Analysoinnin kohteena Minä

puolustajan hahmo, pukeutunut kuin sairaanhoitajan vaatteisiin

16Personalities testin mukaan olen Puolustaja ISFJ-A

Puolustajalla persoonallisuus piirteet jakautuivat minun kohdallani seuraavasti:

71% introvertti, 53% tarkkailija, 54% emotionaalinen, 85% suunnittelija ja 56% määrätietoinen.

Minua kuvaillaan usein sanoilla ahkera ja auttavainen, jotka molemmat tulevat esiin testin tuloksissa. Testin tuloksien toinen lause lukeekin seuraavasti: ” Tämän persoonallisuustyypin omaavat ihmiset ovat ahkeria ja omistautuneita, ja tuntevat syvää vastuuntuntoa lähimmäisiään kohtaan.”

Vaikka luonteeltani olin vahvasti introvertti, joka oli itselleni itsestäänselvyys jopa ennen testin tuloksia, minun voi silti huomata usein toisten seurana tai tarkemminkin apuna. Jos joku kysyy minulta jotain, tai vain läheisyydessäni, olen valmis auttamaan, joskus senkin takia, kun muut eivät vaan saa asiaa tehdyksi. Usein teen pyynnön vain kiitos palkalla ja se, että olen tarpeellinen/hyödyllinen tilanteessa, on yksi tärkeimmistä asioista itselleni. Minun onkin hankala olla joskus hiljaa, jos näen toisen tekemättä jotain, koska eivät tiedä seuraavaa vaihetta tai vastausta. Osittain tunnen auttamisen tarvetta mutta myös kärsimättömyyttä siitä, miten toinen ei osaa, mutta tilanteesta huolimatta pyrin auttamaan niin, että toinen ei tunne itseään huonoksi. Tässä aspektissa testin tulokset osuvat naulankantaan, tuloksissa kuvailemani piirre tulee vastaa lauseessa:” Puolustajilla on taipumus tuntea olonsa virkeimmäksi ja tehokkaimmaksi silloin, kun he osoittavat tukensa jollekin, joka tarvitsee heidän apuaan.” Auttamisen jälkeen tunnen oloni usein iloiseksi, kun olen jollekin hyödyksi ja uskon tämän olevan positiivinen piirre minussa kun otetaan huomioon alani. Tarpeeni auttaa muita saa minut nauttimaan siitä, että minulta pyydetään vinkkejä ja suunnittelu apua.

Ahkeruuteni näkyy usein tahdissani ja tarpeeni tehdä tehtävät hyvissä ajoin valmiiksi. Toisinaan minua voi pitää perfektionistina sillä harvemmin menen sieltä mistä aita on matalin ja vain työskentely tapani takia saavutan ja tavoittelen korkeita numeroista. Koskaan en pidä niitä kuitenkaan itsestään selvyytenä, sillä minulla on vain pakottava tarve tehdä kaikki niin kuin on pyydetty eikä tavoite korkealle, vaikka toisinaan tunnenkin pettymystä itseeni ja mietin muiden ajatuksia minusta jos en pääse pisteissä korkealle. Testin tuloksissa lukee, että puolustaja ottaa vastuun henkilökohtaisesti ja tekevät kaikkensa ylittääkseen muiden odotukset. Toki seuraavana lauseena lukee myös, että puolustajat tunnetaan nöyryydestään ja siitä miten he harvemmin pyrkivät parrasvaloihin. Uskoisin, että ne peilaavat samaa mitä itse mietin itsestäni. Jos annat minulle tehtävän näen tarpeen tehdä sen mutta en varsinaistesti halua ja odota spottivaloja itseeni palkkioksi.

Lukiessani Puolustajan tiivistelmää löysin siitä paljon piireittä, jotka kuvaavat minua. Pelkästään prosentti luvut tuntuivat osuvan nappiin. Haluan olla tietoinen mitä ympärilläni tapahtuu ja tapanani on kuunnella kaikki mitä keskustelussa sanotaan, jotta voin tulevaisuudessa olla avuksi muistaen esim. sivulauseessa mainitun aikataulun, 53% tarkkailija. Näkisin suurimman osan piirteistäni positiivisena, kun kyseessä on sisustussuunnittelu, eli asiakaspalvelu, mukaan lukematta tietenkin sisään suuntautuneen persoonani, joka luo hankaluuksia kun olisi tarve puhua uusille ihmisille tai ottaa kontaktia johonkuhun uuteen. Pelkkä puhelun soitto tai vastaaminen voi olla hiostava, mutta niin arkipäiväinen asia minulle. Tarve auttaa muita on edellä mainitusti hyvä piirre alalla, mutta siihen liittyy myös huonot puolensa. Olen hyvä ja nopea auttamaan, jos minulta pyytää jotain mutta joskus pyynnöt ovat liikaa käskyjä ja ne tuntuvat minua alistavilta, en sinänsä halua, että auttaminen minulta nähtäisiin itsestään selvyytenä, sillä aina minäkään en ole parhaimmalla päällä. Silloin auttaminen voi tuntua raskaalta ja siihen liittyvä sosiaalinen kanssakäyminen voi nopeastikin kuluttaa sosiaalista patteriani.

lähteet:

Ilmainen persoonallisuustesti, tyyppikuvaukset, parisuhteet ja uraneuvot | 16Personalities