Käymme WC:ssä joka päivä. Peseydymme suihkussa ja saunomme. Pesemme ja kuivaamme pyykkimme kodinhoitohuoneessa ja/tai ulkona ti vaikka olohuoneessa. Kuulostaa aika arkipäiväiseltä toiminnalta, vai mitä? No, aina peseytyminen ei ollut tällaista. Onko teillä mitään hajua (tajusitko vitsin?), miten ihmiset ylläpitivät omaa hygieniaan? No, halusit tai et, nyt saat historiallisen tietoiskun jokapäiväisen elämämme yleisimmistä asioista.
Alustavaa tietoa
Aloitetaan perustiedoilla. WC on lyhennelmä englannin kielen sanoista Water Closet. Tästä suora käännös suomeksi on vesiklosetti eli puhekielellä vessa tai vesivessa. Jos et tiedä mikä vessa on (olet outo, sillä kaikki tietävät mikä se on), se on käymälä, jossa ihmiset menevät tekemään tarpeensa. Jos olet vesivessassa, mikä on yleisin vessa tällä hetkellä, eritteet huuhdotaan alas vedellä. Jos olet kuivakäymälässä (tunnetaan myös huussina), uloste peitetään kuivikkeella.
Suihku on (taaskin, miksi et tiedä, mikä tämä on?) peseytymiseen tarkoitettu laite, jonka pienistä rei’istä purkautuu vettä suihkuna. Yleisin peseytymisväline tänä päivänä.
Antiikin Rooma ja sen peseytymistavat
Antiikin Roomassa oli ryhmäpeseytymisen perikuva. Monissa kulttuureissa peseytyminen hyvin yksityisenä aktiviteettina, mutta Roomassa se oli erittäin avoin ja suorastaan joukkotapahtuma. Mutta miten he sen tekivät ja missä he peseytyivät?
No alkajaisksi, sosiaalisesta statuksesta huolimatta, kaikki peseytyivät yhdessä, naiset ja miehet erikseen. Myöhemmin myös sekoitettiin sukupuolia suihkutiloissa, mutta se tapahtui vasta paljon myöhemmin. Itse asiassa, yksityiset suihkutilat olivat aika harvinaisia tuohon aikaan ja se oli jopa outoa peseytyä yksin. Ei meille suomalaisille mitenkään uutta, mutta joillekin tämä on erittäin kummallista.
On todistettu, että roomalaiset kylpylät olivat yksi yhteisön suosituimmista paikosta todella pitkään. Joillain rikkailla saattoi olla omia kylpylätilojaan, ja jopa sotilailla oli jonkinlainen peseytymistila rakennettuna!
Roomalaisten kylpylöiden koko, koristus ja tyyli vaihtelivat paikasta riippuen. Niissä oli yleensä niissä oli ns. pukuhuone (apodyterium) mihin jätettiin vaatteet. siitä edettiin lämpimään huoneeseen (tepidarium) ja siitä kuumaan huoneeseen (caldarium) joka oli vähän niinkuin sauna. Sitten, kun on hikoilut tarpeeksi, kylpijä palasi takasin tepidariumiin hierontaan ja öljyämään sekä ihon kuorintaan metallikaapimella. Joissain kylpylöissä oli jopa jäähdyttelyhuone (laconicum).
Vettä ei ilmeisesti käytetty paljon, mutta ihminen pestiin öljyillä ja kuorimalla lika pois. Myös uintia harrastettiin paljon, joten siinäkin peseytyi automaattisesti.
Jäänteitä Trajanin kylpylästä Roomassa
Kuinka ihmiset selvisivät ilman luksuskylpyjä?
No, he pesivät itsensä erillisessä saunatilassa, yleensä vain pari kertaa viikossa! Tämä oli yleisin käytäntö pitkälle 1900-luvulle. Rikkaimmissa porvaritaloissa oli kylpyhuoneita jo 1800-luvun lopulla, mutta enemmistö käytti yleisiä saunoja ja pesutiloja, varsinkin kaupungeissa. Monet pesivät itsensä myös pesuvadilla, jota säilytettiin makuuhuoneen pesukomuutissa (komuuti eli pesukaappi, jonka päällä oli varakkaammissa paikoissa posliininen pesuvati, vesikannu ja saippua-astia, käytettiin mm. myös käsienpesuun). Minunkin mummulassani käytetään edelleen pesuvatia ja vesi lämmitetään saunan kiukaan päällä. 1950-luvulla moni taloyhtiö rakensi taloon yhteissaunan. Vieläkin monissa kerrostaloissa on yhteissauna ja saunavuorot.
Pesukomuuti noin vuodelta 1939
1940-luvulla kylpyhuoneet kodin sisällä olivat aivan uskomattoman pieniä, ja siellä oli usein amme tai istuma-amme. Oletettiin, että kun vesi pysyy yhdessä säiliössä eikä roisku minnekään, ei tarvitse eristääkään tilaa. Tämä uskomus kesti 1940-luvulle asti. Kun suihkut alkoivat yleistyä, tästä tuli ongelma ja kosteusvaurioita alkoi tapahtua. Tämän jälkeen alettiinkin eristämään pesutiloja paremmin.
Miten ja milloin vesivessoista tuli yleisiä?
Ensimmäiset vesivessat tulivat Helsinkiin jo 1888-luvulla, ja 1910 jopa kolmasosa kaupungin talouksista omisti sen. Koko massa vesivessojen määrä oli kuitenkin alle prosentin, sillä monet asuivat maalla, missä ei ollut viemärijärjestelmää ja käytettiin ulkohuussia (kyllä, jopa todella kylmillä pakkassäillä!) Ja ajatelkaa, Helsingissä on edelleenkin rakennuksia, missä asukkaat käyttävät yhteistä vessaa!
Milloin saatiin kunnon WC- ja kylpytiloja?
Niitä alkoi ilmestyä vakioina taloihin 1940-luvulla uudelleenrakennuksen aikaan 2. maailmansodan jälkeen. Mutta siltikin moni talo maaseudulla käytti edelleen huussia uusimmissakin rintamamiestaloissa. Kesti 30 vuotta että kaikkiin Suomen koteihin tuli kunnollinen WC ja kylpyhuone. 1970-luvulla monet vanhat talot saivat kylkeensä elintasosiiven. Tämä on tasakattoinen, räystäätön, valesokkelilla varustettu ns. elintasosiipi. Usein siipiosa on huonommassa kunnossa kuin alkuperäisosa. Niitä näkee varsinkin 1950-luvun kodeissa, sillä lisäosa on lisätty vasta 1970-luvulla.
Eli tiivistettynä, vesivessat ja eristetyt suihkutilat ovat aika tärkeitä, ja kesti monta vuotta ennen kuin saimme peseytyä talossa olevissa kylpyhuoneissa. Siltikin monissa kesämökeissä on edelleen pesuvadin käyttö ja huussissa käyminen yleistä. Mutta hei, sehän antaakin sellaisen kunnon mökkilomatunteen, vai mitä?
Lähteet:
Riikolan komuutin eli pesukaapin tarina / Leena Parvela – Pälkjärven Pitäjäseura Ry. (palkjarvi.fi)
Kylpyhuone ja WC, historia | Perinnemestari
Vanhan talon laajennus – mitä ottaa siinä huomioon? – Raksystems