SKILL STACKING

Pähkinänkuoressa Skill Stacking on erilaisten elämäsi aikana kertyneiden taitojen yhteensovittamista. Näissä taidoissa ei tarvitse olla niin ikään ‘’pro’’, sillä keskinkertaisuus riittää myös hyvin. Kun nämä taidot on selvitetty, niin haasteena onkin niiden yhdistäminen niin, että niistä muodostuu yksilöllinen osaamisalasi.  

Mielestäni ihan mukiin menevä ajatus. Faktahan on se, että kaikki eivät vain tiedä heti ensimmäisinä elinvuosinaan, että mille haluaa omistautua tässä elämässä. Kaikilla ei ole lapsesta lähtien jotain tiettyä harrastusta missä on paras ja mistä haluaa ammatin. Jotkut joutuvat jopa hieman tätä asiaa pohtimaan ja etsimään niitä omia ainutlaatuisia taitojaan. Haasteena voi olla myös se, jos on kiinnostunut vähän kaikesta ja haluaa kokeilla vähän kaikkea, eikä lokeroitua vain yhden taidon pro-osaamiseen.  

On todella ok olla paras ja asiantuntija jossain, mutta yhtä lailla on todella ok osata vähän kaikkea ja jättää pro-osaaminen niille, jotka siihen tähtäävät. Mutta voiko näitä kahta eri tyyppiä edes verrata toisiinsa mitenkään? Varmasti voit yrittää nostaa itseäsi jalustalle tällä asiantuntijaosaamisellasi ihan niin, kuin sillä todella laajakirjoisella kokemuksella vähän kaikesta keskiverto-osaajana.