi, jos siinä olisi kerrottu minkä takia toisten ihmisten on vaikeampi tehdä päätöksiä kuin toisten. Enempää en halua aiheesta puhua, sillä tämä tulee julkiseksi ja en halua loukata ketään, mutta päätöksen teko ei ole hankalaa.

Esitä vaikeasti tavoiteltavaa

”Älä ole helppo nakki. Mitä useammin kieltäydyt, sitä hanakammin asiakas haluaa ostaa.”

Hmm… Tuosta täytyy ehkä olla toista mieltä, toisaalta epäilen muutenkin tämän kirjan kannattavuutta. Itse taas suosin liikkeitä, jossa toiveeni otetaan vakavasti ja tuotteistaja pyrkii täyttämään toiveeni, siitähän minä hänelle maksan… Mikäli tämä ei häneltä onnistu, etsin jonkun pätevämmän.

Toinen ”hieno” esimerkki oli tämä vesibisnes. En väitä, etteikö tämä maailmassa toimisi, että hanavedestä maksetaan tolkuttomia summia pelkän etiketin avustuksella, tässäkin on kyse pelkästään asiakkaan imagosta. Ei tavallinen, fiksu ihminen osta 10euron vesipulloa, vaikka se olisi pullotettu Saharassa. Eri asia kun puhutaan henkilöstä, jonka julkisuudenkuva täytyy kertoa varakkuudesta.

Tavallaan tämän kappaleen tarkoitusperä on sama kuin ”Timantit ovat harvinaisia”-kappaleen, mutta tämä kappale oli kai tuomassa vaan paksuutta kirjalle.

Tutkielma syanoakrylaatista

Syanoakrylaatti eli harrastaja piireissä tunnettu CA on kaikessa yksinkertaisuudessaan pikaliima. Miten pikaliima liittyy kultasepänalaan? Tulevatko istutetut kivet liimalla kiinni? Ei sentään, minäpä kerron.

Syanoakrylaattiliima on erittäin vahva ja nopeasti kovettuva liima, jota on saatavana kolmessa viskositeetissa: ohut, keskipaksu ja paksu. Ohuemmilla liimoilla on nopeammat kiinnittymisajat kuin paksuimmilla. Jalometallialalla käytetään pääasiassa ohutta versiota, sillä juoksevuutensa ansiosta se täyttää pienimmätkin kulmat ja esimerkiksi yhdistettynä puuhun, se imeytyy puun sisään ja tekee siitä moninkertaisesti kestävämpää. Kun CA on kovettunut, se on kovaa, kristallinkirkasta ja vedenpitävää.

Syanoakrylaattiliimaa käytetäänkin yleisesti puupinnotteiden viimeistelyyn sen ominaisuuksien vuoksi, mutta on yleistynyt myös jalometallialalla. Sen avulla koruihin saadaan liitettyä materiaaleja, joita muuten olisi lähes mahdoton yhdistää ja samalla ne ovat hyvin suojattuja.

Syanoakrylaattiliimalla pinnoittaminen vaatiikin huolellista tekniikkaa ja on useasti työvaiheista pitkäkestoisin. Jotta pinnoitteesta saadaan onnistunut on sen periaatteena luoda kiinnitettävälle pinnoitteelle useita, todella ohuita kerroksia. Jokaisen lisätyn kerroksen välissä pinta hiotaan tasaiseksi ja lisätään uusi kerros, tällä toimenpiteellä varmistetaan ettei CA:ta ole lisätty liikaa kerralla, jolloin se jää pehmeäksi. Kun haluttu määrä kerroksia on luotu, pinnoite käydään läpi karkeasta – todella hienoon hiomapaperiin.

Syanoakrylaatti pinnoitetta verrataan usein epoksiin ja ulkoapäin niitä on vaikea erottaa, oma mielipiteeni niiden erosta on tekotapa ja kestävyys. Epoksipinnoitteen valmistus on verrattain todella helppo, tosin kovettumisaika on huomattavasti pidempi (yli vuorokausi), toki on myös UV-kovettuvia epokseja.

Toinen eroavaisuus varsinkin jalometallialalla on kestävyys, epoksipinnoite kestää lämpöä 10-30*C astetta CA:ta vähemmän. Lisäksi kiillotuslaikka mitä todennäköisemmin syö epoksipinnoitteen, mutta CA kestää konekiillotuksen.

Syanoakrylaatti ei ole luonnollinen tuote, vaan ihmisten tekemä, joten muutamia haittavaikutuksia on olemassa.

Kuten monet pintakäsittelyaineet, myös CA päästävät voimakkaan hajuisia höyryjä, joiden pitkäaikainen altistuminen voi aiheuttaa flunssan oireita. Lisäksi paljas ihokontakti vaurioittaa ihoa (kaikki me olemme liimanneet sormemme yhteen, tiedämme mitä tämä tarkoittaa).

Haittavaikutukset sijoittuvat ainoastaan tuotetta käsiteltäessä, valmiilla pinnoitteella ei ole tiedossa olevia haittavaikutuksia. Toisaalta käytetäänhän CA:ta mm. sotatantereella avohaavojen sulkemiseen eli kyseessä on pienempi paha.

Kuvassa CA:lla pinnoitetut Kalkopyriitti korvakorut.

Mikä on skill stacking?

Skill stacking eli taitojen pinoaminen on lyhykäisyydessään määritelmä tai ajatus, joka auttaa ihmistä tutkimaan ja tuntemaan omat kykynsä paremmin.

Tämän ajatuksen tarkoituksena ei ole etsiä asiaa missä olisi maailman paras, vaan herättää ihmisessä ajatus, että mitä taitoja hän taitaa, missä hän on hyvä ja mikä tekee hänestä ainutlaatuisen.

Elämä on jatkuvaa oppimista, jokaisena päivänä sinulla on mahdollisuus kokeilla ja oppia jotain uutta. Tuntemalla omat vahvuutensa voit myös miettiä mitä lisä taitoja kaipaisit täydentämään jo opittuja taitoja.

Kuinka skill stacking toimii? Olisi hienoa olla maailman paras jossain asiassa, mutta maailman paras yhdessä asiassa voi olla vain yksi ihminen. Hyviä siinä samassa asiassa voi olla miljoonia, mutta kun lisäät jonkin omista kyvyistäsi, määrä tippuu satoihin tuhansiin, lisäämällä uuden kyvyn, puhutaan enää tuhansista ja tätä jatkamalla, huomaatkin että sinä olet ainoa ihminen, joka on hyvä juuri näissä asioissa ja täten olet ainutlaatuinen.

Omien kykyjen tai vahvuuksien miettiminen on tullut itselle vastaan lähinnä CV:tä kirjotettaessa.

Toki olen huomannut olevani keskiverto/ok/hyvä monessa eri asiassa, mutta se ei ikinä ole tarkoittanut mitään tai en ole miettinyt asiaa sen kummemmin. Toisinkuin ystäväni ovat ihmetelleet ja kommentoineet sitä, että miten on mahdollista olla hyvä kaikessa uudessa asiassa mitä ryhdynkin tekemään.

Tämä kommentti herätti minussa mielenkiinnon ja tästä syystä olen kokeillut lukuisia asioita: uusi ammatti, pelejä, urheilulajeja, pulmanratkaisuja, harrastuksia ja jopa kotitöitä. En koe olevani missään näissä huippu hyvä, mutta huomasin olevani monessa asiassa hyvä ja kaiken uuden kokeileminen on tuonut elämääni todella paljon iloa. Kannustan jokaista vähintään yrittämään kokeilemaan uusia juttuja vähintään kerran.

Persoonallisuustesti vai horoskooppi?

Suoritin “16 persoonallisuutta” testin kahdesti, aamulla sekä illalla. Sain kaksi eri tulosta, jotka ovat mielestäni lähellä toisiaan (INTP-T ja ENTP-T).

Testihän perustuu siihen millaiseksi koen itseni, joten olisi epäilyttävää jos tulokset ei vastaisi omaa kuvaani. Omakuvani perusteella testi antaa persoonallisuustyypin ja kertoo siihen liittyviä stereotypioita, tässä kohtaa testi muuttuu yhtä paikkansa pitäväksi kuin horoskooppimerkit. Osa luonnekuvauksista osuu oikeaan, sillä itsehän niitä testissä valitsin, mutta ihminen ei ole niin yksinkertainen, että sen voisi jakaa yhteen kuudestatoista muotista, vaan olemme monimuotoisempia ja annetuilla stereotypioilla ei ole mitään tekemistä minun oman persoonallisuuteni kanssa. Näyttää siltä, että ajauduimme hieman sivuraiteille.. Kirjoituksen tarkoitus ei ollut kritisoida testiä tai sen luotettavuutta, vaan keskittyä sen tuloksiin minusta.

“Väittelijät (ENTP-T) rakastavat ideointia ja suuria ajatuksia, mutta välttelevät viimeiseen asti likaisia töitä.”

“Väittelijät jättävät harvoin tilaisuuden käyttämättä oppia jotain uutta. Heillä on äärimmäisen joustava mieli, joka yhdistää ajatuksia toisiinsa.”

“Loogikkojen (INTP-T) ajatuksenjuoksu on lakkaamatonta ja heidän mielensä syytää ideoita heti varhaisesta aamusta.”

“Loogikoita ohjaa uteliaisuus ja voimakas halu oppia kaikkea, mitä he voivat.”

Molempia persoonallisuustyyppejä yhdistää jatkuva luova ajattelu ja mielenkiinto oppia uutta, jotka ovat mielestäni alallani melko tärkeitä elementtejä. Kyseinen piirre muuttuu vahvuudesta myös heikkoudeksi, sillä työskentely ei ole jatkuvaa oppimista ja kehitystä, vaan todella paljon opitun toistamista ja saman kaavan seuraamista, jolloin tyypilleni on helppo kadottaa mielenkiinto ja keskittyminen. Lisäksi kyseessä on asiakaspalveluammatti, joten vaihteleva ulospäinsuuntautuneisuus voi tuottaa mielenkiintoisia kohtaamisia.