Logopohdintaa osa II

Logopohdintani kallistui sittenkin navettaidean hylkäämiseen. Houkuttelevuudestaan huolimatta.
Jos suunnittelemani tilan ostaminen ei onnistuisikaan, yrityksen toiminta alkaisi jossain aivan muualla kuin entisessä navetassa. Suunniteltu logo ja muu mahdollinen tarpeisto olisivat siinä tapauksessa turhia kuin kauppalappu pöydän kulmalla kun itselläsi on jo kädet ostoskärryn kahvoissa.
Nyt kehittelyssä ollut ruukkuversio toimisi niin tekstin  kanssa kuin tarvittaessa pelkkinä ääriviivoina. Tekstin sijoittelu ja ulkoasu odottavat vielä viimeistä päätöstä.
Logokikkailu Rhinon ja Illustratorin avulla oli kiinnostavaa ja viihdyttävää. Itse en legendaarisena teknisenä tunarina niiden kanssa juuri mitään saa aikaan, mutta Harrin ohjeistuksella, hiusraja hikisenä, osuin välillä oikeallekin nappulalle.