Kirja “Tuotteistajan taskuraamattu” jonka on kirjoittanut Antti Apunen ja Jari Parantainen kertoo monista erilaisista psykologisista asioista, teoista ja tekiöistä, jotka vaikuttavat meidän valintoihimme ja mielipiteisiimme. En sanoisi, että kirjan sanat:” Tämä kirja tekee sinusta kyynisen” ovat täyttä totta. Näen kirjan enemmänkin tapana huomioida mitkä asiat meihin vaikuttavat, vaikkemme niitä ajattelisikkaan. Uskoisin, että kirja auttaa myyjää sekä asiakasta tietämään enemmän ostamiseen liittyvistä tekiöistä.
Monet kappaleet tuli luettua vain sana toisensa jälkeen, miettimättä niitten tarkoitusta ja tarinaa. Ne eivät iskenyt juuri minuun ja ajatusmaailmaani. Jotkut saivat minut tuntemaan kuin olisin keinulaudalla, ajatukseni olivat ns. Vastaan ja niiden mukana. Toiset taas iskivät kuitenkin hyvin ja olin niiden kanssa samaa mieltä, jotkut taas eivät.
+ samaa mieltä
kappale 4 Hintalappu ei valehtele. Isälläni on tapana sanoa, jos haluaa halpaa ja hyvää, täytyy ostaa kaksi asiaa. Kappale täydentää isäni uskomusta. Kappaleessa kerrotaan erilaisista testeistä, jossa vertailtiin hinnan vaikutusta ihmisen mielipiteeseen. Lopputuloksena älyjuoma testissä testattavat, jotka luulivat tuotteen olevan kalliimpaa suoriutuivat paremmin vaikka he kaikki joivat samaa juomaa. Antonio Rangelin testissä vertailtiin taas viinejä ja lopputuloksissa halvin asetettiin huonoimman makuiseksi ja kallein korkeimmalle, todellisuudessa ne olivatkin ihan samaa viiniä. Kulttuurimme on lähes oppinut, jos jokin on halpaa sen täytyy olla huonosti tehty. Niin kuin se voikin olla, tuote voikin olla massa tuotantoa kiinasta, joka ensimmäisen käytön jälkeen purkautuu käsiin. Mutta niin ei välttämättä aina kannattaisi ajatella, jos on kyse vaikka hetki sitten aloittaneesta palvelusta joka tekee hyvän laatuista työtä, mutta ei ole vielä valmis nostaaan hintoja.
kappale 22 Kiitoksen ihmeellinen voima. Kappale kertoo sanan ‘kiitos’ suuresta merkityksestä ihmisen käyttäytyiseen ja tehtävän vastaanottoon. Adam Grantin ja Francesca Ginon testissä ihmisiltä pyydettiin apua ja osaa kiitettiin, osaa ei. Testattavilta kysyttiin apua uudelleen ja suurempi osa kiitetyistä vastasi uudelleen avun- tai mielipiteen pyyntöön, kuin niistä jota ei kiitetty. Kun sanotaan sana kiitos ihminen tuntee olonsa tarvituksi. Itse tunnen oloni eritäin epäkohteliaaksi jos en kiitä jotakuta. Jos joku tarjoaa minulle jotain mitä en halua vastaan: ” Ei kiitos”. On lähes uskomatonta miten yhdellä sanalla voi olla niin suuri merkitys.
kappale 28 Kyllä, ylpeys käy lankeemuksen edellä. Kappale selittää miten ihmisen tietäminen taidoistaan saa ihmiset olemaan huolimattomia. Kun asiaa tekee usein ja ns. rutiinimaisesti tekeekin nopeasti useampia virheitä, kun ei tee asioita yhtä huolellisesti tai tarkista kaikkia asioita uudelleen ja uudelleen. Kappale sanookin, että vaikka asiantuntia tekisi virheen, he harvemmin haluavat tuoda sen esiin. Ylpeys taidoistaan on suuri tekijä ihmisen mielessä ja jos uskot olevasi hyvä jossain on vaikea myöntää toisin. Ihan niin kuin ihmisen on vaikea sanoa anteeksi, koska on vaikea myöntää olevansa väärässä.
– eri mieltä
Kappale 17 Kerro mitä muut tekevät. Kappale puhuu siitä miten kannattaa kertoa muiden asiakkaiden kokemuksista/käytöksistä. Ymmärrän kun teksti puhuu referenssin tärkeydestä, mutta usko, että suoranaisesti pitäisi puhua muiden kokemuksista. Paremmminkin uskon kappaleen loppuosaan, joka puhuu Amazonin tuotteiden kommentti osioista. Asiakkaat saavat itse kertoa kokemuksistaan ja mielipiteistään myyjä ei saisi ilman lupaa jakaa niitä muille.