Olen pohtinut yritykselleni nimeä jo pitkään. Yläasteella haaveilin “Sikero” -kahvilasta. Siinä on mielestäni jotakin samankaltaista kuin KouKerossa, johon tällä kertaa päädyin. KouKero on substantiivi, joka tarkoittaa muotoa. Sana sisältää oman sukunimeni ja olen aina kirjoittanut oman nimeni koukeroisesti ja koukero-kuviot tuntuvat omalta jutultani. Pidän silmukoista, mutkista ja epäsymmetrisyydestä. Koukero sopii moneen firmaan, koska se juurtaa ideansa omaan nimeeni. Muotona se toimii hyvin sisustusalan yritykseen.

Nimen keksittyäni tiesin heti, että haluan K-kirjaimista kaunokirjoitettuja. Pidän myös vastakkain asettelusta ja toivoin, että saisin toisen K:n suoraksi; piikkimäiseksi, mutta koska molemmat koot ovat isolla kirjoitettuja päädyin siihen, että ne ovat samanlaiset.

Kokeilin tekstin lisäksi erilaisia koukeroita, lehtiä, ympyröitä ja koristeellisia kehyksiä koko sanan tai pelkkien K-kirjaimien ympärille.
Monet vaihtoehdoista olivat liian tapahtumarikkaita, enkä loppujen lopuksi pitänyt pelkistä K-kirjaimista, sillä en halua olla tunnettu KK:na vaan KouKerona.
Päätin tehdä siis itse kirjaimista koukeroiset kaunokirjaimet. Tässä piirretty lopputulos. Käyntikortissani näkyy vektoroitu ja tietokoneella viimeistelty logo.
